Huono johtaminen luo turvattomuutta

Tvälups

Ylipäällikkö
http://tuomasmuraja.com/?page_id=1145

Huono johtaminen luo turvattomuutta

Afganistanissa vieraili palvelusaikanani kymmenkunta kenraalia. Maassa käyneet suomalaiset sotilasjohtajat saivat näin ensi käden tietoa siitä, miten pahoihin tilanteisiin partioissa voi joutua. He eivät kuitenkaan tuntuneet raportoivan varustepuutteistamme Suomessa. Mitä hyötyä heidän supavierailuistaan oli, jos Suomessa ei saatu tietää meidän yhä pahentuneista olosuhteistamme? Varustetäydennyksiä ei ainakaan kuulunut ajallaan.

Tehtävät, joissa varustepuutteet näkyivät ja tuntuivat räikeimmin, olivat pohjoisessa. Siksi rauhanturvaajat hankkivat varusteita itse tai lainasivat niitä muilta kansallisuuksilta. Muuten he eivät olisi saaneet poistua tukikohdasta suorittamaan tehtäväänsä.

Samoin ostettiin lippalakkeja, reppuja ja niin edelleen. Hellyttävää kuitenkin oli, että suomalaiskomentajat järjestään kielsivät minua julkaisemasta sellaisia valokuvia, joissa ”vääriä” varusteita esiintyy. Minä kuitenkin dokumentoin realistista kriisinhallintatoimintaa ja kuvasin ihmisiä niissä varusteissa, missä he olivat. Selvää on, että kukaan ei esimerkiksi pitänyt barettia 50 asteen helteessä. Se oli jo terveysriski. Kuvia varten ei alettu poseerata julkisuuskuvan kustannuksella.

Kaikesta huolimatta hyvää kuitenkin oli, että varusteasiasta tuli näkyvä. Se on aina ensimmäinen askel.

Tapaus myös opetti puolustushallinnolle jälleen, että tietoa ei voi eikä pidä salailla.

Kenraalivierailut sitoivat henkilökuntaa, joka ei voinut tehdä varsinaista työtään, kun piti kuljettaa herroja pitkin poikin Afganistania. Sitten kiitokseksi saimme tylyn vastuksen: ”Ensi kerralla valitkaa eri reitti. Nyt oli liian pomppuista.” Tiedoksi, että me vaihtelimme lennosta sekä reittejä että saattueiden ajoneuvojen järjestystä ihan korkeiden upseerien turvallisuuden takia. Sitä paitsi töyssytöntä reittiä ei ollut olemassakaan. Illalla he sitten juopottelivat saunalla ja kertoivat toisilleen urheita sotajuttuja. Jotkut seurustelu-upseereista jopa painivat aamuyöllä pitkin tukikohdan lattioita.

Puolustusvoimain komentaja kuulemma soitti hyvin vihaisena Kabulin-yksikön päälliköllemme ja käski poistaa välittömästi nimikyltit vasta kastamistamme Pasi-ajoneuvoista.

Pasit saapuivat Afganistaniin marraskuussa. Jo vuosia odotetut kuljetusajoneuvot paransivat huomattavasti suomalaisjoukkojen omaa suojaa Kabulin arvaamattomilla ajoväylillä, joilla oli tapahtunut säännöllisin väliajoin itsemurha- ja tienvarsipommi-iskuja kansainvälisiä joukkoja vastaan.

Juhlallisissa ristiäisissä Pasit nimettiin Emmaksi ja Veetiksi, jotka olivat sen vuoden yleisimmät lastennimet Suomessa. Nimet komeilivat valkoisina ajoneuvojen etuosassa samalla tavalla kuin muiden kansallisuuksien panssariajoneuvoissakin.

Me kuitenkin jouduimme poistamaan tarrat.

Näin yhteisöllisyyttämme kuolemanpelon keskellä murennettiin auvoisesta koto-Suomesta käsin puuttumalla aivan mitättömään seikkaan.

Pienetkin ilonpilkahdukset saivat laivastonsinisen varjon ylleen.

Tein öitä myöten vapaaehtoistöitä viikon ajan, jotta sain valmiiksi Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (Utvan) pyytämän videoelokuvan tarkkailupartioiden toiminnasta vaikeissa olosuhteissa. Monen kuvausreissun, editoinnin ja valmiin elokuvan lähettämisongelmien jälkeen sain kiitettävää tilannetajua omanneen palauteviestin Suomelta: ”Filmi oli liian pitkä, kuvalaatu oli liian karkea ja selittävät tekstit olivat väärällä kielellä.”

