Ilmatorjunta

Crotalen päivityksestä 90M-malliksi oli joskus takavuosina juttua, jossain alan lehdessä, Insinööriupseerissa ehkä. Muistaakseni hanke käsitti lähinnä käyttöjärjestelmän päivityksen 80-luvulta 2010-luvulle. Tutkia, kameroita tai ohjuksia ei mainittu uusittaviksi/päivitettäviksi. Se miten liki 30 vuotta vanhat puikot ovat yhä rivissä on ainakin minulle pieni ihmetyksen aihe. Siprissä ei ainakaan ollut myöhempiä lisähankintoja USA:sta eikä Ranskasta. Ehkä niihin on sitten ajoaine vaihdettu.

Looginen vaihtoehto olisi että ohjukset on uusittu. Ongelmaksi jää se ettei kukaan näytä valmistaneen VT1-ohjuksia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Ei tuohon oikein muuta ratkaisua jää kuin jonkinlainen peruskunnostus tms.
 
Pantsir oli parkissa arvon sheriffi, kun sitä ammuttiin. Joten ei se tee siitä vähäarvoista, vaan siinä on heikkoutensa.
Julkisuuteen on laitettu kaksi videota pantsireista Syyriassa.

Toisessa tuhotaan paikallaan oleva lavetti joka ilmoituksen mukaan oli ladattavana, toisessa näkyy kuinka lavetti laukaisee kaksi ohjusta täsmäasetta kohti, osumatta
 
Sitten vähän sivuten kolmas menetetty? vaunu oli jossain onnettomuudessa. Kyljellään makasi tiellä.
 
Looginen vaihtoehto olisi että ohjukset on uusittu. Ongelmaksi jää se ettei kukaan näytä valmistaneen VT1-ohjuksia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Ei tuohon oikein muuta ratkaisua jää kuin jonkinlainen peruskunnostus tms.

Tuo pohjaa ilmeisesti, edellisen keskustelun perusteella, siihen Forecast Internationalin laatimaan muistioon?

Se on erittäin mielenkiintoinen, mutta valitettavasti epäluotettavan oloinen. Listaan alle joitakin pikaisesti löytämiäni epäloogisuuksia - jos niitä ei kyetä selittämään, niin muistion todistusarvo ei ole juuri mitään.

Ensinnäkin VT-1:n tuotanto USA:ssa loppui ysärin alkuvuosina, ohjuksia ei koskaan valmistettu Euroopassa ja kuitenkin Ranska sekä Kreikka ostivat järjestelmää 90-luvun lopulla. Eli mistä nuo maat saivat ohjukset järjestelmiinsä? Teettikö Thales sadoittain ohjuksia omaan laskuunsa, säilöi niitä viinikellarissa ja onnistui lopulta myymään ~5-10 vuotta varastoidut ohjukset asiakkaille?

Toiseksi muistio listaa järjestelmälle (ja ohjukselle) käyttäjiä, joista kaikkia ei yleisesti tunneta. Vai löytääkö joku kuvia esim. taiwanilaisista ja thaimaalaisista Crotaleista?

Finland
(Crotale NG and the VT-1),
France
(both the Air Force and Navy operate the VT-1),
Greece
(Crotale NG and VT-1),
Oman
(Crotale NG on warships with the VT-1),
Saudi Arabia
(Shahine 1 and 2, and Crotale NG on La Fayettes),
Singapore
(Crotale NG on La Fayettes; unconfirmed),
Taiwan
(Crotale NG on La Fayettes), and
Thailand
(Crotale NG).

Vaikka kaikki listatut olisivat käyttäjiä, niin miten siitä ~1000 ohjuksen ensimmäisestä ja ainoasta valmistuserästä riitti kaikille? Etenkin alapuolinen huomioiden.

Suomi hankki 20 laukaisulavettia ja Siprin mukaan 480 ohjusta. Kreikka hankki 11 laukaisulavettia ja Siprin mukaan 400 ohjusta. Ranska hankki 12 laukaisulavettia ja Siprin mukaan 300 ohjusta.

Jottei menisi liian helpoksi, niin Jameksen... Janeksen mukaan ohjuksia on tilattu paljon enemmän kuin Forecast International väittää valmistetun. Miksi emme luottaisi tähän lukuun, jos luotamme Forecast Internationalin lukuun? Kumpikin ovat käsittääkseni ihan arvovaltaisia tahoja...

