Ilmasota

Tuota juuri tarkoitan taktiikalla. Luin jostain brittien teksteistä, että arget olivat vieläpä hyviä "with stick an rudder". Taktiikka oli vain ihan onneton keskittyessään pelkkiin paatteihin. 200 konetta ja kaikki paattien kimpussa! Ja vieläpä pareittain tai muutaman koneen parvissa, mihin britit kyllä pystyivät vastaamaan vähillä koneillaan.
Ja kyllä ne aikamoisia velliperseitä olivat. Eivät lentäjät vaan se porukka joka päätti olla käyttämättä stanleyta ja taistelematta stanleyn ilmatilasta. Ajoivat näin itsensä nurkkaan

Tavallaan myös pieni ihme että britit selvisivät kohtuullisin pienin tappioin. Toki heilläkin oli jo jokunen vuosi ennen konfliktia tehty typeriä päätöksiä. 70-luvun lopulla luovuttiin lentotukialus HMS Ark Royalista, jonka myötä meni höyrykatapultilla varustettu tukialus (ja F-4 Phantomit). Lisäksi oli luovuttu Fairey Gannet -tutkavalvontakoneista, joten Falklandille lähdettiin lähes täysin ilman AWACS-kykyä. Sea King koptereihin asennetuilla laitteistoilla paikattiin sitten hätäpäissä tätä puutetta.

Mutta kaikki kunnia Royal Navyn Sea Harrier -piloteille. Hyvä oli miesten koulutustaso ja motivaatio.
 
Sanoppa muuta. Aika ultimaattinen suoritus harrier piloteilta kaikesta huolimatta! Ja varmasti on silmä voinut vähän luppasta noin pienellä porukalla toimiessa
 
Lisäksi Atlantic Conveyorin mukana meni kaikki hekot miinus se yksi kuuluisa, jolla oli muutakin tekemistä...joten on ollut ehkä vähän kylmää selkäpiissä jos joutuu hyppäämään etelä-Atlantille... voipi apu vähän viipyä. Onneksi kukaan ei joutunut alasammutuksi.
 
Argentiinan ilmavoimien ja laivaston ilmavoimien tehtävä ei ollut ilmataistelu, vaan iskut brittilaivaston aluksia vastaan. Tässä roolissa onnistuivat tuottamaan briteille tappioita eivätkä tosiaan olleet mitään velliperseitä. Toki jälkiviisaudella voidaan sanoa, että olisi kannattanut siirtää suihkukonekalustoa Stanleyn lentokentälle lähemmäksi sotatoimialuetta. Jos esim. Miraget olisivat kyenneet operoimaan tuolta käsin, olisi ainakin teoriassa kyetty ilmataistelemaan Sea Harrier -kalustoa vastaan

En ehtiny dokkaria katsomaan, mutta Port Stanleyn kiitoratahan ei ollut riittävän pitkä suihkuhävittäjille. Siitä on keskusteltu olisiko aika riittäny pidennystöihin. Mutta operaatiohan ei ollut alunperin ilmavoimien juttu lainkaan. Galtieri oli Maavoimien miehiä ja muut aselajit tuki koko sotatointa vastahakoisesti. Joka myös näkyi koko ajan toiminnassa.
 
Juu, noin se taisi olla. Jostain olen lueskellut, että olisiko ollut mahdollista tuoda A-4 Skyhawkit ja Super Etendardit Stanleyn kentälle. Olisivat olleet lähempänä brittilaivastoa.
 
Mulla on jostain sellainen muistikuva (Olisko Hallin aukissa mainittu -85?), ettei britit olleet tajunneet koodata systeemeihinsä ranskalaista Exosetia vihollisohjukseksi. Niinpä argentiinalaiset pääsivät ampumaan "omien" ohjuksilla.
 
Juu, noin se taisi olla. Jostain olen lueskellut, että olisiko ollut mahdollista tuoda A-4 Skyhawkit ja Super Etendardit Stanleyn kentälle. Olisivat olleet lähempänä brittilaivastoa.
Ww2 käytettiin jo kokonaisten kiitoratojenkin tekoon, mutta miksi ei pidennyksiinkin sellaista rei'itettyä teräs levyä. Puskukoneella vain tasainen laani ja siihen levyt päälle. Toimii varmasti väliaikaisena ratkaisuna sotatilanteessa. Ja pohja kantaa sen minkä kantaa

Jossain julkaisussa oltiin sitä mieltä että rupesivat jänskättämään miragejensa puolesta, kun Vulcanit iskivät stanleyhin. Kuoppasivat sitten koko ajatuksen, vielä kun joutuivat jakamaan Mirageja mantereenkin suojaksi, alkaessaan pelätä Vulcan iskua buenos airesiin.
 
