Henkilö, nimeltä Vladimir Vladimirovitš Putin

Olen silloin tällöin ihmetellyt, että mikä estää venäläisiä ottamasta vasaraa omaan käteen ja ryhtymästä remonttihommiin? Vodka? Yleinen kädettömyys? Laiskuus? Joku kerrostalo nyt ehkä voi olla hankalampi tapaus, mutta itänaapuri taitaa olla pullollaan myös sellaisia ränsistyneitä omakotitaloja, jotka jo pienimuotoinenkin säännöllinen kunnossapito ja ajoittainen remontointi olisi todennäköisesti pitänyt ihan ok-kunnossa (niinkuin esim. Suomessa on totuttu tekemään).
Köyhyys. Eivät korjaa, koska jonkun muun pitää korjata, jos eivät ole omistustaloja, usein tälläiset lahohäkit ja barakit eivät ole. Periferialla on pilvin pimein vinoja lahoja taloja, jossa asuu köyhät ihmset, mummot ja papat, jotka siinnittevät 7000-10000 ruplan eläkkellä, heillä ei ei ole vaara edes lämmityspuun ostoon. Eikä ne voi muuttaa mihinkään.

Moni vuokralla kurjissa olosuhteissa elävä hae parempaa asuntoa, mm koska nykyinen asunto on todettu vaaralliseksi, mutta ei se nopeuta saatavuutta ollenkaan. Voi jonottaa vuosikymmenet. Eikä siihen vaikuttaa pienet lapset eikä jonkun invaliditeetti. Nämä ihmiset haaveilevat asunnosta kaikilla mukavuksilla, joka useimmille tarkoittaa sisävessä/kuumavesi ja keskuslämmitys. Jotkut haaveilee vuosikymmeniä. Ja se jääkin haaveeksi. Yksi sotaveteraani haaveili koko elämää, aikamoisen taistelun, ja vasta lehdistön kirjotuksen jälkeen sai. Mutta kuoli 3 päivä ennen muuttoa. Mutta ei hänenläisiä kutsuta paraatiin Punaiselle torille, se on näyttelijä sotaveteraaneja varten.

Mutta ne, jotka saa pitkään haaveilun jälkeen tälläisen "blagoustrojennaja kvartira" (kaikilla mukavuksilla) asunnon joskus kokevat elämän tärkempänä ja hienompana tapahtumana, se on kun elämän täyttymyys ja putin sen jälkeen on vielä parempi, viis sitä että asunnon saanti kesti 18 v.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärrän pointin, mutta tavallaan nuo kaksi asiaa menevät ehkä jopa käsi-kädessä. Alistuva luonne, jossa kaivataan suurta johtajaa, joka antaa kivan kämpän. Ei tule mieleen, että peilistä voisi löytyä joku, joka voisi tehdä asialle jotain...

Olen silloin tällöin ihmetellyt, että mikä estää venäläisiä ottamasta vasaraa omaan käteen ja ryhtymästä remonttihommiin? Vodka? Yleinen kädettömyys? Laiskuus? Joku kerrostalo nyt ehkä voi olla hankalampi tapaus, mutta itänaapuri taitaa olla pullollaan myös sellaisia ränsistyneitä omakotitaloja, jotka jo pienimuotoinenkin säännöllinen kunnossapito ja ajoittainen remontointi olisi todennäköisesti pitänyt ihan ok-kunnossa (niinkuin esim. Suomessa on totuttu tekemään).
Niin, siis alistuva poliittinen luonne kun maassa on ollut vuosisatoja järjestelmä jossa pomot päättää. Ei väliä onko se aatelismies, politrukki vai nykyään joku paikallispomo.

Ja nämä ovat siis vuokrataloja joita asukkaat eivät omista, joten ei kai siellä omaan piikkiin ryhdytä mihinkään peruskorjauksiin, koska jos talo olisi korjattu omilla rahoilla uuden veroiseksi, joku pikkupomo keksisi häätä ja antaa sukulaiselleen.
 
