Sillan heikoimmat osat olivat poikittaispalkkien päiden kiinnitysosat. Osat taipuivat auki, jolloin poikittaispalkit, telinetasot ja vanerilevyt putosivat alas. Vauriota edisti se, että kiinnitysosissa ei ollut lukituspultteja. Osat tukeutuivat pitkittäispalkin pyöreään alaosaan, vaikka valmistajan ohjeistama kiinnityskohta olisi ollut suorakaiteen muotoinen yläosa.
Alustavan tarkastelun perusteella myös 7,7 metrin pituiset pitkittäispalkit olivat heikot. Vaikka kuorma olisi jakautunut niille tasaisesti, ne olisivat laskennallisesti kantaneet tämän kokoisella sillalla enintään 150 kg/m2 kuorman. Poikittaispalkkien liitososien kantavuus oli tätäkin vähemmän, minkä vuoksi vaurio alkoi niistä. Myös poikittaispalkkien kantokyky oli puutteellinen, niiden kantokyky sillan rakenteessa oli noin 170 kg/m2. Telinetasojen suurin laskennallinen kantokyky oli 300 kg/m2.
Sillat suunnitellaan tyypillisesti käyttäen EN-standardeja, jotka vaativat kuormankantokyvyksi 500 kg/m2. Silta ei täyttänyt tätä vaatimusta. Sillassa oli EN-standardien sijaan toimittu telinerakentamisen periaatteita mukaillen. Silta tarkastettiin telinealan toimintamallien mukaisesti viikoittain ja siihen oli kiinnitetty telinekortiksi kutsuttu kyltti. Telinekortin mukaan sillan kuormankantokyky olisi ollut 250 kg/m2, mutta silta sortui paljon pienemmällä kuormalla.
Noin 23 neliömetrin kokoisella sillalla oli sortuman aikaan 23 oppilasta ja yksi opettaja. Jos sillalla olleen henkilön keskimääräiseksi painoksi lasketaan 55 kg, sillalla olleista henkilöistä aiheutui vain noin 50–60 kg/m2 tungoskuorma. Rakenteita kuormitti myös sillan omapaino.