PSP-levyksihän tätä kutsutaan joo. Ja ei tosiaan tuohon aikaan ollut mikään tuntematon käsite eri puolilla maailmaa. Aika käsittämätöntä argentiinalaisilta olla varautumatta tämän käyttämiseen.

50_DSC06622.jpg

Kuten kartasta käy ilmi, oli mannermaan lentotukikohdista matkaa saarille ihan riittävästi. Vaikutti ratkaisevasti suihkukonekaluston operointiaikaan.

F17ArgForces.gif
 
PSP-levyksihän tätä kutsutaan joo. Ja ei tosiaan tuohon aikaan ollut mikään tuntematon käsite eri puolilla maailmaa. Aika käsittämätöntä argentiinalaisilta olla varautumatta tämän käyttämiseen.

Katso liite: 15818

Kuten kartasta käy ilmi, oli mannermaan lentotukikohdista matkaa saarille ihan riittävästi. Vaikutti ratkaisevasti suihkukonekaluston operointiaikaan.

Katso liite: 15819
Uskoivat ettei britit vastaa ollenkaan. Mutta vielä vulkan iskun jälkeenkin, kun oli selvää, että iskevät olisi jotain voinut tehdä. Ihan ei päivämäärät ole muistissa, mutta se on, että laivasto lähti hyvinkin näyttävästi argeja päin. Ja merimatkahan oli pitkä, joten mikään yllätys ei sodan putänyt olla!
Entistä yllättävämmälle tuntuu varautumisen taso ihan kaikkineen
 
Käykääpä lataamassa tuolta kotikoneelle ruotsalainen 60-luvun puolivälissä valmistunut koulutusfilmi Drakenilla lentämisestä.

https://onedrive.live.com/?authkey=!AOSJfhPXSC64P60&id=A3E14B495E5D8F52!15767&cid=A3E14B495E5D8F52

Itseäni lainaten, katselin filmin nyt iltasella ihan ajatuksen kanssa ja se mitä kielestä sain selvää niin tuo oli ihan mielenkiintoinen.

Joitain havaintoja:

- Alussa ja lopussa lentää Ruotsin ilmavoimien taitolentoryhmä Acro Deltas, joka lensi osastotaitolentoa neljällä Drakenilla.

1.jpg

- Kuvattu Södertörnsin lennostossa Tullingessa Tukholman lähellä (sama paikka, jossa ensimmäiset suomalaiset DK-kuskit koulutettiin)

- Filmissä lennetään kaksipaikkaisella Cesarilla ja yksipaikkaisella Bertilillä

- Vaikka kyseessä on fiktiivinen kertomus lento-oppilaan koulutuksessa, on tässä asiaakin mm. laskukierroksesta, laskunopeuksista ja lento-ominaisuuksista
 
DK on suhteellisen helppo ja looginen kone lentää. Kaarto sakkaus perusosan la riskin paikka... Mutta siinäpä ne riskit on. No ehkä takatuulessa käynnistys, ihan kuin kaikilla turbiineilla...
Siinä oli myös sivuperäsimen käyttöön automatiikka, jalkaa ei lentäessä juuri tarvittu.

MG:lla suurilla kohtauskulmilla tiukassa liikehdinnässä hitaasti lennettäessä tarvittiin, sitä piti polkea kuin urkuja. Näin asian paljon MG:llä aikanaan lentänyt pilotti minulle luonnehti koneen käyttäytymisestä.

Ja senkin, että DK ei MG:n kanssa kaartotaisteluharjoituksessa ollut juuri muuta kuin tykinruokaa. Kokenut DK-kuski saattoi taistelua pitkittää, mutta lopputulos oli ennalta arvattavissa.

Pitemmiltä etäisyyksiltä saattoivat osat vaihtua. DK oli asejärjestelmiltään parempi.
 
Amerikkalaisilla on 40 vuoden etumatka häiveteknologian kehittämisessä, jota kiinalaisten ja venäläisten on vaikea kuroa umpeen. Vuonna 1999 serbien alasampuma F-117 antoi arvokkaan opetuksen siitä. miten stealth-ominaisuuksia tulee hyödyntää modernissa ilmasodassa. Teknistä etumatkaa USA:n F-22 ja F-35 -koneilla on vielä venäläisten PAK FA ja kiinalaisten J-20 -hävittäjiin verrattuna. Valmistustekniikka ja rakenteet ovat paremmat. Amerikkalaisten mukaan kilpailijat eivät saa valmistusmenetelmien puuttuessa koneidensa pintaa riittävän tasaiseksi. Myös ulkoiset aseripustimet pilaavat stealth-ominaisuudet.

http://www.defensenews.com/air/2017...-air-forces-experience-could-give-it-an-edge/
 
Back
Top