Harjoittelua

Yhteisharjoitus ruotsalaisten kanssa:

Merivoimat harjoittelee 19. - 28. toukokuuta 2015 FINSWEEX 2015 –harjoituksessa yhdessä Ruotsin merivoimien kanssa. Harjoitusjoukot liikkuvat Suomen ja Ruotsin aluevesillä sekä kansainvälisillä merialueilla.

FINSWEEX2015 -harjoitus on osa Suomen ja Ruotsin merivoimien välistä yhteistyön kehittämistä. Sen tavoitteena on kehittää Suomen ja Ruotsin merivoimien yhteisen laivasto-osaston (SFNTG eli Swedish-Finnish Naval Task Group) yhteistoimintakykyä vuoden 2023 vision mukaiseksi sekä harjoitella sukellusveneen- ja miinantorjuntakykyjä. Kyseessä on laivasto-osaston ensimmäinen harjoitus.

Harjoitukseen osallistuu 9 ruotsalaista ja 6 suomalaista alusta. Suomesta osallistuvat miinalaiva Uusimaa, ohjusveneet Tornio ja Hanko, miinantorjunta-alukset Katanpää ja Purunpää sekä miinalautta Pansio. Suomalaiseen harjoitusjoukkoon kuuluu noin 250 sotilasta, joista noin 80 on varusmiehiä.

Harjoitusjoukkoa (SFNTG) johtaa Rannikkolaivaston komentaja, kommodori Timo Hirvonen.

http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=d7315d80486b50819e70de403fe5943d
 
Maavoimien vaikuttamisharjoitus (MVH 1/2015) järjestetään Maasotakoulun johtamana 19.–29.5.2015 Rovajärven harjoitus- ja ampuma-alueella.

Harjoitus muodostuu tykistön taisteluosasto- ja järjestelmäharjoituksista, maavoimien panssarintorjuntaharjoituksesta sekä rajajoukkojen tiedusteluharjoituksesta. Maavoimien vaikuttamisharjoitukseen osallistuu maavoimien eri joukko-osastoista, laitoksista ja esikunnasta yhteensä yli 4000 varusmiestä, reserviläistä ja palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa. Lisäksi harjoitukseen osallistuu Rajavartiolaitoksen joukkoja.

Harjoituksen edistymistä voi seurata verkossa:

Puolustusvoimat.fi/mvhkevat2015
F
acebook.com/maavoimat
T
witter.com/maavoimat
 
Jehu on sitten näytillä 9.7. Eteläsatamassa (Helsinki)

Jehu_nettikuva.jpg



Merivoimat viettää vuosipäivää

Merivoimat juhlii vuosipäiväänsä 9. heinäkuuta Lyypekin-, Pakkahuoneen- ja Keisarinluodonlaitureilla Helsingin Eteläsatamassa. Yleisö pääsee tutustumaan merivoimien aluksiin ja katsomaan kalustoa.

Alukset saapuvat Helsinkiin jo keskiviikkona 8. heinäkuuta. Ne saapuvat alusparaatissa, joka on ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen. Alukset ajavat sisään Särkänsalmesta noin klo 14.45, alusparaatin vastaanotto on klo 15 Olympiaterminaalin ja Klippanin välisessä kapeikossa, ja alukset kiinnittävät Eteläsatamaan klo 15.30 - 16.30.

Torstain vuosipäivä käynnistyy juhlallisella lipunnostolla kello 8. Kalustonäyttelyalue ja aluksia avautuu yleisölle kello 11. Aluksiin, jotka ovat yleisölle avoinna, on mahdollista tutustua kello kahteen saakka iltapäivällä. Kalustonäyttelyalue sekä sotilaskotiteltta ovat avoinna kello kolmeen saakka. Laivaston soittokunta tarjoilee yleisölle juhlapäivän konsertin Espan lavalla kello 17 alkaen.
 
Näin loma-aikaan kun ei ole isompaa harjoitusta menossa, laitan näitä muita oheisia.

Vartioparaatia katsomaan?

Vartioparaatit tuovat kaikki suomalaiset sotilassoittokunnat kesän aikana Helsingin keskustaan. Vartioparaatipäivinä Espan lavalla järjestetään myös viihteellinen MIL-Espa-konsertti.

