Filosofia strategisen ajattelun tukena

Vonka

Supreme Leader
(Perustuu Platonin Valtio-teoksen viimeisten dialogien analyysiin)

Platon päätteli, että tyrannia nousee väistämättä pitkälle kehittyneestä demokratiasta. Hän ajatteli näin:

Poliittinen järjestelmä toisi tarpeeksi pitkään kestettyään maksimaalisen vapauden ja tasa-arvon, jossa jokainen elämäntyyli olisi sallittua ja julkiset virat täytettäisiin liki arpomalla. Vapaudet moninkertaistuisivat. Viranomaiskunnioitus kuihtuisi, kaikenlainen epätasa-arvo olisi uhkaavaa ja monet kulttuurit ja seksuaaliset vapaudet loisivat kaupungista (tai valtiosta) kaikissa sävyissä kirjoillun viitan.

Sateenkaaripolitiikka, Platon väitti, on monille varmasti oikeudenmukaisin kaikista järjestelmistä. Tämän demokratian vapaus pitää kokea, jotta siihen voi uskoa. Se on kuitenkin luonnostaan epävakaa. Kun auktoriteetti haalistuu ja kääntyy kaikkiin suosittuihin arvoihin, näkemykset ja identiteetit ovatkin pian niin erilaisia, että ne ovatkin kategorisesti yhteen sovittamattomia. Kun kaikki viralliset ja epäviralliset esteet tasa-arvon edestä on poistettu, kun kaikki ovat samanarvoisia; kun eliittiä halveksitaan ja on täysi lupa tehdä, mitä haluaa, puhutaan myöhäisvaiheen demokratiasta. Tässä tilanteessa auktoriteetilla ei tarvitse olla lainkaan poliittista kokemusta ja asiantuntemusta.

Rikkaat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi, koska eriarvoisuus kasvaa sietämättömäksi. Patriarkaatti puretaan. Miehen ja naisen tasa-arvo paranee ja samalla perhehierarkiat kääntyvät ylösalaisin. Luokkahuoneissa opettajilla ei ole juuri sananvaltaa. Eläimet nähdään tasa-arvoisina ihmisten kanssa. Rikkaat vaeltelevat köyhien kaduilla ja yrittävät olla siellä luontevasti. Ulkomaalainen on sama kuin kansalainen.

Kun tähän on päästy, Platon päättelee, on tyrannille oikea hetki astua esiin. Hän tulee eliitin joukosta, mutta on sovussa aikansa kanssa, kykenee satunnaisiin nautintoihin ja päähänpistoihin, ymmärtää hyvän ruoan ja seksin päälle, sillä demokratian kansalaisuskonto on suvaitsevaisuus näissä asioissa.

Hän tekee siirtonsa ja löytää tottelevaisen väen. Hän hyökkää ikäistensä varakkaiden kimppuun syyttäen heitä korruptiosta. Jos häntä ei pysäytetä ajoissa, hänen ruokahalunsa kasvaa ja hän riistää luokkansa oikeudet. Hän on luokkansa petturi, ja pian hänen vihollisensa joutuvat joko pakenemaan tai miellyttämään häntä. Lopulta hän seisoo yksin ja lupaa selvittää halvaantuneen ja epäjohdonmukaisen demokratian. Hän tarjoaa mädille ja ristiriitaisille ihmisille helpotusta demokratian loputtomia valintoja ja epävarmuutta vastaan. Hän esittää, että liiat vapaudet ovat orjuuttaneet ja tarjoaa itseään ratkaisuksi demokraattisen sotkun sisäisiin konflikteihin. Ennen kaikkea hän lupaa hoitaa halveksitun eliitin. Niinpä kansa viehättyy hänestä ja demokratia halukkaasti ja impulsiivisesti torjuu itse itsensä.

Outo hiippari tuo Platon. Päässään vain pyöritteli tuollaisia, yli 2000-vuotta sitten.
 
