Huoli kasvaa Ruotsissa, maa lähenee Natoa

Onko kiva trollata, RPG83?

Ps. ensimmäinen lainaamasi kappale on ns. sarkasmia. Tyylilajia jotkut ovat kuvanneet ns. ymmärryshaasteelliseksi eli joillekin sen bonjaaminen on ylivoimaista.

Täällä pitäisi olla automaattinen systeemi, joka hiljentää keskustelijan joka huutaa ensimmäisenä trollia.

Vanha internet-viisaus neuvoo: keskustelijan henkilökohtaisuuksiin meno on merkki siitä, että hän on jäänyt asiakysymyksissä häviölle. Jos ei mitään muuta keksi, niin aina voi huutaa trollia. Siitä näemme klassisen esimerkin tuossa yllä. Saako täällä muuten jonkin keskustelijan ignoreen jotenkin? Neme tienasi itselleen ploksit juuri tuossa.
 
Kuriositeettina, että Mannerheim ei arvostanut Suomessa olleiden saksalaisten joukkojen taistelutaitoa, siis tämän Saksan, joka kuritti Eurooppaa kahdesti. Siis, no, kai se Lapissa ollut 163. jalkaväkidivisioona oli surkea, jos Mannerheim on sitä mieltä muistelmissaan. Suomalaisten on helppo arvostella, kun me ollaan spartalainen sankarikansa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_163._jalkaväkidivisioona

Luulisin, että saksalaisten helpompi pääsy Norjaan ja läpikulku Ruotsin kautta Suomen lappiin liittyi Suomen taistelun tukemiseen. Siellä nähtiin, että mieluummin Hitlerin natsit. He näkivät, että saksalaiset pysäyttävät Stalinin punakoneen. Heillä ei ollut haluja alkaa Ruotsin ja Norjan neuvostotasavalloiksi.

Hmm. Sakemannit pärjäsivät huonosti korpisodassa, koska heillä ei ollut koulutusta eikä varustusta siihen. Esim. Kiestinkiin suomalaisten kanssa hyökännyt SS-Division Nord, oli koottu Berliinin ja ympäristön nuorista, joilla ei ollut hajuakaan skuugesta. Koko divisioonassa ei ollut yhtään kirvestä varustuksessa. Miehistö oli samalla tavalla kuin ukrainalainen Sininen divisioona talvisodassa täysin teiden varasssa eikä metsään uskallettu mennä. Vertaa nyt sitten sitä maatalousvaltaisen Suomen miehistöön, joista silloin melkein kaikki osasivat olla metsässä. Suomalaisialla Pohjois-Suomen joukoilla oli koko elämän koulutus metsiin.

Jos ei koulutusta taisteluympäristöön ole, on ihan turha olettaa että tehdään suurtekoja.

Vertaa noita onnettomia tekoja Tornion lähellä käytyihin taiseluihin, joita Wolf H Halsi kuvaa kirjassaan. Siellä maasto ja olosuhteet sopivat sakemannien doktriiniin.
 
Blaablaa. Tosiasia oli, että saku ei oikein pärjännyt skutsissa. Piste. Ei se fakta muuksi muutu, vaikka sitä haluaisi ymmärtää miten paljon. Ymmärtäminen ei taistelusuoritusta paranna lainkaan. Eikös vain.

Saku oli oikeasti varsin huonosti varustettu melkein joka paikkaan, kuormia vetivät hevoset ja perusjätkä painoi -44 noin 62 kiloa. Poltti värjätystä paperista tehtyä tupakkaa, marssi kaatuneilta kerätyillä kengillä, ohueksi hiutuneet vaatteet eivät paljon auttaneet sen enempää idässä kuin Jäämeren henkäyksissäkään.
 
Hevosvetoinen paljolti toki joo, mutta Suomen armeijaan verrattuna varsinainen teknoarmeija ja pula-Suomeen verrattuna Saksa oli aina joka suhteessa vauraampi. Ja vuoden -41 tumpuloinneista jopa saksalainenkin viisastui ja oli vuonna -44 niin taktisesti kuin myös osin varusteiden osaltakin jo jotain muuta kuin sodan alkuvaiheessa. Lapin sodassa suomalaisilla ei ollut enää mitään aihetta ylemmyydentunteeseen vastustajansa suhteen.
 
