Filosofia strategisen ajattelun tukena

Tarkoitatko, että yksilö on aina "liian pieni" yksikkö tarkastelukulmaksi filosofisessa mielessä? Meneekö tämä niin, että yksilö kukkii tosiasiassa vain palvellessaan itseään suurempaa kokonaisuutta? Perhettä, sukua, kylää, seurakuntaa, yhdistystä, valtiota? Meneekö EU liian suureksi yksilön kannalta?

Osa meistä kokee velvollisuudekseen tai haluaa palvella itseään -suurempia- kokonaisuuksia. Jos onkin totta, että kaikki erilaisuus on ehkä tarpeen, niin pidän silti tätä edm. kunkin kansakunnan selkärankana ja suolana.
Täytyypä tutkailla tätä "RyhmäKoheesio skaalautumista" Talvisodan hengessä ;)
Miten me-henki laajenee pienistä porukoista suurempiin joukkoihin, jopa kansakuntana ... Vai tapahtuiko meille päinvastoin? KAIKKIEN YHTEINEN VIHOLLINEN ja olemassaolosta taistelun vääjäämättömyyden ymmärrys, sen siirtyminen käytännön tasolle lienee ollut keskeisin tekijä?

Toki kansallisen geeniperimän vaikutusta ei voi poissulkea, vai miten toimisitte kun lastut tulee ylävirrasta ;) ?
 
Entä mikä on mestari Sunin (Sun Tzu, Sunzi), kiinalaisen kenraalin, strategin ja filosofin, vaikutus suomalaisessa sotilasstrategiassa? Siitä, onko Sun Tzu historiallinen hahmo vai kertomusten mestari ja perimätietoa, ei olla tutkijoiden keskuudessa yhtä mieltä. Se ei ole kuitenkaan vaikuttanut Sunin suosioon johtajien, poliitikkojen ja kadunmiesten lukemisena.

Sunin Sodankäynnin taito neuvoo kuinka yllätät vihollisesi, mm. hyökkäyksen suunnittelulla, maastonmuotojen hyödyntämisellä, tulen ja vakoilijoiden käytöllä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sodankäynnin_taito

Luettavissa ja ladattavissa mm. MIT:n sivuilta:
http://classics.mit.edu/Tzu/artwar.html

Lisää klassikkoja, mm. antiikin filosofeja löytyy:
http://classics.mit.edu/Browse/index.html
 
Viimeksi muokattu:
Ei Platonin ideavaltiota nykyajan mallina ollut tarkoitus ajaa, vaan näyttää, miten hän näki demokratian loogisen ja väistämättömän kehityksen yltiöliberaaliksi ja sen, mikä vastareaktio siitä väistämättä seuraisi. Järjenkäytöllä kyettäisiin estämään liian moniarvoinen ja perinteiltään rappeutunut tilkkutäkki, jolloin tyrannille ei tulisi populistista tilaisuutta.

Länsimaiden rappio on ollut kulttuurissa jo pitkään toistuva teema. 1800-luvun lopun Ranskassa darwinismi ja Dreyfus-skandaali ruokkivat pelkoja yhteiskunnan degeneraatiosta. Oswald Spengler kirjoitti 1920-luvun alussa 1200 sivuisen Länsimaiden perikadon (en ole lukenut) ja muutama vuosi sitten Niall Ferguson pamfletoi lakimiesten ja byrokratian kuristavan yhteiskunnan hengettömäksi. Ainakin aikaisemmat pelot Euroopan ja lännen elinvoiman kaikkoamisesta ovat osoittautuneet perättömiksi. Odottaisin, että Eurooppa saa jatkossakin etua siitä, että pienellä maantieteellisellä alueella kulttuurit, ismit, innovaatiot ja yhteiskunnat käyvät kovaa keskinäistä kilpailua keskenään.
 
Odottaisin, että Eurooppa saa jatkossakin etua siitä, että pienellä maantieteellisellä alueella kulttuurit, ismit, innovaatiot ja yhteiskunnat käyvät kovaa keskinäistä kilpailua keskenään.

Kilpailu pitää vireänä.

