Putin tulee Savonlinaan. Iso ylistys. Kulttuuria. Putin kehuu Savonlinnaa, kaunista Olavinlinnaa sekä esitystä. Ehkä sanoo jotain suomeksikin. Veikkaanpa että: "herrasmies, todella elegantti herrasmies" kirjoittaa paikallislehti Itä-Savo.
USA:n presidentti tulisi Savonlinnaan. Iso mökä. Pelkästään Suomesta koottaisiin satojen kaheleiden joukko sinne mieltään osoittamaan & toimittelijat. Paljonko yrittäisi tulla ulkomailta? Savon Sanomat jatkaisi pääkirjoitustensa sarjaa jossa todetaan että Trump on uhka maailmanrauhalle.
Vaikka Venäjä miehitti osan Ukrainaa, venäläisten avustuksella pudotettiin matkustajakone ja Venäjä tulee kohta Valko-Venäjän läpi. Unohtuneet ovat Viron patsasmellakatkin.
Toimittajan muisti on noin 2 vuotta.
No, olihan Runebergkin myyty Jaakko Kulnevin persoonallisuuden edessä.
Kun iltaa viel' on hetkinen
ja huvitusta muisto suo,
ma Kulnevista juttelen,
lie sulle tuttu tuo.
Sep' oli vasta kansan mies,
hän elää ja hän kuolla ties,
mies parhain, missä taisteltiin
tai maljaa maisteltiin.
Yöt, päivät kun sai taistella,
sit' ilonansa piti hän,
ja kaatumista kukkana
vain sankarelämän.
Jos mikä aseeks sattuikaan,
ol' yhtä, kunhan kaasi vaan,
jos miekka taikka pikari,
jos joi tai tappeli.
Hän harras myös ol' lempimään,
nopeesti kullan valitsi;
tulesta tuskin pääsikään,
niin tanssit toimitti.
Yön sitten armasteltuaan
hän kengän riisui kullaltaa
ja viiniä sen täynnä toi
ja lähtömaljan joi.
Ja miehen muodon, näitkö sen?
Monella vielä tuvassaan
on kuva kummanlaatuinen,
paljasta partaa kaikki vaan;
mut astu liki, näetpä kuin
se parran alta hymysuin
ja silmin loistaa lempe'in
se kuva Kulnevin.
Mut kylläp' outo vaalistui,
kun Kulnev päälle karkasi;
ken hiukan hiittä kammoksui,
se pelkäs häntäki.
Viel' enemmän kuin keihäällään,
pelotti hän jo näöllään,
mieluumpi hänen iskunsa
kuin musta tukkansa.
Semmoinen hän, kun ratsuaan
kädessä kalpa kannusti,
ja samanmoinen, sanotaan,
kun joskus levähti,
kun, lyhyt turkki yllähän,
talosta toiseen kulki hän
ja, missä piti parhaana,
viivähti vieraana.
Mon' äiti kertoo kauhuaan,
kun kursaamatta Kulnev tuo
kehdolle astui suorastaan
pienoisen armaan luo;
mut lisää: "Lasta suuteli
hän vain, ja nauroi lempeesti
kuin kuvansakin seinällä,
jos astut lähemmä."
Se varma, että luonteeltaa
ol' ukko Kulnev herttainen;
liiaksi juoneen moititaan,
syy oli sydämen;
ja sodassa ja rauhassa
se sydän oli mukana:
hän suuteli ja surmasi
ain' yhtä hartaasti.
Mont' oli Venään urhoa,
joist' aikakirjat kertovat,
jotk' ennen sotaa maineessa
jo meillä olivat.
Barclay, Kamensky, Bagration
tääll' oli tulleet huutohon;
ei pelkkä lasten leikki tuo,
sen ties, kun ryntää nuo.
Vaan Kulnevist' ei tiettykään,
ennenkuin sota lähestyi;
kuin myrsky merell' äkkiään
hän silloin ilmestyi,
niin ankarana, outona
kuin pilvest' ukkossalama,
ja nähtiin koht' ens lyönnistään,
mit' oli miehiään.
Ol' leikist' illal' uupunut
niin Suomen mies kuin ryssäkin.
Jo luullen: kaikk' on loppunut,
levossa maattihin:
mut unessa kun parhaillaan
hopeita, kultaa näämme vaan,
"aseihin!" huutaa vartio,
ja siin' on Kulnev jo.
Tai ryssäin teiltä kaukana
kun kuorman kanssa kuljettiin
ja syötiin, juotiin parhainta
ja oikein ahmattiin,
paraaseen riemuhun yks kaks
saa Kulnev kuokkavierahaks,
ja tomupilvi pölähtää
ja keihäät välähtää.
Jos silloin seistiin vankkana
ja tehävämme tehtihin,
niin parta kestiss' ukolta
se kärvennettihin;
mut tuimana jos oltu ei,
niin hän se viinat meiltä vei
ja lupas lainan kuitata
Don-virran rannoilla.
Jos tuiskut oli, satehet,
öin, päivin, suvin, talvisin
ne kaikkialla kujehet
havaittiin Kulnevin;
ja sotarintaan vastakkain
kun saatiin rivit armeijain,
niin tunnettiin koht' iskuistaan
tuo poika aromaan.
Mut Suomen sotajoukossa
ei ollut ainoatakaan,
jok' ei ois Kulnev-ukkoa
pitänyt vertanaan.
Kun huomas tutut kasvot nuo,
niin ilost' irvisteli tuo,
tuo karhu Saimaan seutujen
kasakkaveljellen.
Ja kokemiinsa kämmeniin
ilolla katsoi myöskin tää,
ja kun hän ryntäs, oli niin
kuin maksais yrittää.
Sitäpä nähdä kelpasi,
kun Suomen mies ja Kulnevi
ne kilvan kamppaelivat,
nuo vahvat molemmat.
Kätensä raukes ainiaks,
hän kaatui miekan kalskeeseen,
mut nimens' yhä kunniaks
on hänen kansalleen;
ja missä häntä mainitaan,
hän "sankariksi" sanotaan;
oi kallis sana: "sankari",
kun saat sen maaltasi.
Syviä meihin haavoja
vaikk' usein pisti peitsellään,
on rakas meille maineensa,
kuin meidän oisi hän;
ei lippu niin eik' isänmaa
voi veljeyttä vahvistaa
välillä sotamiehien
kuin miehuus yhteinen.
Siis Kulneville hurraamme,
ei usein mointa löytää voi;
jos vuodattikin vertamme,
sen sota hälle soi.
Vihollinen jos olikin,
sitähän mekin oltihin;
hän löi, kuin mekin, riemuissaan,
ken tuost' ois pahoillaan?
Vihattu olkoon pelkuri,
häpeän, pilkan saakoon hän,
mut eläköön, ken uljaasti
käy sankartietähän!
Iloinen hurraa, ponneton
osaksi kelpo urohon,
olipa sitten veljemme
tai vihollisemme!
