Etelä-Afrikan ja Rhodesian puskasodat

[Nikhris]

(Etelä-afrikkalaisia sotilaita siellä jossain puskassa puskasotien aikana - mielestäni yksi parhaita sotilaita aidosti sodan aikana käsittelevä valokuva)

Etelä-Afrikan ja Rhodesian ns. puskasodat ovat sotahistoriallisesti kiehtovia, mutta valitettavasti melko vähän puhuttuja nykyään - siispä aihetta näistä keskustelulle. Sotilaallisessa mielessä ei voi kuin arvostaa Etelä-Afrikan ja Rhodesian asevoimien taistelukykyä; etenkin kun ottaa huomioon, että Etelä-Afrikka sekä Rhodesia olivat molemmat kovien sanktioiden alaisina, jonka seurauksena kaluston hommaaminen ja ylläpito ei ollut ihan simppeliä.

Sitten sotien loputtua kyseisissä sodissa taistelleet tulivat palkkasotureina omaksi ilmiökseen Afrikassa ja olivat tavalla tai toisella esillä (vieläkin ovat) lähes kaikissa Afrikan konflikteissa: on mielenkiintoista miten juuri näistä sodista tuli huomattava määrä palkkasotureita verrattuina muihin sotiin - ymmärtääkseni aseveljeys ja "sotilaita loppuun asti" sai ihan omat ulottuvuutensa puskasodissa taistelleiden joukossa.

 

[Samovarius]

Mielenkiintoinen aihe, josta saisi vähän enemmänkin juttua aikaiseksi. E-Afrikkahan hommasi paljon kamaa ja lisenssejä iipoista 70-luvulla, mutta mitä kamaa sieltä saatiinkaan? Vektor R4 eli Galil on omaa sukua Valmet, ja M68 Soltam on omaa sukua Tampella.
Ehkä eniten mainetta näissä puskasodissa sai valkoinen 'troopie' ja L1A1 SLR, 'vapaan maailman oikea käsi'.

 

[Sardaukar]

Muistaakseni Rhodesialaisten tappiosuhde vastustajiin oli 1:33 ja suuremmalla potentiaalilla toimineilla E-Afrikkalaisilla 1:50 (Namibia)

Kannattaa myös muistaa että suuri osa ns. "valkoisen vallan" puolella taistelleista oli todella pikimustaa sakkia.

 

[miheikki]

Puskasodan veteraaneja Boko Haramin kimpussa.

South African mercenaries' secret war on Boko Haram
Mercenaries from South Africa have proved quietly decisive in helping the Nigerian military turn around its campaign against Boko Haram, writes Colin Freeman in Abuja

9:20PM BST 10 May 2015 http://www.telegraph.co.uk/news/wor...can-mercenaries-secret-war-on-Boko-Haram.html



With their roots in South Africa apartheid-era security forces, they do not fit the standard image of an army of liberation. But after just three months on the ground, a squad of grizzled, ageing white mercenaries have helped to end Boko Haram's six-long year reign of terror in northern Nigeria.

Run by Colonel Eeben Barlow, a former commander in the South African Defence Force, the group of bush warfare experts were recruited in top secrecy in January to train an elite strike group within Nigeria's disorganised, demoralised army.

Some of the guns-for-hire cut their teeth in South Africa's border wars 30 years ago. But their formidable fighting skills – backed by their own helicopter pilots flying combat missions – have proved decisive in helping the military turn around its campaign against Boko Haramin its north-eastern strongholds.

 

[baikal]

Puskasodan veteraaneja Boko Haramin kimpussa.

Pääosin pusikkoveteraanit alkavat olla vähän ikämiehiä. Koulutukseen heillä on varmasti edelleen annettavaa, samoin heillä on varsin kohtuullinen, länsimaisittain tosin poikkitieteellinen käsitys siitä, miten "mutisten" kanssa tapellaan ja millä säännöillä. Afrikan sodat ovat aina olleet vähän tummempaa laatua ja märkää on varmasti ollut kysta kyllin.

 

[tulikomento]

Puskasodathan sitten myös eskaloituivat ainakin Angolassa, jossa E-Afrikka paikallisine liittolaisineen otti matsia kuubalaisia ja näiden kommunistiliittolaisia vastaan. Alueella käytiin ihan suuren mittakaavan taisteluja tykistöllä, panssareilla ja ilma-aseellakin. Olisiko ollut jotenkin niin, että yleensä etelä-afrikkalaiset jäivät näissä niskan päälle, vaikka jonkinlaiseen tasapeliin ja aselepoon sitten päädyttiinkin. Ainakin siis Namibian suhteen 80-luvun lopulla.