163. D oli Syvärillä valmistelemassa hyökkäystä Syvärin yli 1941 ottaakseen yhteyden Saksan Pohjoisen Armeijaryhmän joukkoihin Leningradin täydelliseksi saartamiseksi.

Eikös se osallistunut myös 1944 Viipurin alueen saaristotaisteluihin? Muistelisin näin lukeneeni, vaikka Wiki ei sitä mainitse.

Viipurinlahdella taisteli Virosta pikaisesti kuljetettu 122. divisioona.
 
"Nato-hevoset" pelastaa Ruotsin Viipurinlahdella? Nato-läheneminen jatkuu ja saksalaiset saavat Ruotsin kautta läpikulkuoikeuden Lappiin, huolet siten poistaen?

Olisikko paikallaan siirtää tämä ketju sotahistoriaan tai iltavapaisiin?
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole suurvaltassoturille erikoisolosuhde koskaan helppo. :eek:

Neuvostoliitto ja Venäjä ovat sotineet vuoristossa lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1979 - ensimmäinen vuorisjääkäriyksikkö perustettiin muutama vuosi takaperin. Tosin tavallista motorisoitua jalkaväkeä "muunnettiin" vuoristojalkaväkipataljooniksi jo Afganistanin sodassa. Tulokset vaihtelivat välillä paskaa / parhautta.

Pohjois-Suomen saksalaisista joukoista täytyy sanoa, että kesällä 1941 siellä oli mukana sellaista ryhmä rämää mm. vartiopalvelukseen tarkoitettuja SS-joukkoja, jotka oli hallinnollisella päätöksellä muutettu jalkaväeksi. Oli siinä vartiomies Gunter Kopulac varmaan vähän ihmeissään kun joutui sissin hommiin lähes tiettömään korpeen, varsinkin kun komppanianpäällikkö Horstkin oli valmistunut Bad Tölzin Junkersculesta poliisitoimen linjalta. Vuosien saatossa saksmanni oppi sitten jopa hiihtämään ja tekemään kaikenlaista peliliikettä. Huonoista porukoistakin kasvoi suht rauhallisella rintamaosuudella ihan kohtuullisia joukkoja rintamapalveluksen ja koulutuksen avulla. Osa Suomesta siirretyistä yksiköistä muuten rankattiin hyvälaatuisiksi sotaporukoiksi saksan lopputaisteluissa talvella 44-45.

Oikeassa on Baikal siinä, että heikoksi oli mennyt saksalaisten varustus jo vuonna 1944. Ei pussihousua enää kruunannut saksalainen sotilassaapas vaan yhä useamman landserin jalassa oli maihari tai "vetäytymisjalkine" kuten rintamasiat sitä hirtehisesti nimittivät. Sukissa oli tekokuitua ja keväästä 44 asti itärintaman jalkaväki oli kärsinyt pulaa mm. kp:n patruunoista ja 81 millisen heittimen kranuista - eli täysin välttämättömistä kulutushyödykkeistä.
 
Aatu kääntyisi haudassaa, jos näkisi nykyisen Bundeswehr:in alennustilan, niin kaluston kun taidollisen sellaisen. Nykyiset kun ovat muutaman sukupolven aikana onnistuneet hukata kunnon Wanhan ajan Preussilaiset perinteensä.

Pakko lisätä hiukka jälkikäteen..

Jos ne sakut ei pärjänneett silloin v. 41-44, voin lohduttaa ne on nykyään puolet siitä mitä ne ovat joskus olleet.
 
Viimeksi muokattu:
Jaa ei kelpaa Gröfaz esikuvaksi edes äärikoikeistolle - toisaalta ihan hyvä. Kuka luuseria haluaisikaan muistella!

Nyt taisi ruotsalaisilta lirahtaa pisut housuun NATO-haaveidensa kanssa. Putinilta tuli selvää tekstiä, uuden sotilasdoktriinin muodossa. (en viitsi kopioda sitä tänne kun se on jo monessa paikassa muualla)

Mielenkiintoista nähdä minkälaisia kommentteja ruotsalaiset antavat.. Voi olla että nyt viimeistään pyritään karistelemaan suomalaiset peesistä, jos svedut ajattelevat tosissaan NATO:oon liittymistä.
 