Koska putte nosti verisen murhajan Stalinin kunniaan, ja sai propagandalla typerät ihmiset karjumaan kaduilla ja kotona "tämä maailma kaipaa uutta stalinia" tämä kuuluu tähän ketjuun:
V.1932 tuli Stalinin aikana tuli voimaan laki joka sai kansan keskuudessa nimen "Laki tähkölöistä".
Stalinin rikoslaissa oli pykälä 328, jonka käyttönottoa halusi itse Stalin henkilökohtaisesti "Sosialistisen omaisuuden" varastamiseksi laskettu ihan kirjaimellisesti 3-5 tähkölön varastamista. Vain erityistapauksissa teloitusta voitu vaihtaa 10 vuodeksi työleiriä.
Sen mukaan pakollista kollektivisaatiota vastustavia julistettiin kansan- ja valtion viholliseksi. Nälkä oli kaikialla, mutta kourallisen eli 3-5 tähkölön ottamisestä nälkään pellolta lain mukaan voitu teloitaa ampumalla. Harva kuitenkin tietää että teloittamiseksi kelpasivat myös lapset - 12 vuotiasta lähtien.

Stalinia kuvattiin "kaikkien lapsien ystävänä", hänen polvilla kuvissa istunut hymyilevä lapsi, onnelliset pioneerit parveilivat ympärillä, mutta samalla hänen allekirjoittamalla lain nojalla teloitettiin nälkään leivän varastaneita lapsia.
Neuvostoarhiveissa, nykyisin salaisissa monissa ex NL maissa, säilytetään tiedot monista teloitetuista lapsista ja teinistä. Moskovan Butovskyn poligonissa onnistettu identifioida 196 alaikäisen ruumit - ja tämä vain yhdessä poligonissa, jossa telotukset tehtiin oikein urakalla, mutta niitä teloitus poligoneja oli satoja ympäri maata. Löytö on myös vain yhdeltä vuodelta elokuusta 1937 lokakuuhun 1938.

Yksi teloitetusta Butovskyi poligonissa oli Misha Shamonin - hän oli katulapsi ja nälkään varasti pari leipäpötköä, jonka jälkeen häntä teloitettin tämän Stalinin lain mukaan. Mishasta jäljellä on vain tämä valokuva rikosasiasta, hänen päällä jonkun aikuisen takki ja kuoleman päiväksi merkitty 9.12.1937.

5124410_original.jpg

Kokonaan tämä "ihmissyöjä"laki poistui kun Stalinin vainot loppuneet. Ennen tätä verinen aurinkoinen ehtinyt ampua teloittamalla "ylityksestä" monia omia käskyläisiä, jotka teloituksia puoltaneet. Tietenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Montako vuotta siitä on, kun tuli ilmi KRP:n laittaneen Putinin johonkin JR (järjestäytynyt rikollisuus) henkilölistalle? Silloin tämä oli suoranainen skandaali.
 
Ja taas Putte repäsee (pakko keksiä jotain kun suosio laskee).
Putin aloitti tosi-TVn itsestään. Poimii marjoja, kiipeää vuoren rinnettä ja tarkkailee villieläimiä.

Putin aloitti hänestä itsestään kertovan tosi-TV:n
TV-ohjelma saattaa nostaa Putinin suosiota, joka on viime aikoina laskenut.