 

[Samovarius]

Ainakin kuubalaisten kipparoimat MiG-23:t ja E-afrojen Mirage F1:t ottivat toisistaan mittaa Angolan taivailla.. tästähän pääsisi sujuvasti ujuttamaan keskusteluun mukaan Afrikat modernit ilmataistelut. Etiopian-Eritrean sodassa MiG-29:t ja Su-27:t ottivat mättöä, ja vissiin molemmin puolin lentäjät olivat itäblokin palkkasotureita.

 

[Nikhris]

Puskasodathan sitten myös eskaloituivat ainakin Angolassa, jossa E-Afrikka paikallisine liittolaisineen otti matsia kuubalaisia ja näiden kommunistiliittolaisia vastaan.

Näin on. Toisin kuin muut itäblokin liittolaismaat - joiden apu pääosin rajoittui vaihteleviin tavaralahjoituksiin ja "neuvonantajiin" - Kuuba syti avoimesti kymmeniätuhansia sotilaita ja isoja määriä sotakalustoa Etelä-Afrikkaa vastaan: vaikkka puskasodista useimmiten tuleekin mieleen se siellä jossain puskassa käytävä eräjorma hippaleikki, niin isommat taistelut todellakin saavuttivat kunnon mittakaavat.

 

[taktinen taistelumajava]

Pidän hieman outona, että niputetaaan samaan nippuun sekä Rhodesian sota että Etelä-Afrikan pitkäaikainen "rajasota".

Rhodesiassa useimmat taistelut tapahtuivat pienessä mittakaavassa ja rhodesialaiset voittivat ne järjestään. Rajasodassa taas käytiin suuriakin taisteluita kuten Cuito Cuanavalen taistelu johon osallistui panssarijoukkoja, tykistöä ja ilmavoimia.

Toisaalta taas lännessä parhaiten tunnetaan noista sodista pienet erikoisyksiköt kuten Koevoet ja Selous Scoutit. Noista joukoista on sitten jäänyt kuva, että toisella puolella taisteli supermiehiä jotka niittivät kommari terroristia kuin viikate heinää. Todellisuudessa kuva on paljon hienosyisempi ja harmaampi.

Rhodesialaiset menivät häviämään sotansa koska eivät ymmärtäneet sodankäynnin pohjimmiltaan poliittista luonnetta. Asiaa pahensi se, että rhodesian valkoiset alkoivat sodan pitkittyessää uskoa omaa propagandaansa.

Osa historioitsijoista taas katsoo, että Rhodesian päivät olivat luetut siinä vaiheessa Portugalin siirtomaaimperiumi päättyi vuonna 1974.

Etelä-Afrikka taas oli Rhodesian suurin tukija mutta asetelma oli poliittisesti hyvin mutkikas. Etelä-Afrikan pääministeri ei näet uskonut, että Rhodesian vain 200 000 ihmistä käsittänyt valkoinen vähemmistö pystyisi kuitenkaan olemaan vallassa. Rhodesiaa tuettiin sotatarvikkeilla, poliisin ja armeijan joukoilla sekä polttoaineella ja salakuljettamalla rhodesialaisten tuotteita maailmanmarkkinoille. Samanaikaisesti kuitenkin Rhodesiaa häikäilemättömästi kiristettiin tarvittaessa mm. joukkoja kotiuttamalla tai katkaisemalla ammus ja polttoainelähetykset, jos poliittinen kehitys maassa ei miellyttänyt Pretoriaa. Toisin sanoen Etelä-Afrikka tuki Rhodesiaa juuri niin paljon kuin sen omiin intresseihin sopi. Pretoria olisi nähnyt maan johdossa mielummin länsimielisen neekerin kuin että Rhodesian valkoinen hallitus olisi mennyt sytyttämään suursodan naapureidensa kanssa.

Etelä-Afrikka taas menetti asemansa eteläisen afrikan kommunismin patoajana kun kylmä sota päättyi. Lännellä ei ollut enää neuvostovaltaa blokattavaksi joten EA:n jäi vain tympivän rasismin pesäksi.

