Huonoja uutisia Suomesta (Ei rikoksiin liittyviä)

Pitääkin alkaa kattelemaan Katadyneja ja Neroxeja ihan toisella intensiviteetillä:
IMG_20210601_112031.jpgIMG_20210601_111159.jpg
 
Meillä on onneksi myös kaivo, jos tahtotilana on kaikkien nestemäisten tuotteiden hintojen hilaaminen ylös
Seuraavaksi sitten kaikki pakkoliitetään kuntien (jäte-/)vesiverkkoon hinnalla xxxx€ ja x€/m3. On noitakin muistaakseni tapahtunut ja sitten myöhemmin oikeudessa puitu.
 
Veikkaan että sillan pystyttäjien kuulusteluissa tarvitaan tulkkia jos niitä enää edes löytyy.
Nojoo aina ne on kuitenkin työmaalla ja teline firmassa vastaavat henkilöt erikseen, eikä pystyttäjillä lienee muutenkaan muuta tekoa kuin laittaneet palikat kuvan mukaisesti. Tuommoiset telineet tulee tarkistaa viikoittain, niin teoriassa joka tarkastuksessa pitäisi huomata jos joku kohta ei vastaa suunniteltua.

Epäilen, että mitoitus ollut pielessä, ajateltu joku raksatelineen perus 150kg/m2 ja kun silta täyttynyt liikkuvista ihmisistä niin eihän se riitä. Voi toki olla että joku paikka väsynytkin ja antanut periksi, jos tuo on ollut pitkään käytössä. No tämä jälkimmäinen kappale on täyttä spekulaatiota.
 
Sillalle on mahtunut ainakin 40 ihmistä/nuorta/lasta kerrallaan ja vaneri ritissyt todistajien mukaan pettäessään. Liian vähän tuettu? Väärin mitoitettu alunperin?

Onneksi ei ollut "kuin" viisi metriä pudotusta eikä kukaan tainnut ihan päälleen pudota.
 
Toista vuotta on ollut siinä. Heppoisen oloinen silta kylläkin. Vähän sellainen vanerilankonki.

Joku sen on hyväksynyt ja joku vastaa nimellään sen kunnosta. Onhan selvä, että perästä kuuluu. Korvaussummat ovat isot.

Asiat eivät olleet kunnossa. Silminnäkijöiden mukaan se hetken inahti ja vain humahti alas.
 
Sillalle on mahtunut ainakin 40 ihmistä/nuorta/lasta kerrallaan ja vaneri ritissyt todistajien mukaan pettäessään. Liian vähän tuettu? Väärin mitoitettu alunperin?

Onneksi ei ollut "kuin" viisi metriä pudotusta eikä kukaan tainnut ihan päälleen pudota.

Avoin ja vapaa paikka kulkea. Myös jonkinlainen sabotaasi on mahdollisuuksien rajoissa. Aina niitä pahantahtoisia löytyy.
 
Toista vuotta on ollut siinä. Heppoisen oloinen silta kylläkin. Vähän sellainen vanerilankonki.

Joku sen on hyväksynyt ja joku vastaa nimellään sen kunnosta. Onhan selvä, että perästä kuuluu. Korvaussummat ovat isot.
No ei kyllä ole. Joitakin satasia per henkilö kivusta ja särystä, jos sitäkään. Sekin vaatii tuottamusta eli todettua huolimattomuutta.

Pysyvästä vammasta voi saada vähän enemmän.
 
Lapset on kouluaikana vakuutettu, toivottavasti vakuutusyhtiö vie rakennusliikkeeltä edes housut jalasta vaikkei rahat menekään uhreille.
 
Jos rahanmenoa on näkyvissä, niin rakennusliike pannaan nurin ja liikkeen rahat häipyy. Mahdollisesti ns. omistajakin eli joku bulvaani. Jos alihankintaketju on sopivasti rakennettu, niin vastuullisia ei ole olemassakaan. Muuten hommat jatkuu ja samalla porukalla mutta uudella nimellä.
 
Eikö siellä työmaalla ole muuten joku vastaava mestari/insinööri kenen vastuulla tuo on? Onko vastuu työn tilaajalla/pääurakoitsijalla/aliurakoitsijalla? Joskus ainakin tullut vastaan termi/rooli Valvoja.
 
Kovasti ollaan rakennusliikettä ja sen ihmisiä hinaamassa hirttolavalle.

Silta vaan on Espoon kaupungin, olkoonkin väliaikainen, mutta vastuu on kadunpitäjän eli kaupungin. Kadunpitoviranomainen sitten ruotii vastuunsa käyttämänsä alihankkijan kanssa.

  • Tykkää
Reactions: zlm
Back
Top