"Govorit Moskva" ja Tapaus Alafuzoff

Einomies1

Respected Leader
Tämän kuun alussa julkaistiin Valtioneuvoston kanslian tilaama raportti Venäjän strategisesta viestinnästä "Moskova puhuu- Govorit Moskva". Hankeen vetäjänä oli yllätys, yllätys venäjäntuntija, puolustusvoimien ja EU:n entinen sotilastiedustelun päällikkö, Kontra-Amiraali Georgij Alafuzoff.

Raportissa todetaan (arvatenkin) että Venäjälle Suomi ei olisi enää yhtä tärkeä vaikuttamisen kohde kuin kylmän sodan aikana ja Suomi koetaan "ystävällismielisenä maana, jolla on vähän valtaa EU:a". Ehkä näin, mutta TUPO-tilanteen kiristyttyä Itämerellä viimeisten vuosien aikana, raportista saatu vaikutelma hämmentää. Jos raportti olisi julkistettu 10-15 vuotta sitten, sen tulkinta olisi helpommin uskottavissa. Samaan aikaan NATO-maat, Ruotsi ja Baltian maat ympärillä kertovat yhä laajemmista vaikutusyrityksistä yhteiskuntiinsa nimenomaan trollauksella ja kyberhakkeroinnilla sekä sotilaallisen voiman näyttämisellä. Raportin mukaan samaan aikaan Suomi on tästä siis täysin ulkona ja sivuseikka Venäjälle?

Viime vuosina nettitrollien määrä ja vaikuttaminen suomessakin on lisääntynyt rajusti. Suomeen on perustettu omasta aloitteestamme Hybridisodankäynnn tutkimuslaitos ja muutamia kirjojakin aiheesta kirjoitettu. Suomalaisia toimittajia, jotka kirjoittavat Venäjästä kriittisesti on häiritty, painostettu ja venäjämielisiä mediota on perustettu. Jessikka Ahon asia johti jopa oikeuskäsittelyyn ja tuomioon Ilja Janitskille, joka on jo edesmennyt. Samalla kohudosentti Bäckman jatkaa häiriköintiään ja sukkuloi Suomen ja Venäjän välillä, jatkaen Kremilin siunaamaa & masinoimaa disinformaatiokampanjaa. Unohtunut ei ole 2015 pakolaiskriisi, jonka aikana ystävällinen naapurimme masinoi kuljetuksilla kymmeniä tuhansia pakolaisia meidän iloksemme. Tätä listaa voisi jatkaa vielä pitkään. En itse muista tällaista ainakaan 1990-luvulta, vaikka kylmä sota oli eriasia. 1991 päättyneestä aikakaudesta on jo aikaa, joten on kuitenkin outoa verrata nykypäivää ja 30 vuotta sitten vallinnutta tilannetta toisiinsa.

Jos verrataan viimeistä 20 vuotta, on vaikuttaminen lisääntynyt huikeasti tänä aikana. Itsekin olen saanut viimeisten 4-5 vuoden aikana useita sähköposteja työpaikalleni, joissa pyydetään yhtä ja toista. Lähettäjä on mukamas joku siviili Valko-Venäjältä tai Pietarista tms. Tämäkin on uusi ilmiö. Suomalaisiin kohdistuvista vaikuttamisyrityksistä olen kuullut omalta alaltani paljon henkilöiltä, jotka ovat vierailleet Venäjällä viime vuosina. Osa siitä on avoimempaa urkintaa ja osaa voi vain epäillä. Urkkijat ovat olleet pääasiassa tieteen, kulttuurin ja muiden alojen henkilöitä kuin viranomaisia.

Hankkeen vetäjä Alafuzoff on noussut jälleen kohun silmään, joita niitä on riittänyt EU-virasta lähtien. Vuonna 2014 Alafuzoff kommentoi kyseenalaisesti Venäjän Ukrainan interventiosta, jopa niin että EU:n ulkopoliittinen edustaja, Kathrine Ashton tarkistutti Alafuzoffin julkiset lausunnot. Nyt Alafuzoff on ollut pari viime vuotta STT:n mukaan tutkinnan kohteena Viestikoelaitoksesta nousseen tietovuodon johdosta. Poliisi ei kommentoi tutkintaan liittyen mitään, mutta Alafuzoff myönsi vasta että poliisi on ollut häneen yhteydessä. Jokainen voi lukea itse Alafuzoffin taustat ja aiheeseen liittyviä uutisia mediasta. Alla muutama linkki.

