Iranin hyökkäys Israeliin

Ajoneuvosta laukaistuna tuo APKWS näyttää tällaiselta, näitä on Ukrainassa jo käytössä
 
CNN:n lähteiden mukaan sotakabinetti on päättäväinen sen suhteen, että hyökkäykseen vastataan. Ajoitusta tai vastatoimien laajuutta ei kuitenkaan vielä päätetty.

Uutiskanavan lähde sanoo, että Israelin armeijalle on annettu käsky laatia eri vaihtoehtoja Israelin vastaukselle.

Uutiskanava kertoo myös, että Israelin hallinto on sanonut Yhdysvalloille, ettei se tavoittele tilanteen merkittävää kärjistämistä.

Israelin sotakabinetin jäsen, oppositiojohtaja Benny Gantz sanoi sunnuntaina ennen kokousta, että Israel aikoo ”ottaa saatavansa Iranilta sille sopivalla tavalla ja aikataululla.”
Näissä olisi hyvä olla linkki alkuperäiseen lähteeseen. Onko se siis CNN vai joku kotimainen taho kun käännettyä tekstiä ja sitaatteja?
 
Referoin mielelläni myös itse, koska virallinen kielemme on suomi.

Israel Times kertoo kattavammin sotakabinetin puheista. Niistä voi päätellä, että Gaza ja panttivankien vapauttaminen on ensisijaista. Iranin aika tulee kyllä.

Lehden mukaan jotkut hallituksen kovan oikeiston jäsenet vaativat ankaria kostotoimia, kun taas sotakabinetin jäsenet Gantz ja Gallant antavat harkittumpia lausuntoja vaatien globaalin liittouman rakentamista.
Sotakabinetin ainoat äänivaltaiset jäsenet ovat Gantz, pääministeri Benjamin Netanyahu ja puolustusministeri Yoav Gallant.

"Vielä tänäkin päivänä on muistettava, että emme ole vielä saaneet päätökseen tehtäviämme – ensisijaisesti panttivankien palauttamista ja pohjoisen ja etelän asukkaisiin kohdistuvan uhan poistamista”, Ganz sanoi. ”Jatkamme kampanjaa päättäväisesti ja vastuullisesti. Ja yhdessä me voitamme."

Toinen paikka, mistä saa tietoa ilman, että analyyseissa ja mielipiteissä on kovin monta välikättä, on tietysti Haarez. Sinne pitäisi kuitenkin kirjautua, jotta näkee tarpeeksi.

Haarezin mukaan Yhdysvaltain intresseissä on ollut estää sodan eskaloituminen Israelin ja Hizbollahin ja Iranin välillä jo lokakuun 7. päivästä lähtien.

Tämän uutisen mukaan Iran varoitti yhdysvaltoja iskusta.

Onhan tuo kun 110 ballistista ohjusta on "minimaalinen rajoitettu isku"... risteilyohjukset ja mopot oli vain sellainen ystävyysottelun kaltainen mukava tapa muistaa naapuria.

Mutta jos jotain hyvää tästä haluaa nostaa esille niin kehittyneet ilmatorjuntaohjukset ovat todellisia rauhanaseita, mikä tuli nyt todistettua. Aseistakieltäytyjille voitaisiin tarjota soveltuvia tehtäviä myös ilmatorjunta-aselajiin...

EDIT: Nyt muuten taisi loppua ihan konkreettisesti se avaruuden demilitarisointi. Siellä mäjähteli niin komeasti että maanpinnaltakin näki ihan uudenlaisia ilotulituksia. Ja Arrow 3:lla voi virallisestikin poistaa sieltä avaruudesta ylimääräisiä satelliitteja kuleksimasta, tosin lisäten samalla avaruusromun määrää.
 
Viimeksi muokattu:
Toinen paikka, mistä saa tietoa ilman, että analyyseissa ja mielipiteissä on kovin monta välikättä, on tietysti Haarez. Sinne pitäisi kuitenkin kirjautua, jotta näkee tarpeeksi.

Haarezin mukaan Yhdysvaltain intresseissä on ollut estää sodan eskaloituminen Israelin ja Hizbollahin ja Iranin välillä jo lokakuun 7. päivästä lähtien.

7.10 eli putlerin syntymäpäivästä lähtien.

”Jordanian prinsessa Salma bint Abdullah ampui alas kuusi dronea viime yönä. Ajatollat eivät ole pitäneet siitä, että nainen voitti heidät.”