In addition Saudi Arabia has procured
European missiles, ordering 72 Shahine
Fire Units from France equipped with
the Thales VT-1 missile. IHS estimates
that a total of 1776 VT-1 missiles have
been ordered.

Voisiko @adam7 ehkä kysyä tuon viimeisen dokumentin laatineelta Ben Goodladilta Twitterissä, että paljonko niitä VT-1:iä on valmistettu yhteensä ja montako Euroopassa? Saataisiin ehkä lisää dataa analysoitavaksi... :)
 
Tuo pohjaa ilmeisesti, edellisen keskustelun perusteella, siihen Forecast Internationalin laatimaan muistioon?

Se on erittäin mielenkiintoinen, mutta valitettavasti epäluotettavan oloinen. Listaan alle joitakin pikaisesti löytämiäni epäloogisuuksia - jos niitä ei kyetä selittämään, niin muistion todistusarvo ei ole juuri mitään.

Ensinnäkin VT-1:n tuotanto USA:ssa loppui ysärin alkuvuosina, ohjuksia ei koskaan valmistettu Euroopassa ja kuitenkin Ranska sekä Kreikka ostivat järjestelmää 90-luvun lopulla. Eli mistä nuo maat saivat ohjukset järjestelmiinsä? Teettikö Thales sadoittain ohjuksia omaan laskuunsa, säilöi niitä viinikellarissa ja onnistui lopulta myymään ~5-10 vuotta varastoidut ohjukset asiakkaille?

Toiseksi muistio listaa järjestelmälle (ja ohjukselle) käyttäjiä, joista kaikkia ei yleisesti tunneta. Vai löytääkö joku kuvia esim. taiwanilaisista ja thaimaalaisista Crotaleista?

Vaikka kaikki listatut olisivat käyttäjiä, niin miten siitä ~1000 ohjuksen ensimmäisestä ja ainoasta valmistuserästä riitti kaikille? Etenkin alapuolinen huomioiden.

Jottei menisi liian helpoksi, niin Jameksen... Janeksen mukaan ohjuksia on tilattu paljon enemmän kuin Forecast International väittää valmistetun. Miksi emme luottaisi tähän lukuun, jos luotamme Forecast Internationalin lukuun? Kumpikin ovat käsittääkseni ihan arvovaltaisia tahoja...

Voisiko @adam7 ehkä kysyä tuon viimeisen dokumentin laatineelta Ben Goodladilta Twitterissä, että paljonko niitä VT-1:iä on valmistettu yhteensä ja montako Euroopassa? Saataisiin ehkä lisää dataa analysoitavaksi... :)

Se pohjaa ennen kaikkea siihen ettei löydy uutista josta voisi varmuudella todeta tuotannon koskaan Pohjois-Irlannissa käynnistyneen. Raportit ja tilastot tuntuvat aina sisältävän epäloogisuuksia. Ja jos yhdistelee kahden eri lähteen tilastotietoa niin menee jo melkoisella varmuudella metsään. Sipri listaa ohjuksia Suomelle 480kpl mutta tietoa ei liene koskaan julkistettu joten se voi yhtä hyvin olla vaikka 350kpl tai jotakin muuta. Kyseessä lienee arvio eikä tieto. Muistaakseni Sipri on saanut kaikki muut Suomen it-ohjukset listattua väärin. Miksi juuri Crotalen osuus olisi oikein? Tilastoidut tiedot ovat parhaimmillaankin vain suuntaa antavia jos asiaa ei saa jostain muustakin lähteestä varmistettua. Jonkun tilastoukkelin tekemä se Forecast Internationalinkin raportti on.

Tuo Taiwanin osuus liittyy varmasti Lafayette-fregatteihin. Tilastomies on päissään miettinyt että kun niissä Ranskassa on Crotalet niin täytyyhän Taiwaninkin olla samoja ohjuksia hankkinut. Tai jotain.

Epäselvä kokonaisuushan tämä on. Siksipä itsekin muotoilin ettei kukaan näytä valmistaneen VT1-ohjuksia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Faktaa en ole asiasta löytänyt. On tietysti yleensäkin vaikea löytää varmistus sille että jotakin ei ole tapahtunut. Olen erittäin tyytyväinen jos lopulta käy ilmi että Pohjois-Irlannista on tullut Suomeen uutta ohjustinta yhtenä k...pänä mutta valitettavasti oikein mikään ei toistaiseksi viittaa siihen.
 
