Ilmatorjunta

Se mikä on positiivista, että puheet on sen suuntaisia, että puolustusvoimien tarvitsisi vain raapustella kohtuuden rajoissa lista ja viedä eduskuntaan että mitä tarvitaan.
 
Ainoa miinus israelilaisessa järjestelmässä on, että lisäohjuksia ei kriisin aikana tule kuin korkeintaan rahalla ja silloinkin aikataulu on epävarma. JOS tilanne olisi kuin Ukrainassa, olisi suotavaa, että EU-maat ja/tai USA pystyisi toimittamaan ohjuksia varastoistaan. Tämä ei tietenkään ole voinut olla ennen helmikuuta 2022 kilpailutuskriteeri, joten ei ole huomioitu prosessissa.
 
Jos valinta on David's Sling niin Stunner ohjus on jenkeissä SkyCeptor nimellä joten niitä voisi olla saatavissa sieltä.
 
Hankinnan euromäärää ei anneta julkisuuteen, mutta Kaikkonen sanoo, että se pysyy normaalin puolustusbudjetin sisällä.
– Se on merkittävä investointi, isoimmasta päästä hävittäjien jälkeen.
Tuossa ei sanota, että isoimmasta päästä hävittäjien ja korvettien jälkeen, vaan isoimmasta päästä hävittäjien jälkeen. Joten voisiko toiveikkaana odottaa jopa ITSUKO:lle pyöreän yhden miljardin euron budjettia.
 
Ei nyt vielä nuolaista. Näitä pyyntöjä ei ole tehty rahapussi on apposen auki -näkymällä.
 
Korkeatorjuntakyky tullenee rajoittumaan pääkaupunkiseudulle, jolloin sen integroiminen osaan NASAMS-patteristoista kuulostaisi ihan loogiselta ratkaisulta.

Alueellisen kattavuuden hankkeella tavoiteltanee jotain nykyaikaista Crotalen korvaajaa. Alkuperäinen budjetti tuskin olisi mahdollistanut Crotalen korvaamista 1:1 ja samalla olisi pitänyt valehdella myös ITK-kaluston tulleen korvatuksi. Nyt jos/kun budjetti kasvaa lienee ensisijaisena ilmatorjunnan prioritettina kasvattaa hankittavien alueellisen kattavuuden lavettien määrää. Hankittava järjestelmä on tn. lähellä NASAMS:in kykyä AIM-120 -ohjuksilla, jolloin toivottavaa olisi hankkia AMRAAM-ER, jolloin saataisiin yksi selvästi erillinen kerros ilmatorjuntaan alueellisen kattavuuden ja korkeatorjunnan väliin. Alueellinen kattavuus kohdennettaisiin Maavoimien joukoille ja NASAMS ylijohdolle sekä Ilmavoimien ja muiden enemmän staattisten kohteiden suojaamiseen.
 
Ei nyt vielä nuolaista. Näitä pyyntöjä ei ole tehty rahapussi on apposen auki -näkymällä.
Eikä pidä tehdäkään. Kehitettäviä nimikkeitä kuitenkin riittää ja monet niistä ovat tylsiä huolto- ja henkilöstömenoja.

Ampumatarvikkeiden täydennyksetkään eivät näy tai tunnu missään mikäli rauha säilyy.
 
Pystyykö kummallakaan näistä israelilaisista järjestelmistä ampumaan alas Iskander-ohjuksia? Nimittäin sota alkaa Iskander-yhteislaukauksilla lentotukikohtiin. Tosin jos tämä uusi järjestelmä jää pääkaupunkiseudulle, niin ei se silloin tukikohtia suojaa
 
Ainoa miinus israelilaisessa järjestelmässä on, että lisäohjuksia ei kriisin aikana tule kuin korkeintaan rahalla ja silloinkin aikataulu on epävarma. JOS tilanne olisi kuin Ukrainassa, olisi suotavaa, että EU-maat ja/tai USA pystyisi toimittamaan ohjuksia varastoistaan. Tämä ei tietenkään ole voinut olla ennen helmikuuta 2022 kilpailutuskriteeri, joten ei ole huomioitu prosessissa.
Tuskin tällainen mahdollisuus nyt ihan yllärinä on tullut. Onhan noita huoltovarmuus-tekijöitä leivottu kustannustehokkuusindekseihin jo pitkään. En usko että mikään on olennaisesti muuttunut.
Israelilainen materiaali on usein hyvin kustannustehokasta (köhköhvaltiontuetköhköh).
 