 

[Creidiki]

Osa historioitsijoista taas katsoo, että Rhodesian päivät olivat luetut siinä vaiheessa Portugalin siirtomaaimperiumi päättyi vuonna 1974.
.

Rhodesiam kohtalo ratkesi sillä hetkellä kun vajaat neljä prosenttia asukkaista käsittänyt valkoinen väestö päätti sulkea 96% poliittisen päätöksenteon ja talouden ulkopuolelle. Niin kauan kuin puskasota sujui hyvin, ja se sujui hyvin aivan Rhodesian viimeisiin päiviin asti, ei tarvinnut tehdä kompromissia vallanjaosta. Lopulta sillä ei olut mitään merkitystä, puskasodan asettama rasite kasvoi liian suureksi ja reserviläinen oli 6 viikkoa sotimassa ja 6 viikkoa kotona. 2000 valkoista muutti maasta joka kuukausi ja valkoinen väestö oli huipussaan vain 290 000.

Kloassinen esimerkki siitä kuinka voit voittaa jokaisen taistelun ja silti hävitä sodan.

 

[baikal]

Paraskaan taktiikka ei korvaa huonoa strategiaa. Valkoinen väestö oli moraalisesti, fyysisesti, taloudellisesti ja henkisesti kaputt Rhodesian sodan loppumetreillä. Tappiotunnelmaa lisäsivät tietyt asiat, joita se tavisvalkonaama oli joutunut kohtaamaan vuosien mittaan. Väestö äänesti jaloillaan ja omaisuudet siirtyivät uusjakoon. Alkuperäisväestön nokkamiehet tajusivat hyvin väsyttämistaktiikan päälle, ehkä heitä jopa neuvottiin vähäsen......

Alkuperäisväestön eriheimoisuutta osattiin käyttää hyväksi mainiosti. Mutta tosiasiaksi jäi silti, että alkuperäisväestön luotettavuus valkoisesta näkökulmasta katsoen ei ollut huimaa tasoa. Parhaatkin joukot piti ainakin ryydittää päällystöllä, joka oli valkoista.

Pakotteet sahasivat yhden oksan moraalilta. Ajan kuluessa pakotteet aiheuttivat sen, että valkoinen väestökin eriseurastui ja siitä nyt ei sitten mitään lujaa pohjaa enää syntynyt.

Creidikin esittämä 6 viikkoa pusikossa ja 6 kotona ei ihan pidä paikkaansa. Sotarasitus alkoi hyvin nopeasti jakaantua epätasaisesti ja arvaahan sen, mitä siitä syntyi.

 

[taktinen taistelumajava]

Rhodesiam kohtalo ratkesi sillä hetkellä kun vajaat neljä prosenttia asukkaista käsittänyt valkoinen väestö päätti sulkea 96% poliittisen päätöksenteon ja talouden ulkopuolelle.

Ihana näkemys. Ikävä kyllä historia kertoo karua kieltään. Esimerkiksi Kiinassa ja P-Koreassa jyllää edelleenkin regiimit jotka pitävät 90 % väestöstä poliittisen päätöksenteon ulkopuolella. Pelkkä epätasa-arvo ei riitä vallanvaihtoon, mutta valtaan pyrkivä osapuoli voi toki käyttää tilannetta hyväkseen.

Kannattaa myös muistaa, että Rhodesiassa mustilla oli äänioikeus (siis jo ennen vuotta 1979 jolloin Rhodesia-Zimbabwessa järjestettiin vapaat vaalit ja Muzoreva oli pääministerinä). Äänioikeus vain oli sidottu varallisuuteen. Monissa valtion organisaatiossa mustilla toki oli katto (esim. upseereiksi mustia alettiin päästää vasta vuonna 1978) sen sijaan jos lahjoja riitti musta mies saattoi kouluttautua jopa lääketieteen tohtoriksi, omistaa yrityksiä tai vaikka maatilan. Käytännössä jonkun savimajasta ponnistavan lahjakkaan kaverin mahdollisuudet ponnistaa äänioikeutetuksi keskiluokan edustajaksi olivat promillen murto-osien luokkaa. Rhodesian hallinto ei koskaan lakannut kertomasta tästä "mahdollisuuksien tasa-arvosta". Sen sijaan sissit osasivat hyödyntää hyvin sen, että maaseudun kouluttamattoman väestön tunteen siitä, että munkeleita ei jaeta tasan ja että vaikka mustamies pelaa periaatteessa samaa peliä kuin valkonaama hän pelaa sitä hanttikorteilla.

