Intia ja Pakistan

TT

Majuri
Joo eikä tarvitse aina ajatella että kehitysmaalaiset siellä aina keksii satuja. Kuka muistaa esimerkiksi Irakin sodasta Jessica Lynchin uljaan taistelun viimeiseen patruunaan tappaen kymmeniä vihollisia? Jälkeenpäin typy sanoi ettei ampunut laukaustakaan kun pyssy jumitti.
Eikös tuo ollut vielä niin, että joutui hummerillaan (tai mikälie kosla) taisteluun, vangiksi, ja sitten erikoisjoukot kävivät pelastamassa tämän sankarittaren irakilaisten julmasta vankeudesta. Myöhemmin kävi pikkuhiljaa ilmi että olivat vain ajaneet ojaan, viety irakilaiseen sairaalaan missä paikalliset lääkärit antoivat heille etusijan hoidossa ihan omana päätöksenään, mutta sinne teki jenkit kuitenkin näyttävän pelastusiskun ja kotijoukot hurrasi. Muistan tuon hämärästi, oli ihan ihme keissi.
 
Viimeksi muokattu:

inscout

Eversti

Juu. Vastustajan tappioiden yliarviointi on aina ja kaikkien perisynti. Muista lukeneeni (Oliko Suuri Sirkus-kirja) jossa kuvattiin tilannetta ennen Normandian maihinnousua kun arvioitiin Luftwaffen voimakkuutta, niin esimerkiksi pelkästään jenkkien pommituslennosto väitti ampuneensa alas niin monta saksalaista hävittäjää, että saksan ilmavoimat olisivat tuhoutuneet kahteen kertaan.
 
Nikhris

Luutnantti
Eikös tuo ollut vielä niin, että joutui hummerillaan (tai mikälie kosla) taisteluun, vangiksi, ja sitten erikoisjoukot kävivät pelastamassa tämän sankarittaren irakilaisten julmasta vankeudesta. Myöhemmin kävi pikkuhiljaa ilmi että olivat vain ajaneet ojaan, viety irakilaiseen sairaalaan missä paikalliset lääkärit antoivat heille etusijan hoidossa ihan omana päätöksenään, mutta sinne teki jenkit kuitenkin näyttävän pelastusiskun ja kotijoukot hurrasi. Muistan tuon hämärästi, oli ihan ihme keissi.
Tapauksesta on tehty tolkuttoman huono elokuva "Saving Jessica Lynch". Kerran tuli katsottua jonkin aikaa, mutta oli pakko lopettaa kesken, kun oli sellaista soopaa että oksat pois.
 
Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kolme poliisia + siviili kuoli Kashmirissa.
Three security personnel and a civilian were killed in an encounter in Jammu and Kashmir’s Kupwara district on Friday. Sources said that during search operation a terrorist, who was presumed dead, suddenly stood up and started firing at the security personnel.
https://www.hindustantimes.com/india-news/three-security-personnel-killed-in-encounter-with-militants-in-jammu-and-kashmir-s-kupwara/story-aL0XNLboZ0CfJdZ2EPEddP.html
 
BlackFox

Ylipäällikkö
PAKISTAN on vapauttanut vangitsemansa intialaisen hävittäjälentäjän, kertoo uutistoimisto AFP.

Kyse on liennytysaskeleesta kahden ydinasevallan välisessä konfliktissa. Se kärjistyi vaarallisesti aiemmin tällä viikolla, kun Intia ja Pakistan tekivät ilmaiskuja toistensa alueille.

Pakistanin pääministeri Imran Khan sanoi torstaina, että lentäjä vapautetaan ”rauhan eleenä”.
INTIA näkee lentäjän vapauttamisen diplomaattisena voittona, mutta samalla levottomuudet Intian ja Paskistanin hallitsemien alueiden rajalla Kashmirissa jatkuvat.

Perjantaina tulituksissa Intian puolella kuoli kaksi militanttia ja neljä Intian turvallisuuspalvelun työntekijää. Myöhemmin mielenosoituksissa kuoli vielä yksi siviili.
 