Vartioparaatit alkavat Senaatintorilta kello 12.30. Paraatireitti kulkee Unioninkadun kautta Esplanadille ja Päävartioon, missä tapahtuu vartionvaihto. Paluumatka kulkee Esplanadin puiston ympäri ja sieltä Kasarmikatua pitkin Kasarmitorille.

Tapahtuman juuret yltävät 1700-luvulle asti. Ruotsin vallan aikana päävartio sijaitsi nykyisellä Senaatintorilla, jossa vartijoita vaihdettiin silloisten määräysten ja käytäntöjen mukaisesti. Lisää vartioparaatin historiasta täältä.

Perjantaina 10.7. kello 12.30
Senaatintori



PVVMSK_Vartioparaati+440.jpg


http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=1cc97a8048742973917dd1403fe5943d
 
31.7.2015 -
Vartioparaati ja MIL-Espa-konsertti Helsingissä



Historiallinen paraati pääkaupungin sydämessä
PVVMSK_Vartioparaati+440.jpg


Vartioparaatit tuovat kaikki suomalaiset sotilassoittokunnat kesän aikana Helsingin keskustaan. Vartioparaatipäivinä Espan lavalla järjestetään myös viihteellinen MIL-Espa-konsertti.

Vartioparaatit alkavat Senaatintorilta kello 12.30. Paraatireitti kulkee Unioninkadun kautta Esplanadille ja Päävartioon, missä tapahtuu vartionvaihto. Paluumatka kulkee Esplanadin puiston ympäri ja sieltä Kasarmikatua pitkin Kasarmitorille.

Tapahtuman juuret yltävät 1700-luvulle asti. Ruotsin vallan aikana päävartio sijaitsi nykyisellä Senaatintorilla, jossa vartijoita vaihdettiin silloisten määräysten ja käytäntöjen mukaisesti. Lisää vartioparaatin historiasta täältä.

Perjantaina 31.7. kello 12.30
Senaatintori

Hallituskatu 7, 00170 Helsinki

Perjantaina 31.7. kello 14.00
MILEspa_v%C3%A4ri.png

Espan lava

Pohjoisesplanadi 21 (vastapäätä), 00100 Helsinki
 
Ilmavoimat harjoittelee Iso-Britannian ilmavoimien kanssa heinä- ja elokuussa

Suomen ja Iso-Britannian välistä koulutus- ja harjoitusyhteistyötä on tarkoitus tehdä muutamia kertoja heinä- ja elokuun aikana. Kahdenväliset koulutustapahtumat tukevat kustannustehokkaasti ilmavoimien hävittäjäohjaajakoulutusta ja Suomen puolustuskyvyn kehittämistä.


Suomi osallistuu koulutustapahtumiin 2–4 F/A-18 -monitoimihävittäjällä. Iso-Britannia puolestaan osallistuu 2–4 Eurofighter Typhoon -hävittäjällä. Iso-Britannian ilmavoimien lento-osasto on tällä hetkellä Viron Ämarin tukikohdassa.

Suomesta koulutustapahtumiin osallistuvat hävittäjät tukeutuvat Pirkkalan ja Rissalan kotitukikohtiin, joita myös Iso-Britannian hävittäjät saattavat hyödyntää. Ensimmäistä koulutustapahtumaa on suunniteltu tämän viikon torstaille.

Koulutustapahtumien lentotoiminta tapahtuu Suomessa sijaitsevilla harjoitusalueilla ja harjoituksissa lennetään pääasiassa meren päällä. Tarvittaessa, esimerkiksi säätilanteen niin vaatiessa, lentotoiminnassa voidaan käyttää myös muita harjoitusalueita Etelä- ja Keski-Suomessa.

Koulutus- ja harjoitusyhteistyössä hyödynnetään rajat ylittävää harjoitusyhteistyömuotoa, jossa hävittäjät toimivat kotitukikohdista käsin. Hävittäjät kohtaavat rajatulla harjoitusalueella ja suorittavat ennalta sovitun lentotehtävän. Luonteeltaan toiminta on samantyyppistä kuin viikoittain Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmatiloissa pohjoisessa toteutettava Cross Border Training -harjoittelu

Kahdenvälisen koulutus- ja harjoitusyhteistyön tavoitteena on kouluttaa hävittäjäohjaajia toimimaan ilmasta ilmaan- ja ilmasta maahan -tehtävissä erityyppisen kaluston kanssa.

Lisäksi tavoitteena on kansainvälisen toiminnan edellyttämien erityispiirteiden harjoitteleminen.

