erikoisrajajääkärit

Baikaali

Meinaan ennen kun erikoisrajajääkärit, silloin kun oli Kaakois-Suomen rajajääkärikomppania.
Että Peiperi ja Miheikki meni siellä intin.
 
Minulla oli vain AUK:u Immolassa. Toiseksi viimeinen yhteiskurssi rajakomppanioilla.
 
miheikki kirjoitti:
Minulla oli vain AUK:u Immolassa. Toiseksi viimeinen yhteiskurssi rajakomppanioilla.

Mitä onko se Jukajärveen marssi vain upseerille, ennen kun erikoisrajajääkäreitä oli?

Anteeksi luulin, joojoo missä sä olit sitä ennen? ja minne sä menit AUK:in jälkeen?
 
Back to Kainuun rajavartiosto. En kyllä muista marssivatko KSR:n rajajääkärit (tai alokkaat) kyseistä marssia. Voi olla hyvinkin mahdollista.
 
Miheikki

Oliko teillä rankkoja marssia kainuun metsissä? ja olitkote lapissa myös?
 
Mielestäni siirtymäharjoitus oli rankin, ilmeisesti juuri tuo mistä viime jaksossa puhuttiin että marssitaan pari päivää ilman taukoja, eli käytännössä tarkoittaa sitä ettei nukuta yhtään vaan käytännössä irtaudutaan koko ajan. Olisiko tuo ollut kahden yön mittainen, eli kolmisen päivää. Viimeiset x kilometriä evakuoitiin yhtä haavoittunutta per ryhmä.
 
Tuttuja kouluttajia esiintyy ohjelmassa. Kapteeni Arto Taavitsainen oli minun varusmiesaikaan Kainuun rajavartiostossa. Hän oli ensimmäinen upseeri , jonka kanssa oltiin tekemisissä kun hän piti varustarkastuksen.

Yliluutnantti Jyrki Kalenius oli joukkueenjohtajana AUK:ssa. Hänellä oli perinteenä, että joku joukkueensa ryhmistä voittaa ryhmätaitokilpailun. Sikaarit oli hankittu valmiiksi. Olimme ensimmäinen kurssi(175), joka katkaisi perinteen.
 
miheikki kirjoitti:
Yliluutnantti Jyrki Kalenius oli joukkueenjohtajana AUK:ssa. Hänellä oli perinteenä, että joku joukkueensa ryhmistä voittaa ryhmätaitokilpailun. Sikaarit oli hankittu valmiiksi. Olimme ensimmäinen kurssi(175), joka katkaisi perinteen.

Kale oli kova :) ja oli meidän mukana usein.
 
Joo näin sen seuraavan jaksoin, ne hiihti 2km tunnissa päivällä ja 500m yöllä siinä siirtymysharjoituksissa (2 vuorokauden)
 
Mikä oli se pilli johon erikoisrajajääkärit puhaltelivat aika-ajoin?
 
Eikös se olekaan ylätaajuksinen koirapilli, jolla puhalletaan koirilta korvat lukkoon, jotteivät ne kuule erikokoispajatiikerin hiippailua?
 
Siinä te näette metallisiivet

96.jpg
 
4789058.jpg

4789059.jpg

4789063.jpg

4789065.jpg


Raja- ja merivartiokoulun erikoisrajajääkärikomppania kouluttaa varusmiehiä vaativiin tehtäviin. Se näkyy myös palvelusaikana suoritettavassa barettitestissä, jonka läpäiseminen oikeuttaa pitämään erikoisrajajääkäreiden ruskeaa barettia.

Toisen erikoisrajajääkärikurssin kuluvalla viikolla suorittama testi on fyysistä ja henkistä kestävyyttä testaava kolmipäiväinen suoritus, jonka aikana kuljetaan yli 70 kilometrin matka ja suoritetaan opittuja taitoja mittaavia rasteja. Nukkumiseen jää vähän aikaa ja majapaikkana on sadeviitasta kyhätty ”tilapäismajoite”.

– Ensimmäisen rajajääkärikurssin barettitestin aikaan oli yllättävän kuivaa. Nyt on tullut vettä tasaiseen tahtiin. Testiä seuratessa huomaa, että välillä miehiä ketuttaa, Erikoisrajajääkärikomppanian päällikkö kapteeni Jukka Lukkari toteaa.

