Sotien jälkeistä soiden ojitusta on melkoinen osa tuosta lisäkasvusta. Silloinhan 1950-1970-luvuilla ojitettiin valtava määrä soita, osa turhaankin. Nämä siis lähinnä sellaisia, joissa suo oli ravinteisuudeltaan liian karu, että se ojitettunakaan tuottaisi merkittävää puumäärää. Näitä ollaan nyt ennallistamassa, ja hyvä onkin. Mutta kaikkia ojitettuja soita ei oikein voida ennallistaa soiksi, jos halutaan sitoa hiiltä puustoon. (Turpeeseenhan sitä ei saanut sitoa, tai siis EU ei niitä laske.)
Muu osa selittyy avohakkuumetsätalouteen siirtymisellä verrattuna sotia edeltävään harsintamenetelmään. Joka oli että hakataan isoimpia puita pois silloin tällöin, mutta ei varsinaisesti missään vaiheessa uudisteta. Tämä vei metsät pikkuhiljaa huonoon kuntoon. Nythän jotkut haikailevat tätä takaisin, sitä kutsutaan nyt jatkuvaksi kasvatukseksi. Avohakkuu soveltuu kuusivaltaisiin metsiin kaikkein parhaiten ja tuottaa pitkällä aikavälillä parhaan hiilensidonnan.