Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Perhanan hyvän näköisiä lakkoja on mies poiminut. Niin sitä joutunee ylihuomenna illalla myöh. painumaan suonlaitaan. Lakka on pirullisen hyvä marja maltillisessa käytössä.
Kävin itsekin katselemassa hilloja ja surkealta näyttää. Aavalta lienee turha lähteä edes koettamaan. Varulta on vielä pari rämeikköpaikkaa vesijuottien varrella, josta jotakin voisi saada. Näillä keleillä taidan käydä iltasella, niin ei tarvi vesiämpäriä marjaämpärin lisäksi kantaa.
Kalareissu on tehty, kaunis maisema, siinä järvessä mee kalastettiin.
Katso liite: 22945
Katso liite: 22945
Aavalta ei löytynyt mitään. suojaisista paikoista joissa riittävän märkää löytyi.
Varmasti, saanut taiteilla ettei kuivuus iske.On se vaan ollut -kokemus- monille lapinvaeltajille varmasti tämä hellepiikin aikana siellä taajominen.
En ole mutta olen kalastanut Vuojatätnossa ja sen vieressa on Akka tunturi, huikeat 2015 m korkea, Padjelanta luonnon/kansallispuistossa.Oletko käynyt Kebnekaisella ? Itseäni kiinnostaisi kovasti joskus tehdä reissu sinne. Myös Norjan suurtunturit Galdhöpiggen ja Glittertind kiinnostaisivat.
Söi hyvin ja oli hyvät kelit , aurinko paistoi, yli 20 astetta ja tuuli aika paljon, silloin ei ollut sääskiä! Yöt oli kylmät jotain 6 astetta lämmintä. Noo en kalastanut niin paljon mun varpaat oli paljon "skavsår" niin oli vaikea käveläHienoja maisemia Söikö kala hyvin? Oliko kelit kuinka lämpimät?
Söi hyvin ja oli hyvät kelit , aurinko paistoi, yli 20 astetta ja tuuli aika paljon, silloin ei ollut sääskiä! Yöt oli kylmät jotain 6 astetta lämmintä. Noo en kalastanut niin paljon mun varpaat oli paljon "skavsår" niin oli vaikea kävelä
Sain ainakin 6 taimenia ja mun veli sai 14. Isoin oli 40 cm pitkä.
Joo oli hienot maisemat, mulla oli kiikari mukana. Mee kävletiin 18+ km ja otti yli 8 tuntia. Mutta kotiinpäin meni nopeampi alle 6 tuntia.