Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

Pysyn tassa veli @JR49 :n kanssa jo toistamiseen samassa aiheessa ja jopa samassa uutistentuottajassa, mutta hyvana uutisena luin tanaan etta norjalaisen elakelaishepun aloite Halti-tunturin laen lahjoittamisesta Suomelle on edennyt jo Norjan paaministerin poydalle - eli SUOMI MAHDOLLISESTI KASVAA (hieman). Saamme mahdollisesti uuden tunturinlaen, josta tulee samalla uusi Suomen korkeusennatys. Olis kylla norskeilta aika mukava syntymapaivalahja 100-vuotiselle itsenaiselle ISanmaallemme ensi jouluna:

NRK: Haltin lahjoittaminen Suomelle Norjan pääministerin pöydällä
Ehdotus Haltin korkeimman huipun lahjoittamisesta Suomelle on edennyt Norjan pääministerin pöydälle. Kaivuonon kunta esitti keväällä, että Haltitunturin huippu voitaisiin lahjoittaa Suomelle itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi.

http://yle.fi/uutiset/nrk_haltin_lahjoittaminen_suomelle_norjan_paaministerin_poydalla/9051444
Olisi varsin ylväs lahja! Toivottavasti nuo uutisessa viitatut muotoseikat eivät kaada hanketta.
Tohtiskohan samalla pyytää Puttelta lahjaa Sortavalan maalaiskunnan saaristosta? Jäi meinaan rantaviivaa ihan kivasti sinne :D
 
Voisin samoila lahdoilla ilmoittaa kohteliammin Terijoen nykyiselle kunnanvaltuustolle tms. koneistolle etta mitapa jos kohtelaimmin painuisitte kaikki vittuun sielta, se on meidan ja siella vois olla muutama hehtaari meikalaisellekin oikean omistajan lapsenlapsenlapsena laittaa perunalle ja porkkanalle ja nauriille. Ja ampumarata pitkittain siita yli, varmuudeksi.
 
Hys hys meille :D.
Kohta Norja kieltäytyy antamasta tunturinhuippua meille, koska se aktivoi Karjala takaisin -liikkeen...
 
Arvostan maahanmuuttajamiesta joka vaatii vain munkkeihin vahan lisaa hilloa - tama on myos hyva asia Suomessa:

Perun puolustusministerin poika matkusti Suomeen suorittaakseen varusmiespalveluksen
Isoisänmaataan puolustava perulaisalokas toivoo oppivansa armeijassa järjestelmällisyyttä ja sotkun munkkeihin lisää hilloa.

1469507478392

Valakivi on ainoa kaksoiskansalainen tuvassaan. Tupakaverit auttavat esimerkiksi silloin, kun suomen kielen sanat eivät ole tuttuja.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a14695074...utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage
 
Suomalainen kahvi ja Fazerin sukla.
Nyt maistuu dark 70% kaakaon levy. Taivas aukea kun syö sitä haaleaksi lämmitetyn maidon kanssa.

Edit.lisäys
Ja päälle ksylitolipurukumi karieksen estoon. Sekin on suomalainen keksintö.
 
Viimeksi muokattu:
Isoisänmaataan puolustava perulaisalokas toivoo oppivansa armeijassa järjestelmällisyyttä ja sotkun munkkeihin lisää hilloa.
Mistä me tiedämme että hän on kriisin sattuessa täällä puolustamassa? Onhan tää muuten Suomi-positiivinen asia ja imartelee suomalaista itsetuntoa, kun kaveri tulee tänne, mutta armeijan koulutuksella on tarkoitus - onko hän tarvittaessa käytettävissä? Kuka hakee Perusta?
Sori jos menee off topic, mutta pienet linnun aivot ei nyt ihan kykene käsittelemään ja on hämmentyneet asiasta.
 
Ajatella, jos vaikka Helsinki lakkaisi apinoimasta muita ja kilpailemasta Tukholman ja Kööpenhaminan kanssa samasta brändistä ja julistautuisi maailman luontopääkaupungiksi.

Naureskelimme ihan ääneen näkymille saapuessamme lentokoneella Helsinki-Vantaalle: meri, tossa on joku pikkukaupunki ("Stadi"), metsää, metsää, peltoa, metsää, metsää, talo, metsää, lentokenttä. Oli nimittäin melkoinen kontrasti Heathrown kentän näkymiin: kaupunkia, kaupunkia, kaupunkia, kaupunkia, *haukotus*, kaupunkia, lentokenttä. Me ollaan oikeasti ihan keskellä metsää täällä!

Katselin tänään Puijon tornista -linnun korkeudesta- Suomea niin pitkälle kuin silmä kantoi. Voe perhana kui kaunis maa meillä on!

Kiitos tästä! Jos tänä kesänä viimein kävisi lomamatkalla Puijon tornissa. Viimeksi olen käynyt siellä arviolta 30v sitten. Olisi jo aika viedä omakin jälkikasvu maisemia katselemaan.

Toisaalta lahjoitus (tai vastaanotto) sabotoisi Maamme-laulua. "Ei laaksoa, ei kukkulaa"? Nyt olisi.

Äh. Siinä lauletaan: "Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa". Laulussa ei viitata siihen, etteikö kotomaasta maastonmuotoja löytyisi, ei suinkaan! Siinä kerrotaan, että nämä meidän laaksomme ja kukkulamme ovat meille rakkaampia kuin muiden vastaavat.
 
Mikkelin-matkalla viime viikolla (käytiin myös Savonlinnassa) huomasin että kyllä täälllä todellakin löytyy laaksoa ja kukkulaa! :) Minun synnyinseutu kun on tasaisen tylsää tasankoa.
 