Juna112Porojetsiin

Eversti
Lahjoittaja
Mahtoiko tästä teoriasta jo olla maininta täällä;
F-16 olisi tullut tonttiin Pakistanin puolella, samalla kun Abhinandan laskeutui varjollaan. Tästä johtuen Pakistanissa olisi levinnyt käsitys, että kaksi intialaista konetta pudonnut ja kaksi lentäjää on saatu kiinni, joista toinen sairaalassa. Sitten olisi selvinnyt, että toinen oli pakistanilainen lentäjä Wing Commander Shahzaz Ud Din of 19 Squadron (Sherdils) PAF, joka joutui pudottuaan paikallisen väestön käsiin ja jota luulivat intialaiseksi - ja lynkkasivat tämän.
Tämä tarinahan ratkaisisi sen miksi pudenneiden koneiden ja lentäjien lukuäärästä on ollut vaihtelevia tietoja, ja miksi Pakistan ei ole voinut esitellä kuin yhden intialaisen lentäjän, eikä edes identiteettiä toiselle. Ja toisaalta Intialtakaan ei tunnu olevan enempää lentäjiä kateissa. Ja kolmanneksi, jos pakistanilaispilotti olisi kaatunut ilmataistelussa, Pakistan olisi rakentanut marttyyrimyyttiä .. ja intialaiset puolestaan esitelleet joko sotavankia tai kertoneet kaatuneesta pak-lentäjästä.

Siispä tämmöinen :
http://thewitness.in/t/pakistani-f-16-pilot-dies-after-his-own-countrymen-lynched-him-on-suspicion-of-being-an-indian/529
Joka on juttuna tosin kerrassaan hämmentävä - alkaen tuosta jutun ensimmäisestä kuvasta jossa ikäänkuin esitellään tämä pakistanilaislentäjä. (eipä ihme jos rahvas menee siellä sekaisin siitä, kuka on kenenkin joukoissa)
 
SJ

Kuulostaisi liian "hyvältä" ollakseen totta. Toisaalta, kun kyseessä on tuo maailman osa, niin ehkä sittenkin...
 
ctg

Ylipäällikkö
Twitterin mukaan Intian ja Pakistanin LoC-rajalla on pirteä tykistökeskustelu järeillä laitteilla.
Kello on 3 aamulla, siellä- Hyvä kurmottaa yön pimeimpänä hetkenä. Mahtaako olla totuus?
 
Nikhris

Luutnantti
Twitterin mukaan Intian ja Pakistanin LoC-rajalla on pirteä tykistökeskustelu järeillä laitteilla. Todennäköisesti Intian aloittama.
Lentäjän vapauttaminen otettiin positiivisesti vastaan monelta intialaiselta, mutta Modin kannattajien kesken se että Pakistan näyttää olevan vahvemmalla tässä tämänhetkisessä Kashmir-tilanteessa nähdään heikkoutena ja kun vaalit ovat aivan nurkilla, niin jos Modi haluaa saada niitä ääniän, niin tämän pitää näyttää "voimaa" niille jotka häntä äänestäisivät.

Ja nämä Modin kovemman luokan nationalistit eivät oikein ole mitään kivaa sakkia: puolueen kannattajian piireissä esim. terroristista joka murhasi Gandhin halutaan kaavailla kansallissankaria jolle pystytettäisiin patsas.
 
PM

Luutnantti
Mahtoiko tästä teoriasta jo olla maininta täällä;
F-16 olisi tullut tonttiin Pakistanin puolella, samalla kun Abhinandan laskeutui varjollaan. Tästä johtuen Pakistanissa olisi levinnyt käsitys, että kaksi intialaista konetta pudonnut ja kaksi lentäjää on saatu kiinni, joista toinen sairaalassa. Sitten olisi selvinnyt, että toinen oli pakistanilainen lentäjä Wing Commander Shahzaz Ud Din of 19 Squadron (Sherdils) PAF, joka joutui pudottuaan paikallisen väestön käsiin ja jota luulivat intialaiseksi - ja lynkkasivat tämän.
Tämä tarinahan ratkaisisi sen miksi pudenneiden koneiden ja lentäjien lukuäärästä on ollut vaihtelevia tietoja, ja miksi Pakistan ei ole voinut esitellä kuin yhden intialaisen lentäjän, eikä edes identiteettiä toiselle. Ja toisaalta Intialtakaan ei tunnu olevan enempää lentäjiä kateissa. Ja kolmanneksi, jos pakistanilaispilotti olisi kaatunut ilmataistelussa, Pakistan olisi rakentanut marttyyrimyyttiä .. ja intialaiset puolestaan esitelleet joko sotavankia tai kertoneet kaatuneesta pak-lentäjästä.