Nämä esimerkit kertovat siitä, kuinka suomalaisen sotilasjohdon toiminta vaikeuttaa raskasta kriisinhallintatyötä, vähentää palvelusmotivaatiota ja siten vaarantaa jopa joukkojen turvallisuutta. Huono johtaminen on Suomen ongelma läpi koko yhteiskunnan ja liike-elämän, mutta sotatoimialueella se voi olla hengenvaarallista.​
 
Liian moni ylempien johtoportaiden edustaja menettää kosketuksensa tosielämään. Esimerkkejä vastaavanlaisesta huonosta johtamisesta löytyy myös kotimaasta; välittömät haittavaikutukset ovat tietenkin vähemmän hengenvaarallisia, mutta varusmiesten koulutuksen pilaaminen kostautuu jossakin vaiheessa.

Toki fiksujakin tyyppejä löytyy ylemmistä upseereista, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä tapahtuu majuriylennyksen yhteydessä. Todella moni hukkaa maalaisjärkensä.

Tästä aiheesta olisi niin terapeuttista jatkaa pitempäänkin, mutta en pystyisi pitämään keskustelua KV-hommissa.
 
Kaskealan hellepuku on muuten esillä Sotamuseossa. Sota-ajan pukuja edustaa puolestaan Simö Häyhän asepuku.
 
..Tästä aiheesta olisi niin terapeuttista jatkaa pitempäänkin, mutta en pystyisi pitämään keskustelua KV-hommissa.

Keskustelun voi aina siirtää toisen foorumin alaiseksi, esim. yleiseen keskusteluun.

Terapiana ja apuna myöskin, sillä ellei ongelmaa tunneta ja tunnisteta niin ei sitä päästä korjaamaankaan...
 
Keskustelun voi aina siirtää toisen foorumin alaiseksi, esim. yleiseen keskusteluun.

Terapiana ja apuna myöskin, sillä ellei ongelmaa tunneta ja tunnisteta niin ei sitä päästä korjaamaankaan...

Kyllä tuon otsikon alla voi laventaa koskettelemaan myös kotimaista johtamista. Jos kotimainen johtajuus on jotain, niin kv-tasolla on korkeintaan sen johtamisen poika. Kyllä nämä kuuluvat armotta yhteen. Organisaatio ei voi olla yhtä siellä ja toista täällä. Armeijassa on hyviä työntekijöitäkin ja onkin surullista, että näiden hyvien työntekijöiden panoksella taaplaa koko sirkus. Osa on täyttä skeidaa. Ihan niinkuin kaikissa isoissa työpaikoissa muutoinkin. Ei armeija voi olla kuin otos kansakunnasta, ei enempää, eikä toisaalta vähempääkään. Toivottavasti tämä avaa osaltaan hieman niiden reserviveljien ja - siskojen simmuja, jotka kuuntelevat vesissä silmin aluetoimiston ev.lutia kuin Ukkosjumalaa. Kannattaa pohtia ihan ite, kun on aikuisen kirjoissa, eikä hurmaantua loilotuksista.
 
Armeijassa on hyviä työntekijöitäkin ja onkin surullista, että näiden hyvien työntekijöiden panoksella taaplaa koko sirkus. Osa on täyttä skeidaa

Tämä kiteyttää aika suuren asiakokonaisuuden. Moni tärkeä asia lepää yksittäisten motivoituneiden avainhenkilöiksi profiloituneiden osaajien harteilla, joiden arvo on mittaamaton. Nämä henkilöresurssit myös tunnistetaan ja palkitaan paitsi poikaporukan selkääntaputuksella, myös vähintään työkuorman runsaalla lisäämisellä. Luottomies on aina luottomies, jolla on parhaassa tapauksessa niin halutessaan jopa mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Se on epäilemättä monelle tärkeä motivaatiotekijä, joka antaa valtavaa voimaa jatkaa eteenpäin.

Samalla suuri harmaa massa kätkee sisälleen suuren joukon hyödyttömiä suojatyöllistettyjä käsienheiluttelijoita ja palkannauttijoita, joiden organisaatiolle tuottama lisäarvo vastaa hyötysuhteeltaan pöntöstä alas vedettyä veronmaksajien selkänahasta revittyä tonnin seteliä. Kallisarvoista kansallisomaisuuden seteliä, joka on ihan oikeasti poissa Puolustusvoimien tärkeimmästä tehtävästä eli maanpuolustuksesta.

Yksityisellä sektorilla tällainen väki olisi saneerattu ilman sääliä ulos jo ensimmäisissä yt-neuvotteluissa perusteena toimintaedellytysten ja tuloksen parantaminen, mutta puolustusvoimissa nämä selviävät kuivin jaloin lamasta sekä organisaatiouudistuksesta toiseen. Taustalla upseeriliitto räksyttää ja vahtii intressiryhmänsä saavutettuja etuja kuin haukka - siinä myöskin kohtalaisesti onnistuen.
 
