Se mikä ekassa rähinässä oli mulle käsittämätöntä, oli koneiden lennättäminen Iraniin, entiseen ja tuoreeseen viholliseen jota vastaan sodittu pitkä sota oli loppunut vasta 1988, kolme vuotta aiemmin. Voitiin olla varmoja, että koneiden menetys oli varmaa tälläkin tavalla. Oliko taustalla vain hatara toive Iranin antiamerikkalaisiin tunteisiin vetoamisesta, onhan Iranin islamilainen hallinto suorastaan USA:n verivihollinen?
Diktatuurit ovat joo vähän sellaisia renkaidenpotkijoita asemarkkinoilla, kalustoa hankitaan että näyttää kovalta paperilla itselle ja toisille despooteille. Siinä on sekä sellaista lihasten pullistelua että tulivoimadeterrenssiä, mikä on vähän depoottien elinehto. Diktatuurien suurimpia heikkouksia on niiden putkiaivomainen komentorakenne, upseerien käytännössä ainoa tehtävä on miellyttää esimiehiään joiden ainoa tehtävä on miellyttää Majaradzaansa, joten paraatissa vaunut ovat tiptop ja akuankkamarssi ripeää ja moitteetonta. Operatiivinen harjoittelu saattaa jäädä käytännössä olemattomaksi ja meno näyttää usein siltä, että pikkuhitlerillä on alaisinaan joku Waffen-SS -henkinen henkivartiokaarti ja kommandojoukkue päteviä miehiä ja regulaariarmeija on sitten mitä on, ehkä jopa pelätään antaa sotilaille koulutusta vallankaappauksen pelossa. Paljonhan tuota näkyy yhä edelleen, miten vaikka syyrialaiset T-72:t vain istuvat kuin tikku paskassa kun insurgentit ampuvat ATGM:llä vaunuja vierestä. Ei minkäänlaista aloitekykyä tai ilmeisesti edes käsitystä siitä miten tulen alla tulisi toimia. Irakilaisilla oli ihan sama meno 1991, vaunujen ympärille kaivettiin hiekkavallit mitkä ovat käytännössä hyödyttömiä nuoliammuksia vastaan ja niissä seisottiin sitten kuin tatti ja odotettiin että vihollinen kiltisti ajelee tykinputken eteen.
Tämä on hämmentävä pohjanoteeraus, sillä vasta 10 v aikaisemmin, 1981 irakilaiset
ajelivat Iranin vaunut kylmiksi ansiokkaasti järjestetyssä väijytyksessä. Ilmasodassa irakilaiset menestyivät jokseenkin keskinkertaisesti, mutta yksittäiset yksiköt kykenivät merkittäviinkin suorituksiin, mm. yhden Tu-22 -pommittajan iskulla lamautettiin Iranin ilmavoimien polttoainehuolto useiksi päiviksi - tilaisuus, jonka Irakin odanjohto jätti käyttämättä. Suoritukset ovat ihan kohtuullisia, kun ottaa huomioon irakilaisen kaluston koostuneen pitkälti neukkulaisista vientimalleista kun taas Iranilla oli shaahin ylijäämänä jokseenkin kuranttia länsikamaa. Persianlahden sotaan mennessä kyvyt oli lähes tyystin menetetty ja ilmeisesti tasavaltalaiskaarti ainoa jokseenkin toimintakykyinen osasto. Muutamat Mirage F1- ja MiG-25 -lentäjät pistivät ilmassa hanttiin välttävällä menestyksellä, MiG-25:t erityisesti, yksi Hornet ammuttiin alas ja toinen pistohyökkäys ajoi EF-111:n pakosalle Elso-tehtävästään, mikä johti kahden F-15:n alasampumiseen ilmatorjuntatulella. Ilmeisesti MiG-25:t olivat ainoa todellinen uhka liittouman ilmaiskuille ja F-15:t ohjattiin torjumaan niitä heti, kun niiden liikehdinnästä saatiin pienikin vihi.