Irak

Fencer

Eversti
Mitä iranilainen kenraali on tehnyt Bagdadissa?

"Suleimani on yksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä Iranissa. Hän on johtanut Iranin ulkopuolella toimivia Quds-erikoisjoukkoja yli 20 vuotta.
Quds-joukoilla on ollut merkittävä rooli monissa konflikteissa, joihin Iran on osallistunut. CNN:n haastatteleman turvallisuuspolitiikan asiantuntijan (siirryt toiseen palveluun) Peter Bergenin mukaan Suleimani on johtanut Iranin sotilasoperaatioita Libanonissa, Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä.

Suleimani raportoi suoraan Iranin hengelliselle johtajalla Ajatollah Ali Khameneille.
Myös al-Muhandis oli merkittävä vallankäyttäjä Irakissa. Hän toimi Isis-järjestön vastaisessa taistelussa merkittävässä roolissa olleiden Popular Mobilization Forces -joukkojen (tunnetaan myös nimellä Hashed al-Shaab) varajohtajana.

Joukot toimivat usein yhteistyössä Quds-joukkojen kanssa ja niillä oli läheiset suhteet Iraniin. Hashed al-Shaab on Iranin kanssa läheisissä väleissä oleva shiiaenemmistöinen järjestö, joka on otettu osaksi Irakin valtion turvallisuuskoneistoa.

Hashed al-Shaabin mukaan iskussa kuoli viisi ryhmän jäsentä sekä kaksi ryhmän vieraana ollutta “tärkeää henkilöä”. Ryhmän tiedottajan mukaan iskun takana olisivat “yhdysvaltalaiset ja israelilaiset”."
 

Merten sheriffi

Greatest Leader
Olisi syytäkin miettiä tarkkaan. Jos nyt lähtökohtaisesti peli on 1 - 1, niin ehkä kannattaisi jättää tähän. Mutta sisäpoliittisista syistä pitää jotain vielä tehdä. Iranin keinot kostaa suoraan lienevät aika heikot, ja vaatimuksena on nopea vastareaktio. Näkyvän ja tuntuvat terrorikampanjan/-operaation toteuttaminen tässä aikaikkunassa ei taida onnistua. Suora ohjusisku Israeliin tai johonkin USA:n sotilaskohteeseen olisi sitten viimeinen niitti.
Mielestäni tilanne ei ole mitenkään 1-1. Tuo Suleimanin tappo vastaa ehkä jonkun tunnetun jenkki sotasankarin salamurhaamista etc..
 

Fencer

Eversti
Mielestäni tilanne ei ole mitenkään 1-1. Tuo Suleimanin tappo vastaa ehkä jonkun tunnetun jenkki sotasankarin salamurhaamista etc..
Jenkkien mielestä tuo 1 - 1 -tilanne näkyy tulostaululla. Iran kokee olevansa tappiolla 6 - 1. Tästä näkymyserosta johtuen seuraava siirto on äärimmäisen kriittinen.
 
Viimeksi muokattu:

Pihatonttu

Ylipäällikkö
Mitä iranilainen kenraali on tehnyt Bagdadissa?
Irakin tämän hetken johto on erittäin läheisissä suhteissa Iraniin, voisi jopa sanoa että jossain määrin Iranin komennossa.

Irakin keskeisimmät shiamilitiat on ymmärtääkseni liitetty osaksi Irakin turvallisuuskoneistoja. Niiden johtaja meni tossa samalla. Se vihjaa vahvasti siihen, että iranilainen kenraali on ollut Irakissa koordinoimassa sitä, miten irakilaiset joukot ja yksiköt toimisivat USA:ta ja sen liittolaisia vastaan Irakissa tai Irakin kautta.

Irakissa shia-sunni -jako on vahvistunut epävakauden myötä. Irakin sunnit pelkäävät ja vihaavat shiamilitioita ja niiden toimintatapoja. Nyt riemuitsevat sitä, että tämä kenraali ja muuta shiamilitioihin liittyvää porukkaa kuoli.

Ihan kaikkea tuolla tapahtuvaa ymmärtää paremmin jos muistaa, että islamilainen käsiteavaruus ei sisällä ollenkaan sitä, mitä me ajattelemme rauhana, rauhansopimuksena tms. Sen tilalla on sellainen käsite kuin hudna.


Muslimit eivät voi tehdä rauhaa ei-muslimien kanssa. Se on islamin mukaan käsitteellinen mahdottomuus.

Rauhan sijaan voivat tehdä hudnan. Hudna on erikoistyyppinen aselepo. Se tehdään siksi ja vain siksi, että ollaan alakynnessä. Sen ainoa tarkoitus on tarjota mahdollisuus vahvistumiselle. Muslimin velvollisuuksiin kuuluu pettää hudna ja viimeistään kymmenen vuoden sisällä sen laatimisesta.

