Irak

Miten tämä isku tehtiin? Ilmaiskulla, singolla, pommilla?

Hiukan wtf olo, miten Jenkit pystyy tekemään iskun toisen valtion pääkaupungin lentokentällä?

Edit: dronella, tossahan se linkattiinkin. Mistä tällainen drone ohjaillaan? Kuinka pitkän matkan takaa?
 
USA iskee Irakin ytimessä Irakin ja Iranin vastaista USA- ja Israel -vastaista yhteistoimintaa ja sen ydinhenkilöitä vastaan.

Kaikkien noiden kolmen suhteen tilanne on tänään erilainen kuin eilen tai toissapäivänä.

Isku sattuu juuri siihen aikaikkunaan jossa USA:n kongressi ja monet muut poliittiset tai virkamieselimet eivät ole täydessä työn tehossa. (Olipas hassu sattuma.)

Iskua on edeltänyt pieni joukkojen siirtäminen tuohon suuntaan.

Kohteena Iranin sisäpolitiikassakin hyvin keskeinen henkilö, joka on keskeisin (?) solmukohta siinä miten Iran ulottaa sotilaallista valtaansa muihin maihin.

Melkein veikkaisin että tällä on laajempiakin kuin vain alueellisia vaikutuksia.

Persianlahdella on nyt varmaan jokainen mahdollinen drone ilmassa.

Venäjä ja Kiina tuskin ilahtuvat tästä.

Mielenkiintoinen alku vuodelle 2020.

Lisätään tähän vielä sellainen asia, että joku syy sillä Iranin kaaholla on ollut pyöriä tuolla ja oli se syy mikä tahansa, niin tämä isku saattaa haitata merkittävästi kyseistä toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Iran tulee harkitsemaan tarkkaan seuraavaa siirtoaan. Olisiko kosto enemmän terrorismia kuin sotilaallinen isku?
 
Viimeinen tieto että uhreja 10 joten muuhunkin osuttu kuin pelkästään yhteen maasturiin.
 
Iran tulee harkitsemaan tarkkaan seuraavaa siirtoaan. Olisiko kosto enemmän terrorismia kuin sotilaallinen isku?

Olisi syytäkin miettiä tarkkaan. Jos nyt lähtökohtaisesti peli on 1 - 1, niin ehkä kannattaisi jättää tähän. Mutta sisäpoliittisista syistä pitää jotain vielä tehdä. Iranin keinot kostaa suoraan lienevät aika heikot, ja vaatimuksena on nopea vastareaktio. Näkyvän ja tuntuvat terrorikampanjan/-operaation toteuttaminen tässä aikaikkunassa ei taida onnistua. Suora ohjusisku Israeliin tai johonkin USA:n sotilaskohteeseen olisi sitten viimeinen niitti.
 
Back
Top