Niin kauan kuin puskasota sujui hyvin, ja se sujui hyvin aivan Rhodesian viimeisiin päiviin asti, ei tarvinnut tehdä kompromissia vallanjaosta.

Unohdat taas Etelä-Afrikan intressit ja taustoissa käydyn pelin. Vuonna 1974 Rhodesian hallinto oli voiton partaalla ja kun Etelä-Afrikan painostuksesta Rhodesia suostui mm. poliittisten vankien vapauttamiseen 11.12.1974 oli sissiliike(t) käytännössä lyöty rajojen sisällä ja Rhodesian tiedustelu arvioi, että maassa toimi alle 100 sissiä. Neuvottelut Nkomon kanssa epäonnistuivat, mutta ne tarjosivat sisseille mahdollisuuden vetää henkeä ja organisoida toimintansa uudelleen. Kun tähän yhdistetään Portugalin poistuminen Mosambikista niin melkoinen soppa oli valmis - varsinkin kun valkoinen väestö uskoi, että sissit eivät voi muodostaa uhkaa heidän valtiolleen ja elämäntavalleen.

Mitä vähemmän Rhodesian sodasta tietää sitä helpompi siitä on tehdä yleistyksiä! Mitä syvemmin sitä tutkii niin sitä vaikeampaa on siitä sanoa yhden lauseen viisauksia.

 

[Creidiki]

Ihana näkemys. Ikävä kyllä historia kertoo karua kieltään. Esimerkiksi Kiinassa ja P-Koreassa jyllää edelleenkin regiimit jotka pitävät 90 % väestöstä poliittisen päätöksenteon ulkopuolella. Pelkkä epätasa-arvo ei riitä vallanvaihtoon, mutta valtaan pyrkivä osapuoli voi toki käyttää tilannetta hyväkseen.

Unohdat taas Etelä-Afrikan intressit ja taustoissa käydyn pelin. Vuonna 1974 Rhodesian hallinto oli voiton partaalla ja kun Etelä-Afrikan painostuksesta Rhodesia suostui mm. poliittisten vankien vapauttamiseen 11.12.1974 oli sissiliike(t) käytännössä lyöty rajojen sisällä ja Rhodesian tiedustelu arvioi, että maassa toimi alle 100 sissiä. Neuvottelut Nkomon kanssa epäonnistuivat, mutta ne tarjosivat sisseille mahdollisuuden vetää henkeä ja organisoida toimintansa uudelleen. Kun tähän yhdistetään Portugalin poistuminen Mosambikista niin melkoinen soppa oli valmis - varsinkin kun valkoinen väestö uskoi, että sissit eivät voi muodostaa uhkaa heidän valtiolleen ja elämäntavalleen.

Mitä vähemmän Rhodesian sodasta tietää sitä helpompi siitä on tehdä yleistyksiä! Mitä syvemmin sitä tutkii niin sitä vaikeampaa on siitä sanoa yhden lauseen viisauksia.

[/QUOTE]

Ei en unohda, Rhodesia valtiona eli Etelä-Afrikan napanuoran kautta. Pakotteet kierrettiin Etelä-Afrikan avustuksella, sotakalusto oli Etelä-Afrikkalaista ja kun meni oikein huonosti niin Etelä-Afrikka lähetti omia sotilaitaan. Sotilaallisesti Rhodesia voitti, voitti ja voitti yhä uudelleen ja siitä huolimatta sota jatkui itsenäisyysjulistuksesta siihen hetkeen kun Murozawa käänsi kupin nurin.

Täytyy muistaa että Rhodesia oli siirtomaa joka julistautui itsenäiseksi koska ei hyväksynyt (mustien) enemmistöhallintoa. Valkoisilla oli 4% väestöstä ja 90% äänivallasta, se ei selvinnyt ilman massiivista ulkopuolista tukea ja kaatuikin heti kun Etelä-Afrikan apu alkoi vähentyä. Jotta Rhodesia olisi "voittanut" ja Mugaben diktatuuri olisi vältetty, sen olisi pitänyt toteuttaa enemmistövaltaan siirtyminen 1965-1975 välillä eli tehdä juuri se jonka välttämiseksi se yksipuolisesti erosi emämaasta.