https://yle.fi/uutiset/3-10386562
 
Mielenkiintosia kommentteja on herättäny Putinin lausunto ydinsodasta. Yleisökin repesi nauramaan tuoreeltaan kun kuulivat sen:
Putin lupasi kansalleen paratiisin ydinsodan jälkeen – Moni venäläinen kauhistui: ”Haluan helvettiin, jos siellä ei ole Putinia”
Putin lupasi kansalleen paratiisin ydinsodan jälkeen – Moni venäläinen kauhistui: ”Haluan helvettiin, jos siellä ei ole Putinia”
Venäjän älymystö ja oppositio ihmettelevät Vladimir Putinin erikoista kommenttia, jossa presidentti tuntui valmistelevan kansaansa marttyyrikuolemaan ydinsodan varalta.​
Venäjällä jatkuu kohu presidentti Vladimir Putinin ydinsotaa koskevasta kommentista, jonka hän lausui 18. lokakuuta niin sanotussa Valdain klubin tilaisuudessa Sotshissa.​
Kyseessä on Venäjän arvovaltaisimpana keskustelufoorumina pidetty tapahtuma, jonne kutsutaan joka vuosi sekä Venäjän omaa eliittiä että ulkomaalaisia tutkijoita, poliitikkoja ja entisiä poliitikkoja esimerkiksi Yhdysvalloista, Kiinasta ja Euroopan unionin maista.​
Putin ylpeili arvovaltaisen yleisön edessä ensiksi muun muassa sillä, että Venäjän ei tarvitse pelätä mitään.​
– Me emme ylipäätään pelkää mitään. Meillä on pinta-alaltaan tällainen maa ja meillä on kansa, joka on valmis antamaan henkensä Isänmaan puolesta, Putin ilmoitti.​
Seuraavaksi Putin selvitti maansa ydinasedoktriinia, joka perustuu hänen mukaansa tuhoisaan vastaiskuun siinä tapauksessa, että joku aggressori hyökkää Venäjän kimppuun. Tässä yhteydessä Putin myös lupasi itsevarmaan tapaansa venäläisille, että ydinsodan tullessa nämä pääsevät paratiisiin.​
– Vihollisen on syytä tietää, että kosto on vääjäämätön ja hänet tullaan tuhoamaan. Ja me, aggression uhrit, me menemme marttyyreina paratiisiin, kun taas he vain kuolevat, sillä he eivät ehdi edes katua, Putin ilmoitti ikään kuin vitsailun varjolla.​
Yleisö puhkesikin nauramaan tässä vaiheessa Putinin kommentille, mikä herätti heti tuoreeltaan ihmetystä joissakin venäläisissä sosiaalisen median käyttäjissä ja oppositiopoliitikoissa.​
– Yleisön nauru tarkoittaa jompaa kumpaa näistä kahdesta vaihtoehdosta: joko he pitävät Putinia klovnina ja nauravat siksi tai sitten yleisö itse on idiootteja. Kumpi vaihtoehto teitä miellyttää enemmän? kyseli esimerkiksi Venäjän entinen varapääministeri Alfred Koh Facebook-sivuillaan.​
Moni tunnettu venäläinen älymystön ja kulttuurielämän vaikuttaja on kommentoinut sittemmin Putinin lausumaa pöyristyneenä. Lausuman pohjalta on tehty pilapiirroksia ja meemejä, ja myös moni tavallinen venäläinen on ilmaissut sosiaalisessa mediassa pitävänsä presidentin kommenttia vähintäänkin outona.​
Kirjailija Viktor Shenderovitsh kyseenalaisti jopa Putinin henkisen terveyden.​
– Hän on henkilö, josta riippuu meidän elämämme. Satojen miljoonien ihmisten elämä riippuu henkisesti epätasapainoisesta ihmisestä. Me olemme hänelle jo marttyyrejä ja ”he” joutuvat helvettiin. Mutta tiedättekö, minä en halua sen paremmin helvettiin kuin paratiisiinkaan. Minä haluaisin elää, tiedättekö? Haluaisin vain elää. Mutta nyt valmistellaan jo marttyyrikuolemaa. Minun marttyyrikuolemaani. Sillä hän menee bunkkeriinsa, mistä häntä ei voi savustaa ulos, Shenderovitsh sanoi Eho Moskvynhaastattelussa.​
Kirjailija Dmitri Bykov vastasi Putinille puolestaan lyhyellä runolla, joka kuuluu vapaasti suomennettuna näin:​
– Minä en pyri taistelemaan enkä raatamaan, koko maailmankuvani on sekaista. Ja suoraan sanottuna haluaisin helvettiin, jos siellä ei ole Putinia.​
Moni on ihmetellyt myös sitä, että edes Neuvostoliitossa kukaan johtaja ei puhunut ydinaseiden käytöstä niin itsestäänselvänä asiana kuin Putin nyt tekee. Tavalliset venäläiset ovat myös todenneet somessa, että he eivät halua päästä mihinkään ”ydinsodan paratiisiin”.​
Tunnettu pilapiirtäjä Sergei Jolkin piirsikin pilapiirroksen, jossa verrataan kolmen johtajan kansalleen antamia kuuluisia lupauksia. Piirroksessa Nikita Hrushtshev lupaa ensin neuvostokansalaisille, että heidän sukupolvensa tulisi elämään kommunismissa. Mihail Gorbatshov lupaa puolestaan kansalle, että vuoteen 2000 mennessä jokainen perhe saisi oman erillisen asunnon. Putinin kohdalla lukee sen sijaan vain lyhyesti: Paratiisissa. Piirroksen voi katsoa Deutsche Wellen sivuilta tästä linkistä.​
Putinin paratiisilausuma ärsytti myös Mashina Vremeni -yhtyeen keulahahmoa Andrei Makarevitshia niin paljon, että hän teki pilkkalaulun Putinista alatyylisiä sanoja säästelemättä. Makarevitshin laulu löytuu YouTubesta tästä linkistä.​
Suositun Leningad-yhtyeen laulaja Sergei Shnurov kirjoitti puolestaan runon, jossa hän arvelee, että Putinin lupaaman paratiisin sijaan venäläiset on jo aikaa sitten ”lähetetty v...uun, ellei sitä joku ole vielä sattunut huomaamaan”.​
Venäjän sosiaalisessa mediassa Putinille on vastattu myös samaan tapaan kuin normaalisti vastataan joko arvokkaammalle tai jo vanhemmalle henkilölle – eli antamalla tälle mahdollisuus kulkea ensin vaikkapa ovesta mentäessä.​
– Kiitos, mutta vasta teidän jälkeenne!​
Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun Putin on käyttänyt erikoista kieltä puhuessaan mahdollisesta ydinsodasta. Keväällä 2018 julki tulleessa haastatteluohjelmassa hän maalaili myös maailman täystuhoa, mikäli joku hyökkäisi Venäjää vastaan ydinaseella.​
– Kyllä, siitä tulee ihmiskunnalle maailmanlaajuinen katastrofi ja koko maailmalle tulee katastrofi. Mutta Venäjän kansalaisena ja Venäjän valtion johtajana haluan asettaa kysymyksen: miksi me tarvitsisimme sellaista maailmaa, jossa ei olisi Venäjää? Putin kyseli ohjelmassa.​
Valdain klubin tilaisuuksissa on vuosien varrella käynyt paljon myös ulkomaalaisia arvovieraita, mutta tarkkaa tietoa tämän vuoden osallistujalistasta ei ole. Tilaisuudesta julkaistujen kuvien perusteella tämän vuoden osallistujat eivät olleet ainakaan läntisen maailman politiikan kärkikastia.​
Vuonna 2016 Valdain klubin päätöstilaisuudessa puhui presidentti Tarja Halonen. Klubin nettisivut löytyvät täältä.​
Erilaisia venäläisten Twitter-vastauksia Putinille löytyy venäjän kielellä esimerkiksi Newsru.comin juttuun koottuna tästä linkstä. Video Valdain tuoreesta tilaisuudesta löytyy tästä linkistä.​
Edit: Uutinen on siis Iltasanomien
 