Spenglerin kulttuuriteoria on kyllä liki aukoton, kun maailmanhistoriaa taaksepäin katsoo mutta aikaviiveet ovat hyvin pitkiä. Jos Euroopan kulttuurin kukoistus oli aikavälillä renessanssi - modernin alku, kyse on 400 vuoden kukoistuksesta. Rappio Spenglerin teorian mukaan kestää myös kauan ja päättyy siihen, että kulttuurin valtaa se, jolla on suurempi nälkä, joka on vitaalisempi. Poliittisesti voi pinnistellä. Luoko TTIP uutta dynamiikkaa seisovaan veteen vai jääkö tänne saatenkaaren väreihin maalattu ulkomuseo?

Ja voisiko EU yhtenäisempänä olla pitemmän päälle eurooppalaisia ja jopa vanhoja Euroopan kansallisia kulttuureja säilyttävä voima.
 
Viimeksi muokattu:
Länsimaiset teoreetikot + Sunzi ja Musashi on miltei puhki analysoituja.
Minkähänlainen vaikutus mahtanut olla naapurin suurien kuten Suvorovin ja Kutuzovin opeilla?
Suomessa muita isompi vai pienempi?
 
Länsimaiset teoreetikot + Sunzi ja Musashi on miltei puhki analysoituja.
Minkähänlainen vaikutus mahtanut olla naapurin suurien kuten Suvorovin ja Kutuzovin opeilla?
Suomessa muita isompi vai pienempi?

Suvorov oli myös Clausewitzin ja Napoleonin lempilukemistoa, eli hänen jälkensä näkyy Clausewitzin ajattelussa ja sitä kautta kaikkialla lännessä.
 
Suomalaisia venäläisen sotakoulun käyneitä on ollut arvion mukaan liki 4000. Heistä kolmasosa yleni everstiksi. Yhteensä 100 sai jonkinasteisen kenraalin arvon. Yhteensä 71 meriupseeria yleni amiraaleiksi.

Mannerheim oli laiskoin lukemaan oppikirjoja mutta hän onnistui luistelemaan, mikä on jo lahja sinänsä, varmasti sunzimainen taktiikka.
 
Jotkut historialliset jutut on todella yllättäviä ja elävöittää kuvaa ajasta hienosti.
Toisaalta kertovat myös sen, että henkilöhistoria on todella pienen piirin juttu. Nykyään 87% suomalaisista kuuluu keskiluokkaan, jolle maailma on auki. Siitä syntyy helposti äärimmäisen vahva näkökulman vääristymä.

Esimerkiksi nostan Göran Magnus Sprengtportenin, joka tutustui Böömissä muuan Casanovaan.
Luin tähän aiheeseen keskittyneen kirjan taannoin. Hemmetin jännä sivupolku aateliskenraalien elinoloihin ja yleissivistykseen.
Eihän se sota ja varsinkaan diplomatia ole vain sotilastaitojen harjoitusta.

http://www.kiiltomato.net/eero-saar...rjastonhoitajan-ja-kenraalin-yhteiset-vuodet/
"vanha naistenmies ja maansa myynyt sotilas kohtaavat böömiläisessä parantolassa"
 
Järjenkäytöllä kyettäisiin estämään liian moniarvoinen ja perinteiltään rappeutunut tilkkutäkki, jolloin tyrannille ei tulisi populistista tilaisuutta.

Punainen lanka on mielestäni yhteiskunnan muutosnopeus. Eihän se matka tapa, vaan se vauhti... Muutos on ollut kohti liberaalimpaa, globaalimpaa, automatisoidumpaa meininkiä ja vauhti on ollut sitä luokkaa ettei sinänsä ole mikään ihme, että vastareaktioitakin syntyy.

Ikävintä tässä konservatiivien vastareaktiossa on sen sokea luonne. Kuka tahansa käy viestin viejäksi (ehdokkaaksi), eikä sanoilla periaatteessa ole suurta merkitystä, kunhan ne resonoivat jollain tapaa vanhempikantaisen maailmankatsomuksen kanssa. Mutta sille on selkeästi ollut kovaa tilausta, eikä minua suuremmin haittaa, että välillä mennään vähän vanhakantaisempia askelmerkkejä. Kunhan vain pidetään syylliset (globaali maailmantalous, liberaalius, automaatio (softat+elektroniikka+internet)) mielessä, eikä pureta turhautumista tahoihin, joilla ei ole em. asioiden kanssa mitään tekemistä.
 