(Perustuu Platonin Valtio-teoksen viimeisten dialogien analyysiin)

Platon päätteli, että tyrannia nousee väistämättä pitkälle kehittyneestä demokratiasta. Hän ajatteli näin:

Poliittinen järjestelmä toisi tarpeeksi pitkään kestettyään maksimaalisen vapauden ja tasa-arvon, jossa jokainen elämäntyyli olisi sallittua ja julkiset virat täytettäisiin liki arpomalla. Vapaudet moninkertaistuisivat. Viranomaiskunnioitus kuihtuisi, kaikenlainen epätasa-arvo olisi uhkaavaa ja monet kulttuurit ja seksuaaliset vapaudet loisivat kaupungista (tai valtiosta) kaikissa sävyissä kirjoillun viitan.

Sateenkaaripolitiikka, Platon väitti, on monille varmasti oikeudenmukaisin kaikista järjestelmistä. Tämän demokratian vapaus pitää kokea, jotta siihen voi uskoa. Se on kuitenkin luonnostaan epävakaa. Kun auktoriteetti haalistuu ja kääntyy kaikkiin suosittuihin arvoihin, näkemykset ja identiteetit ovatkin pian niin erilaisia, että ne ovatkin kategorisesti yhteen sovittamattomia. Kun kaikki viralliset ja epäviralliset esteet tasa-arvon edestä on poistettu, kun kaikki ovat samanarvoisia; kun eliittiä halveksitaan ja on täysi lupa tehdä, mitä haluaa, puhutaan myöhäisvaiheen demokratiasta. Tässä tilanteessa auktoriteetilla ei tarvitse olla lainkaan poliittista kokemusta ja asiantuntemusta.

Rikkaat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi, koska eriarvoisuus kasvaa sietämättömäksi. Patriarkaatti puretaan. Miehen ja naisen tasa-arvo paranee ja samalla perhehierarkiat kääntyvät ylösalaisin. Luokkahuoneissa opettajilla ei ole juuri sananvaltaa. Eläimet nähdään tasa-arvoisina ihmisten kanssa. Rikkaat vaeltelevat köyhien kaduilla ja yrittävät olla siellä luontevasti. Ulkomaalainen on sama kuin kansalainen.

Kun tähän on päästy, Platon päättelee, on tyrannille oikea hetki astua esiin. Hän tulee eliitin joukosta, mutta on sovussa aikansa kanssa, kykenee satunnaisiin nautintoihin ja päähänpistoihin, ymmärtää hyvän ruoan ja seksin päälle, sillä demokratian kansalaisuskonto on suvaitsevaisuus näissä asioissa.

Hän tekee siirtonsa ja löytää tottelevaisen väen. Hän hyökkää ikäistensä varakkaiden kimppuun syyttäen heitä korruptiosta. Jos häntä ei pysäytetä ajoissa, hänen ruokahalunsa kasvaa ja hän riistää luokkansa oikeudet. Hän on luokkansa petturi, ja pian hänen vihollisensa joutuvat joko pakenemaan tai miellyttämään häntä. Lopulta hän seisoo yksin ja lupaa selvittää halvaantuneen ja epäjohdonmukaisen demokratian. Hän tarjoaa mädille ja ristiriitaisille ihmisille helpotusta demokratian loputtomia valintoja ja epävarmuutta vastaan. Hän esittää, että liiat vapaudet ovat orjuuttaneet ja tarjoaa itseään ratkaisuksi demokraattisen sotkun sisäisiin konflikteihin. Ennen kaikkea hän lupaa hoitaa halveksitun eliitin. Niinpä kansa viehättyy hänestä ja demokratia halukkaasti ja impulsiivisesti torjuu itse itsensä.

Outo hiippari tuo Platon. Päässään vain pyöritteli tuollaisia, yli 2000-vuotta sitten.
Niin oli. Teos on varmasti vaikuttanut monen ajatteluun, myös entisten ja nykyisten valtiojohtajien joukossa. Muistikuvat teoksesta ovat aika hämäriä, sillä sen tenttimisestä sivuaineopintoihin on jo yli pari vuosikymmentä. Tuohon teokseen kuului kuitenkin joitain muistamiani outouksia; luokkajako valtiossa jossa vallitsi yhteisomistus, sen "hyvän valtion" kuningas-filosofit, joilla on oikeus valehdella kansalle yhteisen hyvän vuoksi ja oikeamieliset ihmiset samanlaisessa valtiossa, jossa siis jokainen päättelee, ettei kannata tehdä väärin, sillä se ei vaan kannata.
 