Ompa jännä taas vuoden päästä katsoa mitä tämä saa aikaan Israelin asetuotannossa. Rafael ei ole ollut mikään pikkutekijä, mutta vuodesta 2022 vuoteen 2023 yhtiön myynti nousi 85 % ja sen myötä ja osin siitä syystä, että työntekijöitä on reserviläisinä palveluksessa, yhtiö tänä vuonna palkkaavat vaatimattomasti 2000 työntekijää lisää.

Se on melkoinen määrä, kun tämän Iranin uhittelun laineet ovat laskeutuneet niin todennäköisesti vauhtia vain parannetaan vuoden loppua kohti ja 2025.

Pari huomiota, aiempien uutislähteiden mukaan Iranilla on suuri tuhansien ohjusten varasto, mutta nyt ensimmäisen erän laukaisupisteet lienee osin kartoitettu, ja seuraavalla kierroksella voidaan jäädä enemmän lähtökuoppiin. Luultavasti Israel tekee rajoitetun vastaiskun johon Iran ei osaa olla provosoitumatta.
 
7.10 eli putlerin syntymäpäivästä lähtien.

”Jordanian prinsessa Salma bint Abdullah ampui alas kuusi dronea viime yönä. Ajatollat eivät ole pitäneet siitä, että nainen voitti heidät.”

Al Bawaba kertoo taustoja. Sandhurstin käynyt nuori lentoupseeri. Näppylähanskat esiin ja rinki pystyyn :solthum:

https://www.albawaba.com/editors-ch...es-first-female-military-pilot-jordan-1332056

Princess Salma Becomes The First Female Military Pilot in Jordan​

Published January 10th, 2020 - 07:27 GMTFacebookTwitterLinkedInPinterestJaa
Princess Salma and Queen Rania (Instagram)

Princess Salma and Queen Rania (Instagram)

Princess Salma was honoured by her father King Abdullah, after completing her pilot training with Jordan's Armed Forces.

King Abdullah II's daughter made history this week by becoming the first Jordanian woman to earn her wings as a military pilot at the Jordanian Armed Forces.

Princess Salma Bint Abdullah, 19, was presented with her aviation wings by her father in a ceremony at Amman's Al Husseiniya Palace on Wednesday, a press release by the Royal Hashemite Court said.

"His Majesty King Abdullah II, Supreme Commander of the Jordan Armed Forces, presents HRH Princess Salma bint Abdullah II with her wings after completing pilot training, at a ceremony attended by Her Majesty Queen Rania Al Abdullah and HRH Crown Prince Al Hussein bin Abdullah II," the statement said.

The ceremony in the capital Amman on was attended by her mother Queen Rania and her older brother, Crown Prince Hussein.
...

Salma, who is the second daughter and third child of King Abdullah II Queen Rania, had graduated from a short commissioning course at the Royal Military Academy Sandhurst in the UK in November 2018.
------------------------

1713127158146.png
-----------------

Emiraattien Nainen -lehti komppaa. 5 asiaa jotka nyt vaan täytyy tietää rimpsessa Salmasta :giggle:

https://emirateswoman.com/jordans-history-making-princess-salma/

5 things to know about Jordan’s history-making Princess Salma​

by TEAM EMIRATES WOMAN
APRIL 21, 2022

Princess-Salma-of-Jordan-Queen-Rania.png

Princess Salma bint Abdullah of Jordan is the third child of His Majesty King Abdullah II and Her Majesty Queen Rania.

At just 21-years-old, she’s already achieved an incredible amount and even has some groundbreaking achievements under her belt.
As she continues to step out into a more public role, here is everything you need to know about Jordan’s history-making Princess Salma.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän uutisen mukaan Iran varoitti yhdysvaltoja iskusta.

Tämän mukaan ei sitten, vaikka Turkki, Jordania ja Irak oli varoituksen saaneet
Iran kertoo antaneensa varoituksen iskuista 72 tuntia ennen hyökkäystä – Yhdysvallat kiistää (IL, 14.4.2024, 22:46)

Iran kertoo antaneensa varoituksen iskuista 72 tuntia ennen hyökkäystä – Yhdysvallat kiistää​

Turkin, Jordanian ja Irakin viranomaiset ovat kertoneet sunnuntaina Iranin antaneen ennakkovaroituksen 72 tuntia ennen ilmaiskujen aloittamista. Iranin ulkoministerin Hossein Amir-Abdollahianin mukaan varoitus annettiin myös Yhydsvalloille, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin hallinnon virkamies kuitenkin kiistää lausunnon. Hänen mukaansa Yhdysvallat oli ollut Sveitsin kautta Iranin kanssa yhteydessä ennen hyökkäystä, mutta maa ei ollut tuolloin saanut 72 tunnin varoitusta.