Onko Georgij Alafuzoff kunnioitettu ja luotettava upseeri vai Moskovan Tiltu? Oliko hän oikea henkilö tutkimaan ja vaikuttamaan valtionhallinnon raportin sisältöön ottaen huomioon poliisitutkinnan ja hänen aikaisemmat lausuntonsa Venästä? Jos Alafuzoff on urkkija ja tiedonvuotaja, mitä vaikutusta sillä voi olla Suomen puolustukseen ja kriittisiin järjestelmiin?
Alafuzoff on ainakin kerännyt kiitoksia Moskovasta koska hän on "EU:n ainoa rehellinen mies". Ollaanko täällä samaa mieltä?

Raportti: Suomi ei ole enää Venäjälle yhtä tärkeä vaikuttamisen kohde kuin neuvostoaikoina
Brysseliin ei kannata viestiä Helsingin kautta, koska Venäjä ei pidä Suomea vaikutusvaltaisena EU-maana.
Venäjä
4.5.2020 klo 09.43
https://yle.fi/uutiset/3-11333858

EU:n tiedustelujohtaja: Venäjä ei ole asemoitunut sotilaallisesti Ukrainaan
EU:n sotilastiedustelun johtaja ei usko, että Itä-Ukrainassa olisi suuria määriä venäläisiä sotilaita.
Ukraina
14.4.2014 klo 21.19päivitetty 14.4.2014 klo 21.46
https://yle.fi/uutiset/3-7190544

Venäjän verkossa: Venäjän uudet suosikit
Venäjän median suomalaisten suosikkien lista on täydentynyt kahdella. Toinen heistä on lippueamiraali Georgij Alafuzoff, joka on virallisesti julistettu EU:n ainoaksi rehelliseksi mieheksi.
https://yle.fi/uutiset/3-7206189
Brysselissä ollaan varmoja, että Yleisradiolle antamansa haastattelun aikoihin Alafuzoff tiesi, että Itä-Ukrainassa olivat liikkeellä samat Venäjän armeijan erikoisjoukot kuin paria viikkoa aiemmin Krimillä – heistä oli olemassa sekä valokuvia että videokuvaa. Miksi hän todisti niin kuin todisti, sitä ei tällä hetkellä tiedä kukaan muu kuin hän itse.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo on ainakin ollut hyvä paikka aloittaa vaikuttaminen.


Vuonna 1997 Alafuzoff aloitti opintonsa Venäjän yleisesikunta-akatemiassa Moskovassa ensimmäisenä suomalaisena upseerina 20 vuoteen. Venäjän yleisesikunta-akatemia on Venäjän arvostetuin, vaativin ja korkealuokkaisin sotilasakatemia, josta Alafuzoff valmistui erinomaisin arvosanoin. Yleisesikunta-akatemian seinässä on marmoritaulu, johon kirjoitettu vuoden 1999 luokan priimusten nimet.[7] Alafuzoff oli valkovenäläisen upseerin lisäksi ainut ulkomaalainen priimus tuolla luokalla.




Vuosina 1991-1992 Prokhanov ja Dugin pyrkivät muodostamaan Euroopan äärioikeiston ja useiden Venäjän Yleisesikunta-akatemian professoreiden ja laitosjohtajien välille liittoumaa. Yleisesikunta-akatemian silloisen johtajan, kenraali Igor Rodionovin on kerrottu pitäneen Duginista ja suhtautuneen tähän avoimen ystävällisesti. Vaikutus Rodionoviin jatkui senkin jälkeen, kun tästä tuli Venäjän puolustusministeri. Duginin kirja, joka siirtyi oppimateriaaliksi Yleisesikunta-akatemiaan kirjoitettiin juuri Rodionovin puolustusministerikaudella vuosina 1996-1997.[3]


Opistossa on John B. Dunlopin arvion mukaan ollut oppikirjana vuonna 1997 julkaistu Krimin kriisin "aivoiksi" nimetyn ultra-nationalistisen venäläisfasistin Aleksandr Duginin kirja Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus".

Kirjalla on merkittävä vaikutus myös muualla venäläisessä valtionhallinnossa, politiikassa ja poliisivoimissa.