Niin oli. Teos on varmasti vaikuttanut monen ajatteluun, myös entisten ja nykyisten valtiojohtajien joukossa. Muistikuvat teoksesta ovat aika hämäriä, sillä sen tenttimisestä sivuaineopintoihin on jo yli pari vuosikymmentä. Tuohon teokseen kuului kuitenkin joitain muistamiani outouksia; luokkajako valtiossa jossa vallitsi yhteisomistus, sen "hyvän valtion" kuningas-filosofit, joilla on oikeus valehdella kansalle yhteisen hyvän vuoksi ja oikeamieliset ihmiset samanlaisessa valtiossa, jossa siis jokainen päättelee, ettei kannata tehdä väärin, sillä se ei vaan kannata.

Ne taisivat olla siinä myöhemmässä teoksessa Lait. Platon pettyi demokratiaan konkreettisestikin, koska Sokrates tuomittiin kuolemaan täysin demokraattisessa vaalissa.

Platon näki, että yhteiskunnan eri osapuolten ristiriitaiset edut piti sovittaa yhteen. Tähän tarvittaisiin järkevä poliittinen järjestelmä, jossa filosofikuninkaat takaisivat yhteiskuntajärjestyksen ja sen, että eri näkemykset jatkaisivat dialogia ja toistensa ymmärtämistä. Ilmeisesti jonkinlainen filosofinen edustajisto monarkiana.

Unohdetaan tuo utopia. Jos ajatusta johtaa ja peilaa tätä nykypäivään ja viime aikojen kokemuksiin, demokratialle tärkeintä on todellakin dialogi eri eturyhmien välillä. Toimiva demokratia edellyttää kaikkien ihmisten huolien vakavasti ottamista. Demokratia edellyttää, että toimitaan yhdessä. Yhteistyö ei ole mahdollista, elleivät osapuolet luota toisiinsa ja heidän vilpittömyyteensä. Pitää ymmärtää toisten vaatimusten oikeutus.

Tällä hetkellä ajattelen, että demokratialle ei saa tehdä epiteettejä, kuten "moniarvoinen", "tasa-arvoinen", "ihmisläheinen", "kansallismielinen" tai "monikulttuurinen", sillä tällaisilla voidaan sulkea suuria eturyhmiä pois dialogin ja päätöksenteon piiristä. Demokratia on demokratiaa - yhteistyötä. Muussa tapauksessa käy jollain aikavälillä huonosti. Meillä on kokemus sisällissodasta. Talvisota taas synnytti konsensuksen.

Koska ihmisen kokemuksellinen historiaperspektiivi on lyhyt, päättävissä asemissa yleensä 30-50 vuoden luokkaa, unohdetaan helposti vanhat opit.
 
Viimeksi muokattu:
Myöhemmistä filosofeista Machiavellilla, erityisesti Ruhtinas-teoksella, on ollut vahva vaikutus käsitykseen johtajan asemasta ja tämän käytettävistä olevista keinoista. Etenkin anglosaksisissa maissa ylin johto on niin siviili- kuin militäärisektorilla Machiavellinsa lukenut. Tosin Obaman johtajuus tai sen puuttuminen on herättänyt epäilyksiä renessanssifilosofin oppien sivuuttamisesta.

Machiavelli kannatti vahvaa johtajuutta, jossa johtajan tulee toimia kansakunnan hyväksi keinoja kaihtamatta, kunhan tavoite saavutetaan. Kansaa ei tarvitse miellyttää, kunhan sen lojaalisuus ja kunnioitus säilytetään. Tarpeetonta ja jatkuvaa julmuutta tulee kuitenkin Machiavellin mukaan välttää. Nykyisistä valtiojohtajista machiavellismia edustanee parhaiten Putin, joka on taas Yhdysvaltain tulevan presidentin roolimalli - ainakin tämän omien sanojen mukaan. Jos Trump tyytyy yhteen kauteen, ei hänenkään tarvitse kantaa huolta äänestäjiensä mutinoista.

