Ilmavoimien tulevaisuus

Meidän omien Ilmavoimien tulevaisuus näyttää selvältä seuraavaksi 40 vuodeksi, ellei sitten pidemmäksikin aikaa.

Mutta muualla uusien koneiden kehitystyö jatkuu. Ikävästi vain esim. Yhdysvalloissa on palattu kylmimmän kylmän sodan ajan käytäntöihin, ilmeisesti Kiinan vuoksi.

B-21 koneita oli kesällä kerrotun tiedon mukaan jo pari valmistunut ja viisi tuotannossa. Samoin on kerrottu että joku NGAD prototyyppi on jo lentänyt. Ilmeisesti myös AIM-260 ilmataisteluohjus on tulossa rajoitetusti palveluskäyttöön jo ensi vuonna.

Ja yhdestäkään näistä ei ole edes valokuvaa olemassa vapaassa levityksessä, saati sitten muitakaan tietoja. Tai NGAD:in tapauksessa tietoja edes siitä onko kandidaatteja useita vai vain yksi. Eli kovin salaista on!
 
Aika yllättävää.
Alkaako jenkit kaivaa kalustoa koipusseista operatiiviseen käyttöön? Winter is coming.

muok. Ilmeisesti F-117 on vielä aktiivisesti käytössä, mutta ei taistelutehtävissä.

Lockheed F-117A Nighthawkit laskeutuivat Fresnoon ensimmäistä kertaa. Virallisesti häivehävittäjä on siis jo eläköitynyt, mutta Yhdysvaltain ilmavoimat on pitänyt niitä lentokelpoisina. Koneita käytetään edelleen tutkimushankkeissa sekä koulutustehtävissä kustannustehokkaina koneina, joilla on erityisiä suorituskykyjä.
 
Viimeksi muokattu:
Alkaako jenkit kaivaa kalustoa koipusseista operatiiviseen käyttöön? Winter is coming.

muok. Ilmeisesti F-117 on vielä aktiivisesti käytössä, mutta ei taistelutehtävissä.
Olisiko sittenkin vanha kuva. Päättelen alemman kuvan paskuudesta ja JASSM-logosta puikon kyljessä, jollaista ei ole tullut vastaan nykyään. Eli voisi olla testiohjelman aikaista?
 
Ei taida enää olla 48 kappaletta aktiivikäytössä. 59:stä ainakin 9 on museoissa tai tuhoutunut. Ja lain mukaan vuodesta 2017 lähtien on poistettu käytöstä 4 konetta vuodessa.
 
Mielenkiintoista, että kaukaa laukaistavaksi tarkoitettua risteilyohjusta on sovitettu häivelavetin sisään. Ei tosin täysin yllättävää.
 
Olisiko sittenkin vanha kuva. Päättelen alemman kuvan paskuudesta ja JASSM-logosta puikon kyljessä, jollaista ei ole tullut vastaan nykyään. Eli voisi olla testiohjelman aikaista?
Ei ole tainnut woodland-maastokuviokaan olla käytössä enää ihan muutamaan vuoteen.

Myös tuolla twitterissä todettiin, että kuva on vanha.
 
Ilmavoimat saavuttaneet Casoilla alustavan operatiivisen suorituskyvyn (initial operational capability, IOC) materiaalin pudotuksiin (Container Delivery System, CDS)

Ilmavoimien CASA C-295M -kuljetuskoneet voivat tukea maassa toimivia joukkoja kuljetuslentojen lisäksi myös materiaalipudotuksin.
Container Delivery System (CDS) -materiaalipudotusjärjestelmä mahdollistaa aiempaa suurempien kuormien pudottamisen turvallisesti ja tehokkaasti.

C-295M on taktinen kuljetuskone, joka kykenee toimimaan pienten lentopaikkojen lyhyiltä ja kapeilta kiitoteiltä. Ilmavoimien käytössä on kolme C-295M-kuljetuskonetta, jotka on sijoitettu Satakunnan lennoston Tukilentolaivueeseen. Kaksi ensimmäistä konetta toimitettiin Suomeen vuonna 2007 ja kolmas vuonna 2011. Kuljetuslentojen lisäksi C-295M-kalustolla on lennetty laskuvarjojääkärien hyppykoulutuslentoja ja suoritettu pienmateriaalipudotuksia.

Satakunnan lennosto ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen Järjestelmäkeskus ovat kehittäneet C-295M-kaluston materiaalipudotuskykyä Maavoimien toimeksiannosta. Container Delivery System (CDS) -materiaalipudotusjärjestelmä tehostaa kuljetuskoneiden kykyä tukea maassa toimivia joukkoja. Käytännössä CDS-pudotuksin on mahdollista toimittaa esimerkiksi välttämättömiä varusteita tai elintarvikkeita. Harjoituspudotuksissa CDS-palletit kuormataan pääasiassa hiekkasäkeillä ja vesitynnyreillä.

