Hiljaiseksi vetää...
Vaviskaa Pappa-tunturit ja Soliferit! Seija, 79, on selättänyt kolme aivoinfarktia ja elvyttänyt toistasataa mopoa - ”En malta lopettaa”
Tänään klo 19:43
Marraskuussa 80 vuotta täyttävä Seija Sivula oppi jo nuorena työn merkityksen. Erityisesti mopojen maailmasta nauttiva teräsrouva on myös selättänyt kolme aivoinfarktia sekä muita vastoinkäymisiä.
Teräsrouva puuhailee edelleen tiiviisti pajallaan.
Keski-Pohjanmaalla sijaitsevassa Perhon kunnassa asuva Seija Sivula toivottaa vieraan tervetulleeksi hymysuin.
– Hörpätäänpäs kahvia ennen pajalle menoa. Ei syödä kuitenkaan liikaa makeaa, etteivät kilot pääse karkaamaan, sillä se ei ole hyväksi terveydelle, Sivula muistuttaa.
Kahvittelun jälkeen Sivula kertoo ytimekkäästi näkemyksensä moottorilla toimivista kulkupeleistä.
– Kaikkihan ne ovat ihmisen tekemiä. En näe mitään estettä sille, että kuka tahansa asiaan perehtynyt voisi niitä korjata.Minulle tämä taito on kertynyt pääasiassa tekemisen ja siitä oppimisen kautta.
Sivula on lähes varma, että hän saa kuntoon kaikenlaiset kulkupelit, kunhan niitä ei tarvitse liittää tietokoneeseen vian määritystä varten.
– Kyllä se onnistuu, olen korjannut mopojen lisäksi niin autoja kuin traktoreita. Voi myös sanoa, että paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun ensimmäisestä korjaamastani traktorista valuivat vedet talvipakkasella ulos, ja hevonen oli valjastettava työhommiin, Sivula nauraa.
Toistasataa mopoa
Tallissa on tälläkin hetkellä useita valmiita mopoja.
Keskustelun lomassa tarmokas rouva opastaa vieraansa öljyltä tuoksuvaan valtakuntaansa, eli mopopajalle. Juuri mopot ovat ottaneet lähtemättömän paikan hänen sydämestään. Pajan suojissa ovat Sivulan käsissä saaneen uuden elämän esimerkiksi legendaariset Pappa-Tunturit, Jupiterit, Soliferit sekä saksalaiset ”Syntoppit”, eli Zündappit.
– Olen saattanut toimintakuntoon toistasataa eri-ikäistä mopoa. Olen myös rakentanut itse nelisenkymmentä mopoa pelkän rungon raakileen ympärille.
– Monet rakentamistani mopoista ovat myös päätyneet museorekisteriin. Tälläkin hetkellä myyntiä odottaa muutamia valmiita mopoja, Sivula kertoo.
Osat mopoihin Sivula hankkii monista paikoista kuten rompetoreilta sekä netin välityksellä.
– Seuraan koko ajan jos jotain vaikeammin hankittavia vanhojen mopojen osia on saatavina.
Vaikka olen jo vähentänyt mopohommia melkoisesti, en malta vielä kuitenkaan lopettaa. Silti kokonaisen mopon rakentaminen on niin suuri urakka, etten tiedä lähdenkö enää sellaiseen.
Sivula on myös jonkin verran maalannut mopoja, mutta se puoli on nykyisin jäänyt.
– Se vaatisi aivan oman huoneen, eli en enää maalaa. Tämmöisiä sitä on kuitenkin tullut sillä saralla tehtyä, sanoo perholaisrouva nostaen täydellisesti maalatun mopon bensatankin hyllyltä.
Mopomestari sanoo vaatimattomasti tarjoavansa kulkupeleille nykyään pääasiassa ensiapua.
– Hiljattain soitti mies, joka kertoi meinanneensa kuolla mopon etupään rattaan mentyä jumiin.Hänen onnensa oli alhainen vauhti, joka pelasti pahemmalta. Minä taas päätin tietysti auttaa miestä hädässä, ja laitoin mopon kuntoon.
Itse Sivula ei kuitenkaan enää aja mopolla, sillä polvivaivat estävät päristelyn.
– Liikun sen sijaan mönkijällä. Sillä on kätevä ajella metsässä katselemassa maisemia.
Työntekoa
Seija Sivulalle mopot ovat intohimo.
Kyyjärvellä syntynyt Seija oppi työnteon jo nuorena. Hänen isänsä nosti tyttärensä hevosen suitsiin vasta kuusivuotiaana.
– Istuin koli- eli rautarattaissa häkkisängyssä pidellen suitsia. Se oli tuolloin välttämätön pakko, sillä muutimme tuolloin kahdentoista kilometrin matkan uuteen kotiin.Vain kaksi vuotta myöhemmin opin myös karjanhoidon ja lypsämisen pariin.
– Nuorena tuli tutuksi myös karhitseminen. Muistan kuinka isä ohjeisti, ettei jalkoja saa laittaa lavan ulkopuolelle, eikä kiven päälle saa ajaa. Ajoin hevosella myös muun muassa tukkeja metsästä, sillä jokaisen oli pakko tehdä kaikki voitava perheen eteen, Sivula muistelee.
Vuosien karttuessa Seija perusti oman perheen, leipä tuli maantaloudesta sekä muista töistä.Hän myös ajoi postia reilun parinkymmenen vuoden ajan.
– Se tapahtui pääasiassa mopolla.Autojakelu tuli mukaan vasta matkan kasvettua vajaaseen seitsemäänkymmeneen kilometriin päivässä.