Kun Israeliin liittyen tehtiin aikanaan ns. Oslon rauhansopimus, niin Jasser Arafat rauhoitteli palestiinalaisia kertomalla usealla eri tavalla että se on hudna.

Kun mikä tahansa muslimimaa tai -ryhmä ottaa nekkuunsa vaikka USA:lta, niin jos se turpaansa saatuaan tekee rauhan, niin se ei omasta mielestään tee rauhaa vaan hudnan.

Hudna ja sen merkitys on keskeisen tärkeää tajuta myös kun miettii poliittisesti läpeensä islamisoituneen Turkin roolia Naton jäsenenä ja melko rauhallisesti joidenkin riitakumppaneidensa kanssa elävänä maana.

Jokainen "rauhansopimus" islamilaisen/islamistisen ja ei-islamilaisen osapuolen välillä pitää nähdä hudna-näkökulman läpi.

Länsimaisittain ajatellen voisi jopa sanoa, että hudna on maskirovka-tyyppinen harhauttava sotatoimi, jolla säännöstellään konfliktin intensiteettiä ja aloitteen tempaamisen mahdollisuutta. Rauha tai rauhansopimus se ei ole.

Myös Irakin nykyjohdon ja USA:n välejä kannattaa arvioida hudnatietouden läpi niin ymmärtää paremmin että missä mennään.
 

Pihatonttu

Ylipäällikkö
Meinaan sitä, että ennen dna-tutkimuksia, tuo on aika hapera tieto joka perustuu samannäköiseen sormukseen.
Joskus nämä korkean uhkan kohteena olevat käyttävät kaksoisolentoja tms. Sellainen tuntuisi aika luontevalta myös tämän kenraalin kohdalla - etenkin tilanteessa, jossa USA:lla on korkea intressi iskeä häneen.

JOS iskussa olisi mennyt kaksoisolento ja tuo kentsu ilmaantuisi suruajan päätyttyä uudelleen näkyviin, niin siitä tulisi kertaheitolla legendaarinen hahmo läpi koko muslimimaailman.

Toivottavasti niin ei käy vaan tossa meni oikea henkilö.

DNA-varmistusta asialle tuskin saadaan koskaan. Irak ei taatusti tee sellaista, ei anna USA:lle sellaisen mahdollisuutta eikä Irankaan tee siinä yhteistyötä. Ja muslimiperinteen mukaan jäänteet haudataan tosi pian.
 

Merten sheriffi

Greatest Leader
Joskus nämä korkean uhkan kohteena olevat käyttävät kaksoisolentoja tms. Sellainen tuntuisi aika luontevalta myös tämän kenraalin kohdalla - etenkin tilanteessa, jossa USA:lla on korkea intressi iskeä häneen.

JOS iskussa olisi mennyt kaksoisolento ja tuo kentsu ilmaantuisi suruajan päätyttyä uudelleen näkyviin, niin siitä tulisi kertaheitolla legendaarinen hahmo läpi koko muslimimaailman.

Toivottavasti niin ei käy vaan tossa meni oikea henkilö.

DNA-varmistusta asialle tuskin saadaan koskaan. Irak ei taatusti tee sellaista, ei anna USA:lle sellaisen mahdollisuutta eikä Irankaan tee siinä yhteistyötä. Ja muslimiperinteen mukaan jäänteet haudataan tosi pian.
Samaa mieltä. Olisi vähän oudon halpa kuolema.
 

Pihatonttu

Ylipäällikkö
Tämä isku jakaa Irakia entistä enemmän kolmeen osaan: kurdeihin, sunneihin ja shioihin. Voi olla jopa lähtölaukaus Irakin pysyvälle hajoamiselle.

Irakin sisäinen hajaannus muuttaa Saudien ja Iranin välistä kiistaa. En vielä tiedä tai ymmärrä miten, mutta muuttaa kuitenkin.

Tämä isku saattaa vaikuttaa Hisbollahin ja huthien toimintaan samoin kuin Qatarin tilanteeseen.
 

ILoveEU

Majuri
Yhdysvaltojen kaupungeissa varaudutaan Iranin terrori-iskuun.


Joskus oli juttua että hessuilla olisi kyky iskeä Yhdysvaltoihin, mutta veikkaan ettei sellaista tule, koska homma voi lähteä eskaloitumaan melko nopeasti.
 

Taustapahvi

Kersantti
Ollen oikeat ukot kyseessä tämä oli käännekohta, mitä on USA:n ja Israelin puolelta valmisteltu pitkin syksyä. Ja se yllätti Iranin, eivät uskoneet, että Trump aiempien näyttöjen pohjalta uskaltaisi eskaloida näin. Mutta mihin tämä johtaa? Tämä isku oli suoraa sotaa USA:n ja Iranin välillä. Tuliko nyt tehtyä "Sarajevon laukaukset"? Valmisteluita on toki tehty pitkään molemmin puolin, mutta nyt tilannetta ei hallitse kukaan. Aika jännät paikat. Eikä pelkästään jännät.
 
Top