Loukkaantumisia ei testin aikana ollut torstaihin mennessä tullut yhtä puukon viiltämää sormea lukuunottamatta.
 
Onko nämä Friday the 13:teen...:D...Jason Vorhees

73_640.jpg
 
Jaha nyt on erikoisrajajääkärikilta
http://www.erikoisrajajaakarikilta.fi/erikoisrajajaakariksi.html
 
Jaha lukee erikoisrajajääkäreitä mutta eikö se oli viininpunainen baretti??

panorama_uv_9351854.jpg


http://www.uutisvuoksi.fi/Etusivu---Uutisnosto/2010/07/15/Erikoisrajaj%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rikoulutukseen+hakijoita+huippuvuoden+tavoin/201059351858/17

IMMOLAN erikoisrajajääkärikoulutukseen haki tänä vuonna lähes 60 henkilöä viime vuotta enemmän. Maanantaina alkaneeseen koulutukseen lähetti paperit yli 240 varusmiespalvelukseen haluavaa. Määrä on sama, kuin koulutuksen alkaessa vuonna 2007. Erikoisrajajääkärikomppanian päällikkö, kapteeni Jukka Lukkari arvelee kasvun johtuvan pitkälti koulutuksen tunnettuuden lisääntymisestä.

Tammi-helmikuussa järjestettyihin valintakokeisiin kutsuttiin lähes 95 prosenttia hakemuksen lähettäneistä. Alkuvuoden pakkasten vaivatessa VR:n toimintaa osa kutsun saaneista jäi kuitenkin jumiin Kouvolan ja Riihimäen asemille.

– Harmillista, mutta totta. Meillä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta järjestää näille henkilöille uusia valintakokeita, harmittelee Lukkari.

Immolassa varusmieskoulutuksen aloitti tänä vuonna 74 henkilöä, joista yksi lähetettiin jo tiistaina kotiin käden murtuman vuoksi. Uusittujen majoitustilojen vuoksi alokkaita pystyttiin ottamaan kymmenkunta enemmän kuin viime vuonna.

Neljännen saapumiserän varusmiehet nukkuvat kymmenen hengen huoneissa. Vanhan mallin kerrossänkyjä Immolassa ei enää aikoihin ole ollut. Alokkaat saavat oikaista itsensä sängyille, jotka mukavuussyistä vaihdettiin kymmenisen senttiä aiempaa leveämmiksi.

– Sanoisin, että majoitustilat ovat tällä hetkellä valtakunnan parhaimmistoa, Lukkari kehuu.

Immolassa meneillään olevan suurremontin myötä uusiutuivat myös erikoisrajajääkärikomppanian oleskelu- ja saniteettitilat.

Vaikka erikoisrajajääkärit joutuvat käymään vuoden kestävän palveluksensa aikana tiukan koulun, meneillään oleva helle asettaa joitakin rajoituksia myös kovimmille alokkaille. Varsinaisia muutoksia toimintasuunnitelmiin ei kuumuuden vuoksi ole tehty, mutta kehotus juomapullojen mukana kantamisesta on varusmiehille annettu.

– Varuskunta-alueella pukeudutaan asianmukaisesti, eli kesällä t-paitoihin, pitkiin housuihin sekä lenkkikenkiin. Joissain tilanteissa, kuten liikuntakoulutuksessa sallitaan paidattomana kulkeminen. Muutoin pukeudutaan yleissäännösten mukaan.

Erikoisrajajääkärit eivät joudu marssimaan helteessä vielä tällä viikolla, mutta alokkaiden fyysistä kuntoa koetellaan viikonloppuna avoimessa maastossa muulla tavoin.

– Lämpöuupumuksiin on varauduttava, mutta toivottavasti kukaan ei sentään pyörry
 
Hejsan kirjoitti:
Jaha lukee erikoisrajajääkäreitä mutta eikö se oli viininpunainen baretti??
Ensimmäisten kurssien kouluttajina on todennäköisesti muutamia muista erikoisaselajeista peräisin olevia kouluttajia.
EI kouluttajalla tarvi olla erikoisrajajääkärin pätevyyttä osatakseen opettaa heille jotain spesifiä erikoistaitoa.
Tietenkin pienen ristiriidan luo sisäministeriön joukolla oleva puolustusministeriön joukkojen kouluttaja.
 
Ruukako se olla kina PV ja RVL välillä kellä on ne parhaat sissi/tiedustelu joukot? (koulutus)
 
Back
Top