Linkki Bostonin yliopiston sivuille:
https://www.bu.edu/today/2013/machiavelli-the-prince-still-relevant-after-all-these-years/
 
Myöhemmistä filosofeista Machiavellilla, erityisesti Ruhtinas-teoksella, on ollut vahva vaikutus käsitykseen johtajan asemasta ja tämän käytettävistä olevista keinoista. Etenkin anglosaksisissa maissa ylin johto on niin siviili- kuin militäärisektorilla Machiavellinsa lukenut. Tosin Obaman johtajuus tai sen puuttuminen on herättänyt epäilyksiä renessanssifilosofin oppien sivuuttamisesta.

Machiavelli kannatti vahvaa johtajuutta, jossa johtajan tulee toimia kansakunnan hyväksi keinoja kaihtamatta, kunhan tavoite saavutetaan. Kansaa ei tarvitse miellyttää, kunhan sen lojaalisuus ja kunnioitus säilytetään. Tarpeetonta ja jatkuvaa julmuutta tulee kuitenkin Machiavellin mukaan välttää. Nykyisistä valtiojohtajista machiavellismia edustanee parhaiten Putin, joka on taas Yhdysvaltain tulevan presidentin roolimalli - ainakin tämän omien sanojen mukaan. Jos Trump tyytyy yhteen kauteen, ei hänenkään tarvitse kantaa huolta äänestäjiensä mutinoista.

Linkki Bostonin yliopiston sivuille:
https://www.bu.edu/today/2013/machiavelli-the-prince-still-relevant-after-all-these-years/

Kekkonen suomalaisista on ollut eniten Machiavellin linjoilla, omalla tavallaan. Tämä ruhtinas-ajattelu ei oikein sopinut tänne luontevasti, vaan tuli kaikenlaisia ryppyjä, joita oikaistaan hitaasti vieläkin. Mauno Koiviston suurin ansio oli maan palauttaminen parlamentarismiin.

Machiavellin tausta oli poliittisessa kaaoksessa.

Putin tosin ei pyri suosiosta välittämättä päämääräänsä, kuten Machiavelli edellytti, vaan on hyvinkin perso suosiolle ja mielipiteelle, jota muokataan.
 
Ei ehkä yllä filosofian tasolle, mutta linkin takaa löytyvä tuore Suomen Sotilaan pääkirjoitus on ainakin minun mielestäni hyvin kirjoitettu ja kirjoittajan kanssa on helppo olla samoilla linjoilla.

http://www.suomensotilas.fi/hyvantahtoiset/
 
Kekkonen suomalaisista on ollut eniten Machiavellin linjoilla, omalla tavallaan. Tämä ruhtinas-ajattelu ei oikein sopinut tänne luontevasti, vaan tuli kaikenlaisia ryppyjä, joita oikaistaan hitaasti vieläkin. Mauno Koiviston suurin ansio oli maan palauttaminen parlamentarismiin.

Machiavellin tausta oli poliittisessa kaaoksessa.

Putin tosin ei pyri suosiosta välittämättä päämääräänsä, kuten Machiavelli edellytti, vaan on hyvinkin perso suosiolle ja mielipiteelle, jota muokataan.

Mielestäni Ruhtinas on kuitenkin mainettaan kesympi kirja. Machiavelli edusti kansalaisyhteiskuntaa ainakin siinä mielessä, että esitti muodostettavan (asevelvollisuuteen pohjautuvan) kansallisen armeijan, sen sijaan että sodankäyntiin käytettiin kalliita ja lojaalisuuttaan rahasta vaihtavia palkkasotilasjoukkoja.
 
Aristoteles jatkoi kaupunkivaltion parhaan hallintomuodon tutkimista ja päätyiu aika lailla samaan kuin Platon. Naiset, orjat, vierassyntyiset, vanhukset ja lapset rajattiin päätöksenteon ulkopuolelle. Vapaista kansalaisista Aristoteleella on sanottavaa. Hänen mukaansa näiden on hallittava vuorotellen siten, että (kansalaisten sisällä) erillistä hallitsevaa luokkaa ei synny. Tuloerot on ehdottomasti rajoitettava pieniksi. Lisäksi kansalaiset osallistuvat aktiivisesti kaupungin asioiden hoitamiseen ja niistä päättämiseen. Hyvässä kaupunkivaltiossa kansalaiset ovat kriittisiä ja aktiivisia ja pyrkivät jatkuvasti edistämään koko kaupunkivaltion hyvää.
 