Putlerjugend
Regimen viimeinen toivo.

censor_photoshops_big2.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Putte aina myöhästelee kaikista tapaamisista, ylimielisyyttä tai moukkamaisuutta. Tällä hän halua näyttää että paskat mä välitän, koko maailma saa odottaa minua.
Mutta Singaporen pääministeri otti ja perui tapaamista ääliön kanssa juuri myöhästymisen takia. Lisäksi puttea laittettin käymään metallipaljastimen läpi. Vaikka kun venäläiset mediat selittelee että että se oli oikein privaatti metallipaljastin.

Vinkit Merkelille ja muille. Aloittakaa ilman myöhästelevä puttea!
 
Viimeksi muokattu:
PUTIN työskenteli Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n upseerina Dresdenissä Itä-Saksassa 1985–1990 ja teki useiden lähteiden mukaan tiivistä yhteistyötä Stasin kanssa. Berliinin muurin sorruttua Putin hoiti kertomansa mukaan muun muassa KGB:n Dresdenin-toimiston arkistojen tuhoamista.

Putinin lähipiirissä on useita henkilöitä, joihin tuleva presidentti tutustui Saksan-komennuksellaan. Muun muassa kaasuputkiyhtiö Nord Streamin johtaja ja Stasin entinen agentti Matthias Warning kuuluu heihin.

Kreml ei sen paremmin vahvistanut eikä kiistänyt Bildin julkaiseman henkilökortin aitoutta.

”Noihin aikoihin, siis neuvostoaikoihin, KGB ja Stasi olivat liittolaispalveluita, joten tällaista henkilökorttien vaihtoa ei voi sulkea pois”, Putinin lehdistöpäällikkö Dmitri Peskovkommentoi brittilehti Guardianin mukaan.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005928947.html
 
PUTIN työskenteli Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n upseerina Dresdenissä Itä-Saksassa 1985–1990 ja teki useiden lähteiden mukaan tiivistä yhteistyötä Stasin kanssa. Berliinin muurin sorruttua Putin hoiti kertomansa mukaan muun muassa KGB:n Dresdenin-toimiston arkistojen tuhoamista.