Se pohjaa ennen kaikkea siihen ettei löydy uutista josta voisi varmuudella todeta tuotannon koskaan Pohjois-Irlannissa käynnistyneen. Raportit ja tilastot tuntuvat aina sisältävän epäloogisuuksia. Ja jos yhdistelee kahden eri lähteen tilastotietoa niin menee jo melkoisella varmuudella metsään. Sipri listaa ohjuksia Suomelle 480kpl mutta tietoa ei liene koskaan julkistettu joten se voi yhtä hyvin olla vaikka 350kpl tai jotakin muuta. Kyseessä lienee arvio eikä tieto. Muistaakseni Sipri on saanut kaikki muut Suomen it-ohjukset listattua väärin. Miksi juuri Crotalen osuus olisi oikein? Tilastoidut tiedot ovat parhaimmillaankin vain suuntaa antavia jos asiaa ei saa jostain muustakin lähteestä varmistettua. Jonkun tilastoukkelin tekemä se Forecast Internationalinkin raportti on.

Etkös joskus kertonut, että AMRAAM-luvut ovat oikein, koska Yhdysvallat on toimittanut ne johonkin YK-rekisteriin? Sama varmaan siellä tuotetun VT-1:n kohdalla?
 
USA:ssa ilmeisesti laki edellyttää varsin tarkkojen tietojen luovuttamista. Ranskassa ei tällaista vaadetta ole. Ja Suomihan ei julkista yhtään mitään ennen kuin joku väline on poistettu käytöstä. USA ei toimittanut ohjuksia Suomeen vaan järjestelmän valmistajalle Ranskaan.
 
Saatko kaivettua tiedot valmistajalle toimitetuista ohjuksista?
 
Yk:n rekistereissä ei vuonna 1992 tai sen jälkeen näy Ranskaan tai Suomeen toimitettuja it-ohjuksia. Kävin nuo joskus läpi. Tuon vanhempia tietoja ei ole käytettävissä.

Tässä on kyseessä teollisuuden alihankinta joten vientipykälät voivat olla erilaisia kuin valtioiden välisessä kaupassa.
 
Yk:n rekistereissä ei vuonna 1992 tai sen jälkeen näy Ranskaan tai Suomeen toimitettuja it-ohjuksia. Kävin nuo joskus läpi.

Entä aiemmat? Kun Forecast Internationalin mukaan se ohjusvalmistus USA:ssa loppui 1992... mitä tuli sitä ennen?
 
YK:n tilastointi kaiketi alkoi 1992 joten sitä kautta ei tuon vanhempaa infoa löydy.
 
Pelkkä tarina ei kuitenkaan riitä. Kun nyt kuitenkin satut olemaan universumin likimain ainoa ihminen jolla on tieto Crotalen uusista ohjuslaukauksista niin ei liene kohtuutonta että laitat myös hiukan voita leivän päälle. Haluan kuitenkin uskoa ettet ole sellainen säälittävä olento joka keksii lähteitä omasta päästä?
Jos olen ainoa, olen väärässä. Olen yrittänyt kaivella tuota uutista netin syövereistä, mutta on mahdollista että luin siitä lehdestä (esim. SS)joitakin vuosia sitten. Sitä lehteä minulla tuskin on enää. Se mitä asiasta luki oli jokseenkin niin että Lapin it-rykmentin / Jääkäriprikaatin henkilöä(en muista kuka) haastateltiin lehdessä ja hän sanoi melko tarkkaan että "järjestelmää (Crotale NG) varten on jo hankittu tehokkaampi ohjuslaukaus" ja vuosi oli 2007 muistaakseni. Noh, kun ei ole lähdettä niin silloin ei ole varmuutta, joten luovutan.

