Eränkäynti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Torrakko
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Itse kusen niiden päälle. En tosin tahallani, vaan koska niitä nahkansaluojia on kesäisin kuin heinää kesannolla.

Kyllähän sekin keljuttaa, kun välillä kuistilla on kyy tai peräti kaksi, joskus vielä pyyttonin kokoinen vanhuskin. Voihan ne tosin ottaa (ei tarvitse, kun ne tulee) talonvartijoiksi tai -haltioiksi. Ei pääse rotat talooksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta ei sitä turhaan varastojaan pengo. Löysin vuodelta miekka et kilpi peräisin olevan Savotan mustan pelkkisrepun. Sellainen kevyt, ei mitään selkätukia tai maharemmejä, tilavuus noin 50 litraa, kapea ja pitkä malli. Muistan sitä kantaneeni noin kymmenellä kilolla taakoitettuna. Nuukalle miehelle oikea lauantaipäivän Voitto, olin hankkimassa nimittäin nousuviikolla vastaavaa. Nyt on siis tilipäivä. :cool:

Sulan maan aikana tulee joskus harrastettua grammanviilausta ja siihen tuo reppu on JUST. Mitä järkeä on viilata grammaa, jos rinkka painaa tyhjänä kolme kiloa? Tosin edelleen vyötäröllä on lisäpainot, joista viilaamalla tai peräti höyläämällä irtoaisi kymppi. :cool: Mutta koskaan et ole liian lihava viilataksesi kantamusta.
 
Kävin aamusta tutkimassa että kuinka se kevät on tullut nevalle. Saldona äreä metsokukko joka yritti häätää pois, muutama joutsen, metsäpeurapariskunta ja muistutus siitä, että jos paikannimi loppuu .....-rimmikko, niin todennnäkösesti vettä on aivan ristuksesti :D Eli sain kiertää 4 km lenkin etttä pääsi taas kuivalle, tosin sai sitten kahlata munia myöten hangessa vastineeksi ;)
Jotta kalorioita palais tarpeeksi, suoritin sitten tontin nurkalla avohakkuuta Stihlin kanssa 4 tankillisen verran, nyt on sen verran letkeä olo, että grillais makkaraa ja nauttis muutaman Aura Bockin ;)

29173
Tässä oli suht paljon lumea, suurin osa oli jo paljaana.

29174

Karpaloita riitti, koira söi sen verran, että epäilen illalla mahan oireilevan :poop:

29177

Riitti pikkulintuja kun oli tuota kuollutta lehtipuuta, harmi kun ääntä ei saa mukaan, mutta ääntä oli ilmassa aika paljon.
 
Last edited by a moderator:
baikal kirjoitti:
Mutta ei sitä turhaan varastojaan pengo. Löysin vuodelta miekka et kilpi peräisin olevan Savotan mustan pelkkisrepun. Sellainen kevyt, ei mitään selkätukia tai maharemmejä, tilavuus noin 50 litraa, kapea ja pitkä malli. Muistan sitä kantaneeni noin kymmenellä kilolla taakoitettuna. Nuukalle miehelle oikea lauantaipäivän Voitto, olin hankkimassa nimittäin nousuviikolla vastaavaa. Nyt on siis tilipäivä. :cool:

Sulan maan aikana tulee joskus harrastettua grammanviilausta ja siihen tuo reppu on JUST. Mitä järkeä on viilata grammaa, jos rinkka painaa tyhjänä kolme kiloa? Tosin edelleen vyötäröllä on lisäpainot, joista viilaamalla tai peräti höyläämällä irtoaisi kymppi. :cool: Mutta koskaan et ole liian lihava viilataksesi kantamusta.
Klikkaa laajentaaksesi...

Itselle tuo grammaus on jokin suuri mysteeri. Tahtotila ja tavoite on se, että kannetaan oikeastaan enemmän kuin olis tarve, pysyy mies iskussa. Raahaan itse reppua tai rinkkaa melkein joka reissulla metsässä, ihan painon vuoksi. Tosin täytyy se tunnustaa, että joskus tulee se päivä vastaan että ukko on vain liian raihnainen raahaan älytöntä nyssäkkää mukanaan.
 