Mistä me tiedämme että hän on kriisin sattuessa täällä puolustamassa? Onhan tää muuten Suomi-positiivinen asia ja imartelee suomalaista itsetuntoa, kun kaveri tulee tänne, mutta armeijan koulutuksella on tarkoitus - onko hän tarvittaessa käytettävissä? Kuka hakee Perusta?
Sori jos menee off topic, mutta pienet linnun aivot ei nyt ihan kykene käsittelemään ja on hämmentyneet asiasta.

Kysehän maanpuolustustahdon ilmentymästä.
Suomen nuoriso on halukas puolustamaan tätä maata, tarvittaessa aseellisesti.
Ja muutama entinen nuorikin.
 
Naureskelimme ihan ääneen näkymille saapuessamme lentokoneella Helsinki-Vantaalle: meri, tossa on joku pikkukaupunki ("Stadi"), metsää, metsää, peltoa, metsää, metsää, talo, metsää, lentokenttä. Oli nimittäin melkoinen kontrasti Heathrown kentän näkymiin: kaupunkia, kaupunkia, kaupunkia, kaupunkia, *haukotus*, kaupunkia, lentokenttä. Me ollaan oikeasti ihan keskellä metsää täällä!

Ja pk-seudun tonttien hinnat ja kaavoituspolitiikka tukevat täysin tätä faktaa :facepalm: Miksi esim. Kehä III:n sisäpuolella pitää kasvattaa viljaa jos kerran tonttimaasta on pulaa.? Esim. 2000 neliön ok-tontti Espoon Tuomarilassa, parinsadan metrin päässä Turunväylästä (= hyvät kulkuyhteydet :D) maksaa puoli miljoonaa. Eli pelkkä rakennusoikeus maksaa 1000 € per neliömetri.

Taloussanomista lainattua: "Kesäkuussa vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta oli pääkaupunkiseudulla 3 579 euroa. Muualla Suomessa osakehuoneisto maksoi keskimäärin 1 707 euroa neliöltä. Koko maan keskimääräinen neliöhinta oli 2 287 euroa."
 
Viimeksi muokattu:
Pysyn tassa veli @JR49 :n kanssa jo toistamiseen samassa aiheessa ja jopa samassa uutistentuottajassa, mutta hyvana uutisena luin tanaan etta norjalaisen elakelaishepun aloite Halti-tunturin laen lahjoittamisesta Suomelle on edennyt jo Norjan paaministerin poydalle - eli SUOMI MAHDOLLISESTI KASVAA (hieman). Saamme mahdollisesti uuden tunturinlaen, josta tulee samalla uusi Suomen korkeusennatys. Olis kylla norskeilta aika mukava syntymapaivalahja 100-vuotiselle itsenaiselle ISanmaallemme ensi jouluna:

NRK: Haltin lahjoittaminen Suomelle Norjan pääministerin pöydällä
Ehdotus Haltin korkeimman huipun lahjoittamisesta Suomelle on edennyt Norjan pääministerin pöydälle. Kaivuonon kunta esitti keväällä, että Haltitunturin huippu voitaisiin lahjoittaa Suomelle itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi.

http://yle.fi/uutiset/nrk_haltin_lahjoittaminen_suomelle_norjan_paaministerin_poydalla/9051444

Tuo olisi todella hieno ele norjalaisilta. Vuonna 2000 olin sukulaisporukan reissussa Pohjois-Norjassa. Ajettiin autolla Guolasjärven rantaan ja sieltä kavuttiin Norjan puoleiselle huipulle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ráisduattarháldi

Kieltämättä se tunturin kupeessa oleva rajamerkki, joka on Suomen korkein kohta, on sangen vaatimattoman oloinen. Mutta tuosta itse uutisesta sen verran, että kun asia ensimmäistä kertaa pomppasi julkisuuteen viime vuoden lopulla, niin johan sitä oli kommentoimassa joku maanmittauslaitoksen byrokraatti. Antoi ymmärtää, että parempi kun eivät lahjoittaisi. Aiheuttaisi muuten ylimääräistä paperityötä ja karttojakin jouduttaisiin piirtämään uudelleen. :mad:
 
Kun tulin Suomeen, mentiin miehen isän katsomaan Lahteen, en tiennyt paljon Suomesta, mutta sitten näin..järvejä kantamattomiin..joka puolella, silloin tajusin mihin olen tullut asumaan :D

Ja tietenkin Angry Birds :)
Vain suomalainen kykenisi keksimään näin ihanan mustakulmakarvaisen punaisen linnun!
 
Viimeksi muokattu:
Parasta suomessa, siis ehdottomasti, veskit.
Juttelin kaverin kanssa maailmalle, ja hän kirosi, kun toista päivää putket ja veski sökönä.
Itse otin aku ankan ja menin istunnolle toimivaan vessaan :D
 
Samat sanat, jopa Virossakin törmännyt kyltteihin jossa luki että paperit roskapönttöön eikä vessapönttöön koska putket saattavat tukkeutua.
 
Parasta suomessa, siis ehdottomasti, veskit.
Juttelin kaverin kanssa maailmalle, ja hän kirosi, kun toista päivää putket ja veski sökönä.
Itse otin aku ankan ja menin istunnolle toimivaan vessaan :D

Serbiassa on muuten 99% vessat aina hyvässä kunnossa. Kapakoiden vessoissa ei mitään vandalismia jne. ainakaan paikoissa, joissa olen käynyt. Paperia ja käsipyyhkeitä aina 90% todnäk. Perhanat eivät edes kirjoittele vessojen seinille...tekevät se talojen seinille.... :D Ja kukaan ei tunnu paheksuvan jos talon seinät on täynnä "Aleksander rakastaa Jovanaa" tai "Partizan Belgrade on paska klubi". :D
 
Back
Top