Forecastinternational julkaisi 2012 Crotalen tilanteesta varsin asiallisen paketin.
VT-1 ohjustahan tehtiin USA:ssa 1990-luvun alkupuolella ja sittemmin tuotanto loppui tilausten hyydyttyä. Valmistajana oli L&M myöhemmin sulautettu pikkufirma. 2001 Thales ja Ranskan puolustusministeriö etsivät uutta valmistajaa VT-1 ohjukselle ja homman sai Short Missiles, joka oli jo osa Thalesia. Samana vuonna Thales sai rahaa ilmeisesti Ranskan valtiolta kehittää parannettu VT-1 versio järjestelmään. VT-1 ohjuksen tuotanto päättyi vuonna 2012 tilausten hyydyttyä ja samaten Crotalen elinkaari on päättymässä. Järjestelmä on kehitetty 1960-luvulla ja sillä on kunniakas yli puolen vuosisadan elinkaari. Järjestelmästä on useita eri versioita ja mm. Kiinassa tuotettu versio.

Suomen tilauksen arvo näkyy myös tuossa eli 800 miljoonaa silloista markkaa ja 182 milj. USD. Se oli varsin sievoinen summa.
https://www.forecastinternational.com/archive/disp_pdf.cfm?DACH_RECNO=902
Crotalen päivityksestä 90M-malliksi oli joskus takavuosina juttua, jossain alan lehdessä, Insinööriupseerissa ehkä. Muistaakseni hanke käsitti lähinnä käyttöjärjestelmän päivityksen 80-luvulta 2010-luvulle. Tutkia, kameroita tai ohjuksia ei mainittu uusittaviksi/päivitettäviksi. Se miten liki 30 vuotta vanhat puikot ovat yhä rivissä on ainakin minulle pieni ihmetyksen aihe. Siprissä ei ainakaan ollut myöhempiä lisähankintoja USA:sta eikä Ranskasta. Ehkä niihin on sitten ajoaine vaihdettu.
On varsin mahdollista että ohjuksen ajoaineet uusittiin ja elektroniikka testattiin päivityksessä. Se lienee tarpeen joka tapauksessa, koska ohjuksella on 15 vuoden huoltovapaus ja 1990-luvulla hankitut puikot vaativat huollon 2000-2010 luvulla. On mahdollista kuitenkin että ohjusta parannettiin yli 10 vuotta sitten huollon yhteydessä.

Thalesin mukaan VT1 ohjuksen korkeusulottuma on 9 km eikä suomessakin mainittu 6 km. Kantama on myös yli 11 km, joten tuossa kyseessä on todennäköisesti uusi versio ohjuksesta. Sitä markkinoitiin varmaankin Mk3- version kanssa, joka jää viimeiseksi evoluutioksi.
https://www.thalesgroup.com/sites/d...06.966395005.1564939441-1312017829.1564939441
Lainaus Ilmatorjunta-lehden julkaisusta 2008:
5. ITO90M
ITO90- järjestelmän modernisointi on täydessä käynnissä. Modernisoinnin keskeisinä kohteina ovat
johtamisjärjestelmä, käyttöliittymä, ohjelmisto ja simulaattorit. Tällä toimenpiteellä järjestelmän operatiivista elinkaarta jatketaan 2020
vuosikymmenelle. Modernisointi ajoittuu vuosille 2009- 2010 ja koeammunnat suoritetaan vuoden 2009
aikana. Uuden järjestelmän joukkotuottaminen aloitetaan LAPITR:ssävuonna 2010.
https://docplayer.fi/50284932-Ilmatorjunta-4-2008-maavoimat-teemana.html

Tuohon on tullut sitten lisänä se Catherine XP lämppärin uusinta, joka koeammuttiin 2018.
 
Jos olen ainoa, olen väärässä. Olen yrittänyt kaivella tuota uutista netin syövereistä, mutta on mahdollista että luin siitä lehdestä (esim. SS)joitakin vuosia sitten. Sitä lehteä minulla tuskin on enää. Se mitä asiasta luki oli jokseenkin niin että Lapin it-rykmentin / Jääkäriprikaatin henkilöä(en muista kuka) haastateltiin lehdessä ja hän sanoi melko tarkkaan että "järjestelmää (Crotale NG) varten on jo hankittu tehokkaampi ohjuslaukaus" ja vuosi oli 2007 muistaakseni. Noh, kun ei ole lähdettä niin silloin ei ole varmuutta, joten luovutan.