Muutos on ollut kohti liberaalimpaa, globaalimpaa, automatisoidumpaa meininkiä ja vauhti on ollut sitä luokkaa ettei sinänsä ole mikään ihme, että vastareaktioitakin syntyy.

Yltiöliberaali on jo kulttuurintutkimuksen mielestä väistämättömässä siirtymävaiheessa, mutta mihin suuntaan? Platonin ennuste olisi siis jonkinasteinen tyrannia, mutta hänen sanoistaan on aika kauan. Yksi Platonin myöhäisen demokratian viimeisistä tunnusmerkeistä olisi se, että eläimet rinnastettaisiin oikeuksiltaan ihmisiin. Olen ajatellut, että tähän ei varmaan mennä, mutta on tästäkin merkkejä.

Hollannissa rakennettiin 150 000 euroa maksava silta tien yli, jotta oravat ylittäisivät kadun turvallisesti. Vuonna 2014 valvontakamerat onnistuivat bongaamaan sillalta kolme oravaa ja vuonna 2015 nähtiin kaksi oravaa. Oravien turvallisuus on suuri arvo. Luonnon ystävänä toki haluaisin, että oravat olisivat turvassa, mutta ehkäpä heitä ei voi pakottaa sillalle.

Olemme ehkä kaikki nähneet suomalaisten oravien sujuvasti kipittävän päällystettyjä sähkökaapeleita pitkin pylväältä toiselle. Oikea hinta luonnonmukaiselle sillalle olisi ehkä 100 euroa.

Miten tämä liittyy vastareaktioon? Hyvähän se on, että eläimiä arvostetaan. Minä ainakin arvostan. Näkisin silti, että kaikki eivät vain naureskele näille toilailuille vaan haluavat palauttaa järjen ennen kuin tulee suuri tunne, joka pyyhkii tullessaan vähän liikaakin vapauksia.
 
Hmh. Eli tarpeeksi pitkälle edennyt demokratia on... diktatuuri? :D Vai tyrannia? Kumpaa sanaa pitäisi käyttää? Mikä ero niillä on tässä tapauksessa?
"Any sufficiently advanced democracy is indistinguishable from dictatorship" ?
 
Kielifilosofia on oma pikku sektorinsa. Poliittinen retoriikka on Platonin mukaan vahingollista ja vaarallista, koska sen avulla pystytään puolustamaan tai vastustamaan jotakin väittämää riippumatta siitä, onko kyseinen väittämä tosi vai epätosi. Epätosi väittämä saadaan siis retorisilla siirroilla näyttämään todelta ja tosi epätodelta. Mustasta tehdään valkoista tai päinvastoin.

Nykyfilosofit ovat hylänneet Platonin viimeistään postmodernina aikana ja korostavat todellisuuden sosiaalista rakentumista ja sitä, että kieli luo maailmaa eikä ainoastaan objektiivisesti kuvaa sitä. Politiikka on kamppailua symbolisesta vallasta eli siitä kenen kielellä, käsitteillä, nimillä ja symboleilla tilanne ja todellisuus kulloinkin määritellään. Tämä sopii tietysti hyvin juuri demokraattiseen politiikkaan.
 
Linkki tuoreeseen tutkimukseen / väitöskirjaan johtajuuden sosiaalisesta rakentumisesta:

https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream.../isbn9789526070209.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Lähteistä löytyy mm. Platonin Valtio, tutkimuskohteista oman aikansa kalastava sankarijohtaja UKK. Väitöskirjan tekijä on tutkinut aiemmin sekä Kekkosta että Putinia ja pitää edellisen johtajakuvan rakentumista / rakentamista jälkimmäisen esikuvana -> Putinista on luotu Venäjän oma Kekkonen (oma tulkinta).
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on kaikella tapaa kiinnostava ketju - itse asiassa minulle pienimuotoinen irtiotto arjesta filosofisine pohdiskeluineen olisi nyt poikaa, mutta tämän ketjun lukeminen saa ajaa (toistaiseksi) tämän asian.

A. F. Airolla oli varmasti yöpöydällä.

Sunzi on henkinen opas. Yksilölle sellainen kaukoidän kamppailufilosofinen voisi olla Musashin Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys.