Itselle selvisi vasta nyt, että ruotsissa on punavihreä vähemmistöhallitus, olin että että ei vittu. Tuo kaadetaan ja vaalit järkätään niin monta kertaa, että ruotsiin saadaan enemmistöhallitus!! Siis vittu miten voi maata hallita vähemmistöhallituksella!!

Ja anteeksi, että tallaan ruotsin politiikkaan, niin tekin teitte meille vuosisatoja :D

Och ledsen att trampa på svensk politik, har ni också gjort det för oss i århundraden :D

Hakkaa päälle ;)

En ihan täysin osaa ruotsia, mutta koin, että trampa on vissiin oikea sana, kai me mennään ja tullaan, että trampataan :D
 
Viimeksi muokattu:
Kevään vaalit Ruotsissa peruttu. Joulukuun sopimus on voimassa vuoteen 2022. Eli vaaleilla on vaikutusta vain siinä tapauksessa, että Ruotsidemokraattien kannatus nousee yli 50%. "Porvarit" on luvannut ettei se kaada hallitusta vaikka demarit tekisi mitä muutoksia heidän budjetti esitykseen. Siis mitä? o_O

No aivan sama tilanne kuin Suomessa persujytkyilyn jälkeen. Sillä erotuksella että Ruotsissa selvästi ilmoitettiin mistä on kysymys eikä menty minkään "vastuunkanto" jargonin taakse. Ruotsipersuja vastustetaan joka käänteessä kaikissa olosuhteissa. Silloinkin, vaikka he olisivat jostain samaa mieltä hallituksen kanssa. Raakaa peliä demokratian nimissä. Kerrankin Suomi oli edellä. Sixpacksateenkaarikonsensusta pukkaa. Se se on hieno halinnon muoto. Fantsua löytyy ja päätöksiä syntyy.:(

No, ainoa seikka mikä tässä kiinnostaa on; oliko Nato asia pöydällä kun näin kauaskantoisia sopimuksia lehmänkauppailtiin? Nyt Ruotsin vaaleista ja nato keskustelusta ei sitten tule mitään. Viimeinen toivonkipinä on, että asia sovittiin ja homma on annettu ammattilasille valmisteltavaksi. Aika monessa puoluetoimistossa kuitenkin Suomessa huokaistaan helpotuksesta. Ja Kremlistä kantautuu röhönaurua.
 
Kremlissä tietenkin ymmärretään Suomen ja Ruotsin varsin valikoivaksi käyvän demokratiamallin avaavan pelitilaa kansallismielisille vapautusliikkeille. Kumpaisessakin maassa on runsaasti väkeä, joka ei hyväksy neekerien tai arabien massamittaista maahanmuuttoa ja siitä aiheutuvaa yhteiskunnallista muutosta. Ruotsin osalta pidän hajoamiseen johtavaa sisällissotaa selviönä. Suomen kohtalo on vielä auki. Nato on kokonaisuuden kannalta toissijainen asia, paljon suurempia muutoksia on tulossa. Pohjolan kartta piirretään uusiksi tällä(kin) vuosisadalla.
 
Ovatko Sveamammat ensimmäisiä Venäjän sotilasdoktriinin uhreja? Tuntuiko turvallisemmalta vaan poksautella O'boy -mansikkajuomia Skanssenilla ja på midsommar tanssia rinkiä toteemin ympärillä kulttuuria rikastuttavassa seurassa. Mene ja tiedä?

Aina epäillä sopii....
 
Kremlissä tietenkin ymmärretään Suomen ja Ruotsin varsin valikoivaksi käyvän demokratiamallin avaavan pelitilaa kansallismielisille vapautusliikkeille. Kumpaisessakin maassa on runsaasti väkeä, joka ei hyväksy neekerien tai arabien massamittaista maahanmuuttoa ja siitä aiheutuvaa yhteiskunnallista muutosta. Ruotsin osalta pidän hajoamiseen johtavaa sisällissotaa selviönä. Suomen kohtalo on vielä auki. Nato on kokonaisuuden kannalta toissijainen asia, paljon suurempia muutoksia on tulossa. Pohjolan kartta piirretään uusiksi tällä(kin) vuosisadalla.
Siinä vaiheessa kun Suomessa on vajaat 100 000 sankarihautaa neekerien ja arabien vastaisessa puolustussodassa kaatuneille lapioitu umpeen, alan olemaan asioiden toissijaisuudesta kanssasi samaa mieltä. Siihen asti äidinmaitovastikkeesta imettyä asenteellisuutta pukkaa.