Forecastinternational julkaisi 2012 Crotalen tilanteesta varsin asiallisen paketin.
VT-1 ohjustahan tehtiin USA:ssa 1990-luvun alkupuolella ja sittemmin tuotanto loppui tilausten hyydyttyä. Valmistajana oli L&M myöhemmin sulautettu pikkufirma. 2001 Thales ja Ranskan puolustusministeriö etsivät uutta valmistajaa VT-1 ohjukselle ja homman sai Short Missiles, joka oli jo osa Thalesia. Samana vuonna Thales sai rahaa ilmeisesti Ranskan valtiolta kehittää parannettu VT-1 versio järjestelmään. VT-1 ohjuksen tuotanto päättyi vuonna 2012 tilausten hyydyttyä ja samaten Crotalen elinkaari on päättymässä. Järjestelmä on kehitetty 1960-luvulla ja sillä on kunniakas yli puolen vuosisadan elinkaari. Järjestelmästä on useita eri versioita ja mm. Kiinassa tuotettu versio.

Suomen tilauksen arvo näkyy myös tuossa eli 800 miljoonaa silloista markkaa ja 182 milj. USD. Se oli varsin sievoinen summa.
https://www.forecastinternational.com/archive/disp_pdf.cfm?DACH_RECNO=902

On varsin mahdollista että ohjuksen ajoaineet uusittiin ja elektroniikka testattiin päivityksessä. Se lienee tarpeen joka tapauksessa, koska ohjuksella on 15 vuoden huoltovapaus ja 1990-luvulla hankitut puikot vaativat huollon 2000-2010 luvulla. On mahdollista kuitenkin että ohjusta parannettiin yli 10 vuotta sitten huollon yhteydessä.

Thalesin mukaan VT1 ohjuksen korkeusulottuma on 9 km eikä suomessakin mainittu 6 km. Kantama on myös yli 11 km, joten tuossa kyseessä on todennäköisesti uusi versio ohjuksesta. Sitä markkinoitiin varmaankin Mk3- version kanssa, joka jää viimeiseksi evoluutioksi.
https://www.thalesgroup.com/sites/d...06.966395005.1564939441-1312017829.1564939441
Lainaus Ilmatorjunta-lehden julkaisusta 2008:
5. ITO90M
ITO90- järjestelmän modernisointi on täydessä käynnissä. Modernisoinnin keskeisinä kohteina ovat
johtamisjärjestelmä, käyttöliittymä, ohjelmisto ja simulaattorit. Tällä toimenpiteellä järjestelmän operatiivista elinkaarta jatketaan 2020
vuosikymmenelle. Modernisointi ajoittuu vuosille 2009- 2010 ja koeammunnat suoritetaan vuoden 2009
aikana. Uuden järjestelmän joukkotuottaminen aloitetaan LAPITR:ssävuonna 2010.
https://docplayer.fi/50284932-Ilmatorjunta-4-2008-maavoimat-teemana.html

Tuohon on tullut sitten lisänä se Catherine XP lämppärin uusinta, joka koeammuttiin 2018.

Olemme kaikki varmasti tyytyväisiä mikäli näin on.

Juuri tuo ettei modernisointikohteena mainita esimerkiksi uutta ja tehokkaampaa/ulottuvampaa ohjusta ei mainita herättää epäilyt että alkuperäisellä mennään. Pv ei tietysti raportoi julkisesti temppujaan joten kaikki on mahdollista.

Eiköhän oteta välirauha tältä osin ettei pala soppa pohjaan.
 
Hyvä video Venäjän Tor M2 ilmatorjuntajärjestelmästä, joka pystyy ampumaan myös liikkeestä:
 
Olemme kaikki varmasti tyytyväisiä mikäli näin on.

Juuri tuo ettei modernisointikohteena mainita esimerkiksi uutta ja tehokkaampaa/ulottuvampaa ohjusta ei mainita herättää epäilyt että alkuperäisellä mennään. Pv ei tietysti raportoi julkisesti temppujaan joten kaikki on mahdollista.

Eiköhän oteta välirauha tältä osin ettei pala soppa pohjaan.

Ranskiksilla on ollut ainakin kehitteillä Bi-pulsetekniikkaan (Dual-pulse) perustuva uusi VT-1 seuraaja mutta olen hyvin varma siitä, ettei se olisi ainakaan Suomessa käytössä, jos kenelläkään vielä. Tosin Ranskikset ovat varsin hyviä pitämään kehittelynsä piilossa, esimerkiksi Mistral-3 kehitysversiosta ei netistä löytynyt yhtään mitään vuosia sen sarjavalmistuksen alkamisen jälkeen.

