Äidillä kuulostaa olevan melko jyrkät ja varmat näkemykset kaikesta. Varmasti ihastuttava nainen, voin suorastaan kuvitella miltä hän kuulostaa.
24 lasta. Joka ikinen. Kuollut. Vaikka alle olisi sattunut 2,5m maata korkeammalle veltto pakettiauton katto johon pudota. Henki pois. Kerrasta.
Joku toimittaja olisi tarkistanut nuo väitteet tuhoutuneesta tunnelijunan kapteenin urasta. Lueskelin vartissa Traficomin ohjeen raideliikenteen terveysvaatimuksista. Ei mitään mainintaa metalli-implanteista, mutta esim sydämentahdistajan asentamisenkin jälkeenkin voi päästä takaisin Pendolinon ruoriin. Saa jopa olla pientä rintakipua kun kuormitetaan yli 120W kuormalla. Diabeteskään ei haittaa.
Ihan pienesti haisee uhrautumislööpille…
Kundille taas kaikki sympatiat. On todella kova paikka joutua onnettomuuteen minkäikäisenä tahansa, mutta etenkin tuossa iässä se raapaisee ja syvälle. Elämänkokemus ja -katsomus ei ole vielä opettanut että polku voi viedä mihin tahansa suuntaan, päinvastoin se yläasteella alkava ”miksi haluat isona, valitse nyt, painota niitä aineita, saat valita vain yhden kerran elämässäsi”-paasaus on luonut minäkuvan joka pirstoutuu herkästi - erityisesti jos se nuoren lähin aikuinen, tuki ja turva vetää rauhoittelun ja kannustamisen sijaan jänisräikän esiin ja täyden metelin päälle.
Ollos huoleton, sitä suuntaa voi muuttaa vaikka 7 kertaa 15 vuoteen. Nimin. kokemuksen kimeä kurkkuääni