Seijan palo työtä kohtaan on kulkenut mukana läpi elämän.Hänen lapsensa ovat myös joutuneet rauhoittelemaan rivakkaa tahtia.
– Raivasin vuonna 2014 nelisen hehtaaria metsää. Tein niin, vaikka poikani ohjeisti, etten saa ottaa mukaan bensaa vaan saan sahata vain yhden tankillisen päivässä.
– Sahasin viimeisenä päivänä viisi tankillista. Olin niin kiinni työssä, etten käynyt välillä edes mönkijällä juomassa vesipullostani. Tämän jälkeen sain lapsilta käskyn jättää tällaiset urakat väliin. Silti minulla kulkee yhä vesuri mukana mönkijässä, Sivula hymyilee.
Sivula muistuttaa nuorempaa polvea työn tekemisen tärkeydestä.
– Kun nuorempi polvi tietäisi sota-ajan, he ajattelisivat usein toisin.Heidän pitäisi muistaa arvostaa työtä, ja ottaa sitä vastaan kun tarjotaan. Työn tekemistä ei korvaa energiajuomien sekä oluen juominen.
Isoja menetyksiä
Myös kuntoilu on tärkeää Seijalle.
Seijan elämän kovin paikka tapahtui vuonna 1990. Hän menetti tuolloin yhden neljästä lapsestaan tämän ollessa vasta 11-vuotias.
– Poika tippui veneestä katiskan kanssa, eikä jaksanut uida kotimme lähellä olevan Pirttijärven rantaan.Vaikka Risto saatiin nopeasti ylös vedestä, ei mitään ollut enää tehtävissä, hänen aikansa oli tuolloin lähteä. Oman lapsen kuolema on asia, mistä ei koskaan toivu täysin.
Seijalle pahinta aikaa olivat pojan kuoleman jälkeiset kolme kuukautta.
– En tiedä siitä ajasta oikein mitään. Sitten koin ihmeellisen elämyksen, tunsin kuinka joku olisi muistuttanut minulle Riston olevan taivaassa ja kolmen lapseni olevan yhä läsnä. Sain tuon kokemuksen jälkeen elämästäni uudelleen kiinni.
Seija on saatellut myös miehensä Laurin haudan lepoon.
– Hän menehtyi 81-vuotiaana vuonna 2009. Olen iloinen, että sain hänet kaksi viikkoa ennen kuolemaa elvytettyä kotona ennen lääkintähenkilöstön tuloa. He kertoivat sen mahdollistaneen hänelle kaksi elinviikkoa lisää.
– Olin myös jo aiemmin elämässäni elvyttänyt sydänkohtauksen saaneen isäni. Onneksi sain tuolloin autettua häntä, isän elinpäivät jatkuivat toista vuotta tekohengityksen ansioista, mutta hän menehtyi lopulta juuri sydänkohtaukseen.
Sisua ja urheilua
Sivula on elämänsä varrella kokenut kolme aivoinfarktia, jotka aiheuttivat vuosien kuluessa pahoja vaivoja.
– Ensimmäinen niistä oli pahin, silloin koko oikea puoleni halvaantui. Kun sormet alkoivat viimein liikkua, oli se suuri helpotus. Siitä kuntoutuminen lähti käyntiin, ja kävelykin opeteltiin uudelleen.
– Kaksi muuta aivoinfarktia aiheuttivat halvaantumisen vasemmalle puolelle. Ne ovat jättäneet jälkensä, eikä vasemmassa kädessäni ole esimerkiksi refleksejä, Seija kertoo.
Koko ikänsä urheilua palavasti rakastanut Sivula muistelee hymysuin viimeistä kotiutumistaan sairaalasta.
–
Menin navettaan ja kasasin tankoon kaikki painot mitä löysin.Nostin sen jälkeen maastavedolla 132 kiloa, ja tunsin taas olevani elossa.
– Pojat sanoivat tämän jälkeen, että nuokin pitää hävittää pois, muuten se tappaa niillä itsensä, Seija nauraa.
Seija harrasti myös nuorempana urheilua. Kaapissa ovat nuorten SM-mitalit keihäästä ja kiekosta.Hänet valittiin myös vuonna 1955 Suomi–Ruotsi -maaotteluun keihäänheittoon.
– Tuo reissu jäi kuitenkin väliin jalkavamman vuoksi, mikä oli todella harmi. Minulla olisi ehkä ollut mahdollisuuksia lajissa, sillä silloinen Suomen ennätyskin oli vain pari metriä tulostani parempi.
– Minulla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia harjoitteluun, sillä työt veivät suurimman osan ajasta.Joskus kuitenkin ajoin polkupyörällä 25 kilometriä suuntaansa Kyyjärven kentälle heittämään keihästä.
Urheilua Seija seuraa edelleen tiiviisti. Haastattelun aikana selvinnyt Formula 1 -osakilpailun aika-ajojärjestys saa hänet myös muistelemaan mennyttä.
– Formuloiden osalta meillä riitti mieheni eläessä huumoria, sillä
Kimi Räikkösen äiti tulee hänen perholaiseen sukuunsa. Kimin pärjääminen oli aina ilon päivä, mutta kun homma ei toiminut, oli sukulaisuus hieman kyseenalaista, Sivula nauraa.
Lisäjännitystä Seija saa raveista, hän on ravuri Lissun Eerikin osaomistaja.
– Hevonen on pärjännyt mukavasti, eikä kaurarahaa ole tarvinnut hetkeen antaa. Uskon useita voittoja ottaneesta hevosesta tulevan vielä ravikuninkaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a5b907f1-db65-419a-9e0f-6327129e5a6a_u0.shtml