Kirjan mukaan Venäjän geopoliittisena tavoitteena tulee olla koko Euroopan "suomettaminen". Suomi pitäisi sen mukaan sulauttaa Venäjään. Etelä-Suomi tulisi yhdistää Karjalan tasavaltaan ja Pohjois-Suomi lahjoitettaisiin Murmanskin alueen aluehallinnolle. Kirjan tekijä uskoo hienovaraiseen valtioiden vastaiseen toimintaan (subversioon), epävakauttamiseen jaVenäjän erikoisosastojen disinformaatioon. Operaatioita tulisi avustaa kovalla ja lujatahtoisella Venäjän kaasu-, öljy- ja muiden luonnonvarojen hyödyntämisellä, joiden avulla maita painostetaan.[3]

Kirjan valmistumiseen on vaikuttanut myös nykyään eläköitynyt Yleisesikunta-akatemian strategianlaitoksen johtaja, kenraaliluutnantti Nikolai Klokotov, joka toimi laitosjohdossa vuosina 1988 - 1996. Kirjassa hänet on merkitty kirjan tekoa avustaneeksi konsultiksi.[4]


 
Duginismi on huolestuttava ilmiö, jonka johdosta Venäjä on aloittanut tosissaan länsimaiden horjuttamisen.

Yksi asia, josta olen huolissani on Suomen valtiovallan (ml. Tasavallan Presidentti Niinistö), suhmurointi Fennovoima-projektissa. Tässä paiskattiin epäilemättä kättä korkealla taholla ja Fennovoiman hankintakriteerit mulkattiin paremmin Venäjää suosivaksi. Se on ehdottomasti Niinistön sokea piste, josta on liian vähän puhuttu. Kun Lauri Nurmi aiheesta kirjoitti kirjassaan Niinistöstä, Saukki ärähti heti ja uhriutui. Se oli häneltä poikkeava reaktio, joka kertoo jotain. Kauppa tehtiin hämäräperäisesti ja varmasti Fortumia painostettiin.

Toinen seikka EU-tasolla on Gerhard Schröderin ja Paavo Lipposen konsultoima Nordstream-hanke. Saksa täysin idioottimaisesti pisti pallon jalkaansa, joka sopii Venäjälle kuin nenä päähän. Suurin EU:n talousmahti on asettanut itsensä liiallisen riippuvuussuhteeseen Venäjästä. Uskon että Merkel olisi voinut estää tämän jos ei olisi ollut niin naiivi maatalon piika Itä-Saksasta. Ilmeisesti Merkel lipoo Putinia koska Putin puhuu sujuvaa saksaa ja toimi Itä-Saksassa kylmän sodan aikana.

Talouden vaikuttaminen on siis yksi asia inoformaation ohella. Venäjä on aloittanut jo historiankin vääristelyn ja varmaan alkaa hivuttamaan uutta historianoppiaan pikkuhiljaa länteen. Kuitekin vähintään uudet sukupolvet Venäjällä aivopestään uskomaan Venäjän ehdottomaan rehellisyyteen ja oikeamielisyyteen. Kaikki läntiset maat ovat syypäitä sotiin ja kärsimykseen. Muualla hallinnot ja kansakunnat ovat moraalisesti ja eettisesti tuuliajolla.
 
Minua on ihmetyttänyt se, laitan nyt tähän ketjuun, että kotimainen lehdistö on täysin vaiennut MV-lehdestä. Kun Janitskin kuoli, niin onko sen jälkeen ollut yhtään lehteä koskevaa uutista valtamediassa?

Miksi kauhea kohu aluksi ja nyt kun uusi vetäjä niin ihan hiljaista.

Onko jollain teorioita? :unsure: Astuiko Janitskin jonkun varpaille ja se olisi ollut hänen "vainon" syy eikä venäjämielisyys jota ilmeisesti myös uudella vetäjällä on?
 
Minua on ihmetyttänyt se, laitan nyt tähän ketjuun, että kotimainen lehdistö on täysin vaiennut MV-lehdestä. Kun Janitskin kuoli, niin onko sen jälkeen ollut yhtään lehteä koskevaa uutista valtamediassa?

Miksi kauhea kohu aluksi ja nyt kun uusi vetäjä niin ihan hiljaista.

