Torni
Kapteeni
Joo, aika moni lapinkävijä on omaksunut tuon permetriiniholvauksen vaatteisiin. Mikä kokemus sulla on, pitääkö reilu holvaus myös itikoita ja mäkäriä käsivarrenmitan päässä?
En ole edes koskaan ajatellut, että permitiini auttaisi hyttysiin tai muihin. Minua ei haittaa muut lentävät elukat kuin hirvikärpänen. Kokemusta +- n. 10v permitiinillä käsitellyllä takilla hirvikärpäsiä vastaan, myös lakki. Ei estä, mutta auttaa niiden vittusaatanoiden juoksun vaatteissa kohtuu hyvin. Kohtuullista kun edes yhdellä kädellä ehtii niskasta raapia.
Koomista kuunnella kauhu tarinoita kymmenistä hirvikärpäsistä. Meillä esim viime syksynä yhdellä 3-4h reisulla tuli tuhansia.
Kanta alkoi ainakin meillä laskemaan ja niistä tuli heikompia. Nyt taas vissiin palataan 2000-luvun alun hurjiin vuosiin.
Permitiiniä en ole iholle suihkuttanut ja purkissa X-kirjain varoituksena. Käyttänyt vanhoissa takeissa ja lätsissä. Takin alla aina puuvillakerros ennen ihoa, mutta vaikka en hikipäässä metsässä ole enää juossut, on pakosta tätä myrkkyä saanut myös iholle. Ja lätsäkin tahtoo välillä hiota. Olen elossa.
Joku Pelle Peloton voisi, ainakin kerran kokeilla hillasuolla tai tonko-ongella. Ei kerta tapa ja tieteen nimissä.