Ymmärrän kyllä tilanteen Ruotsissa. Toivoton. Menetetty.:(
 
Suomalaisen turvallisuuspolitiikan liikkumatila on nyt pienempi kuin kuukausi sitten. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Tiukalle jos menee, niin eipä auta vilkuilla Ruotsiakaan sitten. Hyvin hankalaksi menee.

"Ruotsi haluaa säilyttää oman liikkumavapautensa"....
 
Blaablaa. Tosiasia oli, että saku ei oikein pärjännyt skutsissa. Piste. Ei se fakta muuksi muutu, vaikka sitä haluaisi ymmärtää miten paljon. Ymmärtäminen ei taistelusuoritusta paranna lainkaan. Eikös vain.

Saku oli oikeasti varsin huonosti varustettu melkein joka paikkaan, kuormia vetivät hevoset ja perusjätkä painoi -44 noin 62 kiloa. Poltti värjätystä paperista tehtyä tupakkaa, marssi kaatuneilta kerätyillä kengillä, ohueksi hiutuneet vaatteet eivät paljon auttaneet sen enempää idässä kuin Jäämeren henkäyksissäkään.
Huh

Aika rajua dissata sakua, joka taktisesti löi melkein kaiken vastuksen. Ei saku ollut helppo sankarisoturikansallekaan. Lue Halstin kuvaus Tornion maihinoususta ja taisteluista sen jälkeen.
 
Kevään vaalit Ruotsissa peruttu. Joulukuun sopimus on voimassa vuoteen 2022. Eli vaaleilla on vaikutusta vain siinä tapauksessa, että Ruotsidemokraattien kannatus nousee yli 50%. "Porvarit" on luvannut ettei se kaada hallitusta vaikka demarit tekisi mitä muutoksia heidän budjetti esitykseen. Siis mitä? o_O

No aivan sama tilanne kuin Suomessa persujytkyilyn jälkeen. Sillä erotuksella että Ruotsissa selvästi ilmoitettiin mistä on kysymys eikä menty minkään "vastuunkanto" jargonin taakse. Ruotsipersuja vastustetaan joka käänteessä kaikissa olosuhteissa. Silloinkin, vaikka he olisivat jostain samaa mieltä hallituksen kanssa. Raakaa peliä demokratian nimissä. Kerrankin Suomi oli edellä. Sixpacksateenkaarikonsensusta pukkaa. Se se on hieno halinnon muoto. Fantsua löytyy ja päätöksiä syntyy.:(

No, ainoa seikka mikä tässä kiinnostaa on; oliko Nato asia pöydällä kun näin kauaskantoisia sopimuksia lehmänkauppailtiin? Nyt Ruotsin vaaleista ja nato keskustelusta ei sitten tule mitään. Viimeinen toivonkipinä on, että asia sovittiin ja homma on annettu ammattilasille valmisteltavaksi. Aika monessa puoluetoimistossa kuitenkin Suomessa huokaistaan helpotuksesta. Ja Kremlistä kantautuu röhönaurua.
Todennäköistä on että kannatus ei mene 50 % yli, mutta kun kasvaa lisää, niin jossain vaiheessa joulukuun sopimus (Decemberöverenskommelsen) on kuten Venäjällä sanotaan, "vain paperi".

Hermot menevät joko Alliansen:in osassa, eli paikallisessa kokkareissa (M), kristilisdemokraateissa (KD) tai kansanpuolueessa (FP). Paikallinen keskusta (C) on ihan eri asiaa kuoin Suomen keskusta, mm. vapaan maahan muuton teeseineen.

Tuo joulukuun soppari ei montaa vuotta kestä. Ja minä en tykkää ruotsidemokraateista. Ovat vielä juntimpia kuin persut.
 
Back
Top