Koulutus CDS-pudotustoimintaan yhteistyössä Portugalin ilmavoimien kanssa​

CDS-pudotustoiminnan edellyttämä käyttäjäkoulutus toteutettiin lokakuussa 2021 yhteistyössä Portugalin ilmavoimien kanssa. Portugalin ilmavoimien käytössä on yhteensä 12 C-295M-kuljetuskonetta, joten Portugali on Espanjan ja Puolan ilmavoimien ohella yksi Euroopan merkittävimmistä C-295M-käyttäjistä. Satakunnan lennoston ja Järjestelmäkeskuksen henkilöstön koulutus CDS-materiaalipudotusjärjestelmän käyttöön toteutettiin Portugalin ilmavoimien 502 ”Elefantes” -laivueen Montijon tukikohdassa. Käyttäjäkoulutuksen myötä CDS-pudotustoiminnassa on saavutettu alustava operatiivinen suorituskyky (initial operational capability, IOC).

‒ Opiskelimme koulutuksessa CDS-materiaalipudotusjärjestelmän toimintaa sekä teoriassa että käytännössä. Portugalilaiset isännät hoitivat koulutuksen rautaisella ammattitaidolla. Myös sääolosuhteet olivat suosiolliset, joten saimme lennettyä riittävän määrän harjoituspudotuksia ja saavutimme koulutustavoitteet, kertoo sotilasmestari Timo Poikonen Satakunnan lennoston Lentotekniikkalaivueesta.

Materiaalipudotustoiminta perustuu Maa- ja Ilmavoimien yhteistyöhön. Kuljetuskoneen kuormamestarilla on oltava loadmaster-kelpuutuksen lisäksi täsmäkoulutus CDS-pudotustoimintaan. Kuormamestari vastaa koneen oikeaoppisesta kuormaamisesta, kuorman rigauksesta rahtitilaan, pudotuksesta sekä koneen rahtitilan turvallisuudesta lennon aikana. Pudotustoiminnan turvallisuus varmistetaan riittävällä koulutuksella ja kertauksella, vakioiduilla toimintatavoilla, tarkistuslistoilla sekä saumattomalla yhteistyöllä pudotustoimintaan liittyvän maaorganisaation kanssa.
 
Toivottavasti sellaista tilannetta ei ikinä tulee jossa täytyy maavoimia alkaa tukemaan ilmavoimien materiaalipudotuksin.
 
Tuo voi olla myös keino saada materiaalia käyttäjiensä käsiin nopeammin kuin lähimmältä kiitoradalta kuorma-autokyydillä. Ei pudotusten tarvitse olla mitään epätoivoista mottien pelastusyritystä.
 
Jos vaikka Mikkeliin muodostuisi Stalingrad 2.0 niin kahdella Casalla ei tilannetta pelastettaisi. Hiukan pienimuotoisempia käyttötapoja on tosiaan helppo keksiä.
 
Kyllähän tossa on mietitty sitä, että Suomalaiset ja Kiinalais joukot kohtaavat Uralilla, niin voiton juhlallisuuksiin voidaan lentämällä käydä tiputtaa soittokunta ja sen soittimet.
Niin että ollaan seuraavassa mittelössä taas liittoutuneita vastaan. Kiinalaiset lapinpolttajat on toki vaihtelua.
 
Kaukopartiomiehistä linjojen takana mm. Muurmannin radalla toisen maailmansodan aikaan voi varmaan ottaa vinkkiä mihin tätä täydennysten ilmapudotuskykyä käytännössä tarvittaisiin...

Ilmapudotuksina suurin osa täydennyksistä tuli jo siihen aikaan, käytännössä tässä suhteessa mikään olennainen ei ole muuttunut viimeiseen 78 vuoteen.

Tuskin millekään perusmosurille toimitettaisiin lisää ammuksia tällä tavalla.
 
Yksittäisen partion täydentänee kevyemmälläkin kalustolla? Casalla tavaraa tulee kuormalavoittain, ei tipoittain.

Sinänsä kyllä mielenkiintoinen uusi kyky. Tulee mieleen, että noitakin koneita voisi olla nykyistä enemmän. No, on maamme köyhä ja siksi jää.

Ehkä Learjetien tilalle?
 
Etelä-Korealaiset valmistautuvat kotimaisen KF-21 koneen proton ensilentoon:

206554-3704227a6af5d9c587b449dacba57265.jpg

206555-8bb7118d46ed70d99cbfbd2cb241005d.jpg
 
Back
Top