EUROOPPA a.d. 2030

baikal

Supreme Leader
Seuraava on sitten paljasta yksityisajattelua, joka perustuu lähteiden osalta ei mihinkään.

Jalkeille saatu väestökehitys tulee muuttamaan Eurooppaa de facto 20 vuodessa tavalla, jota tuskin kukaan pystyy hahmottamaan. Mielestäni muusta puhuminen on valehtelua tai sitten ymmärryksen valo on tuikkutasoa.

Jollain tasolla on varmasti luotu visio, jonka mukaan Euroopan väestön ikärakenne on sellainen, että sitä on paikattava. Kun syntyvyys on heppoista, niin uutta väkeä tulee sitten muualta.

Eli kehitys ei ole sattumalta syntynyt itseään toteuttava nokueimahamitään-ketju vaan ihan tarkoituksella johdettua politiikkaa.

Kun väestö saa uusia - piirteitä-, niin vaikuttaako se esim. demokratiaan? On järjen köyhyyttä uskoa, etteikö se vaikuttaisi. Tulijat tuovat aina mukanaan kulttuuria ja tapoja. Sujahtavatko tulijat siihen tuppeen, joka meille halutaan esitellä: Eurooppa säilyy entisellään ja kotoutujat kotoutuvat.

Omaksuvatko kaikki maailman kansat ja valtiot demokratian? Uskon pitää olla luja, jotta tähän voisi luottaa. Minä en usko.

Mitkä seikat ja piirteet elämänmuodossamme ovat ne, jotka kaikkein raskaimmin ottavat osumaa, kun tämä ilmiö alkaa olla -tavoitetilassa-?

Opetelkaa uimaan - lause oli varmasti freudilainen huti. Se lipsahti. Ja se kertoi paljon, harvoin kahteen sanaan sopii niin paljon todellisuutta kuin tähän möläytykseen.

Värjäsin asiaankuuluvalla värillä sen kysymyksen, jota olen pohtinut monta kertaa. Mitä tapahtuu ihmisten arjessa, mikä muuttuu, miten sopeutuminen onnistuu puolin ja toisin pitkällä aikajänteellä?

Tämä kehityslinja ei minun katsannossani aja ns. päätyyn, se ei lopu ja siihen on sopeuduttava. Onko se meidän sukupolville vaikeaa, mutta seuraaville jo piis ov keik?
 
Naisten asema heikkenee, seksuaalivähemmistöjen asema heikkenee, itsenäisyyden symbolien käyttö kielletään loukkaavana (Suomen lippua ei enää pidetä esillä, Suomen leijona kielletään, sotilaspuvut varuskunnan ulkopuolella kielletään), vapaa liikkuvuus kärsii no-go -alueiden synnyttyä, valkoinen keskiluokka alkaa asua aidatuissa ja vartioiduissa naapurustoissa, lapset eivät voi leikkiä ulkona ilman jatkuvaa aikuisvalvontaa eikä heitä voi päästää julkiseen liikenteeseen yksin.

Kaikki tämä on nähty jo muualla. Esim. Briteissä tuo itsenäisyyden symbolien kieltäminen on mennyt niin pitkälle, että Union Flag ei enää liehu kaikkien kaupungintalojen lipputangossa, koska paikalliset vähemmistöt loukkaantuisivat. No-go -alueet näkyvät jo Ruotsissa. Ja aidatut ja vartioidut asuinalueet näkyvät esim. Etelä-Afrikassa tai Kolumbiassa
 
Mitkä seikat ja piirteet elämänmuodossamme ovat ne, jotka kaikkein raskaimmin ottavat osumaa, kun tämä ilmiö alkaa olla -tavoitetilassa-?