Naton Baltiasta toimivien lento-osastojen kanssa tehtävä harjoitusyhteistyö on puolustusministeriön hyväksymän puolustusvoimien vuoden 2015 harjoitussuunnitelman mukaista harjoitustoimintaa.

http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/...pcid=c72635004944a291b0c2b88833fba23b
 
Suomen Hornetit yhteistoimintakierroksille Norjaan

Ilmavoimat suorittaa stepout-käynnin Bodön tukikohtaan Norjaan 11.–13. elokuuta. Stepout on osa vuoden 2015 Cross Border Training (CBT) -toimintaa. Käynnin tavoitteena on kehittää Hornet-ohjaajien osaamista ja yhteistoimintakykyä kansainvälisissä ilmaoperaatioissa.

netti_Bod%C3%B6_F18%2BF16_NORAF.jpg


Stepout-käynnin suorittaa Karjalan lennosto neljällä Hornet-monitoimihävittäjällä ja noin 20 hengen vahvuisella osastolla. Kolmipäiväisen käynnin aikana on tarkoitus lentää neljä yhteistoimintakierrosta Norjan ilmavoimien kanssa Norjan ilmatilassa.

Hävittäjälentolaivue 31:n ja Lentotekniikkalaivueen henkilöstöstä koostuva osasto sekä Hornet-parvi siirtyvät Norjaan tiistaiaamuna. Paluu Suomeen on suunniteltu torstaille.

Stepout-käynnit mahdollistavat ilma-operaatioiden suunnittelun ja analysoinnin kasvokkain, mikä on tehokkaampaa kuin viestivälineiden avulla. Käynneillä pyritään myös syventämään kahdenvälistä yhteistyötä lentoharjoittelussa ja kasvattamaan lentointensiteettiä.

http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/vZHJkq...833fba23b


Aktiivista harjoittelua etelässä ja pohjoisessa. Kumma ettei näistä juuri kirjoitella lehdissä vrt. taannoiseen Ämärin harjoituksen uutisointiin.
 
Viimeksi muokattu:
Ulkomaat 19.8.2015 klo 19:38 | päivitetty 19.8.2015 klo 21:24
Nato pitää Välimerellä megaluokan sotaharjoitukset – Suomi mukana kuudella Hornetilla
Sotilasliitto harjoittelee syksyllä 36 000 sotilaan voimin. Suomesta paikalle lähtee 150 sotilasta – harjoitusta pidetään hyödyllisenä erityisesti maamme ilmavoimille.

Suomen ilmavoimien F/A-18 Hornet-pari startissa Bodön tukikohdassa Norjassa toukokuussa. Kuva: ACE

Sotilasliitto Nato pitää suuret sotaharjoitukset Välimerellä loka- ja marraskuun aikana, ja Suomi osallistuu niihin.

– Päätös on jo tehty, sekä poliittisella tasolla että puolustusvoimien osalta, kertoo puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa.

Suomesta paikalle lähtee henkilöstöä ja kalustoa. Viimeiset suunnittelutyöt ovat käynnissä.

– Meiltä lähtee sinne kuusi Hornet-hävittäjää ja kaikkiaan noin 150 sotilasta kaikista puolustushaaroista. Mukana on siis joukkoja maa-, meri- ja ilmavoimista, Kalliomaa kertoo.

– Horneteissa on kiinteä aseistus mukana, mutta ei luonnollisestikaan ammuksia, Kalliomaa sanoo.

Eli kovia ampumatarvikkeita, kuten ohjuksia, koneissa ei ole.

Naton suurimmat harjoitukset kolmeentoista vuoteen
Suomalaiset harjoittelevat Suomen puolustusvoimien harjoitustoimintaan sopivia kokonaisuuksia. – Siellä haetaan niitä tavoitteita, mitä tällaiset harjoitukset lentäjillemme pystyvät tarjoamaan, Kalliomaa muotoilee.

Kyse on kriisinhallinnan harjoittelusta – sellaisista tehtävistä, joita Suomessa ei voi harjoitella. Siinä Kalliomaan mukaan suurin syy mukanaololle.

Naton sotaharjoitukset ovat suurimmat sitten vuoden 2002, ja niihin osallistuu noin 36 000 sotilasta yli 30 maasta. Suomen lisäksi Natoon kuulumattomista maista ovat mukana ainakin Ruotsi ja Itävalta.

