Puhutaanko nyt eri asioista kuin Boforsin 40mm tykistä? Koska kyseinen kapistus taisi kuitenkin olla parasta mahdollista kalustoa kevyen ilmatorjunnan saralla koko WW2 ajan ja sen jälkeenkin. Esimerkiksi jenkit käytännössä hylkäsivät kaikki muut IT vehkeet laivoissaan tuon tieltä.
Matkailun vuoksi en aikaisemmin pystynyt osallistumaan keskusteluun. Ymmärsin kuitenkin, että kyse alussa oli Boforsin tehokkaasta kantomatkasta. Tykki oli kokoluokkansa ensimmäinen sarjatulella toimiva oikea tykki eikä mittakaavassa suurennettu jv-ase. Onnistui kerralla ja oli tosiaan erinomainen ase. Mutta vasta suuntausjärjestelmä antaa mahdollisuuden osuakin johonkin....
Ymmärsin myös että puhuttiin nimenomaan maavoimien it-aseista. Laivoissa suuntaus tehdään epäsuorasti siten, että maalia seurataan suuntauslaitteella (Director), jossa on myös etmittari. Alussa optinen ja myöhemmin tutka. Näin kaikki ammunnassa tarvittavat suureet ovat mittausarvoja eikä arvioituja. Ampuma-arvot laskettiin suurikokoisilla analogisilla laskimilla, jolloin mukaan voitiin ottaa myös esim maalin muuttuva etäisyys sekä atarvikkeiden korjaukset, kuten lähtönopeuserot sekä tuuliarvot. Nämä korostuvat pitkälle ammuttaessa. Mutta tällaisella järjestelmällä ei enää ole maavoimien yksinkertaisen it-tykin kanssa muuta yhteistä kun itse ase.
Maavoimien Boforsilla oli tykkilaskin, joka sekin valmistuessaan 1930-luvun puolivälissä oli edellä aikaansa. Mutta maalin nopeus oli tykinjohtajan arvion varassa ja maalin muuttuvaa etäisyytta ei voinu siihen asettaa. Tuli ei siis osu kohdalleen vaan sitä on korjattava. Lähietäisyyksiltä tämä onnistuukin seuraamalla valojuovien kulkua mutta ei enää pidemmälle. Ammuksen lentoaika 3000 m oli 6 sek, 2000 m jotain 3 sek päälle. Vastaavat ennakot maalin lentäessä 100 m/s ovat 600 m ja yli 300 m. 20 % heitto maalin nopeudessa aiheuttaa sen että tuli on edessä tai takana 120 tai yli 60 m. Tähän päälle maalin etäisyysvirhe sekä se, etteivät suuntajat ihan tarkkaan pysty pitämään maalia piikillä. Tästä voi aika hyvin päätellä millaisille etäisyyksille silloin kannatti ampua. Hyvät torjuntatulokset Talvisodassa johtuivat aseiden lisäksi erinomaisesta koulutustasosta sekä siitä että venäläiset harrasti paljon matalahyökkäyksiä hitailla hävittäjillä. Kun niissä oli vain kk:t, joutuivat tulemaan itsemurhaetäisyyksille, kun kohde oli suojattu Boforseilla. Sodan lopulla maalien nopeudet suureni noin 150 m/s jolloin ennakot edellä kasvoivat 50 %. Tähän siis perustin väitteen siitä, että Bofors alkoi olla vanhentunu. Sodan jälkeisissä ammunnoissa Lohtajalla osumia tuli harvoin vaikka ammuttiin kouluammuntaolosuhteissa.
Saksalaistenkin olisi kannattanut panostaa tuohon omien konstruktioidensa sijaan. No jonkin verran hekin sitä käyttivät.
Tästä siis täysin eri mieltä! Saksalaisilla oli vastaava 37 mm ase, johon kehittivät Flakvisier 41 tykkilaskimen, joka oli aikansa paras vielä 1960-luvullakin. Sanovat ainakin meidän silloiset it-miehet! Boforsin maine maavoimien aseena perustuu siihen, että se oli niin yleinen. Sekä myös siihen, ettei matalatorjuntaa Länsirintamilla niin kauheasti ollu. Liittoutuneiden ilmapuolustus perustui enemmän hävittäjiin. Lisäksi pitää muistaa, ettei länsiliittoutuneilla ollut lisenssi-Boforseissaan kuin rengastähtäimet. Syytä en ole saanut selville sillä näillä varsinkaan ei oikeasti mihinkään osu! Tykinjohtaja antaa hatusta kaikki ennakkoarvot ja suuntaajat pitävät maalia ennakkoa vastaavan renkaan kohdalla. Yksinkertaista kylläkin, joskus on syyksi ilmoitettu ettei tarvittu kovin pitkälle koulutettua miehistöä. Voi myös olla ettei ennen sotia myyty lisenssi sisältänytkään tykkilaskinta, joka siis silloin oli ominaisuuksiltaan maailman ykkönen.
