Ilmastopsykoosi -ketju

hansai

Ylipäällikkö
MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu

lainaus fbstä:
Kahdeksan vuotta sitten nykyistä ilmastohumppailua uskallettiin vielä kyseenalaistaa. Mutta nykyään valtamedia huutaa yhtä totuutta. Totuushan on se, että koko politisoitunut ilmastovouhkaaminen perustuu täysin oletuksille ja tässä MOT:n ohjelmassa hyvin vielä kyseenalaistettiin humppahommia. Nykyään kyseenalaistajat leimataan - mutta kyseenalaistaminen kuuluu ihan normaaliin keskusteluun. Ja ilmastohömpän voi kyseenalaistaa monin tavoin. Ja ensimmäisenä pitää kyseenalaistaa asiaan liittyvä hysteria

Voisivat näyttää uusintana..
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Voisivat näyttää uusintana.
Tuskin näyttävät. Psykoosista pitää päästä katatonia-vaiheeseen ensin. Hysteerinen volina pelaa -joidenkin- pussiin ja metia tykkär om siitä, kun raflaavia veret seisauttavia otsikoita löytyy joka päivälle.

Minäkin eilen kahtelin, kun siitepöly leijaili sakeana lammen pinnalla. Ja kyllä: näin kuin näinkin, että siitepöly kiilsi ennennäkemättömästi veden pintaa vasten. Sen ilmiön taustalla täytyy olla hiilidioksidi.
 

hansai

Ylipäällikkö
Tuskin näyttävät. Psykoosista pitää päästä katatonia-vaiheeseen ensin. Hysteerinen volina pelaa -joidenkin- pussiin ja metia tykkär om siitä, kun raflaavia veret seisauttavia otsikoita löytyy joka päivälle.

Minäkin eilen kahtelin, kun siitepöly leijaili sakeana lammen pinnalla. Ja kyllä: näin kuin näinkin, että siitepöly kiilsi ennennäkemättömästi veden pintaa vasten. Sen ilmiön taustalla täytyy olla hiilidioksidi.
Sinulla saattaisi olla Gretan kykyjä. Nyt vaan brändäämään "one and only original Baikal"...ja naurua kolmannella matkalla pankkiin..
 

Bushmaster

Ylipäällikkö
Lahjoittaja

Kolme energia-alan uutista, joita ei ole kerrottu Suomessa
21.5.2019 09:39 Antero Ollila
32 kommenttia
Energia- ja ilmastonmuutosuutisoinnissa ovat mielenkiintoisia myös sellaiset uutiset, joita suomalainen media ei julkaise. Syyksi olen havainnut, että uutiset, jotka eivät tue tarinaa ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, sen pelottavista vaikutuksista tai uusiutuvan energian voittokulusta, jäävät monessa tapauksessa julkaisematta suomalaisessa valtamediassa.
Silmiini osui eilen kolme tällaista uutista, joista en ole havainnut mitään merkkiä suomalaisissa viestintävälineissä.
  1. Indonesia uhkaa vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta
Maailman neljänneksi suurin kansakunta eli Indonesia uhkaa vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta (viite 1). Indonesian hallituksen ministeri Luhut Binsar Pandjaitan viittasi USA:n ja Brasilian vetäytymiseen sopimuksesta sanoen, että ”jos USA ja Brasilia voivat vetäytyä ilmastosopimuksesta, me tulemme harkitsemaan samaa, koska se on Indonesian kansan etujen mukaista”.
Tämän asian taustalla on meidän ikioma EU:n komissiomme, joka on hyväksynyt lain, että raaka palmuöljy ei ole kestävän kehityksen tuote. EU:n parlamentti päättää asiasta lopullisesti parin kuukauden sisällä, tuleeko tämä laki voimaan vuoteen 2030 mennessä. Indonesia on maailman suurin palmuöljyn tuottaja ja noin 16-20 miljoonaa ihmistä työskentelee tällä sektorilla.
Oma kannanotto. Medialla ei ole ollut kanttia uutisoida, että Pariisin ilmastosopimus koki kehtokuoleman, kun USA vetäytyi siitä. Vihreä rahasto ei ole kasvanut neljään vuoteen ja se jäi alle 10 miljardin dollarin. Tavoite oli 100 miljardia vuosittain. Toinen aika merkittävä este Pariisin ilmastosopimuksen toteutumiselle on, että länsimailla ei ole tarjota hiilivapaata energiateknologiaa kehitysmaille, koska he eivät pysty siihen itsekään.
  1. Saksalaiset energia-alan poliittiset asiantuntijat eivät enää usko Energiewendeen
Muutama päivä sitten saksalaisen työnantajajärjestön energia-asiantuntija Björn Peters on kirjoittanut, että Energiewende eli saksalainen energiamuutos on rapautunut sellaiseen pisteeseen, että ”Kukaan asiantuntijapoliitikko Berliinissä ei enää usko energiamuutokseen (viite 2). Keneltä tahansa kysyykin, niin jokainen sanoo tämän suljettujen ovien takana ja ajattelee, että jos menet lehdistön eteen tämän mielipiteesi kanssa, niin tulet häviämään tapauksesi vihreää valtamediaa vastaan”.
Energiamuutos eli Energiewende tarkoittaa matalaa hiilidioksidipäästöä, tervettä, luotettavaa ja edullista energiantuotantoa.
  1. Saksan tuulivoimainvestoinnit maalle ovat romahtaneet
Varmaankin yksi syy muiden joukossa Saksan energiamuutoksen kuihtumisesta on uutinen maalle sijoittuvien tuulivoimainvestointien romahtamisesta. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana onshore tuulivoimainvestoinnit ovat olleet vain 134 MW, joka on samalla tasolla kuin vuonna 2000.
WindEurope arvioi, että Saksa saa installoitua vain 1-2 GW tuulivoimaa maalle tänä vuonna, kun se on viimeisen viiden vuoden aikana ollut keskimäärin 4,3 GWE vuodessa. Se on selvästi alle Saksan tavoitteiden ja se vaikuttaa negatiivisesti koko EU:n uusiutuvan energian tavoitteisiin.
Viitteet:
  1. https://www.telesurenglish.net/news/Indonesia-Threatens-to-Withdraw-From-Paris-Agreement-Over-Palm-Oil-20190328-0007.html
  2. https://deutscherarbeitgeberverband.de/Artikel.html?PR_ID=795&Title=Das%20Ende%20der%20Energiewende%20und%20der%20neue%20%D6kologische%20Realismus
  3. https://www.energylivenews.com/2019/05/13/german-onshore-wind-collapse-jeopardises-eu-renewable-energy-goals/
 

