Hyvää juhannusta

hyvää jussia. päätin jo aikaisemmin olla ihan selvinpäin tämän jussin mutta saattaa tulla pitkä yö seuratessa prigo/putler dramaa vai muuttuuko se komediaksi
Sama. Nyt on pakko valvoa ja vähän kipotella, koska jo pelkkä tällainen huhu on aika makia!
 
Mutta nyt ollaan jännän äärellä.

Meiltä on 2,5 km lähimpään asuttuun naapuriin, joten yleensä täällä saa olla melko rauhassa. Nyt tuohon pihasarkojen taakse, noin 400 metrin päähän keskelle metsäautotietä, on ajanut auto, joka huudattaa iskelmämusiikkia sen verran kovalla volyymillä, että meillä ikkunat helisevät. Välillä kuunnellaan koko kappale ja välillä vain muutama säe. Taukoa musiikin välillä on parista sekunnista puoleen tuntiin. Onpa jännä nähdä, miten tämä provokaatio päättyy...
 
Hyvää Juhannusta. Tänään nautiskellut kotona, ja ahhh, taas kotiasioita hoitamassa, en tiedä mitä minua vaivaa viime aikoina, mutta pyhinä ja vkl rentoudun järjestelemällä kotia siltä sun täältä, huomiseksi vaattekaappia, arkisin ei riittää aikaa mihinkään, mutta pyhinä..😂. kun ei kukaan vaivaa millään, eikä odottaa mitään minulta, laitan jopa puhelinta äänettömäksi jotta nautinto olisi täydellisempi, niin ihmeellinen että rauhaa tulee just tälläisestä, noh..vähän vilustunut, enkä uskaltanut vielä rannolle.
 
Mutta nyt ollaan jännän äärellä.

Meiltä on 2,5 km lähimpään asuttuun naapuriin, joten yleensä täällä saa olla melko rauhassa. Nyt tuohon pihasarkojen taakse, noin 400 metrin päähän keskelle metsäautotietä, on ajanut auto, joka huudattaa iskelmämusiikkia sen verran kovalla volyymillä, että meillä ikkunat helisevät. Välillä kuunnellaan koko kappale ja välillä vain muutama säe. Taukoa musiikin välillä on parista sekunnista puoleen tuntiin. Onpa jännä nähdä, miten tämä provokaatio päättyy...
No, selvisitkö kertomaan? Selvisikö provokaattori? :cool:
 
No, selvisitkö kertomaan? Selvisikö provokaattori? :cool:
Omituinen homma. Loppui melko lailla samaan aikaan viestin lähettämisen kanssa. Ensin ei kiinnostanut pätkääkään, kuka moista harrastaa, mutta sitten emäntää alkoi kiinnostaa, jolloin sitten ajattelin lähteä katsastamaan tilannetta, mutta siinä vaiheessa emäntää ei enää kiinnostanutkaan, vaan kehotti nauttimaan hieman lisää juhannusjuomia ja katsomaan olisiko netissä jotain kivaa ajankulua. Kumma homma?
 
IMG_20240621_191309.jpg
Perinteisen juhannussaunan joka on savusauna, lämmityksen aloitin iltapäivällä. Useamman tunnin projekti.

Kyllä vaan kannatti:). Vihdan kanssa vähän riehumista myös. Saunan päälle kylykheen kylmää huurteista, mikäpä tässä on juhannusta vietellessä.

Hyvää juhannusta kaikille!
 
Hyvää Juhannusta kaikille, kotimaan matkailun merkeissä menee tämä Jussi.
Tiistaina alkanut jo kierros ja kolmen eri maakunnan alueella tulee lomailtua ennen kotiinpaluuta.

Hyvä on Suomessa olla, rakas ja turvallinen kotimaa, hyvä maa suomalaisille, toki tavattiin ensikertaa Suomessa vierailevia saksalaisia moottoripyöräilijöitä, jotka aikoivat palata Norjan, Ruotsin sekä Tanskan kautta takaisin kotimaahansa, olivat hämmästyneitä matkailupalveluiden laadusta, hyvästä ruuasta sekä vieraanvaraisuudesta.

Jos herrojen aikataulu on pitänyt niin ovat tänään joko Ivalossa tai Saariselällä.
 
Palju ja grilli lämpesivät jo aiemmin päivällä, kupeitten hedelmät olivat myös koossa kotosalla ennen kuin lähtivät omiin iltarientoihinsa. Tuuli pitää itikaiset pois haitolta. Voisin oikeastaan lämmäyttää paljua vielä näin iltasella pikkuisen uudelleen ja korkata mukaan jääkaapista ”Sihi-juomaa”.
 
Back
Top