Hiukan off-topic mutta kuitenkin uutta merellistä pintatorjuntasovellusta:

"In its latest version currently in service with the French armed forces, the Mistral is an air defence missile equipped with an imaging infrared seeker with advanced image processing capabilities that allow it to engage low thermal signature targets from a long distance (such targets include UAVs, missiles and fast boats), whilst at the same time offering excellent resistance to countermeasures"

-YouTubesta on varmaan moni ihmetellyt, miten pitkään joutuu kk:lla ja konetykeillä sarjaa jauhamaan, ennen kuin nopean ja ketterän veneen saa pysäytettyä;
 
Eli uusin Mistral on varustettu kuvantavalla hakupäällä? Teknisesti taitaa olla kokoluokkansa ainoa tuossa evoluutiossa. Toki Mistral ei ole olaltalaukaistava kuten Stinger.
 
Britit juuri koeampuivat vastaavan kevyen pintatorjuntaohjuksen. Ei tosin IR-hakuinen vaan laser.

"The laser-based guidance of the LMM can track targets at up to 5km, although the missile can reach as far as 8km. The missile accelerates rapidly to mach 1.5 and carries a small 3kg warhead. It is intended to be an inexpensive way to deal with multiple small and hard-manoeuvring targets such as speed boats, suicide craft, jet skis, USVs and UAVs. "

Liittyy varmaan tähänkin ketjuun:

F-35 talks to US Army’s missile command system, says Lockheed

The F-35 joint strike fighter demonstrated its ability to send data to the U.S. Army’s Integrated Air and Missile Defense Battle Command System during the Orange Flag Evaluation 19-2 at Palmdale, California, and Fort Bliss, Texas, in June.
F-35 manufacturer Lockheed Martin announced in an Aug. 6 statement that the jet, in a live demonstration, sent track data to the IBCS through the F-35 ground station and “F-35-IBCS adaptation kit.”
The Northrop Grumman-developed IBCS was able to “receive and develop fire control quality composite tracks during the exercise, leveraging the F-35 as an elevated sensor," the statement added.

The capability is seen as important in multidomain operations because it would be able to detect threats that are tough for ground-based sensors alone to pick up.
“This demonstration represents a significant growth in capability for the Army IAMD program and Army for multi-domain operations. The capability creates additional battlespace awareness, and the ability to track incoming targets and take action, if necessary,” Scott Arnold, Lockheed’s deputy of integrated air and missile defense, said in the statement. “The F-35, with its advanced sensors and connectivity, is able to gather and seamlessly share critical information, enabling greater joint force protection and a higher level of lethality of Army IAMD forces.”

Samaa asiaa:

F-35 Spots Targets For Army Missile Defenders

F-35 Track Data Fed To Army Missile Defense System
 
Eli uusin Mistral on varustettu kuvantavalla hakupäällä? Teknisesti taitaa olla kokoluokkansa ainoa tuossa evoluutiossa. Toki Mistral ei ole olaltalaukaistava kuten Stinger.

Mistral-3 on tosiaan siirtynyt kuvantavaan aikakauteen. Vanhaan tapaan ranskalaiset ovat hirttäytyneet tässä suorituskykyluokassa yksiväritekniikkaansa...

Stingerin "seuraava kehitysversio" olisi toteutettu kuvantavalla hakupäällä, mutta koko projekti keskeytettiin aikanaan osana laajoja kustannussäästöjä. Ainakin FAS.org:ssa tästä oli artikkeleja kauan sitten.

Yhtenä argumenttina projektin jäädytykselle oli se, ettei Persian lahden sodissa tullut tilanteita, joissa olkapää-Stingereitä olisi käytännössä tarvittu. Nykyiset drone-uhat ovat tiettävästi saaneet jenkitkin miettimään erittäin lyhyen kantaman ohjuksien rehabilisointia... Muistan sen aikaisia kuvia, joissa aluksen kannella viimeisenä varmistuksena on vielä Stinger-partio asemissa. Muistan lisäksi noin 100-varmasti lukeneeni/kuulleeni, että kiinalaisilla olisi olemassa olkapääohjusluokassa kuvantavaan hakupäätekniikkaan perustunut olkapääohjus. Goole ei kyllä asiaan lisätietoa antanut
 
Back
Top