Tumppi

Alikersantti
O

Skodalta alle 20ke maksava sähköauto. 265km wltp range.
Alle 18 000 euroa ilman veroja. Veroineen tulisi siis noin 22 500 euroa. Saattaa jo myydä tuolla hinnalla. Kysynnän ollessa suuri, nostetaan hintaa tai rajoitetaan saatavuutta. Mielikuvamarkkinoinnin vuoksi voi olla jopa jälkimmäinen. 'Suuren kysynnän vuoksi varaudu jonottamaan...'
 

Ikarus

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Tuskin näyttävät. Psykoosista pitää päästä katatonia-vaiheeseen ensin. Hysteerinen volina pelaa -joidenkin- pussiin ja metia tykkär om siitä, kun raflaavia veret seisauttavia otsikoita löytyy joka päivälle.

Minäkin eilen kahtelin, kun siitepöly leijaili sakeana lammen pinnalla. Ja kyllä: näin kuin näinkin, että siitepöly kiilsi ennennäkemättömästi veden pintaa vasten. Sen ilmiön taustalla täytyy olla hiilidioksidi.
Ilmastonmuutos ja hiilidioksidi työntää nyt matalapaineen toisensa jälkeen päälle.

Mutta jäätävän kylmä toukokuun lopun sää ei sovi agendaan, eikös sen sään lämmitä pitänyt.

Suattaapi olla, että minäkin näen saunan (ja kaljakopan) jälkeen hiilidioksilautan ilmaantuvan uhkaavasti horisonttiin.
 

Hilan lukko

Kersantti
O

Alle 18 000 euroa ilman veroja. Veroineen tulisi siis noin 22 500 euroa. Saattaa jo myydä tuolla hinnalla. Kysynnän ollessa suuri, nostetaan hintaa tai rajoitetaan saatavuutta. Mielikuvamarkkinoinnin vuoksi voi olla jopa jälkimmäinen. 'Suuren kysynnän vuoksi varaudu jonottamaan...'
+maahantuontikulut. Mielenkiintoista nähdä lopputulos, tuppaa kertymään monenmoista.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Oma kannanotto. Medialla ei ole ollut kanttia uutisoida, että Pariisin ilmastosopimus koki kehtokuoleman, kun USA vetäytyi siitä. Vihreä rahasto ei ole kasvanut neljään vuoteen ja se jäi alle 10 miljardin dollarin. Tavoite oli 100 miljardia vuosittain. Toinen aika merkittävä este Pariisin ilmastosopimuksen toteutumiselle on, että länsimailla ei ole tarjota hiilivapaata energiateknologiaa kehitysmaille, koska he eivät pysty siihen itsekään.
Juu. Ei ole metia näistä seikoista suurta rummutusta pitänyt.
 