 

[taktinen taistelumajava]

No sinulla tuntuu olevan syy-seuraussuhteet pahasti hakusessa.

Ihmettelen myös käsitettä "sotilaallinen voitto". Noin lähtökohtaisesti sota on politiikan jatkamista toisin keinoin ja Rhodesian hallinnon poliittiset tavoitteet karkasivat aina vain kauemmaksi vuosina 1977-1980. Vuonna 1979 suurin osa Rhodesian maaseudusta ei ollut enää hallituksen hallinnassa, bussiliikenne oli lakannut, siviililiikenne valtateillä hoidettiin poliisin suojaamissa saattueissa, siviili-ilmailu oli muuttunut turvattomaksi, mitkään viranomaiset tai edes yritykset eivät voineet toimia ilman taistelujoukkojen suojelua jne. Siinä tilanteessa Vietnam tyyliset body-countit olivat laiha lohtu! Ainoa "voittaminen" mitä tapahtui rhodesialaisten toimesta oli juuri tuollaista tappioiden tuottamista.

Etelä-Afrikka taas tuki Rhodesiaa juuri niin paljon kuin sen omiin tavoitteisiin sopi. Etelä-Afrikan intresseissä kun oli estää ANC:n toiminta Rhodesiasta käsin (itse asiassa varhaisissa sissioperaatioissa 60-luvulla oli mukana ANC:n taistelijoita - mikä oli alkuperäinen syy EA:n poliisin maahantulolle), mutta valkoisen vallan säilymiseen ei todellakaan uskottu ja itse asiassa EA:n tavoite oli päästä Ian Smithin regiimistä eroon!

Most notably, Vorster was more pragmatic than his predecessors when it came to foreign policy. He caused relations with other African nations to improve, such as by the adoption of his policy of letting Black African diplomats live in white areas in South Africa. He unofficially supported, but refused officially to recognise, the neighbouring state of Rhodesia, whose predominantly white minority government had unilaterally declared independence from Britain in 1965. Vorster followed white public opinion in South Africa by supporting Rhodesia publicly, but was unwilling to alienate important political allies in the United States by extending diplomatic recognition to Rhodesia. In September 1976, under pressure from US Secretary of State Henry Kissinger he pressured Ian Smith, the Rhodesian Prime Minister, to accept in principle that white minority rule could not continue indefinitely. Smith and non-militant black nationalist leaders signed the Internal Settlement in March 1978, and in June 1979, following multiracial elections, Rhodesia was reconstituted under black majority rule as Zimbabwe Rhodesia.

http://en.wikipedia.org/wiki/B._J._Vorster

The most important sanctions-breakers, however, were the South Africans. This led to the greatest paradox of the Rhodesian war. Rhodesia broke away from Britain to avoid black rule and then, with the onset of the guerrilla war, became completely dependent upon a South African regime which was even more determined than Britain to establish a black leader in Salisbury. Above all, the South African government dreaded the possibility of a victorious Marxist army marching through the streets of Salisbury, a precedent which it feared might be repeated in Pretoria. Rhodesia transformed itself from a self-governing British colony into an occasionally truculent, but inevitably subservient, sector of Afrikaner imperium. Ian Smith became, in effect, the leader of another South African homeland. Pretoria selfishly manipulated its Rhodesian satrapy ('while making a huge profit on sanctions-breaking to the captive rebel market) by providing just enough military support to allow Smith time to reach the elusive 'settlement' with black 'moderates'. This policy totally backfired and merely served to lengthen the savage war.

http://www.historytoday.com/paul-moorcraft/rhodesias-war-independence

 

[baikal]

Ei en unohda, Rhodesia valtiona eli Etelä-Afrikan napanuoran kautta. Pakotteet kierrettiin Etelä-Afrikan avustuksella, sotakalusto oli Etelä-Afrikkalaista ja kun meni oikein huonosti niin Etelä-Afrikka lähetti omia sotilaitaan. Sotilaallisesti Rhodesia voitti, voitti ja voitti yhä uudelleen ja siitä huolimatta sota jatkui itsenäisyysjulistuksesta siihen hetkeen kun Murozawa käänsi kupin nurin.