Siispä tämmöinen :
http://thewitness.in/t/pakistani-f-16-pilot-dies-after-his-own-countrymen-lynched-him-on-suspicion-of-being-an-indian/529
Joka on juttuna tosin kerrassaan hämmentävä - alkaen tuosta jutun ensimmäisestä kuvasta jossa ikäänkuin esitellään tämä pakistanilaislentäjä. (eipä ihme jos rahvas menee siellä sekaisin siitä, kuka on kenenkin joukoissa)
Paskastanin lentäjä on voinut joutua esim. paikallisten islamistien käsiin jotka eivät ole paikallisten asevoimien parhaita kavereita.

Muitakin vaihtoehtoja on loputon määrä, esim:
- Kone tuli tonttiin Pakistanin puolella, mutta ei haluta myöntää noloa häviötä Bisonille.
- Edellinen + lentäjä ei selviytynyt hypystä. Yritetään salata asia ettei kansa kiihotu liikaa marttyyristä. Pakistanhan on pyrkinyt esiintymään sovittelevasti. Voimasuhteet eivät näytä hirveän hyvältä Pakistanin kannalta kunnon kähinään.

Hyvällä sykkeellä osittain mennään intiaanien puolella. Kommentti edellisen kirjoittajan linkissä:
Many Indians on social media are shedding tears for the fallen enemy. But let me say, a good Pakistani is a dead Pakistani. Jai Hind.
 
jokuvaan

Ylipäällikkö
India sanoo, että sillä on SAR kuvia tuhoituneista rakennuksista ja satelliittikuvia ei ole kyetty saamaan pilvipeitteen takia. (mitään SAR-kuvia ei ole esitetty julkisuuteen)

https://indianexpress.com/article/india/radar-imagery-confirms-4-buildings-in-jaish-madrasa-were-hit-official-5607623/

Tämän huteran satelliittikuvan mukaan Intian pommit menivät 150-200m huti
https://www.aspistrategist.org.au/were-indias-airstrikes-in-pakistan-a-strategy-for-public-approval/

https://www.aspistrategist.org.au/wp-content/uploads/2019/03/0103kashmirstrikes3.jpg
https://www.aspistrategist.org.au/wp-content/uploads/2019/03/gif_Small_2_planetlogo.gif

Öinen ja pilvinen vuoristo teki Spice-liitopommeille tepposet?
 
Viimeksi muokattu:

Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
450/900 kilon pommeja pamahtaa pakistanilaisittain rakennettuun taloon eikä tule muuta vahinkoa kuin hieman sisältä kärähtää ja katto menee uusiksi? Veikkaan että taloista olisivat seinät romahtaneet jne.
 
Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Yhdysvallat selvittää, käyttikö Pakistan amerikkalaisvalmisteisia hävittäjiä operaatiossaan Intian ilmavoimia vastaan.
Pakistanin armeijalla on F-16-hävittäjiä, mutta se sanoo, ettei se käyttänyt niitä intialaisen sotilaskoneen pudottamiseen.
Sotilaskoneen ampuminen alas tarkoittaisi sopimusrikkomusta hävittäjät myyneen Yhdysvaltain ja Pakistanin välillä.
https://yle.fi/uutiset/3-10671087
 
Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Pakistan’s Navy claimed that it has “detected and blocked” an Indian Navy submarine from entering Pakistani territorial waters.
Interestingly, as Indian defense analysts noted, the on-screen display of the imagery released, purportedly showing the Indian submarine, indicates that the video was taken approximately 415 kilometers from Karachi, and 158 kilometers from Gwadar — a considerable distance from Pakistani territorial waters.

It still would put the Indian submarine in Pakistan’s Exclusive Economic Zone (EEZ). However, military activities in EEZs are not prohibited. The United Nations Convention on the Law of the Sea (UNCLOS), according to the interpretation of the majority of signatory countries, gives coastal states the right to regulate economic activities, but it does not give states the right to regulate foreign military activities in the parts of their EEZs beyond their 12-nautical-mile territorial waters.
https://thediplomat.com/2019/03/pakistans-navy-spotted-warned-indian-submarine-in-arabian-sea/
 
Top