Harjoitus pidetään Espanjassa, Portugalissa, Italiassa ja Välimerellä. Välimeren lisäksi toimintaa on myös muualla, sillä esikuntaharjoituksia järjestetään eri puolilla.

Nato valmistautuu islamistisen uhan torjuntaan
Nato harjoittelee ääri-islamilaisen Isis-järjestön ja muiden islamistien aiheuttaman uhan torjumista.

Isis on vallannut alueita Syyriassa ja Irakissa, mutta lisäksi sillä on vaikutusvaltaa mm. Libyassa. Islamistiryhmiä toimii myös Algeriassa ja muuallakin Välimeren eteläpuolisissa maissa.

- Me emme voi valita itäisen uhan ja eteläisen uhan välillä, meidän on harjoiteltava kumpaakin varten, sanoi kenraali Hans Lothar Domrose, yksi sotaharjoituksen pääsuunnittelijoista, noin kuukausi sitten.

Nato harjoittaa etenkin nopean toiminnan joukkojaan sellaista tilannetta varten, jossa sen jäsenmaiden alueeseen kohdistuu äkillistä uhkaa sekä maalta, mereltä että ilmasta.

Nato-harjoituksiin osallistuminen on jokavuotista Suomen puolustusvoimille. Suomi valitsee Naton kalenterista ne, jotka sopivat Suomelle. Kuhunkin harjoitukseen osallistumiselle tarvitaan poliittisen tason päätös.

http://yle.fi/uutiset/nato_pitaa_va...set__suomi_mukana_kuudella_hornetilla/8239566
 
Suomen ja Yhdysvaltojen lentokoulutustapahtuma käyntiin 24. elokuuta

Ilmavoimat osallistuu Yhdysvaltain Ilmavoimien 442:n Fighter Wing:n FS303 kanssa kahdenväliseen lentokoulutustapahtumaan 24.8.–11.9. Lentotoiminta toteutetaan arkipäivisin pääosin Porin länsipuolisella merialueella Suomen ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa. Tapahtuma-alueella suoritetaan päivittäin yksi yhteistoimintakierros.

Suomesta yhteistoimintakierroksiin osallistuu kaksi F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjää. Yhdysvallat lentää kahdella A-10 Thunderbolt-rynnäkkökoneella. Koulutustapahtumassa lennetään yhteistoimintakierroksia päiväsaikaan maanantaista perjantaihin yksi kierros per päivä. Perjantaina 4. syyskuuta ei lennetä.

Suomalaiskoneet osallistuvat lentokierroksiin omista kotitukikohdistaan käsin ja Yhdysvaltojen koneet Viron Ämarista. Yhteistoimintakierroksiin osallistuvat Hornetit tukeutuvat viikolla 35 Satakunnan lennostoon Pirkkalaan. Viikot 36 ja 37 operoidaan puolestaan Karjalan lennostosta Rissalasta.

Koulutustapahtuma tukee kustannustehokkaasti ilmavoimien hävittäjäohjaajakoulutusta ja Suomen puolustuskyvyn kehittämistä. Lisäksi tavoitteena on harjoitella kansainvälisen toiminnan edellyttämiä erityispiirteitä, jotka liittyvät lentojen suunnitteluun, toteutukseen ja läpikäynteihin.

Lisätietoja: Ensimmäisen koulutusviikon (24.–28.8.) osalta everstiluutnantti Saku Joukas Satakunnan lennostosta. Koulutustapahtuman loppuajan (31.8.–11.9.) osalta everstiluutnantti Jarno Juurakko Karjalan lennostosta.

http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/vdDNkq...4987e92388e6e8f0afbcb650
 
Kyllä muuten alkaa olla Ilmavoimat aikamoisessa tikissä meillä kun kaikki nämä tämän vuodenkin harjoitustapahtumat laskee yhteen!

Ei liene myöskään ihan sattumaakaan moinen kehitys, kyllä meillä edelleenkin pinnan alla tapahtuu monia valmiuteenkin liittyviä asioita...

EDIT: Olisi muuten mielenkiintoista tietää millaista yhteistoimintaa Suomi tarkemmin ottaen harjoittelee A-10 "Pahkasika" maataistelukoneiden kanssa, hävittäjätorjunnasta ei liene ainakaan kyse?
 