Putin tosin ei pyri suosiosta välittämättä päämääräänsä, kuten Machiavelli edellytti, vaan on hyvinkin perso suosiolle ja mielipiteelle, jota muokataan.

Putin ei ole mikään "suurien mittojen mies". Tämä on mielipiteeni ja perustuu siihen, että olen seurannut hänen edesottamuksiaan sen minkä nyt taviskuula pystyy. Hänen suurin ansionsa on mielestäni se, että hän on ollut vallassa pitkään. Onko se ansio lainkaan?

Se, että on neuvostovaltion hiilloksilta puhaltanut kansansa sikiöasentoon henkisesti....ei ole mielestäni mikään ansio.

Aikamme suurjohtajat löytyvät akselista Kohl-Thatcher-Bush Sr. Ahtisaari jees, jos Suomi ei olisi niin kirotun pieni. :cool: Tosin nobelilla häntä nakattiin ja tuskin vain suun mauksi. Lech Walesa oli mielestäni kaksi päätä suurempi mies kuin Putin. Palstan nuorukaiset eivät muista tai tiedä, miten Lech tuli tutuksi ja siihen kannattaa joskus tutustua hartaasti. Lech esikuntineen teki temput ajassa, jossa sen ei pitänyt olla mahdollista.

Hyvä veto tuo Platonin tyrkkäys kehiin. Hänen aikansa kahta puolen oli suuria ajattelijoita ja ahkeria keskustelijoita. Tuottaako aikamme samanlaisia?
 
Putinin johtajuus on nimenomaan rakennettua koomisine johtajakurki-metaforineen. Todellisesta suosiosta hänen ei tarvitse välittää. Viime vaaleissa Putinin johtamaa Yhtenäistä Venäjää äänesti noin 25 % äänioikeutetuista, ilman viime hetken äänitulvaa olisi lukema ollut huomattavasti alhaisempi. Siitä huolimatta "demokraattisesti valittu" suuri pieni mies johtaa maata itsevaltiaan ottein "Venäjän suuruuden palauttaminen päämääränään".

Varsin pitkälle Putin on edennyt 1990-luvun alun leuka rinnassa Sobtsakin salkkua raahanneesta entisestä tiedustelu-upseerista.

https://www.theguardian.com/commentisfree/2013/sep/13/putin-syria-machiavelli-nyt-op-ed
 
Viimeksi muokattu:
Nipsaisen ja kommentoin vain sitä osaa, mihin kapasiteetti riittää:
Talvisota taas synnytti konsensuksen.

Koska ihmisen kokemuksellinen historiaperspektiivi on lyhyt, päättävissä asemissa yleensä 30-50 vuoden luokkaa, unohdetaan helposti vanhat opit.

Ymmärrän väitteesi niin, että talvisodan syttyessä (/Moskovan neuvottelujen alkaessa) Suomen Kansassa syntyi konsensus, joka mahdollisti ns. "Talvisodan Ihmeen" (c) Suomi-Finland 1939.

Tuon voi tulkita toisinkin. Entäpä, jos konsensus synnytti talvisodan? Tällä tarkoitan sitä, että ellei sitä konsensusta alunperinkin olisi ollut, ei sen enempää kieltäytymisellä alueluovutuksista kuin YH:llakaan (=LKP aikaistettuna) olisi ollut mitään merkitystä. SDP oli hallitusvastuussa ensimmäisen kerran 1926, mutta suurimpana puolueena se oli eduskunnassa jo 1922. Tästä eteenpäin sisällissodan (joo, poliittisesti latautunut termi, mutta käytän sitä lyhyyden vuoksi vuoden 1918 tapahtumista) hävinneet punaiset saivat laillisen kanavan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Osittain tämän, osittain sisällissodan vuoksi porvarihallitusten oli pakko tehdä lainsäädännöllisiä uudistuksia itsenäisyytemme alkuaikoina. Talvisotaa edeltäneet punamultahallitukset vuodesta 1937 eteenpäin sinetöivät tämän kehityskulun ja lopullisesti vahvistivat SDP:n legitimiteetin päätöksentekokoneistossa. Esim. Paavo Susitaival, jota parhaalla tahdollakaan ei voi pitää liennytyspolitiikan kannattajana, oli sitä mieltä, että jos oikeistoradikaalit olisivat onnistuneet tavoitteissaan ennen sotia, eivät työläiset olisi taistelleet talvisodassa, eli koko talvisodan ihmettä ei olisi syntynyt. Muistelmat kertovat, että sotilasjohto jännäsi kovastikin sodan alussa, miten esim. Tampereen kaupungin reserviläiset toimisivat. Toisaalta taas esim. Rentola kuvaa, miten SKP:n kampanja joukkoloikkaamisten puolesta ei edes alkanut, koska halukkaat agitaattorit pelkäsivät turvallisuutensa puolesta, jos asiasta olisivat puhuneet ja ennen kaikkea suurin osa agitaattoreista ei edes halunnut muuta kuin puolustaa maataan aiheetonta aggressiota vastaan. Tämän vuoksi Kuusisen kansanarmeija jäikin niin vajaaksi, kun kaavaillut joukkoloikkaamiset jäivät tapahtumatta.