Täytyy muistaa että Rhodesia oli siirtomaa joka julistautui itsenäiseksi koska ei hyväksynyt (mustien) enemmistöhallintoa. Valkoisilla oli 4% väestöstä ja 90% äänivallasta, se ei selvinnyt ilman massiivista ulkopuolista tukea ja kaatuikin heti kun Etelä-Afrikan apu alkoi vähentyä. Jotta Rhodesia olisi "voittanut" ja Mugaben diktatuuri olisi vältetty, sen olisi pitänyt toteuttaa enemmistövaltaan siirtyminen 1965-1975 välillä eli tehdä juuri se jonka välttämiseksi se yksipuolisesti erosi emämaasta.[/QUOTE]

Jotkut valkoiset rhodesialaiset ovat tästä sanoneet, ettei voinut tulla kuuloonkaan silloisessa asenneilmastossa. EAn rooli hässäkässä on myös epäselvä, ei sitä osaa täältä käsin ymmärtää. Kannattaa muistaa, että EA oli samojen asioiden äärellä. Oli ehkä EAn intresseissäkin, että pikku-veli oli länsimaisen julkisuuden framipaikalla. Huomatkaa, kuinka EAn kv-asema muuttui negatiivisemmaksi heti, kun Rhodesia "itsenäistyi" värillisen väestön näkökulmasta katsoen. EA nimittäin osasi propagandasodan jos mikä. Resursseja "tiedotusohjelmiin" oli kysta kyllin. Onkohan Suomessakaan montaa vanhan polven naistenlehtitoimittajanaista, joka ei olisi käynyt EAssa "kutsuvieraana", eikä lahjoissa suinkaan kitsasteltu. Sveitsiläiset kellot ja mainiot hollantilaiset korut olivat laatikkokamaa, risteilyt kahden valtameren auringonlaskua ihaillen ihania, eikä moni toimittaja voinut ylenkatsoa salskean buurikarjun tarjoamia etujakaan.....ihanaa elämää. Ja jutut sitten kotona sitä mukaa.

Mutta itse lujaan sotilaalliseen aiheeseen sitten. Puskasodissa menestymisen tekijöitä oli monta. Yksi oli kuitenkin se, että Rhodesia sai kouluttajia ja palkkaväkeä ympäri maailmaa. Britannia, Portugali, Ranska, Usa...jokainen saattoi luopua taistelukokemusta omaavista eläköityneistä karjuistaan, palkkaa maksettiin ja moni sai himoittua maatakin. Perusmosuri oli usein farmari tai tämän poika, palkollinen jne. joilla oli kokemusta maastosta ja jotka tunsivat myös vastapuolen ajattelua ja mentaliteettia. Alkuperäisväestön sotilastoimintaa leimasi huono koulutus, kovasti vaihteleva mentaalinen käyrä, haluttomuus ryhtyä pitkäksi aikaa taisteluihin, kurittomuus, taikausko, epäpätevyydessään maagiset johtajat, varustepuutteet ja sairastelu. Sairasteluun liittyy eräitä pirullisia väitteitä, joita ei olla taidettu tutkia lainkaan, ei ole tainnut olla kenenkään intressissä.

 

[Vonka]

Rhodesian hommassa sotkijoita riitti. Valkoista hallintoa vastassa olivat Neuvostoliiton, Itä-Saksan, Kuuban sekä Pohjois-Korean tukemat sissit. Yhdysvalloista saapui ensimmäisenä The Crippled Eagles (300 miestä), joka ei saanut mitään tukea Yhdysvaltain ulkoministeriöltä. Robin Mooren talo Hararessa toimi kotkien kokoontumispaikkana - epävirallisena.

He, kuten muutkaan, eivät saaneet sen kummempaa palkkaa kuin rhodesialaiset sotilaat. Osa oli saanut Vietnamissa idean, että kommunisminsaatanaa vastaan pitää taistella muuallakin. Osalle ei siviili psyykkisistä syistä tarjonnut enää mitään. Sota oli vienyt mennessään.

Robin Mooren kirja The White Tribe kertoo touhusta. Lisäksi 1975 kaatuneen amerikkalaisen John Alan Coeyn päiväkirja on julkaistu nimellä A Martyr speaks.

 

[Vonka]

Mistähän se nimi puskasota mahtoi tulla... Tämä kuva on tosin jostain Etelä-Afrikan ja Namibian rajalta.