Suomalaiset ovat aika lujassa huudossa maailmalla ja harjoituskutsuja tippuu aika lujasti. Itsellä on tuota kontaktipintaa useammankin maan militääritoihuihin ja esim. yksi australialainen hieman korkeampi upseeri sanoi, että hän ottaisi sotaan mukaan mieluummin pari suomalaista reserviläistä kuin 10 ************** (painokelvotonta vaikka kyse olikin ihan asiasta) "ammattisotilasta". Kun kuulemma kyse on siitä motivaatiosta.
 
Suoraan sanottuna suomalaisten ns. huono itsetunto ja "mitähän ne meistä ajattelee" toimii meidän hyväksi noissa kansainvälisissä jutuissa. Porukka skarppaa ja vetää 110% lasissa.

Tyyliin "ei se ainakaan meikästä ole kiinni että naureskelisivat meille". :) Eli ulkomaan pellet usein näkevät sitä "parasta hottia" eikä sitä punkassa könöttävää 150 kg B-miestä.
 
Suomalaiset ovat aika lujassa huudossa maailmalla ja harjoituskutsuja tippuu aika lujasti. Itsellä on tuota kontaktipintaa useammankin maan militääritoihuihin ja esim. yksi australialainen hieman korkeampi upseeri sanoi, että hän ottaisi sotaan mukaan mieluummin pari suomalaista reserviläistä kuin 10 ************** (painokelvotonta vaikka kyse olikin ihan asiasta) "ammattisotilasta". Kun kuulemma kyse on siitä motivaatiosta.
viimevuonna olin harjoituksessa missä oli useampi nato upseeri tarkkailemassa kyseistä harjoitusta. Perus varusmiehet pärjäsi hyvin ja sai kehut sekä läpäisivät jonkin tason. "Pärjäätte samalla tapaa kuin ammattisotilaatkin"
 
Ilmavoimat järjestää maantietukikohtaharjoituksen Hosiolla

Ilmavoimat järjestää BAANA 2015 -lentotoimintaharjoituksen Rovaniemen tukikohdassa sekä Hosion maantietukikohdassa 18.–26. syyskuuta. Alueella lennetään Hornet- ja Hawk-kalustolla sekä kuljetus- ja yhteyskoneilla. Harjoitukseen sisältyy lisäksi Cross Border Training (CBT) -yhteistoimintakierros Ruotsin ilmavoimien kanssa.

baana15_netti.jpg


Harjoitukseen liittyvää lentotoimintaa on Hosiolla päivittäin 21.–25. syyskuuta kello 9.00–23.00. Perjantai 25. syyskuuta on lentotoiminnan varapäivä. Tavoitteena on suorittaa koulutusohjelmien mukaisia koulu- ja harjoituslentoja maantietukikohtaan sekä valoisaan aikaan että pimeällä.

Harjoitukseen osallistuvat Hornetit operoivat Rovaniemen tukikohdasta ja Hawk-kalusto Tikkakoskelta. Tukilentolaivue toimii omalla kalustollaan Pirkkalasta.

Ranuan länsipuolella sijaitseva Hosion varalaskupaikka kantatiellä 924 suljetaan liikenteeltä perjantaina 18. syyskuuta kello 12.00. Tie avataan jälleen liikenteelle viimeistään perjantaina 25. syyskuuta kello 18.00. Sulkemisen aikana liikenne ohjataan kiertotielle

Keskiviikkona 23. syyskuuta harjoituksessa vierailee kaksi Ruotsin ilmavoimien JAS 39 Gripen -hävittäjää. Koneet laskeutuvat Hosion maantietukikohtaan. Vierailu on osa CBT-toiminnan vuosisuunnitelmaa.

Maantietukikohtatoimintaa harjoitellaan säännöllisesti eri puolilla Suomea. Harjoituskonseptia on kehitetty osana ilmavoimien taistelutavan uudistusta. Nyt maantietukikohtaharjoitteluun sisällytetään ensimmäistä kertaa myös CBT-toimintaa.

Lisätietoja antaa harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Sami Puuperä, p. 0299 800 (vaihde).

http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c...f0afbcb650


---


Suomen Hornetit ja Ruotsin Gripenit operoivat ensi kertaa yhdessä maantietukikohdasta


http://www.lentoposti.fi/uutiset/suomen_hornetit_ja_ruotsin_gripenit_operoivat_syyskuussa_hosion_maantietukikohdasta
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top