Onko jollain teorioita? :unsure: Astuiko Janitskin jonkun varpaille ja se olisi ollut hänen "vainon" syy eikä venäjämielisyys jota ilmeisesti myös uudella vetäjällä on?

Sitä ei enään lueta niin paljon? Sitä luettiin koska muu media salasi laittomien siirtolaisten rikoksia.
 
Neuvostoaikana kun tuli uutiset Virossa (lähetettiin Moskovasta) niin aloitus oli "Govorit Moskva". Naisystävän isällä oli sitten tapana vitsailla: "govorit moskva, täna süüa ei saa". Eli: Täällä puhuu Moskova, tänään ruokaa ei saa.
 
Onko jollain teorioita? :unsure: Astuiko Janitskin jonkun varpaille ja se olisi ollut hänen "vainon" syy eikä venäjämielisyys jota ilmeisesti myös uudella vetäjällä on?

Klikkausten määrä kun ohitti jo kättelyssä maakuntajulkaisujen vastaavat. Julkaisu tuli ryminällä ja sai paljon huomiota, toki sisältö oli pääosin vielä huonompaa kuin muilla metioilla, mutta se raha, se raha.....
 
Sitä ei enään lueta niin paljon? Sitä luettiin koska muu media salasi laittomien siirtolaisten rikoksia.

Ei sitä laadun vuoksi luettu vaan muissa medioissa vallinneen uutissulun vuoksi.

Silloin itsekin totesin ns. vanhan median olleen MV:n paras levikinedistäjä, joko tahallaan tai sinisilmäisyyttään.

Alafuzoffin tapaus on melkoinen. Jos miehen nimi olisi Möttönen niin tapausta ei ehkä pidettäisi niin selvänä. Nyt kun miehellä on venäläinen sukunimi niin kansa muistaa vanhan voissa paistamista koskevan sanonnan.

Luulen, että tästä tapauksesta emme tule koskaan kuulemaan mitään yksityiskohtaisempaa. Jos käräjille mennään salataan asiakirjat sadaksi vuodeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Minua on ihmetyttänyt se, laitan nyt tähän ketjuun, että kotimainen lehdistö on täysin vaiennut MV-lehdestä. Kun Janitskin kuoli, niin onko sen jälkeen ollut yhtään lehteä koskevaa uutista valtamediassa?

Miksi kauhea kohu aluksi ja nyt kun uusi vetäjä niin ihan hiljaista.

Onko jollain teorioita? :unsure: Astuiko Janitskin jonkun varpaille ja se olisi ollut hänen "vainon" syy eikä venäjämielisyys jota ilmeisesti myös uudella vetäjällä on?
Eikös siitä Venäjän tukemasta radioasemastakin vaiettu tyystin sittemmin? Se vissiin tapettiin aikalailla alkuunsa. Senkin taustaa olisi pitänyt penkoa enemmän.

Ja kyllä toi Viestikoelaitoksen juttu kertoo jotakin siitä että Suomessa sananvapaus on sallittu pääosin, mutta "no go" alueitakin on. Jos KO puoltaa hovioikeuden päätöstä, asia on taputeltu juridisesti. Ainoa väylä on sitten EU-valitus. Se tuskin johtaa siihen että tässä tilanteessa puolustusvoimat pakotettaisiin kertomaan ko. lakasta avoimesti jatkossa. Se vaan on blindspot täällä.

Saa nähdä että painetaanko Georgij nyt hiljaa takavasemmalle. Viimeisin yritys saada uusi virka meni jo ohitse, Ohra-Aholle. Ehkä herran työnjälki on huomattu kuitenkin ja siitä tehdään harmaamies?
 
Ei sitä laadun vuoksi luettu vaan muissa medioissa vallinneen uutissulun vuoksi.

Silloin itsekin totesin ns. vanhan median olleen MV:n paras levikinedistäjä, joko tahallaan tai sinisilmäisyyttään.

Alafuzoffin tapaus on melkoinen. Jos miehen nimi olisi Möttönen niin tapausta ei ehkä pidettäisi niin selvänä. Nyt kun miehellä on venäläinen sukunimi niin kansa muistaa vanhan voissa paistamista koskevan sanonnan.

Luulen, että tästä tapauksesta emme tule koskaan kuulemaan mitään yksityiskohtaisempaa. Jos käräjille mennään salataan asiakirjat sadaksi vuodeksi.