Mutta joo. Vanhat opit unohdetaan helposti. Jos maata ei koeta puolustamisen arvoiseksi, niin miksi puolustaa sitä? Aina on niitä, joiden motivaatio on riippuvainen omista pyyteistä ("8-tuntinen työpäivä!", "Koti, Uskonto, Isänmaa!", "Porvari-presidentti!", "Neekerit pois Suomesta!"), mutta pitääkö se politiikka rakentaa heidän vai sen tilastollisen keskiverron mukaan?

Jos Platon yritetään vetää tähän jotenkin mukaan, niin heikosti meikäläisen taidoilla käy. Ateenalaisten demokratiassa oli jo aikalaisten mielestä isoja puutteita (ostrakismos), meidän ajastamme puhumattakaan (naiset, orjat jne.). Itse näkisin, että moderni demokratia ponnistaa kreikkalaisesta demokratiasta, mutta on vähintään 2.0, eli parempi. Kehitettävää tietenkin on, kuten systeemeissä aina, mutta tuo Platonin systeemin poissulkeva hierarkisuus ei oikein maistu.
 
Mielestäni Ruhtinas on kuitenkin mainettaan kesympi kirja. Machiavelli edusti kansalaisyhteiskuntaa ainakin siinä mielessä, että esitti muodostettavan (asevelvollisuuteen pohjautuvan) kansallisen armeijan, sen sijaan että sodankäyntiin käytettiin kalliita ja lojaalisuuttaan rahasta vaihtavia palkkasotilasjoukkoja.
Jep. Eihän ne palkkasotilaat käyneet halvemmaksi kai muussa tapauksessa kuin saadessaan ryöstellä voiton päätteeksi?

Sinänsä Ruotsillakin (meilläkin) mittava historia palkkasoturien käytössä.
Laivastoista taitanut vakiväen käyttö laajemmin alkaa? Vaikka RN myös siirsi linjalaivansa reserviin rauhan aikana.
 
Viimeksi muokattu:
tse näkisin, että moderni demokratia ponnistaa kreikkalaisesta demokratiasta, mutta on vähintään 2.0, eli parempi. Kehitettävää tietenkin on, kuten systeemeissä aina, mutta tuo Platonin systeemin poissulkeva hierarkisuus ei oikein maistu.

Ei Platonin ideavaltiota nykyajan mallina ollut tarkoitus ajaa, vaan näyttää, miten hän näki demokratian loogisen ja väistämättömän kehityksen yltiöliberaaliksi ja sen, mikä vastareaktio siitä väistämättä seuraisi. Järjenkäytöllä kyettäisiin estämään liian moniarvoinen ja perinteiltään rappeutunut tilkkutäkki, jolloin tyrannille ei tulisi populistista tilaisuutta.
 
Filosofia strategisen ajattelun tukena. Filosofia taktisen ajattelun tukena. Filosofia yksittäisen taistelijan tukena.

Hlökoht. ainakin ymmärrän pienuuteni tämän aiheen edessä ja odotankin minua oppineempien ja valistuneempien hallittuja iskuja vitjaan. Mielenkiintoinen ja tietyllä tavalla kolossaalinen aihe.