– Se ei todellakaan ole totta. He eivät antaneet ilmoitusta, eivätkä he antaneet mitään käsitystä siitä, että mitkä kohteet olisivat, jotka tulisi evakuoida, virkamies oli Reutersin mukaan sanonut.

Hän arvelee Iranin väittävän antaneensa varoituksen peittääkseen hyökkäyksen epäonnistumisesta johtunutta häpeää. Viesti Iranista saapui Reutersin mukaan vasta iskun jo alettua.

Muut maat vahvistavat varoituksen saapumisen​

Vaikka Yhdysvallat kiistää Iranin ilmoituksen ennakkovaroituksesta, niin Irakin, Turkin ja Jordanian viranomaiset kuitenkin kertoivat saaneensa Iranilta jopa joitain yksityiskohtia sisältäneen varoituksen ennen hyökkäystä.

Reuters kirjoittaa ainakin kahden Irakilaisen lähteen kertoneen, että maa sai ennakkovaroituksen päiviä ennen hyökkäystä ja muutama tunti ennen iskuja myös hyökkäyksen tarkka ajankohta oli ilmoitettu sen turvallisuusviranomaisille.

– Hallituksemme ymmärsi selvästi Iranin viranomaisilta, että myös Yhdysvaltojen armeija Irakissa oli tietoinen hyökkäyksestä etukäteen, Irakin turvallisuusviranomainen oli Reutersin mukaan sanonut.
 
Puheet Israelin vastaiskusta voi olla myös ihan puhdasta veden samentamista. Israel kun ei yleensä huutele operaatioistaan ennen eikä jälkikäteen. Tämänkin kierroksen aloittanut isku tehtiin yhdellä täsmäaseella. Sattui vaan olemaan niin näkyvällä paikalla että Iran joutui tulokset myöntämään. Pidän erittäin todennäköisenä että ei tässä mitään vaihtohetoja tarvitse Israelissa suunnitella, kyllä ne suunnitelmat ovat olleet jo kauan valmiina. Iskustakin tiedettiin etukäteen. Jossain Iranissa allahin selän takana on ihan hyvin voinut joku ydinlaitos tms. tehdä pikakääntymyksen kristinuskoon ja vaihtaa välittömästi hiippakuntaa kun sopivat puikot tuli niistä tuuletusaukoista jäykkinä sisään. Iran on jo nyt joutunut turvautumaan väärennettyyn uutisointiin kun massiivinen isku jäikin täysin tuhnuksi. Joten tuollaisen kriittisen laitoksen tuho salattaisiin ihan varmasti ettei ajatollahit nyt ihan täysin naurettaviksi osoittaudu. Lisäksi nämä puheet iskun koosta on mielenkiintoisia, tuollainen yli sadan ballistisen ampuminen vaatii melkoisen kasan alustoja. Isku saattoi olla ihan hyvin maksimi mitä nyt irti lähtee. Isompi tarkoittaa vain useampaa laukaisua alustaa kohden joten isompi isku tarkoittanee pitemmällä aikavälillä ammuttavia ohjuksia.
 
Eikös tälläkin foorumilla jaettu twiitti siitä että Teheranissa lasahti heti jotain Iranin ohjusiskujen alettua?
 
Iranin superaseiden massaisku jäi niin täydelliseksi mahalaskuksi, ettei Israelin edes tarvitse tehdä näyttävää vastaiskua.
Tästä samaa mieltä. Israelin riittää tehdä sen verran tiedotus/propagandatyötä että tuo täydellinen epäonnistuminen saadaan hyvin näkyville. Ei virallisesti tiedottaen, vaan ihan hissuksiin tietoa levittäen. Riittäisi kun olisivat virallisesti vain ihan cool, mutta epäonnistumista hierottaisiin hissuksiin päin naamaa

Ja no... Sitten Israelin maineen tuntien joku jäätävä yksittäinen täsmäosuma johonkin tutkimuslaitokseen tai ohjuskomentokeskukseen. Sitten joskus. Eikä sitäkään tarvitse mainostaa, vaan vain näyttää Iranille että he eivät osaa, mutta Israel osaa.

Minulle kyllä kelpaisi myös etteivät enää tekisi mitään. On sen verran kuuman tilanteen mahdollisuudet kokonaisuutena.
 
Back
Top