Jos tämän päivän haittamaahanmuutto jatkuu vielä vuosien ajan samalla tolalla niin:
- Länsimainen tasa-arvo saa ison kolauksen.
- Länsimaihin muodostuu isoja alueita joissa noudatetaan sharia-lakia.
- Länsimainen sosiaaliturvajärjestelmä rapautuu koska yksinkertaisesti rahat eivät riitä kaikkien perässä raahattavien tulokkaiden kautta tulleiden lisäkulujen kattamiseen.
- 'no go-zonet' alkavat löytymään jokaisesta euroopan maasta ja tämän lisäksi tulee alueita joilla neuvotaan välttämään liikkumista pimeällä
- paremmassa taloudellisessa asemassa olevat ihmiset alkavat kerääntymään omiin 'compoundeihin' joissa on järjestetty palkattu vartiointi
- seksuaalisten vähemmistöjen tilanne heikkenee huomattavasti
- omaa kulttuuriperintöä aletaan hautaamaan etteivät uudet tulokkaat provosoituisi (case suvivirsi). Eiköhän meilläkin vielä päästä siihen pisteeseen ettei joulua enää kutsuta jouluksi vaan sille keksitään joku uskonnollisesti riippumaton nimitys
- jne jne

Pähkinänkuoreen puristettuna pahiten kärsivät (suluissa syyt):
- Turvallisuus (määrärahojen puute sekä uudet uhat)
- Sosiaaliturvajärjestelmä (määrärahojen puute)
- Terveydenhuolto (määrärahojen puute)
- Koulutus (määrärahojen puute)
- Länsimaiset arvot (ylpeyden puute)
 
Jos oikeasti olisi kyse väestörakenteen korjaamisesta, niin tänne otettaisiin käyttöön pistejärjestelmä, kuten Kanadassa, jonka mukaan koulutuksesta ja työkokemuksesta saisi pisteitä ja sitä kautta työluvan. Voitaisiin keskittyä vaikkapa Kiinaan, Vietnamiin, ja muihin se alueiden väestöön. Mitään järkevää syytä ottaa lukutaidottomia Lähi-Idän kasvatteja tänne ei ole
 
Hirveästi liikkuvia osia ja jos katsotte historiaa niin todella pienillä liikkeillä voi olla todella suuria vaikutuksia.
Jonkin asteinen konflikti tämä on jo ja pahenee vielä.
Nyt on vielä hyvin aikaa varautua ja valmistautua kuten lajittelen tässä panoksia.
 
Baikal pisti pahan. Aiheesta voisi kirjoittaa kirjoja. Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa lukea Timo Vihavaisen ja Jukka Sakari Hankamäen blogeja.

Itse pidän tätä uutta kansainvaellusta vain sivilisaatiomme loppuvaiheen ilmiönä. Esimerkiksii kun Rooman loppu häämötti, niin kansainvaellus hiipuvaan imperiumiin vain kiihtyi, kun yhä uudet kansat ja heimot halusivat saalista jakamaan. Ne jotka odottavat perseenpesijöitä ja sopeutujia tulevat pettymään pahasti. Ei ole hyödyllistä maahanmuuttoa! Kaikki maahanmuutto on vahingollista tai erittäin vahingollista.

Tässä dokumenttielokuvassa aihetta käsitellään kohdassa 6:00-14:00. Mikäli dokumentissa esitetyt jutut raivostuttavat, niin kannattaa muistaa, että totuus satuttaa eniten.


Suomi voi toki selviytyä valtiona, kulttuurina ja kansakuntana. Ikävä kyllä valtiojohtomme pelaa tällä hetkellä korttejaan sillä mentaliteetilla, että "pöytään lyöty kortti on menetetty kortti".
 
Viimeksi muokattu:
-Omankädenoikeus tulee lisääntymään merkittävästi
-Poliisista tulee helposti lahjottavissa oleva
-Poliisin toimet tulevat olemaan suuressa äänin poliittisiin mandaatteihin perustuvia
-Turvallisuusbusiness saa uusia muotoja nykyisen "hyssyttelyn" sijaan
-Rakenteellinen köyhyys tulee syvennetään ja rikkaat saavat entistä reilummin roposia kukkarontäytteeksi
-Opiskelijavalinnat politisoituvat ja suvun vaikutus opiskelupaikkaa saadessa voimistuu
-Törkeät väkivallanteot lisääntyvät merkittävästi
-Entistä enemmän neitosia, jotka tulevat itkien kotiin persesuoli sykkien raiskausten jäljiltä
-Poliittisia tuomioita "viha-ajattelun" perusteella
-Vankilajärjestelmä korruptoituu nykyistä enemmän
-Eläkkeet oli ja meni
 