Itsestään löytää kuitenkin etsimättä piirteitä ja asenteita, joita kasvatus niin koulussa kuin kotonakin on antanut. Osa kumpuaa todentotta kreikkalaisten ym. -sofien ajatuksista ja tuotoksista. On helppo löytää pointteja, joita filosofit ovat jättäneet jälkeensä.

Filosofia strategisen-, taktisen- ja yksilötason tukena. ?
 
Mietin näin. Kokonaismaanpuolustusta hyödyttää toimiva yhteiskunta. Järjenkäyttö ja loogisuus lisää luottamusta ja moniarvoiset kirjavat uskomukset sekavuutta ja epävarmuutta, mutta sellaistakin väriä pitää jonkin verran olla. Siksi filosofialla on strateginen merkitys. Mutta tarkoitan oikeita filosofeja, jotka eivät muuta loogista ajatteluaan poliittiseen uskoon vaan etsivät kylmästi totuutta.

Yksilöinä olemme hukassa. Elämänohjeita toki piisaa. Kaikkien joukosta esiin järkevimpänä nousee mestarillisen terävä korpifilosofi Veikko Huovinen. Hän sanoi, että tärkeintä on elää tyytyväisenä eikä saa kummitella kuoltuaan.
 
Yksilöinä olemme hukassa.

Tarkoitatko, että yksilö on aina "liian pieni" yksikkö tarkastelukulmaksi filosofisessa mielessä? Meneekö tämä niin, että yksilö kukkii tosiasiassa vain palvellessaan itseään suurempaa kokonaisuutta? Perhettä, sukua, kylää, seurakuntaa, yhdistystä, valtiota? Meneekö EU liian suureksi yksilön kannalta?

Osa meistä kokee velvollisuudekseen tai haluaa palvella itseään -suurempia- kokonaisuuksia. Jos onkin totta, että kaikki erilaisuus on ehkä tarpeen, niin pidän silti tätä edm. kunkin kansakunnan selkärankana ja suolana.
 
Tarkoitatko, että yksilö on aina "liian pieni" yksikkö tarkastelukulmaksi filosofisessa mielessä?

En suinkaan. Aina on mietitty, mitä on hyvä elämä. Aatelisnuoret Ruotsissa saivat yleissivistäväksi oppaaksi Erasmus Rotterdamilaisen "Cullainen kiria", jossa oli erilaisia käytöstapoja. Yhteiskuntafilosofia taas tarkastelee yksilön vastuun ja vapauden kysymyksiä. Yksilö on pieni, mutta tarpeellinen.

Palaan tähän kohta.
 
Muutamia nykyajan länsimaista yksilöä koskevia aika selviä ongelmia.

Aristoteelisen viisauden puute. Nykyihminen voi olla nuorena hyvin päämäärätietoinen, mutta hän ei voi ennakoida arvojensa muuttumista vuosien varrella. Hän ehkä toivoo, että olisi nuorena arvostanut samoja asioita kuin myöhemmin arvostaa. Myöhemmässä valossa myöskään uurastuksen ja työn hinta ei kaikkien mielestä vaikuta enää palkkion arvoiselta. (Tätä tutki paljon von Wright)

Nautinnonhalun ja järkevän hyödyllisyyyden sovittamisen vaikeus. Siivoaminen on esimerkki toiminnasta, joka on pelkästään hyödyllinen mutta useimmille ei nautinnollinen, kun taas videopelien pelaaminen on päinvastainen juttu. Paras ratkaisu olisi, jos kykenisi täyttämään elämänsä asioilla, jotka tuovat mielihyvää, mutta tuntuvat silti oman arvomaailman mukaan hyödyllisiltä. Tätä on pohdiskellut flow-käsitteen keksijä Csíkszentmihályi.

Entisajan stoalaiselle tässä ei olisi ongelmaa, koska nautinto on harhaa ja hyvä elämä tulee asketismista, tyytymisestä vähään ja kuolemaa halveksivasta tyyneydestä kaiken edessä. Tällainen suomalainen keskimäärin olikin ennen, ihan vain luonnon järjestämänä. Halla vei viljan, sota oli kuin halla, joka vei pojat.
 
Back
Top