Pystyykö kummallakaan näistä israelilaisista järjestelmistä ampumaan alas Iskander-ohjuksia? Nimittäin sota alkaa Iskander-yhteislaukauksilla lentotukikohtiin. Tosin jos tämä uusi järjestelmä jää pääkaupunkiseudulle, niin ei se silloin tukikohtia suojaa
Millään järjestelmällä ei taida olla todistettua kykyä ampua alas iskanderia jolla on oletetusti epälineaarinen ballistinen lentorata ja oletetusti todella suuri lähestymisnopeus.
 
Tuskin tällainen mahdollisuus nyt ihan yllärinä on tullut. Onhan noita huoltovarmuus-tekijöitä leivottu kustannustehokkuusindekseihin jo pitkään. En usko että mikään on olennaisesti muuttunut.
Israelilainen materiaali on usein hyvin kustannustehokasta (köhköhvaltiontuetköhköh).
Huoltovarmuus suomalaisten ohjusjärjestelmähankinnoissa on perinteisesti toteutettu hankkimalla kerralla ohjukset sodan ajan tarpeeseen (eli budjetin ylälaitaan) ja niille riittävä huoltokyky varastoinnin ajalle.
 
Ei kuitenkaan kovin pitkän sodan?
 
No muotoillaan nyt vaikka näin, että parhaiden aseiden määrällä saadaan vastustajan terävin kärki kulutettua ja massaa hoidellaan sitten toisen linjan aseilla. Jos jostain saataisiin lisää parhaita aseita, kääntäisi se luonnollisesti tappiosuhdetta Suomelle nykyistäkin edullisemmaksi.
 
Suomi ostaa ilmatorjunta-aseita Israelista​

Suomi parantaa parhaillaan ilmatorjuntaansa. Suomella on menossa tarjouskilpailu ilmatorjunnan uudesta asejärjestelmästä.
– Meillä on tunnistettu, että ilmatorjunta on kohta, jossa parannusta ja vahvistusta tarvitaan.
Kaikkonen kertoo laittaneen nimen alle paperiin eilen perjantaina. Hänen mukaansa Suomi valitsee kahden israelilaisen ilmatorjunta-aseen välillä.
– Haarukoinnissa meille sopivimmiksi ovat osoittautumassa kaksi israelilaista vaihtoehtoa, Kaikkonen sanoo.
Suomi jatkaa neuvotteluja Israel Aerospace Industriesin sekä Rafael Advanced Systemsin kanssa, kerrotaan puolustusministeriön tiedotteessa. Päätös valitusta järjestelmästä tehdään alkuvuodesta 2023.
Hankinnan euromäärää ei anneta julkisuuteen, mutta Kaikkonen sanoo, että se pysyy normaalin puolustusbudjetin sisällä.
– Se on merkittävä investointi, isoimmasta päästä hävittäjien jälkeen.
 
Tämä on mielenkiintoinen käänne. AMRAAM-ER on ollut maallikkotarkastelussa niin ilmeinen valinta ettei sen osannut odottaa putoavan vielä tässä vaiheessa.

Ohjus on vain osa järjestelmää, AMRAAM-ER olisi ollut osa NASAMS järjestelmän päivitystä korkeatorjunnan mahdollistamiseksi. Luulen että uusia tutkia olisi pitänyt hankkia jotta olisi voitu hyödyntää ohjuksen kyvyt täysimääräisesti.

Nyt ilmeisesti päädyttiin kokonaan uuteen järjestelmään.
 
Joku näistä sieltä varmaankin on nyt sitten tulossa..
 
Back
Top