Oisko tuo ollut Pstohjus 82:n valohäirinnän ilmaisin. Siis turhin.
82han oli lankaohjattava, eli ohjus kuleksi maaliinsa, kun ampuja piti maalin tähtäimen ristikossa ja ohjuksen perässä oli infrapunalamppu, jonka avulla ampumalaite piti ohjuksen tähtäyslinjalla. Vaan kun r***ien tekniikka ei ollut vallan kehittynyttä, niin sopivalla taajuudella tuleva ir-säteily (vaikka matalalla paistava aurinko) olisi saattanut harhauttaa ohjuksen ties minne. Siksi ampumalaitteen kylkeen ripustettiin, ja piuhalla kytkettiin, VaHI, matkaradion kokoinen mötikkä, jolla sitten tarkasteltiin että onko sitä ylimääräistä säteilyä.
VaHIssa oli kaksi kanavaa, eli keilausaluetta, leveä ja kapea. Ampumalaite suunnattiin (oletettuun) maaliin ja kokeiltiin ensin kapea ja sitten leveä keila. Jos kapealla oli häirintää, niin ampua ei siitä asemasta voinut. Jos taas leveällä oli, mutta kapealla ei, niin silloin voitiin ampua, muistaakseni jotenkin niin, että pyrittiin etsimään valohäirinnän lähde ja "koukkaamaan" ohjus maalin vastakkaiselta puolelta, missä valohäirinnän lähde oli. Eli jos siis valohäirintää löytyi maalin vasemmalta puolelta, niin ampujan piti alkumatkasta tähdätä maalin oikealle puolelle ja lopuksi ohjata maaliin. Helppoa kuin heinän teko, vai mitä? Ohjuksen nopeus noin 200m/s ja tyypilliset ampumamatkat 1500-2500 m. Laske siinä sitten sekunteja, milloin käännät kohdalle...
Tätä sitten hinkattiin aina, kun harjoiteltiin asemaanmenoa ja tulitoimintaa. Käytännössähän tuota ei oikein voinut harjoitella, mutta kyllä sitä aparaattia räplättiin ja aina muisteltiin että saako ampua vai ei...
Sitten kolmen vuoden perästä mentiin kertaamaan ja ruvettiin muistelemaan että mites tää homma meni.
Niin kapiaiset kuunteli aikansa ja sanoi että kuulkaas pojat, se on niin että jos vain jompi kumpi kanava varoitaa, niin sitten vaihdatte asemaa. Siitä ei silloin voi ampua.
Niin ne hommat kehityy...