Yksityisellä sektorilla tällainen väki olisi saneerattu ilman sääliä ulos jo ensimmäisissä yt-neuvotteluissa perusteena toimintaedellytysten ja tuloksen parantaminen, mutta puolustusvoimissa nämä selviävät kuivin jaloin lamasta sekä organisaatiouudistuksesta toiseen. Taustalla upseeriliitto räksyttää ja vahtii intressiryhmänsä saavutettuja etuja kuin haukka - siinä myöskin kohtalaisesti onnistuen.

On se huomattu yksityiselläkin puolella että kukaan ei halua saneerata kavereitaan *YSKNokiaKÖH* silloint tuodaan taloon konsultti.
 
Taannoin keskusteltiin maakuntajoukkon omien varusteiden käytöstä ja niiden kielloista.
Yllä oleva kirjoitus osoittaa, ettei kyse ole yksittäisestä tapauksesta, vaan koko organisaation degerenoitumisesta.

Silti yhdyn mielipiteeseen, että PV,ssä on paljon jalat maassa olevaa ja osaavaa henkilökuntaa.
 
Aika monen PV:ssä huonosti hoidetuista asioista voi laittaa huonon johtamisen piikkiin. Aloitetaan nyt vaikka näistä:

1. Tietämättömyys alaisten toiminnasta ja toimintakulttuurista
2. Vastuunpakoilu
3. Sotilasteatteri
4. Oman edun laittaminen alaisten edun edelle
5. Jatkuva kontrollointi

Voin avata kohtia tarkemminkin, nyt vähän muita hommia.
 
Tämä juttu herätti vähän keskustelua. Siis semmoista, että "alhaalla" olleet nyökytteli ja tunnusti aivan samanlaiseen perseilyyn törmänneensä. Jopa että joiltakin paloi sen myötä käämit a) rauhanturvahommiin ja b) maanpuolustustyöhön ylipäänsä.

Nuorna poikhana, vähän sen jälkeen kun rt-touhuaminen oli siirtynyt Ulkoministeriöltä Puolustusministeriölle, kuuntelin vanhojen fassejen jutustelua. Manasivat kovaan ääneen, että kaikki lähti menemään pieleen tuon muutoksen myötä. Lieneekö totta vai aika-kultaa-muistoja, sitä en tiedä.
 
Tämä juttu herätti vähän keskustelua. Siis semmoista, että "alhaalla" olleet nyökytteli ja tunnusti aivan samanlaiseen perseilyyn törmänneensä. Jopa että joiltakin paloi sen myötä käämit a) rauhanturvahommiin ja b) maanpuolustustyöhön ylipäänsä.

Nuorna poikhana, vähän sen jälkeen kun rt-touhuaminen oli siirtynyt Ulkoministeriöltä Puolustusministeriölle, kuuntelin vanhojen fassejen jutustelua. Manasivat kovaan ääneen, että kaikki lähti menemään pieleen tuon muutoksen myötä. Lieneekö totta vai aika-kultaa-muistoja, sitä en tiedä.

Eilen illalla otin puheeksi hallilla asian erään rt-veteraanin kanssa, sellaisen moninkertaisen kävijän, uransa alkoi Namibiasta ja sitä riitti. Sanoi olleen ihan tuota showta koko ajan, ei olisi kuulemma käynyt niin montaa kertaa, jos ei oma tehtävä olisi ollut niin mukava ja kiintoisa. Ymmärsi hyvin, että tuosta mainitusta aiheesta olisi paljon kerrottavaa.
 
Nuorna poikhana, vähän sen jälkeen kun rt-touhuaminen oli siirtynyt Ulkoministeriöltä Puolustusministeriölle, kuuntelin vanhojen fassejen jutustelua. Manasivat kovaan ääneen, että kaikki lähti menemään pieleen tuon muutoksen myötä. Lieneekö totta vai aika-kultaa-muistoja, sitä en tiedä.

Olen kuunnellut vastaavia keskusteluita vierestä ja niiden perusteella entinen rauhanturvaaminen oli lähinnä kehitysaputyötä, kuin sotilaallisen organisaation toimintaa.
Niistä ei ollut senkään vertaa hyötyä maanpuolustukselle, kun ehkä nykyisellä toiminnalla.

Kännäilyä on ilmeisesti ollut aina ja totaalisesti sitä tuskin saadaan koskaan pois.
 
