Ilmatilaloukkaus

Naapuri yrittää nuuskia HX-challengea?


Pöyristyttävää toimintaa ilmavoimilta. Onnistuivat yliäänipamauksellaan säikäyttämään Markun ja tämän koirat pahanpäiväisesti !

 
Tänään taas pari Su-27 käynyt Suomen ilmatilassa Helsingin edustalla klo 14 aikaan.

Laitan lainauksen tänne, koska tämä on enemmän porinaa sisältävä ketju.

Venäjän puolustusministeriö on kiistänyt ja on tähänkin asti kiistänyt aina kaikki tiedot näistä loukkauksista.
 
  • Tykkää
Reactions: VLF
Vuosina 2008–2012 tehdyistä 14 ilmatilaloukkauksesta vain kaksi oli venäläiskoneiden tekemiä. Suurimman osan taustalla olivat ruotsalais- ja yhdysvaltalaiskoneet.

Venäläiset ovat nousseet kärkeen vuodesta 2013 lähtien. Rajavartiolaitokselle ja Puolustusvoimille on aivan sama, mistä koneet tulevat. Rajoja valvotaan.

Vielä 2000-luvun alussa ei julkistettu näitä. Juhani Kaskeala muistutti, että ilmatilanloukkausten julkistaminen johtaisi siihen, että Suomen ilmavalvonnan taso paljastuu, koska härkkijät voivat helposti seurata: mitä ei julkisteta, sitä ei ole nähty. Poliitikot päättivät toisin. Ajattelivat, että sitten ne loukkaukset loppuvat, kun julkistetaan... :cool:

Wikitietoa, en ole jaksanut tarkistaa kaikkea:

Mikäli hävittäjä on lähetetty vastaan, vierasta konetta kehotetaan heti poistumaan ja se kuvataan. Kehotusta tehostetaan tarvittaessa kaartamalla sen vieressä seuraamiskehotuksena kansainvälisen ilmatilan suuntaan. Käskyt annetaan radiolla tietyllä jaksolla. Tunnistettavan koneen on siirryttävä samalle jaksolle, kun tunnistaja ilmestyy sen siivelle.

Tulenavauksesta päättää puolustusministeri, ellei kyse ole itsepuolustuksesta. Tarvittaessa vieras kone pakotetaan laskeutumaan. Tilanteen vaatiessa toinen suomalaishävittäjä asettuu vieraan koneen taakse tulenavausasemaan. Ellei mikään tehoa ja kone jatkaa suuntaa muuttamatta, se voidaan ampua alas.

Loukkauksen jälkeen epäiltyjen ilmatilan loukkausten esitutkinnan hoitaa Rajavartiolaitos. Epäily ei kohdistu valtioon, jonka kone on ilmatilassa lentänyt, vaan lentäjään eli luonnolliseen henkilöön. Esitutkintaa varten pitää saada tietoon lentäjänä toiminut henkilö, muuten tutkintaa ei pystytä Suomen aluevalvontalain mukaisesti suorittamaan. Tämä johtuu siitä, että ilman tietoa rikoksesta epäillyn henkilöllisyydestä ei voi olla syyteharkintaa. Koska ilmatilaa loukkaavat usein Venäjän sotilaskoneet, ei lentäjää saada tietoon ja tutkinnat joudutaan lopettamaan.
 
Oliko tästä viimeisestä tietoa, että mistä suunnasta tulivat? Jos lähestyivät Pietaria, niin täällä lienee tiedetty jo koneiden ilmestyttyä svedujen tutkalle.
 
Oonko ymmärtänyt oikein; esim F18 havaitaan 500-600km, häivehävittäjä joku 35km?
 
Nyt ei varmaankaan ukkossolut olleet syynä? Ainakin luulisi että joku Su-27 olisi helppo mennä pohjoisten ”tynkäukkospilvien” ylikin ilman mitään koukkauksia.

Joskushan näitä selitettiin näillä kuuropilvien väistämisillä ja siitä seuranneilla ”vahingoilla”, kun kyseessä oli kuljetuskone. Yleensä on kuitenkin käytäntönä, että solu kierretään siltä puolelta, mistä tuuli puhaltaa, jos ei mikään muu seikka sitä estä. En nyt muista yhtään mistä päin silloin puhalsi, mutta jos olisi tuullut esim. etelän suunnalta niin silloin olisi ollut kierto parempi Viron puoleiselta laidalta. Mutta ehkä Suomen kautta on kivempi koukata kuin NATOn...
 
Miettinyt, että tositilanteessa taitaa olla kaikkien ikkunat hajalla jos kaupunkien yli suhauttaa matalalla pari venäläiskonetta täyttä höökiä hornetit perässään. Jos kerran yläilmoissa ja kaukana olevat koneet herättää äänellään jo tuollaisia kauhuja.
 
Miettinyt, että tositilanteessa taitaa olla kaikkien ikkunat hajalla jos kaupunkien yli suhauttaa matalalla pari venäläiskonetta täyttä höökiä hornetit perässään. Jos kerran yläilmoissa ja kaukana olevat koneet herättää äänellään jo tuollaisia kauhuja.

Sotaa varten ikkunat pitää muutenkin kalvottaa tai teipata, kannattaa toki olla ajoissa liikkeellä kun värkit loppuvat kaupasta.
 
Oonko ymmärtänyt oikein; esim F18 havaitaan 500-600km, häivehävittäjä joku 35km?
Riippuu tutkasta:

Matalan taajuuden kaukovalvonta ja ennakkovaroitustutkat havaitsevat häivehävittäjät kaukaa siinä missä "tavallisetkin" koneet. Korkeammilla taajuuksilla toimivat tulenjohtotutkat havaitsevat ne vain joidenkin kymmenien kilometrien etäisyydeltä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Riippuu tutkasta:

Matalan taajuuden kaukovalvonta ja ennakkovaroitustutkat havaitsevat häivehävittäjät kaukaa siinä missä "tavallisetkin" koneet. Korkeammilla taajuuksilla toimivat tulenjohtotutkat havaitsevat ne vain joidenkin kymmenien kilometrien etäisyydeltä.
Juu. Ja niitten asioiden eroa olen kuvaillut seuraavasti:
- Voit kyllä kuulohavainnon perusteella tietää varmasti, että kaislikossa on sorsia. Vaan et sinä niitä ampumaan kykene kuin vasta saatuasi näköhavainnon.
 
Back
Top