Irakin ja Levantin islamilainen valtio tai Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio (ISIS)

Jotenkin outoa että iranilaisella kypärässä lukee englanniksi iranin armeija kirjoitettuna tussilla.
perjaatteessa ei mitään outoa mutta silti.
 
Kyseinen M60 Sabra osuman jälkeen.
13010852_570180179810827_1930186420131203678_n.jpg
 
ISIS jakautumassa kahtia - uhka iskuista ja joukkotuhoaseista pahenee

Naton ja EU:n turvallisuusasiantuntijoiden mukaan ISIS-järjestö pyrkii hankkimaan joukkotuhoaseita.

Euroopan komission terrorismin vastaisen toiminnan apulaisjohtaja Jorge BertoSilva varoittaa ISIS järjestön havittelevan kemiallisia, biologisia ja radioaktiivisia asemateriaaleja (CBRN).

”CBRN-aseiden kohdalla huoli on perusteltua”, Silva kommentoi Lontoossa järjestetyssä turvallisuusalan konferensissa brittilehti Telegraphin mukaan.

”Tiedämme, että terroristit pyrkivät hankkimaan näitä aineita”, Naton uusista uhkista vastaava apulaispääsihteeri tohtori Jamie Shea totesi samassa tilaisuudessa.

Shea varoitti ISIS-jihadistijärjestön saattavan jakautua kahtia.

Yksi osa järjestöä pyrkisi suojelemaan sen ydinalueilleen Irakiin ja Syyriaan perustamaa niin kutsuttua Islamilaista valtiota eli kalifaattia. Toinen osa taas keskittyisi perustamaan terroristisoluja ja iskemään Eurooppaan.

”Uhka todennäköisesti vielä pahenee ennen kuin tilanne kääntyy parempaan päin”, Shea arvioi.

ISIS-johdon viime vuoden lopulla järjestämästä salaisesta kokouksesta vuodetut tiedot vaikuttaisivat tukevan Shean varoitusta. Kokouksessa päätettiin uudesta strategiasta, joka keskittyisi entistä enemmän Eurooppaan. Verkkouutiset kertoi kokouksesta tässä.

Belgian viranomaiset varoittivat tiistaina ISIS:n lähettäneen lisää terroristeja Eurooppaan Brysselin maaliskuun iskun jälkeen. Maa on edelleen korkeassa hälytystilassa.

Europolin mukaan kaikkia Brysselin iskuun ja Pariisin marraskuun terroritekoihin osallistuneita ei ole vielä saatu kiinni.

Tiistaina saksalaislehti Bild uutisoi italialaisiin turvallisuuslähteisiin viitaten, että ISIS-terroristit suunnittelisivat iskuja Espanjan, Ranskan ja Italian aurinkorannoille tulevan kesän aikana. Italian tiedustelu on kiistänyt lehden väitteet.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/iisis_varoitus_uudet_aseet-49359
 
ISIS kärsinyt jättitappioita - ohjus räjäyttää ISIS:n pommirekan videolla

Britannian hävittäjät ja lennokit tekevät Irakissa ja Syyriassa taistelu- sekä tiedustelulentoja Isisin vastaisessa sodassa.

01212e85e36304a57dcd222ca0e1c10c150648d7aa10b800125340e794116bf5

Britannian hävittäjä tuhosi Isisin pommirekan ohjuksella.

Britannian ilmavoimien hävittäjäpommittaja tuhoaa puolustusministeriönjulkaisemalla videolla Isisin räjähteillä lastatun ajoneuvon.

Lennokin tallentamalla videolla Tornado-hävittäjä laukaisee tutkaohjatun Brimstone-ohjuksen, joka räjäyttää jihadistien pommirekan Pohjois-Irakissa sijaitsevan Mosulin kaupungin länsipuolella.

Britannian ilmavoimien tukemat Irakin terrorismin vastaiset joukot ovat ajaneet Isis-jiahdistit ulos Hitin kaupungista, joka sijaitsee Länsi-Irakin Anbarin maakunnassa Ramadin lähellä.

Typhoon-hävittäjät iskivät laserohjatuilla Paveway-pommilla jihadistien konekivääriasemaan viime keskiviikkona.

Tornado- ja Typhoon-hävittäjät tuhosivat viime torstaina Pohjois-Irakissa Isisin kranaatinheitinryhmän, maanlaisen tunnelin ja kokonaisen rakennuksen Paveway-pommeilla tukiessaan kurditaistelijoiden etenemisestä.

