Ilmatorjunta

"Hankinnan euromäärää ei anneta julkisuuteen, mutta Kaikkonen sanoo, että se pysyy normaalin puolustusbudjetin sisällä.
– Se on merkittävä investointi, isoimmasta päästä hävittäjien jälkeen"

En saa oikein kiinni, noiden lihavoimieni mahdollisesta ristiriidasta, mikäli ristiriitaa edes on. Tähän ei erillisrahoitusta tule? Mikäli tuo "merkittävä investointi, isoimmasta päästä hävittäjien jälkeen" antaa suuntaa hankinnan mittaluokasta ja oletetaan sen tässä olevan merkittävä niin kuinka tuo olemassa-olevan budjetoinnin sisään mahtuisi?

Vai annanko tässä omien toiveiden masinoimana, liikaa painoarvoa tuolle Kaikkosen ilmoittamalle, toki epämääräiselle luonnehdinnalle suuruusluokasta "isoimmasta päästä hävittäjien jälkeen".

Onko tästä foorumisteilla minkälaisia näkemyksiä?

Pikaedit; toiseen kertaan lukemalla, "isoimmasta päästä" ei ole yhtäkuin "isoin" (hävittäjien jälkeen). No odotellaan tarkempia tietoja.
Jospa Kaikkonen on saanu nyt kinuttua sen verran lisää viikkorahaa tuleville vuosille, ettei tarvi syntymäpäivärahoja käyttää tohon.
 
Piti pikkasen aikaa tutkia mihin postaukseen tällä viittaat, olisi hyvä liittää alkuperäinen viesti mukaan.
Alunperin puhuttiin 800 miljoonan investoinnista korkeankantaman ilmapuolustukseen. Tuota siirrettiin jostain syystä, mutta nyt tehtiinkin pikaratkaisu. Oli ihan lehdissä..en jaksa kaivaa...laskin, että tuolla saataisiin 4 kpl Barak 8 ärjestelmää
 
Googlella löytyy runsaasti juttuja korkeatorjunnasta mutta tuollaista summaa en löytänyt tai ole aiemminkaan nähnyt. Vähintään 500 miltsistä tietysti puhutaan jos minkäänlaista määrää haaveillaan hankittavaksi.
 
Noniin, nyt kun ei ehkä mennä vyötä kiristämällä, mikä järjestelmä sopisi alueellisen kattavuuden tarpeeseen Suomelle? Sehän voi olla vaikka lisää NASAMS:ia, mutta jos vaatimuksena olisi itsenäinen liikkuva ja suoraan liikkeestä ampuva järjestelmä, mitä nykyaikaista on tarjolla?
 
Mielenkiintoinen ratkaisu potkia kesken kilpailutuksen pihalle kolme viidestä tarjoajasta. Ihan eri meno kuin HX-hankkeessa, jossa kaikki haluttiin pitää mukana viimeiseen saakka. Tuohan olisi vähän niin kuin puolivälissä hanketta olisi kesken kaiken vaan ilmoitettu, että Eurofighter Typhoon ja Dassault Rafale potkitaan pihalle, ja että neuvottelut tästä eteenpäin prosessissa tehdään vaan enää Lockheed Martinin, Saabin ja Boeingin kanssa.

Alunperin puhuttiin 800 miljoonan investoinnista korkeankantaman ilmapuolustukseen. Tuota siirrettiin jostain syystä, mutta nyt tehtiinkin pikaratkaisu. Oli ihan lehdissä..en jaksa kaivaa...laskin, että tuolla saataisiin 4 kpl Barak 8 ärjestelmää
Kun puhut järjestelmästä, tarkoitatko patteria?
 
Mielenkiintoinen ratkaisu potkia kesken kilpailutuksen pihalle kolme viidestä tarjoajasta. Ihan eri meno kuin HX-hankkeessa, jossa kaikki haluttiin pitää mukana viimeiseen saakka. Tuohan olisi vähän niin kuin puolivälissä hanketta olisi kesken kaiken vaan ilmoitettu, että Eurofighter Typhoon ja Dassault Rafale potkitaan pihalle, ja että neuvottelut tästä eteenpäin prosessissa tehdään vaan enää Lockheed Martinin, Saabin ja Boeingin kanssa.

Kun puhut järjestelmästä, tarkoitatko patteria?
HX:ssä muut valmistajat tiputettiin lopullisesta vaiheesta kanssa, siitä vaan ei ilmoitettu, Gripen ja F-35 siellä loppuvaiheessa oli kuitenkin vain. Yleinen käytäntö maailmalla luulisi olevan.
 
Mielenkiintoinen ratkaisu potkia kesken kilpailutuksen pihalle kolme viidestä tarjoajasta. Ihan eri meno kuin HX-hankkeessa, jossa kaikki haluttiin pitää mukana viimeiseen saakka. Tuohan olisi vähän niin kuin puolivälissä hanketta olisi kesken kaiken vaan ilmoitettu, että Eurofighter Typhoon ja Dassault Rafale potkitaan pihalle, ja että neuvottelut tästä eteenpäin prosessissa tehdään vaan enää Lockheed Martinin, Saabin ja Boeingin kanssa.

Kun puhut järjestelmästä, tarkoitatko patteria?
Samalla tavalla toimittiin aikanaan NASAMS-hankinnassa. Lopullinen valinta kahden väliltä.
 
Miten nuo järjestelmät vertautuvat patriotiin jonka ruotsi hankki?

David's lingin kantama on ainakin aikamoinen jos 300km on maksimi toiminta etäisyys.
 
Onko tätä perusteltu? Kun luulisi sen olevan etu, että saadaan kaikki tarjoajat viimeiselle viivalle asti kirittämään toisiaan.
Jos järjestelmissä on selkeitä eroja niin jo esikatselussa varmaan on havaittavissa että jotkut eivät sovi Suomen vaatimuksiin kovinkaan hyvin: sen jälkeen on vain rahan ja ajan tuhlausta pitää mukana sellaisia jotka eivät mitenkään voi menestyä. Lentokoneet on sen verta mutkikkaita että isotkaan suorituskykyerot ei välttämättä näy vain paperispeksejä ekseliin syöttämällä.
 
Noniin, nyt kun ei ehkä mennä vyötä kiristämällä, mikä järjestelmä sopisi alueellisen kattavuuden tarpeeseen Suomelle? Sehän voi olla vaikka lisää NASAMS:ia, mutta jos vaatimuksena olisi itsenäinen liikkuva ja suoraan liikkeestä ampuva järjestelmä, mitä nykyaikaista on tarjolla?
Jos Israel-linjalla pysytään, niin I-Dome.
 
Ei kai meillä pelkästään kylmää infraa missään ilmatorjunnalla suojata/olla ajateltu suojattavan?

Venäläisiltä Ukrainassa voi myös kysyä, onko infra tarpeellista esim. taistelevien joukkojen huoltamiseksi.
 
Back
Top