Viimeksi muokattu:
-Omankädenoikeus tulee lisääntymään merkittävästi
-Poliisista tulee helposti lahjottavissa oleva
-Poliisin toimet tulevat olemaan suuressa äänin poliittisiin mandaatteihin perustuvia
-Turvallisuusbusiness saa uusia muotoja nykyisen "hyssyttelyn" sijaan
-Rakenteellinen köyhyys tulee syvennetään ja rikkaat saavat entistä reilummin roposia kukkarontäytteeksi
-Opiskelijavalinnat politisoituvat ja suvun vaikutus opiskelupaikkaa saadessa voimistuu
-Törkeät väkivallanteot lisääntyvät merkittävästi
-Entistä enemmän neitosia, jotka tulevat itkien kotiin pesesuoli sykkien raiskausten jäljiltä
-Poliittisia tuomioita "viha-ajattelun" perusteella
-Vankilajärjestelmä korruptoituu nykyistä enemmän
-Eläkkeet oli ja meni

Siinäpä ne keskeisimmät tulikin sanottua. Todella surullista, mutta realistina on pakko sanoa että suurinpiirtein noin se tulee menemään. Valitettavasti.
 
Tässä dokumenttielokuvassa aihetta käsitellään kohdassa 6:00-14:00. Mikäli dokumentissa esitetyt jutut raivostuttavat, niin kannattaa muistaa, että totuus satuttaa eniten

Tuo dokumentti varmaan "resonoi kremliläisittäin"....:rolleyes:

Olen katsonut ja suurin osa on minun ymmärtääkseni kiistämätöntä totta. Inhoittavaa toki, mutta se voidaan sivuuttaa, kuten tähänkin saakka. Talouspuoli vedellään huolella ja ilman jousia päätyyn. Rutu on vielä kova ja mikään ihme ei tule esteeksi.
 
....

Itse pidän tätä uutta kansainvaellusta vain sivilisaatiomme loppuvaiheen ilmiönä. Esimerkiksii kun Rooman loppu häämötti, niin kansainvaellus hiipuvaan imperiumiin vain kiihtyi, kun yhä uudet kansat ja heimot halusivat saalista jakamaan. Ne jotka odottavat perseenpesijöitä ja sopeutujia tulevat pettymään pahasti. Ei ole hyödyllistä maahanmuuttoa! Kaikki maahanmuutto on vahingollista tai erittäin vahingollista.
....

Tuota noin...USA saattaisi olla hieman asiasta eri mieltä. Samoin Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti tms. Mitään noista maista ei edes olisi olemassa ilman maahanmuuttoa.

Menihän siinä nyt tietysti alkuperäiskansojen juttuja ohessa...mutta... :p
 
Tuota noin...USA saattaisi olla hieman asiasta eri mieltä. Samoin Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti tms. Mitään noista maista ei edes olisi olemassa ilman maahanmuuttoa.

Intiaanit eivät estäneet maahanmuuttoa - nykyisin he asuvat reservaateissa.
 
Tuota noin...USA saattaisi olla hieman asiasta eri mieltä. Samoin Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti tms. Mitään noista maista ei edes olisi olemassa ilman maahanmuuttoa.

Menihän siinä nyt tietysti alkuperäiskansojen juttuja ohessa...mutta... :p

Alkuperäiskansojen näkökulma on se meidän perspektiivi Suomessa.
Saamelaiset toki joutuivat syrjäytetyksi ja vähemmistöksi kun virolaiset mamut tunkivat lehmineen ja suurperheineen suomen niemelle maata raivaamaan.
Siksi voisin teoriassa painua takaisin Viroon mutta en usko että siitä alkaa saamelaisuuden uusi nousu Suomessa.
 
Ei se islam sopeudu oikein tuonna Australiaankaan? Varmaan tuo kehityksestä varoittava imaamikin on foorumin mamuttajien mielestä persu?

 
Mitkä seikat ja piirteet elämänmuodossamme ovat ne, jotka kaikkein raskaimmin ottavat osumaa, kun tämä ilmiö alkaa olla -tavoitetilassa-?

Mikähän tässä on se tavoitetila tuon mainitun "ilmiön" suhteen? Ylipäätään kymmennen miljardia teollistunutta ihmistä maapallolla ja neljäsosa heistä Afrikassa on aika jäätävä yhtälö. Siihen päälle robotisaatiot, maailmantalouden painopisteen muutos ja ympäristöongelmien vaatimat sopeuttamistoimet päälle niin alkaa haasteiden mittakaava loppuvuosisadaksi hahmottumaan. Nykymuotoinen elämäntapa nyt vain ei voi jatkua eikä varmaan myöskään nykymuotoinen demokratia.
 