 

[Tetra]

Kiinnostava aihe. Oliko näissä lapsisotilaita mukana?

 

[Creidiki]

No sinulla tuntuu olevan syy-seuraussuhteet pahasti hakusessa.
Ihmettelen myös käsitettä "sotilaallinen voitto". Noin lähtökohtaisesti sota on politiikan jatkamista toisin keinoin ja Rhodesian hallinnon poliittiset tavoitteet karkasivat aina vain kauemmaksi vuosina 1977-1980. Vuonna 1979 suurin osa Rhodesian maaseudusta ei ollut enää hallituksen hallinnassa, bussiliikenne oli lakannut, siviililiikenne valtateillä hoidettiin poliisin suojaamissa saattueissa, siviili-ilmailu oli muuttunut turvattomaksi, mitkään viranomaiset tai edes yritykset eivät voineet toimia ilman taistelujoukkojen suojelua jne. Siinä tilanteessa Vietnam tyyliset body-countit olivat laiha lohtu! Ainoa "voittaminen" mitä tapahtui rhodesialaisten toimesta oli juuri tuollaista tappioiden tuottamista.

Maa oli mobilisoitu ja poikkeustilassa jo 1975, ironisesti sotilaat huusivat polittiista ratkaisua ja poliitikot laajensivat jatkuvasti sotilaallista vastetta. Sanoit että Rhodesia oli 1974 "Voiton partaalla", en oikein ymmärrä miten, oliko maan väestö valmis hyväksymään valkoisten ylivallan? Oliko Britannia ja KV-yhteisö tunnustamassa Rhidesian itsenäisyyden? Voitto ei ollut lähelläkään, ei Clausewitzin eikä minkään muunkaan määritelmän mukaan.

Etelä-Afrikka taas tuki Rhodesiaa juuri niin paljon kuin sen omiin tavoitteisiin sopi. Etelä-Afrikan intresseissä kun oli estää ANC:n toiminta Rhodesiasta käsin (itse asiassa varhaisissa sissioperaatioissa 60-luvulla oli mukana ANC:n taistelijoita - mikä oli alkuperäinen syy EA:n poliisin maahantulolle), mutta valkoisen vallan säilymiseen ei todellakaan uskottu ja itse asiassa EA:n tavoite oli päästä Ian Smithin regiimistä eroon!

Ian Smithiä tuki Rhodesian valkoinen väestö eikä mikään muu taho, aikalaisten kertomusten mukaan Rhodesialaiset elivät kuplassa. Huvittavinta on että elettiin kylmän sodan kuumimpia vaiheita ja Smithin hallitus taisteli avoimesti kommunistisia liikeitä vastaan joita myös NL ja Kiina tukivat. USA on avannut arsenaaliensa ja kukkaronsa vähemmästäkin ja hämärämmille toimijoille esim Afganistanissa ja Nicaraguassa, mutta Rhodesiaan ei riittänyt edes hyvää tahtoa.

EA:n motiivit eivät olleet ideologisia vaan käytännöllisiä, totta.

 

[taktinen taistelumajava]

Mutta itse lujaan sotilaalliseen aiheeseen sitten. Puskasodissa menestymisen tekijöitä oli monta.

Rhodesialaiset olivat pitkään osallistuneet britti-imperiumin sotilaina Malaijin kriisiin (1948-1960). Sieltä saatiin huomattava määrä taistelukokemusta vastasissitoiminnasta.

Lisäksi rhodesian puolisotilaallinen poliisi (British South Africa Police) oli melkoinen voimavara.

http://en.wikipedia.org/wiki/British_South_Africa_Police

BSAPin Special Branch toimi varsinkin kriisin alkuvaiheessa erittäin tehokkaasti. Kaupunkialueilla terrorismia ei juuri esiintynyt ja kriisin alkuvaiheessa SB pidätti jopa kaupungissa sukulaisiaan tapaavia terroristeja.

Sen sijaan heimoalueiden hallinnasta vastannut Ministry of Internal Affairs epäonnistui surkeasti tiedustelussa. Se väitti pitkälle 70-luvulla, että tilanne maaseudulla oli hallinnassa. SB:n raportit taas kertoivat siitä, että terroristit muokkasivat väestön mielialoja hallitusta vastaan ja loivat verkostoaan maaseudulla. Raportteja lukevat poliitikot ikävä kyllä uskoivat Intafin raportteja!