Putinin lähipiirissä on useita henkilöitä, joihin tuleva presidentti tutustui Saksan-komennuksellaan. Muun muassa kaasuputkiyhtiö Nord Streamin johtaja ja Stasin entinen agentti Matthias Warning kuuluu heihin.

Kreml ei sen paremmin vahvistanut eikä kiistänyt Bildin julkaiseman henkilökortin aitoutta.

”Noihin aikoihin, siis neuvostoaikoihin, KGB ja Stasi olivat liittolaispalveluita, joten tällaista henkilökorttien vaihtoa ei voi sulkea pois”, Putinin lehdistöpäällikkö Dmitri Peskovkommentoi brittilehti Guardianin mukaan.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005928947.html

Putesta ainakin yhdessä vaiheessa puhuttiin että tämä olisi ollut melko laiska KGB:n kenttämies ja toimi melko lailla kakkosluokan hommissa Itä-Saksassa. Toki kun Stasi oli täysin KGB:n nöyrä käskyläinen, niin on voinut ollakin jonkin sortin yhteysupseeri. Ja ukon henkilöhistoriaan muuten kuuluu se, että tämä todisti omin silmin 1980-luvun lopulla itäsaksalaisten nousun kommunistihallintoa vastaan. Eli varmaan noista ajoista saakka Putte on pelännyt vihaisia kansannousuja.
 
Lainaus:
Putinin lähipiirissä on useita henkilöitä, joihin tuleva presidentti tutustui Saksan-komennuksellaan.

Halonenkin ja Tuomioja myös?
 
Niin...ehkä Vladimir oli Tarjan ja Erkin ikioma kotiderkku :ROFLMAO:

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ddr-halusi-demarit/

Oli se kyllä tautista touhua tuokin.

Vasemmistonuorison nopea kääntyminen Itä-Saksan asialle suopeaksi oli Liittotasavallan kannalta pelottavaa. Helsingistä oli tulossa kansainvälisen DDR:n tunnustamisliikkeen keskus, arvioi myös Stasin ulkomaantiedustelu raportissaan.
 
Lainaus:
Putinin lähipiirissä on useita henkilöitä, joihin tuleva presidentti tutustui Saksan-komennuksellaan.

Halonenkin ja Tuomioja myös?

10-15 vuotta eroa derkkureissuilla. H & T eivät muutenkaan taida lukeutua isoimpiin Putin-faneihin.

DDR:n tunnustamista en osaa pitää isona poliittisena syntinä. Samallahan tunnustettiin myös BDR. Tuolloin Saksojen suhteen vallitseva diplomaattinen tilanne oli melko absurdi ja kaikin puolin hankala.
 
Putinin vaimon Ljudmilan itäsaksalaisten ystävien mukaan Vladimir hakkasi vaimoaan...
 
Putesta ainakin yhdessä vaiheessa puhuttiin että tämä olisi ollut melko laiska KGB:n kenttämies ja toimi melko lailla kakkosluokan hommissa Itä-Saksassa. Toki kun Stasi oli täysin KGB:n nöyrä käskyläinen, niin on voinut ollakin jonkin sortin yhteysupseeri. Ja ukon henkilöhistoriaan muuten kuuluu se, että tämä todisti omin silmin 1980-luvun lopulla itäsaksalaisten nousun kommunistihallintoa vastaan. Eli varmaan noista ajoista saakka Putte on pelännyt vihaisia kansannousuja.
Kaikki oman edun nomenklatuura tavoittelijat inhosi vihaisia kansannousuja. Inhosivat rauhanomaisia marssia. Putinia on koulutettu vihamaan koko kansa, koska tämä mahdollisesti voi tehdä jopa vihaisia kansannousuja.

Mutta putte aika pian saattuaan potkun Itä-Saksasta, ei kauan ollut toimettomana, sai lämpöisen paikan Pietarista Pietarin hallinnosta ja pian ryhtyi jo varastemaan. Marina Salye puhui vasta 10 vuottaa tapahtuneesta putten roolista ja valehtelemisesta.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Marina_Salye

Tämä on venäjän kielellä. Siinä on kaikki.
https://ru.m.wikipedia.org/wiki/Раб..._органах_власти_Ленинграда_и_Санкт-Петербурга
Aiheesta varmasti löytyy varmasti engl.kielinen versio. Siinä on maininta ensimmäisestä säteilyaineillä tehdystä murhasta, jota silloin ei pidetty tyyppillisenä kriminaalipiireissa tavallisena. Eli KGB alkoi johtaa rikollisuutta.
 
Back
Top