Sukunimi ei kyllä minulle ole auennut, mitä se edes tarkoittaa?
 
Enpä ole lukenut rapsaa, mutta jos perimmäinen sanoma on...
  • Suomi on ystävällinen maa, jolla on vähän valtaa EU:ssa
  • Venäjä kohdistaa valtaosan vaikuttamisestaan muualle kuin Suomeen
niin vaikeapa sitä on olla eri mieltä näistä seikoista.
 
Venäjä vaikuttaa Saksaan->Saksa vaikuttaa Suomeen... Näin se vaan menee!

Kyllä se on just näin. Saksaan ja EUiin vaikuttaminen vaikuttaa myös Suomeen....ihan omista puheistamme riippumatta. Näissä vaikuttamisasioissa meidän ei ehkä kannata luulla itseämme -liian suureksi- taas kerran. Suomi on pieni palikka isojen pelissä, ollut aina ja tulee olemaan. Vaikka meillä olisi jdam, tsadam, kaksi tuhatta tykkiä ja sissilinkoja rekoittain. :)

Poliittisella tasolla liikuttaessa Venäjän tavoitteet liikkuvat runsaissa vuosimäärissä, kymmenissä vuosissa ainakin. Subversiota rakennetaan pitkäjänteisesti ja kaiketi suht taitavasti. Ja kuten yllä todettiin, öljy-kaasu-kaivannaiset-sähkö-markkinat-.....ne ovat vipuvarsia politiikassa. Ja subversiossa.

Ja siellä perimmäisenä takalaitana on sotilaallisen voiman näyttäminen ja - käyttäminen.
 
Kannattaa pitää mielessä Suomen merkitys globaalisti. Valtaosalle venäläisistä Suomi on mitätön naapuri, jonka olemassaolo muistetaan silloin tällöin. Suomi ei ole keskeinen eurooppalainen valtio kuten vaikka Iso-Britannia on. Venäläiset eivät ole niin tyhmiä, että keskittäisivät liikaa resursseja Suomeen vaikuttamiseksi.

Tarkoituksenani ei ole loukata palstan aktiivisia reserviläisiä, mutta Suomi ei ole venäläisten mieltä piinaava arkkivihollinen, vaan pikemminkin välillä korvissa inisevä hyttynen, jonka saa hiljennettyä vasemman käden huitaisulla.
 
Ja kuten yllä todettiin, öljy-kaasu-kaivannaiset-sähkö-markkinat-.....ne ovat vipuvarsia politiikassa. Ja subversiossa.
Näin on. Kun Putin sanoo kahdenkeskisessä keskustelussa Niinistön kanssa taikasanan "Fortum", niin viidakkokin vaikenee. Viidakon vanha sananlasku. :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Alafuzoff oli Ylen Ykkösaamun haastateltavana tiistaiaamuna. Nyt vasta itsekin sen kuuntelin ja on kyllä aika hapokasta kuunneltavaksi. Toimittaja tivaa Alafuzoffilta vastausta siihen, miksi hänen kerrotaan reissavan Venäjällä haukkumassa seuraajaansa jne jne.

Mieshän on melkein samaa luokkaa kuin dosenttimme, mutta virkauransa vuoksi aivan eri sarjassa haitallisuuden tai suoranaisen vaarallisuuden kanssa.

Vartin haastattelu alkaa 30 min kohdalta:

 
Alafuzoff oli Ylen Ykkösaamun haastateltavana tiistaiaamuna. Nyt vasta itsekin sen kuuntelin ja on kyllä aika hapokasta kuunneltavaksi. Toimittaja tivaa Alafuzoffilta vastausta siihen, miksi hänen kerrotaan reissavan Venäjällä haukkumassa seuraajaansa jne jne.

Mieshän on melkein samaa luokkaa kuin dosenttimme, mutta virkauransa vuoksi aivan eri sarjassa haitallisuuden tai suoranaisen vaarallisuuden kanssa.

Vartin haastattelu alkaa 30 min kohdalta:


yhtä ainoaa kriittistä sanaa ei Alafuzoff Venäjästä sano. Miten ei meillä päättäjilä hälytyskellot soi? Tilaillaan tutkimuksia ja päästetään mediaan puhumaan tuollaista myyrää?
 
Back
Top