Epidemiavarautuminen

Lukusarja noudattaa varsin tarkasti 33% eksponentiaalista kasvukäyrää. Kertoo hyvin, miksi jokainen päivä tiukkojen varautumiskeinojen käyttöönotossa on tärkeä.

Tätä menoa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paukkuu 200 000 todetun tapauksen raja rikki :(
Pari päivää menty taas, 33% kasvukäyrän mukaisesti päivän luvun pitäisi olla jo n. 110 000 tapausta, onneksi kasvu taittunut. Ehkäpä kuitenkin testaamisen käynnistyminen viiven jälkeen antoi liaan synkkää kuvaa.

Johns Hopkinsin luku juuri nyt 69 200, eli nyt ollaan n, 30% kasvuluvuissa. Hurjaa sekin, vaikka hetkellisestä 40% kasvukäyrästä tultu vihdoin alaspäin! Toivottavasti rajoitustoimenpiteet purevat pian.

Etelä-Korean päivän kumulatiivinen luku noin 9 250, koronaviruksen kurissapitäminen jatkunut onnistuneesti.

Suomen päivän luku 915 tapausta. Johns Hopkins kertoo 880, eli hieman jäljessä. 15% kasvukäyrä jatkanut samankaltaisena. Toivottavasti taittuu pian.

Tämä näyttäisi tällä hetkellä ajan tasaisimmalta tietolähteeltä tartuntojen seurannassa.

Voi apua mikä päivä jenkeissä: 12 000 uutta tapausta päivässä :(

Muoks nyt siis jo yli 80 000 sairastunutta. Aamulla herätään heillä maailman pahin tilanne (toki Kiinan luvut varmasti ovat mitä ovat)
 
Ja jo kertaalleen sulatetut T-72:t sulassa sovussa jalkaväkimiinojen erilaisten panosten kanssa...

Joo mutta tosiasiassa ei taida ihan äkkiä lähteä PV sotavarusteisiin kuuluvat lääkintäkamat jakoon, tarvii oikean hädän ja ison leiman probuskaan. Saa nähä korkataanko tässä kähinässä...
 
Uutinen
Suomi liittyi lopultakin myös kriittisiä pandemiatarvikkeita koskevaan yhteishankintasopimukseen – viimeisenä EU-maana
Rosa Lampela27.3.202017:10KORONAVIRUSPOLITIIKKAEUYHTEISKUNTAINFEKTIOSAIRAUDET
9c3ecf5f-0883-5a1e-8cc7-338ba55cecc4

Jälkijunassa. Suomi selvittää parhaillaan, onko sopimuksen puitteissa jo käynnissä oleviin hankintoihin mahdollista päästä vielä mukaan.

Suomi on tänään perjantaina liittynyt EU:n yhteishankintasopimukseen, jonka kautta jäsenvaltiot hankkivat yhdessä rokotteita, viruslääkkeitä ja lääkintävälineitä rajat ylittäviä vakavia terveysuhkia vastaan.
Tekniikka&Talous kertoi tällä viikolla, että Suomi ainoana EU-maana ei ole allekirjoittanut lääketieteellisten vastatoimien yhteishankinta -nimistä sopimusta.

EU hankkii kriittisiä pandemiatarvikkeita yhteisellä sopimuksella, ainoastaan Suomi ei ole mukana – nyt sopimukseen yritetään päästä mukaan jälkijunassa

Kyseessä on vapaaehtoinen mekanismi, jonka avulla valtiot ja Euroopan komissio voivat ostaa yhdessä rokotteita, viruslääkkeitä ja lääketieteellisiä vastatoimia rajat ylittäviä vakavia terveysuhkia vastaan. Tavoitteena on turvata tiettyjen lääketieteellisten vastatoimien oikeudenmukaisempi saatavuus, parempi toimitusvarmuus ja oikeudenmukaisemmat hinnat.

Jos teiltä loppuu käsineet niin keittiöhanskat on hyvä vaihtoehto. Teipatkaa hihat taikka käyttäkää kumpparia. Kun otatte pois, niin laittaa suoraan saippuakylpyyn ja kuivumaan narulle.
 
Autaisiko Hengitysmsuoja alle laittaa palasen filtterikangasta, jota laitan tuuletusikkunoihin?
 
Back
Top