Woodsman kirjoitti:
Yritin nauhoittaa, mutta tuulen humina peitti tehokkaasti.
Klikkaa laajentaaksesi...

Yritäpäs ammattilatsen temppua. eli kännykkä tumpun sisään tai vastaavaa.
Rode-WS6-Deluxe-tuulekaitse_2.jpg
 
Woodsman kirjoitti:
Tosin täytyy se tunnustaa, että joskus tulee se päivä vastaan että ukko on vain liian raihnainen raahaan älytöntä nyssäkkää mukanaan.
Klikkaa laajentaaksesi...

Aivan, aivan. Lupaan sinulle, että SE päivä tulee sinullekin. Ikä kas ei tule yksin ja askel muuttuu armotta. Siihen joko sopeutuu tai sitten ei. :cool: Pitkään taistelin vääjäämätöntä vastaan, liikaakin, viime vuosina on ollut pakko vähän antaa periksi. Laiskotteluun ei silti pidä ryhtyä, pitää vaan mitoittaa uudestaan jaksaminen.
 
Noista valokuvista. Tarvitseeko kuvata vuorta, kun karpalomättäästä saa vähän hiton kauniin kuvan? Tarvitseeko luonnonkauneuden edustaa aina massiivisuutta, tuntureita tai merta....puolukankukka voi olla pirun kaunis. ?????
 
baikal kirjoitti:
Aivan, aivan. Lupaan sinulle, että SE päivä tulee sinullekin. Ikä kas ei tule yksin ja askel muuttuu armotta. Siihen joko sopeutuu tai sitten ei. :cool: Pitkään taistelin vääjäämätöntä vastaan, liikaakin, viime vuosina on ollut pakko vähän antaa periksi. Laiskotteluun ei silti pidä ryhtyä, pitää vaan mitoittaa uudestaan jaksaminen.
Klikkaa laajentaaksesi...
Niinhän se on. Ei ole oma selkä enää sama kuin 10 vuotta sitten, eikä jaksa reuhtoa yhtä poskettomasti kuin ennen. Mutta ehkä sitä on jo tullut tietty tolkku tekemiseen ja pikkusen ehkä välillä armahtaa itseään. Toisaalta ristiriitaista on se, että noin yleisillä ”kunto-mittareilla” olen paremmassa iskussa kuin koskaan. Mutta eiköhän se siitä asetu :D
 
baikal kirjoitti:
Noista valokuvista. Tarvitseeko kuvata vuorta, kun karpalomättäästä saa vähän hiton kauniin kuvan? Tarvitseeko luonnonkauneuden edustaa aina massiivisuutta, tuntureita tai merta....puolukankukka voi olla pirun kaunis. ?????
Klikkaa laajentaaksesi...
Monesti ne pienet asia on se juttu mikä iskee. Se hieno tunturi- tai merinäköala on helppo hätäisenkin nähdä. Kun vähän malttaa, niin huomaa kaikkea pientä ja jännää.
 
Woodsman kirjoitti:
Monesti ne pienet asia on se juttu mikä iskee. Se hieno tunturi- tai merinäköala on helppo hätäisenkin nähdä. Kun vähän malttaa, niin huomaa kaikkea pientä ja jännää.
Klikkaa laajentaaksesi...

Juuri näin minäkin olen oppinut luontoa katsomaan. Kahvitulilla istuessa näkee monesti enemmän kuin koko päivän aikana muuten. Kahvitulien maaginen kosketus näyttää olevan syksyinen vakio. Puoli päivää etsit kanalintuja....ei siiven iskua. Istuppa tulille, haulikko taitettuna mättäällä, jo alkaa siivet viuhua....toinen varma tapa löytää kanalintuja on panna haulikko mättäälle ja ryhtyä syömään puolukoita. Johan on ihme, jos ei kerran syksyssä tällä metodilla löydä kanalintua hyvinkin läheltä.
 