Miyamoto Musashin Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys löytyy kirjahyllystäni. Herätyksen sen lukemiseen sain jo 80-luvulla saatuani vanhemmiltani joululahjaksi Eiji Yoshikawan Musashin - Yoshikawan teos on fiktiivinen, joskin mukailee jollain tasolla Miyamoto Musashin elämää, mutta se kuitenkin omana - Japani-kautenani - oli eräänlainen herättäjä ja tönijä tutustumaan syvällisemmin japanilaiseen kulttuuriin ja erityisesti samuraikulttuuriin. 80-luvulla mahdollisuudet tosin olivat nykyistä vähäisemmät, mutta jo tuolloin tuli kirjastosta lainattua Musashin Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys - myöhemmin se on tullut luettua uudelleen pariin otteeseen ja ostettua itsellekin.

Niin, ehkäpä minun kannattaisi kaivaa hyllystä esille Musashin teos ja lukea se. Ehkäpä se tämän hetken yksilöllisessä kamppailussani olisi kaipaamani filosofinen teos, joka johdattaisi minua eteenpäin ja palauttaisi "oikealle tielle".

Kiitokset @Vonka kiintoisasta ketjusta!

vlad
 
Luin mainion kirjoituksen filosofian voimasta. Alusta on tietysti Itä-Savo ja sen joku blogi. Kirjoittaja Pentti Martiskainen lähtee hakemaan nykymaailmaa poliittisesta filosofiasta. Hän esittelee Hayekin. Margaret Thatcherilla oli Hayekin teos käsilaukussaan. Thatcher sanoi: tähän me uskomme. Kirja oli The Constitution of Liberty, suomeksi Vapauden perustuslaki tai jotakin sinne päin, ja ilmestymisvuosi 1960. Se on libertarismin ja markkinafundamentalismin filosofinen oppikirja.

Hayekille ihmissuhteiden perimmäinen olemus oli kilpailu. Voittajien ja häviäjien luonnollinen hierarkia löytyy, kunhan markkinat saavat vapaasti temmeltää ja osoittaa tehokkuutensa. Verot, kaikkinainen sääntely, ammatillinen järjestäytyminen ja valtiontuet, kaikki ne ovat tehokkuuden tiellä. Pidäkkeettömästi toimiva yrittäjä luo vaurautta, joka valuu sittemmin yhteiskunnan alakerroksiin asti.

Hayekin ympärille ryhmittynyt taloustieteilijöiden joukko oli sodan jälkeen perustanut Mont Pelerin Society -nimisen seuran, jota miljonäärit rahoittivat. Se poiki sittemmin oikeistolaisia ajatushautomoita, joilta ei rahaa puuttunut. Rikas vapaa mies oli Hayekin sankari. Upporikas vertautui luovuudessaan suorastaan tieteen ja filosofian pioneereihin. Hänen luovuutensa tarkoitti aivan uusien rahankäyttötapojen keksimistä. Aivan kuten filosofin ja tieteentekijän piti olla vapaa ajattelemaan mahdottomia, upporikkaan piti olla vapaa tekemään mahdottomia. Mikään yleinen etu tai yleinen mielipide ei saanut sitä rajoittaa.

Kaikki hyvä ja hyödyllinen kumpusi eriarvoisuudesta. Ei saanut olla mitään eroa ansaitun ja ansaitsemattoman rahan välillä. Peritty varallisuus on hayekilaisessa ihannemaailmassa yhteiskunnallisesti jopa hyödyllisempää kuin ansaittu varallisuus. Progressiivinen verotus, hyvinvointivaltio, luonnon ja ympäristön suojelu, kaikki ne olivat Hayekin inhokkilistalla. Rikkaiden massiiviset veronalennukset, ammattiliittojen murskaaminen, julkisen asuntotuotannon alasajo, kaikkinaisen sääntelyn purku, yksityistäminen, julkisten palvelujen leikkaukset ja kilpailuttaminen, kaikki ne olivat peräisin Hayekilta ja hänen opetuslapsiltaan.

