Alv-palautus viennistä ei kerro vielä yhtään mitään. Ihan samalla tavalla se suomalainen firmakin (tai miksei yksityishenkilökin esim. auton viedessään ulkomaille) saa alvit takaisin.
Ei kai niin. Monet aineet eivät ole listattuna huumausaineiksi, koska ne ovat niin sanottuja kaksoiskäyttökemikaaleja, joita tarvitaan myös laillisessa lääketeollisuudessa.
Kiina on silti maailman suurin synteettisten, laboratoriossa valmistettujen huumeiden valmistaja ja jakelija. Kiinalla on keskeinen rooli etenkin uusien ja siten vielä luokittelemattomien muuntohuumeiden leviämisessä Eurooppaan. Samalla sen suhtautuminen omassa maassa on tiukka: kuolemantuomio.
Alfa-PVP:n raaka-aineetkin tilataan Kiinasta. Tässä on huomattavasti, että Kiina ei tuo huumeita, vaan eurooppalaiset tuovat tai tilaavat niitä itse. Kiinalaiset myyvät. Tosin jos kommunistinen puolue todella haluaisi estää synteettisten huumeiden virran maailmalle, se kyllä voisi niin tehdä. Ei epäilystäkään. Kiinalaiset huumemyyjät ovat avoimesti myöntäneet BBC:lle, että tuotteita voidaan naamioida, pakata väärin ja toimittaa postitse ympäri maailmaa ilman valvontaa.
Jotkut lääkeaineita valmistavista kiinalaisyrityksistä eivät pelkästään myy kemikaaleja vaan tarjoavat myös rahanpesupalveluita kansainvälisille rikollisverkostoille.
Vaikka Suomi tunnistaisi kiinalaisen tahon osallisuuden huumeiden valmistuksessa ja lähettämisessä Suomeen, rikosoikeudellinen yhteistyö Kiinan kanssa ei ole mahdollista, koska on riski, että yhteistyö voisi johtaa henkilön syyttämiseen tai rankaisemiseen Kiinan järjestelmässä. Ihmisoikeudet asettavat rajat. Jos on olemassa kuolemantuomion mahdollisuus, yhteistyötä kiinalaisviranomaisten kanssa ei yleensä edes aloiteta.
Suomi voi muutenkin syyttää itseään lainsäädäntönsä heikkoudesta. Suomessa lainsäädäntö edellyttää, että aine on erikseen luokiteltu huumausaineeksi tai psykoaktiiviseksi aineeksi, jotta sen hallussapito, käyttö tai kauppa olisi rangaistavaa. Muokatut versiot huumausaineesta jäävät oikeuden näkökulmasta katvealueelle.
Ja kun yksi aine kielletään, markkinoille tuodaan uusi, kemialliselta rakenteeltaan hieman muokattu versio, jota laki ei vielä kata. Siitä nimikin "muuntohuume" tulee. Suomi on ensimmäisiä maita, joissa aina alkaa levitä uusi muuntohuume.
Suomessa ei myöskään voi monen muun länsimaan tapaan ottaa aineita pois yleisluonteensa perusteella. Tulli kohtaa vuosittain kymmenkunta sellaista tapausta, joissa aine ei kuulu mihinkään olemassa olevaan luokkaan. Niitä ei voi tuomita menetetyksi ilman rikosta. Saksassa voi "yleisten ominaisuuksien perusteella".
Siksi me olemme yksi muuntohuumeiden koelabbis koko maa.