Kävin tuossa katselemassa lintuja ja tämä pitkäkorva pomppi syliin. Tuli ammuttua vähän turhankin läheltä, kun väiski veti ihan kohtisuoraan päin ja ohi päästäessä ja loittonevaa ampuessa auto olisi ollut tulilinjalla. Onneksi olin laittanut patruunat piippuihin heti metsän puolelle mennessä, sillä en ehtinyt kuin ihan parikymmentä metriä kulkea. Ja onneksi oli ase käsissä eikä hihnan varassa.
36 grammaa 3,5 millisiä teki aika häijyn jäljen puolisuppella tuolta matkalta ja se sitten piti huomioida käsittelyvaiheeessa eikä paloittelu mennyt ihan oppikirjan mukaan, mutta kiva keko luuttomia pata- ja käristelihoja kuitenkin.
Lintua ei tullut eräksi. Muutama pyyhavainto kyllä, mutta pilli ei heitä kiinnostanut. Lisäksi kolme peurahavaintoa, joista pariskunnan tapasin ruokailemassa ja tyydyin kuvaamaan heitä noin 20 metrin päästä ennekuin lähtivät karkuun ja jäivät 100 metrin päähän katselemaan epäluuloisina. Kiväärillä tuostakin olisi saanut varman kaadon, mutta nyt tyydyin jatkamaan heidän katselua kiikareilla. Aikansa ihmeteltyään lähtivät jatkamaan ja minä päätin juoda kahvit koleasta ja kauniista syysaamusta nauttien ja pilliin puhallellen.
Jatkoin kulkemista ja myöhemmin näin ruskean pään heinällä olleen pellon seassa ihan haulikkohollilla ojan ja pikkupuskan takana. Koon puolesta olin melko varma, että siinä on kauris nauttimassa aamuauringosta ja otin varovasti repun pois selästä, vaihdoin karkeammat haulit piippuihin ja hiippailin parempaan kohtaan ojan viereen. Kutsuin kaurista ja se kohottautui, jolloin huomasin sen olevan kuitenkin peuran vasa. Pienen pienen hetken mietin, että pitäiskö kuitenkin ampua, sillä paikka oli niin houkutteleva.
En ole ikinä oikein ymmärtänyt miksi peuraa tai villisikaa ei saa ampua hauleilla, kun ne muualla maailmassa kyllä putovat noinkin.
Etäisyyttä ei ollut 15 metriä enempää ja eläin ihmetteli säikkymättä mistä kutsu tuli. Peuran vasa olisi pudonnut niille sijoille metsästyslain säädöksistä huolimatta ihan siinä missä aikuinen kauriskin, mutta laitoin haulikon kuitenkin sivulle ja otin kännykän esille ottaakseni kuvia. Muutamaan kerran kutsuin ja aina eläin nousi kuuntelemaan tarkkaavaisen näköisenä. Otin kuvia ja seurailin miten vasa yritti paikantaa äänen, mutta hetken kuulosteltuaan meni taas heinän sekaan. Vilkaisin vieressä olevaa haulikkoa ja mietin vielä, että pitäiskö kuitenkin päättää sen olevan kauris... Haulikko jäi kuitenki edelleen maahan ja jatkoin kuvaamista. Eläin ei muuttanut toimintaansa ja jonkin ajan päästä vaihdoin videokuvaukselle ja sanoin kuuluvalla äänellä, että menes nyt siitä. Tuossa kohtaa vasa singahti liikkeelle kuin raketti ja lähti pakoon. Häntä pystyssä hän loikki pellolla kolmisen sataa metriä ja jäi metsän reunaan ihmettelemään. Otin kiikarit taskusta ja katselin hetken. Siellä se ihmetteli häntä pystyssä loistaen. Hymyillen katselin tuota ihmeissään olevaa olentoa kiikareilla ja ajattelin, että se ois tollanen kymmenisen napsua koroa tältä matkalta ja aika varma kaato jos olisi kivääri mukana. Vaan eipä ollut ja vasa sai jatkaa. Sain aika paljon sisäistä tyydytystä, kun pääsin noin lähelle peuroja. Kauheaa meteliä kulkeminen ei ilmeisesti ollut tuottanut, vaikka en varsinaisesti hiippaillut. Jos peura ei havaitse, niin tuskinpa ihminenkään olisi havainnut... Hyvää harjoitusta kaikesta huolimatta.
Taukomakkaroiden jälkeen alkoi enin into kadota, kun pupu oli jo kuitenkin repussa ja olin saanut katsella muita elukoita. Teki mieli olutta ja kun pyyt eivät kerran halunneet jutella, niin aloin suunnata kohti autoa. Jäin muutamaan kohtaan vielä pillittämään, mutta kun ei kerran pilli kiinnosta, niin ajanhukkaa se on kannonnokassa nököttää ja eipä tämä hukkareissu ollut, vaikka lintu oli se mistä Tapion kanssa oli ollut puhe.
Pupukäristys oli hyvää ja toista kiloa päättyi vielä pakkaseenkin.
.
joskus nuorna ollessain suunnittelimme ampua kivääreillä sulkua hanhiparveen, mutta maasto oli sikäli peitteistä, että mahdollisen pudokkaan löytäminen olisi voinut olla hankalaa.
www.kaleva.fi
!