Voidaan ajatella, että Reagan ja Thatcher olivat selvää pässinlihaa, mutta ei se yksin niin mennyt. Hayekilaisten todellinen riemuvoitto ei ollut se, että heidän onnistui kaapata poliittinen oikeisto. Vaan niiden puolueiden ideologinen haltuunotto, jotka perinteisesti olivat kannattaneet Hayekin inhoamia asioita. Ei Yhdysvaltain demokraattien Bill Clintonilla eikä Britannian työväenpuolueen Tony Blairilla ollut mitään omaa kertomusta. He poimivat joitakin aineksia omien puolueidensa näkemyksistä ja yhdistivät ne vastustajiensa uskomuksiin. Obamasta ei ollut oikein mihinkään.

Martiskainen referoi George Monbiotia (Guardian):

Koska vallitseva ideologia estää hallituksia vastaamasta kansalaisten ja äänestäjien tarpeisiin, politiikka muuttuu ihmisten arjelle merkityksettömäksi. Kansalaisten näkökulmasta keskustelu typistyy kaukaisen eliitin jorinaksi.

Kun ihmiset käytännössä menettävät kansalaisoikeutensa, he turvautuvat politiikanvastaiseen vihapuheeseen, missä iskulauseet, vertauskuvat ja sensaatiot syrjäyttävät faktat ja argumentit. Monbiot päättelee, että Hillary Clintonia ei upottanut Donald Trump vaan Bill Clinton.

Yhdysvaltain vaalitulos oli suuri paradoksi. Uusliberalismi oli murskannut poliittisten vaihtoehtojen mahdollisuuden ja sananmukaisesti kiistänyt niiden olemassaolonkin. Margaret Thatcher sanoi enteellisesti: There Is No Alternative, vaihtoehtoa ei ole. Ja nyt kansalaisten vastaisku uusliberalismille nosti valtaan juuri sellaisen miehen, jollaista uusliberalismin profeetta Hayek oli palvonut.

Trumpilla ei ole mitään johdonmukaista politiikkaa. Hän ei ole klassinen uusliberaali. Mutta Monbiot huomauttaa, että hän on Hayekin riippumattoman vapaan miehen täydellinen ruumiillistuma, oma herransa. Peritty omaisuus, riippumattomuus yleisistä moraalisäännöistä, karkeat mieliteot muiden matkittaviksi.

Monbiot arvelee, että hayekilaiset pörräävät nyt "tämän onton miehen" ympärillä. Niille, jotka tietävät mitä tahtovat, tämä on tyhjä astia joka vain odottaa tullakseen heidän täyttämäkseen.

 
Kölnin yliopiston sosiologian professori ja Max Planck-instituutin yhteiskuntatutkimuksen emeritusjohtaja Wolfgang Streeck neljä vuotta sitten:

"Kapitalististen demokratioiden vähenevä äänestysinto ei kaikesta päätellen ole merkki tyytyväisyydestä vaan alistumisesta. Etenkään uusliberaalissa murroksessa tappion kärsineet eivät ymmärrä, mitä hyötyä heille voisi enää olla hallitsevien puolueiden vaihtumisesta.

´Globalisaation´ TINA-politiikka (There Is No Alternative) on näin jo aikaa sitten saapunut yhteiskunnan pohjalle: vaaleilla ei enää saada aikaan muutosta, ei etenkään niiden silmissä, joille poliittiset muutokset olisivat kaikkein merkityksellisimpiä.

Mitä vähemmän he odottavat vaaleilta, sitä vähemmän niiden, jotka voivat jättäytyä markkinoiden varaan, tarvitsee pelätä yhteiskunnan alempien puuttumista politiikkaan. Pohjakerrosten poliittinen alistuminen suojelee kapitalismia demokratialta ja vakauttaa sitä uusliberaalia murrosta, johon alistumisen juuret juontavat."

Martiskainen puhuu itse paradoksista:

Nyt näyttää siis kuitenkin käyneen niin kummallisesti, että tyytymättömyys hayekilaiseen menoon aktivoi näitä kärsineitä ja alistuneita äänestämään protestiksi Hayekin lihaksitullutta jumalaa, joka tulee huolehtimaan ennen kaikkea kaltaistensa upporikkaiden valtiaiden eduista vähintään yhtä hyvin kuin tähänastinen hallinto.

http://www.ita-savo.fi/mielipide/blogit/paaoman-kapina-tuotti-trumpismin-356875

 
Back
Top