Tornadot pommittivat viime sunnuntaina jihadistien raskasta kranaatinheitinasemaa Pohjois-Syyriassa sijaitsevan Manbijin kaupungin lähellä. Pohjois-Irakissa Typhoon-hävittäjät tuhosivat Isisin heitinryhmän, neljä ajoneuvoa ja kolme rakennusta.

Maanantaina hävittäjät tuhosivat Pohjois-Irakissa kaksi heitinasemaa ja kolme rakennusta. Länsi Irakissa puolestaan tuhottiin kymmenen raketinheitintä ja suuri määrä ammuksia.

Minusta tuo näytti tyhjältä lavetilta?!?
 
En näe mainintaa, että sen olisi pitänyt olla täynnä räjähteitä. Josko siellä oli ukkoja kyydissä?

Tuommoinen teksti löytyy videon kuvauksesta, kun ton aukaise juutuubiin:

"West of Mosul, Tornado GR4s tracked an articulated lorry carrying a prepared car-bomb on its trailer; despite the lorry’s speed, a direct hit was scored on the car-bomb using a Brimstone missile."
 
Toi Brimstone https://en.wikipedia.org/wiki/Brimstone_(missile) on kylla yllattavan hyva, jopa USN on kasittaakseni laittamassa jossain vaiheessa tilauksen Britteihin vetamaan... tosin viimeisinta tietoa ei ole, tama wikista:

In July 2014, it was revealed that the United States Navy was beginning environmental and integration analysis of the Dual Mode Brimstone for use on the Boeing F/A-18E/F Super Hornet.

Meille nyt olis kylla vaikea keksia mitaan suoraa kayttoa tohon Suomen Hornetteihin... jos niilla koneilla ruvetaan yksittaisia iivanan tankkeja tasma-pommittamaan niin jossain on hommat kussu huolella.
 
Nyt voisi kyllä sivuston asiantuntijat analysoida tämän Turkin taistelupanssarivaunun suojauksen tason. Nimittäin jos kyseessä on ollut Kornet, niin se ei suinkaan ole ominaisuuksiltaan mikään turha ilotulitusraketti. Ainakaan netin tietojen perusteella.
Toisaalta, onko tuossa pelkkä toimittajan tulkinta, ettei läpäissyt alempaa panssaria. Mikä alempi panssari? Ja jos sisällä olisi ollut miehistö?
http://www.military-today.com/missiles/kornet.htm

Turkkilainen M60T-tankki otti osuman jihadistien tankintorjuntaohjuksesta Irakin Mosulin pohjoispuolella Ninevehissä. Amaq-uutistoimiston julkaiseman videon mukaan se on kuvattu tämän viikon tiistaina.

Isisin propagandan välittäjänä tunnettu Amaq väittää, että tankki tuhoutui.

Videon aitoudesta esitettiin aluksi hyvin suuria epäilyksiä, mutta Turkki vahvistaa, että sen tankkiin on osuttu. Turkin armeijan tiedotteen mukaan kukaan ei ollut osumahetkellä tankin sisällä

Turkkilaislähteen mukaan panssarivaunu vaurioitui lievästi. Lisäksi lähde huomautti, että Turkin joukot vastasivat tuleen ja surmasivat 32 Isisin taistelijaa.

Analytiikkayhtiö IHS:n Jane's Intelligence -julkaisun mukaan sosiaalisessa mediassa kiersi kuva osuman saaneesta tankista. Tankin tornin uloimmat panssarit olivat kuvan perusteella tuhoutuneet, mutta venäläisvalmisteinen 9M133 Kornet -panssarintorjuntaohjus ei ollut läpäissyt alempaa panssaria.
turkkitankkij1JI220416_ul.jpg

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016042221456100_ul.shtml
 
Tuo, mikä on rutussa, on M60 Sabran lisäpanssari. Samannäköinen kuin esim. Leo 2A6:n lisäpanssari, mutta on joko ERA tai NERA. Sen takana on vielä normaali M60-vaunun oma teräspanssari. Alempi panssari ilmeisesti tarkoittaa tuota ERA/NERAN takana olevaa vaunun omaa panssaria. Se, että kestikö kombinaatio tosiaan Kornetin osuman, se jää hämärän peittoon.

Tässä kuva ehjemmästä vehkeestä:

800px-Sabra_tank.jpg
 
Back
Top