Itse kiinnitin huomiota tuohon asetelmaan jossa Suomessa majailevan johtoportaan väitetty jonkinasteinen älyllinen kapeakatseisuus, oman perseen suojelu ja osaoptimointi tuomittiin "huonoksi johtamiseksi". Ilmeisti Afganistanin ja Pääesikunnan välillä ilmeni sen verran henkistä ja fyysistä etäisyyttä ettei etäjohtaminen oikein ottanut luonnistuakseen. Olisiko näiden "huonojen johtajien" johtaminen kenties muuttunut hyväksi johtamiseksi jos he olisivat välttäneet koskemasta kyseiseen asiaan tikullakaan? Mahtaako Suomessa olla liikaa johtoporrasta jonka interventiot lähinnä pahetavat asiaa kuin asiaa?
 
Jenkithän kokeilivat tätä jo Vietnamin sodassa, ei toiminut kun johtajat Washingtonista jakelivat käskyjä kun olisi pitänyt antaa kentällä olevien komentajien hoitaa homma.

Onhan se houkuttelevaa kun voi puuttua operatiivisen joukon asioihin mielensä mukaan kun on tarpeeksi iso tappi, mutta onko sellainen järkevää ja hyvää johtamista on toinen asia.
Pääkaupungista pitäisi antaa tehtävä, resurrssit, sekä reunaehdot ja jätetään toteutus kenttäkomentajan huoleksi.
 
Minä jotenkin luulen että tuo etäisyys tässä tekee johtamisesta huonoa eikä mikään suomalaisen johtoportaan yksittäisten jäsenten jossain uran vaiheessa tapahtuva väitetty älyllinen degeneroituminen. Kyseessä on siis mielestäni ennnen kaikkea rakenteellinen ongelma eikä niinkään johtoportaan yksittäisten jäsenten idiotismia.

Tuommoisessa etäjohtamisessa se informaatio minkä perusteella ne päätökset pitäisi tehdä nyt vaan tuppaa suodattumaan vähintään muutaman vääristävän väliportaan kautta. Lisäksi etänä tai korkeintaan joitakin pikavierailuja tehden ja toisten antamiin raportteihin tukeutuen on vähän vaikea tulkita kaikkia nyansseja saati hahmottaa kokonaiskuvaa.
 
Kyllähän se etäisyys vaikeuttaa johtamista, mutta silloin pitäisi esimiehen ymmärtää luottaa alaiseensa. Paikan päällä oleva alainen kuitenkin näkee tilanteen paremmin. Jos alainen tarvitsee mielestään tukea (varusteet, toimintatavat, koulutus...), niin etäesimies huolehtii parhaansa mukaan näistä, eikä kiinnitä huomiota vääränmallisiin hanskoihin.

Omat havainnot perustuu kotimaan perusyksikkötason toimintaan. Välijohtoportaita perusyksikön ja joukkoyksikön välillä on tasan nolla ja fyysinen etäisyyskin yleensä alle 400 metriä. Silti johtaminen tökkii. o_O
 
Kyllähän se etäisyys vaikeuttaa johtamista, mutta silloin pitäisi esimiehen ymmärtää luottaa alaiseensa. Paikan päällä oleva alainen kuitenkin näkee tilanteen paremmin. Jos alainen tarvitsee mielestään tukea (varusteet, toimintatavat, koulutus...), niin etäesimies huolehtii parhaansa mukaan näistä, eikä kiinnitä huomiota vääränmallisiin hanskoihin.

Omat havainnot perustuu kotimaan perusyksikkötason toimintaan. Välijohtoportaita perusyksikön ja joukkoyksikön välillä on tasan nolla ja fyysinen etäisyyskin yleensä alle 400 metriä. Silti johtaminen tökkii. o_O

Asenne ja epävarmuus osaamisesta, siitä tuo kielii. Turhaa turhempi on keksiä muita syitä. Seuraava syyrypäs on taas senlaatuinen, että en viitsi ryhtyä sitä perkaamaan.
 
Niin kyllähän minäkin elämässäni paskaa johtamista olen nähnyt, täysiä kusipäitä ja oikeaa tyhjyyden triumfia. Olen myös yleisesti ottaen herravihainen ja ylempää johtoa halveksiva tyyppi. Silti minusta on alkanut tuntua siltä että ylempää johtoa syyllistetään vähän liikaa ja heille asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia ”paremmasta johtamisesta”. Ehkä se vika on sittenkin rakenteellinen: uskomme liikaa johtamisen voimaan, luotamme että joku ylempi johtaja omaa taikavoimia diagnosoida ja korjata ongelmat tuosta vain. Samalla saamme ikuisesta ”huonosta johtamisesta” syntipukin jolla perustella omaa saamattomuuttamme ja asioiden kehnoa etenemistä. Johdolle taas asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia kontrolloida jos jonkinlaisia asioita. Ei ihme että seurauksena on lähinnä tragikoomista teatteria.
 
Back
Top