Alkuperäiskansojen näkökulma on se meidän perspektiivi Suomessa.
Saamelaiset toki joutuivat syrjäytetyksi ja vähemmistöksi kun virolaiset mamut tunkivat lehmineen ja suurperheineen suomen niemelle maata raivaamaan.
Siksi voisin teoriassa painua takaisin Viroon mutta en usko että siitä alkaa saamelaisuuden uusi nousu Suomessa.

http://www.cloverport.kyschools.us/userfiles/3/Classes/308/Jared Diamond - Guns Germs and Steel.pdf

Ihan kannattavaa lukemista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Collapse:_How_Societies_Choose_to_Fail_or_Succeed

Ei niin hyvä, mutta luettava kirja.
 
Baikal pisti pahan. Aiheesta voisi kirjoittaa kirjoja. Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa lukea Timo Vihavaisen ja Jukka Sakari Hankamäen blogeja.

Itse pidän tätä uutta kansainvaellusta vain sivilisaatiomme loppuvaiheen ilmiönä. Esimerkiksii kun Rooman loppu häämötti, niin kansainvaellus hiipuvaan imperiumiin vain kiihtyi, kun yhä uudet kansat ja heimot halusivat saalista jakamaan. Ne jotka odottavat perseenpesijöitä ja sopeutujia tulevat pettymään pahasti. Ei ole hyödyllistä maahanmuuttoa! Kaikki maahanmuutto on vahingollista tai erittäin vahingollista.

Tässä dokumenttielokuvassa aihetta käsitellään kohdassa 6:00-14:00. Mikäli dokumentissa esitetyt jutut raivostuttavat, niin kannattaa muistaa, että totuus satuttaa eniten.


Suomi voi toki selviytyä valtiona, kulttuurina ja kansakuntana. Ikävä kyllä valtiojohtomme pelaa tällä hetkellä korttejaan sillä mentaliteetilla, että "pöytään lyöty kortti on menetetty kortti".

En ole tuota ikinä nähnyt ja olen hämmästynyt kun siinä käytetään samoja vertauksia joita itse olen käyttänyt kuvaamaan kehitystä ja nykyistä tilannetta usein Roomaan viitaten.

Tässä oli hyvin kiteytetty miksi kulutusjuhlat ja kaikki muu turha paska on vain todellisuuden kieltämistä.

"Tarvitaan yhteiskunnalle yhteinen moraalinen selkäranka.
Siitä syntyy rehellisyys."
 
Mikähän tässä on se tavoitetila tuon mainitun "ilmiön" suhteen? Ylipäätään kymmennen miljardia teollistunutta ihmistä maapallolla ja neljäsosa heistä Afrikassa on aika jäätävä yhtälö. Siihen päälle robotisaatiot, maailmantalouden painopisteen muutos ja ympäristöongelmien vaatimat sopeuttamistoimet päälle niin alkaa haasteiden mittakaava loppuvuosisadaksi hahmottumaan. Nykymuotoinen elämäntapa nyt vain ei voi jatkua eikä varmaan myöskään nykymuotoinen demokratia.

Suomi on maantieteellisesti aika hyvälla paikalla jatkamaan omaa elämäänsä ihan niin kuin haluamme, kyllä se on ihan omasta halusta kiinni.
Myönnän toki että kun katsoo monia kansalaisia niin haluja ei ole mihinkään suurempaan ponnistukseen kuten rehelliseen työhön.
Ehkä viimeiset suomalaiset ovat nomadeja pohjoisella pallonpuoliskolla tai avaruudessa.
 
Muuttoliike muuttaa Eurooppaa. Mutta kukin maa muuttuu omalla tavallaan: Viro ja Ruotsi eri tavalla; Irlanti ja Iso-Britannia eri tavalla; Luxemburg ja Belgia eri tavalla; Bulgaria ja Kreikka eri tavalla; Itävalta ja Saksa eri tavalla.

Voittajat ja häviäjät erottuvat. Yhdet poimivat muuttoliikkeen jyvät, toiset akanat.
 
Back
Top