Ikarus

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Juu ja tarpeeksi mittava koppa takaa todellisen hiilidioksidihurmoksen. :cool:
Ja jos aamulla jäytää nuppiin, se johtuu siitä horinsontin takaa leyhähtäneestä hiilidioksidipilvestä. Jonka ihan selvästi näin.:LOL:
 

ajs178

Kenraali
Minua säälittää tuo Greta. Hänen takanaan ovat kuitenkin aikuiset. :mad:
Sama täällä. Ja kuulin myös, että Gretalla olisi Aspergerin oireyhtymä, joka kuuluu autismin kirjoon. Tyypillisenä oireena Aspergeriin kuuluu mm. epänormaalin kiihkeä kiinnostus kapea-alaisiin aiheisiin (tässä tapauksessa selvästi ilmastonmuutos) ja hän kuulemma käy vanhempiensa roskiksesta löytämänsä kuititkin läpi, jotta voi tarkastaa, ovatko vanhemmat varmasti ostaneet vain vähäpäästöisiä tuotteita ja voi saada raivokohtauksen, jos näin ei ole. Kuulostaako terveen ihmisen käytökseltä? Minusta hän on fanaatikko, jonka mielenterveyden ongelmat on valjastettu aikuisten ideologiseen työhön. Tietyllä tavalla hän on uhri tässä kaikessa
 

ajs178

Kenraali
Veikkaanpa että aika monelle tulee tuosta Sitran raportista ajatus vetää itsensä kiikkuun jos tuo toteutuu...

On nimittäin aika rankkaa ajattelua.
Toisaalta hyvä, että ovat vetäneet homman kerralla niin överiksi, ettei siitä oikeastaan tarvi välittää. Jos olisivat tehneet realistisen raportin, niin todennäköisyys sen toteuttamiselle olisi suurempi.

En myös ymmärrä sitä, että miksi nimenomaan vapaa-ajan ajot pitää vaihtaa julkiseen liikenteeseen? Eikö parempi olisi vaihtaa työmatkaliikkuminen omasta autosta julkiseen? Tai miksi ei voida antaa ihmisen valita, että jos hän menee omalla autolla töihin, niin sitten vapaa-aika pitää mennä julkisilla tai jos hän menee julkisilla töihin, niin sitten saa vapaa-ajalla mennä omalla autolla?

Enemmän tästä tulee mieleen viherhörhöjen hyökkäys vapaata liikkumista vastaan ja yritys kollektivismin (kommunismin) toteuttamiseen ympäristönsuojelun varjolla. Yritetään ideologisista syistä tehdä kaikista kommuuneissa asuvia vegaaneja, jotka eivät omista autoja, vaan kulkevat julkisilla joka paikkaan.

Tässä raportissa ei liene sitäkään pohdittu, että jos vaikkapa 50% suomalaisista alkaa vegaaneiksi, niin jossain kohtaa suomalainen lihakarjan tuotanto lopetetaan kannattamattomana. No kuitenkin vielä 50% suomalaisista syö lihaa, mikä luo markkinat tuontilihalle. Sitten kun Argentiinasta ja Brasiliasta rahdataan tänne lihaa, niin voipi olla että CO2-päästöt ovatkin suuremmat kuin jos kotimainen lihatuotanto olisi säilynyt
 

ajs178

Kenraali
lainattu fasesta erinomainen kirjoitus Co2 aiheesta"käppyröillä
Kirjoituksessa sanotaan: ”1000ppm pitoisuuksia löytyy jo nyt sademetsissä aamuöiseen aikaa jolloin sademetsän kasvit hengittävät ilmaan jopa 1000ppm CO2 tason.
Sademetsät ovatkin pinta-alallisesti suurin CO2 tuottaja!”

Nyt menee joltain kyllä puurot ja vellit sekaisin (voi olla että minulta), mutta eikös nuo kasvit ja sademetsät nimenomaan kuluta CO2:ta ja vapauta happea ilmakehään? Tuosta saa sen kuvan, että kasvit tuottaisivat CO2:ta
 

Baltriber

Kapteeni
Justiinsa tänään luin jonkun artikkelin kuinka intialaiset kuolee saasteisiin. Keuhkot hajoo kun ilma on niin sakeena paskaa. Kieltäydyn olemasta syyllinen maailmaloppuun vaikka ajankin 10 000km/v bensavehkeellä ja mun kolme lehmääkin kuulema piereskelevät otsonikerroksen seulaksi.

Kompensoin tätä piittaamattomuuttani jättämällä soijat kauppaan ja lentomatkailun maksimissaan kertaan vuosikymmenessä.
 
Top