baikal kirjoitti:
Juuri näin minäkin olen oppinut luontoa katsomaan. Kahvitulilla istuessa näkee monesti enemmän kuin koko päivän aikana muuten. Kahvitulien maaginen kosketus näyttää olevan syksyinen vakio. Puoli päivää etsit kanalintuja....ei siiven iskua. Istuppa tulille, haulikko taitettuna mättäällä, jo alkaa siivet viuhua....toinen varma tapa löytää kanalintuja on panna haulikko mättäälle ja ryhtyä syömään puolukoita. Johan on ihme, jos ei kerran syksyssä tällä metodilla löydä kanalintua hyvinkin läheltä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Sama havainto itsellä, kun laittaa kaffit tulemaan, niin saman tien on teertä tarjolla :D
 
baikal kirjoitti:
Juuri näin minäkin olen oppinut luontoa katsomaan. Kahvitulilla istuessa näkee monesti enemmän kuin koko päivän aikana muuten. Kahvitulien maaginen kosketus näyttää olevan syksyinen vakio. Puoli päivää etsit kanalintuja....ei siiven iskua. Istuppa tulille, haulikko taitettuna mättäällä, jo alkaa siivet viuhua....toinen varma tapa löytää kanalintuja on panna haulikko mättäälle ja ryhtyä syömään puolukoita. Johan on ihme, jos ei kerran syksyssä tällä metodilla löydä kanalintua hyvinkin läheltä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuo on niin totta. Postasin lokakuussa tämän metsokuvan, jonka tarina on juuri tuo: Olin aamulla kierrellyt suon laitoja näkemättä yhtään lintua. Palasin sitten leirille aamukahvin keittoon, ja siinä kahvistellessa metso lennähti mäntyyn sadan metrin päähän. Kivääri oli onneksi käden ulottuvilla ja metso päätyi tuohon kuvaan. Seuraavana päivänä vastaava tilanne, mutta silloin metso tuli vain kymmenen metrin päähän, ja aseen sijasta kädessäni oli kirves, joten se metso jäi saamatta. 29194
 
Tälläinenkin kaunis metsästysmuisto on tallentunut eloni kultaiseen kirjaan Tapion tarhoja samotessa: Päivän kierrellyt tyhjää metsää, sitten pistää aseen puuta vasten nojalleen ja menee pusikkoon paskalle. Eikös silloin lennä koppelo oksalle juuri haulikkohollille. Yrittää siinä sitten könytä housut kintuissa haulikkoa hakemaan. Turhaan, niin turhaan.
 
Erkki kirjoitti:
Tälläinenkin kaunis metsästysmuisto on tallentunut eloni kultaiseen kirjaan Tapion tarhoja samotessa: Päivän kierrellyt tyhjää metsää, sitten pistää aseen puuta vasten nojalleen ja menee pusikkoon paskalle. Eikös silloin lennä koppelo oksalle juuri haulikkohollille. Yrittää siinä sitten könytä housut kintuissa haulikkoa hakemaan. Turhaan, niin turhaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
Toissasyksynä vakipaikalle kahveja keittämään, haulikko oksasta roikkumaan ja puita halkomaan. Samantien lähti kolme teertä ihan sylistä lentoon, olivat kanervikossa matalana ja ei auttanut muuta kuin kirota. Tietty olis voinut heittää kirveelä ;)
 
Oli ilo nostella saappaan kantoja parin peninkulman verran lähes iskemättömässä korvessa, kelin ollessa kuin hämäläisneito, ei vaan niin paha suustaan. Silmään ei sattunut juurikaan faunan tai flooran edustamia vieraslajeja ja siitäkös sinimusta mieli mettä keitti. Kristuksen kärsimykset kuin paha muisto vain.

Ulkomaankomennuksiltaan palailevia lintuja oli jos jonkinmoisia, metsäjänistä ja pari repolaista, joista toinen tuli ihan iholle pienellä kivellä istuessani ja toinen lähti kuin vilja kolhoosista sylkäistessäni jyrkältä kalliolta, josta tämä ei ollut minua huomannut ennen kuin sattui ihan alapuolelle.

Harmi, että ei sattunut kahvipannu mukaan, olisi ollut paikallaan.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top