Isku Iraniin

Mitäpä jos Iran (poikkeuksellisesti esim. Venäjän trendistä) ihan rehdisti myöntäisi erehdyksensä, vastaisi seurauksista ja kantaisi vastuunsa mm. korvausten muodossa? Luulisi lopputuloksen kokonaisuudessa olevan Iranin kannalta paljon parempi kuin itsepäinen kiistäminen.
En toki sen syvemmin osaa arvioida iranilaisten mentaliteettia kansakuntana, mutta siellähän on ollut lähiaikoina aika paljonkin hallinnon vastaisia mielenosoituksia. Syynä kai pääasiassa heikko taloustilanne, akuuttina triggerinä polttoaineen hinta. Jos kansan luotto hallintoon ei ole muutenkaan ihan ennätystasoa, niin tuskin sen myöntäminen, että tulipa muuten vahingossa tapettua kymmeniä iranilaisia, hirveästi nostaisi kannatusta.

Näin ollen uumoilisin Iraniin hallinnon tuskin olevan kovin herkästi tunnustamassa tapahtunutta. Ihan sisäpoliittisista syistä. Varsinkaan kun ovat jo moneen kertaan yrittäneet selkeästi peitellä tapahtunutta.
 
Itse epäilen että merellä tapahtuu pian. En tosin tiedä olisiko Iran niin tyhmä että ampuisi rahtilaivaa tai usa:n sotalaivaa.

Voihan se olla että siellä jollain järki on vielä päässä mutta ne järjen äänet kyllä tukahdutetaan Iranin kaltaisessa valtiossa uskonnollisella mölinällä ja kostolla ja ties millä marttyyreillä varsin äkkiä ja sitten ohjat onkin taas jollain vallankumouskaartilla joka ilmeisesti on täysin vakuuttunut omasta mahtavuudestaan ja soppa on valmis
 
Luultavasti jopa kääntävät asian kansalleen niin että koko tapaus on jossei nyt usan suorittama niin ainakin usan syytä ja iranilaiset matkustajat pitää kostaa tms. Taas tuhannet lampaat repii tähtilippuja ja huutaa kostoo kuorossa samalla kun sotkee toisiaan hengiltä... kyllä se on nähty mitä tollasessa valtiossa pystytään kansalaisille syöttämään.
 
Tragikoomista realismia?: Ensin meni komentaja Soleimani, hautajaisissa tallaantui kuoliaaksi kymmeniä, ohjuksilla ei saatu mitään
aikaan ja lopuksi pudotettiin omalla IT:lla lähinnä omia kaksoiskansalaisia kuskannut siviilikone.
Veit jalat suustani. Piti kirjoittaa aika lailla täsmälleen sama kommentti. :p

Tai no, ohjusiskujen analyysi kai on pikemminkin ollut kallistumassa siihen suuntaan, että se oli Iranilta ihan oivallinen osoitus kyvystä tarkkoihin ohjusiskuihin. Mutta muuten Iran on onnistunut lähinnä vahvistamaan niitä negatiivisempia stereotypioita Israelin ulkopuolisen lähi-idän huippuosaamisen tasosta.
 
Jos ei omalta takapihalta tuo ihan lähde niin voi jäädä laajemmin huomaamatta. Toista oli joskus ennen kun NL testaili jotain raketteja kun koko pohjoinen taivas oli kirkas kuin päivällä hetken aikaa..

Yöllä ohjuslaukaisun näkyvyys on melkolailla parempi. SA-15:n laukaisuista on kuvaa mm. Syyriasta ja kyllä ne näkyy hyvin. Mikäli nähty ohjusvideo on aito (eikä esimerkiksi Saudi-Arabiasta tai Syyriasta) niin on mahdollista että jotkut on nähneet ohjuksen laukaisun ja nostaneet kännykän silmille että nyt jotain tapahtuu.

Vaikea kuvitella, että mikään muu kuin lentäjien kuoleminen olisi estänyt näitä lähettämästä hätäviestiä. Lisäksi en usko että lentokoneen moottori olisi teknisen vian johdosta räjähtänyt niin yllättäen ja voimalla, että se olisi riittänyt tappamaan kuskit samantien.

Turbiinin hajoaminen äkkituhon syynä ei kuulosta kauhean todennäköiseltä syyltä koska koneet on tehty aika hyvin kestämään sellaisia. Kyseeseen voisi tulla katastrofaalinen rakenteen pettäminen esim. siivessä tai polttoainetankin spontaani räjähdys a'la TWA800. Aivan vastikään tehty huolto voi viitata pahaan huoltovirheeseen tai sabotaasiin huollon yhteydessä. Kaikki nämä on hyvin epätodennäköisiä vaihtoehtoja muttei ennenkuulumattomia. Sama pätee alasampumiseen.

SA-15 on tutkahakuinen ohjus joten jos sellaisella on konetta ammuttu, se on osunut luultavasti runkoon. Mikä koneelle on tullutkin niin sen kärsimä vahinko on ollut sellainen että joko lentäjät ovat menettäneet toimintakykynsä tai sitten ohjauskyky on mennyt niin täysin ettei lentäjät ole ehtineet murehtia edes hätäsanomaa. Uutisten mukaan kone olisi yrittänyt kääntyä takaisin kentälle mutta voi vain olla että se alkoi ohjauskyvyttömänä kaartaa.

Vahingossa tehty alasampuminen olisi helvetinmoinen proseduurivirhe. Kun on kyseessä kiinteä ilmapuolustustukikohta maan ykköslentokentän vieressä niin käytössä on lukuisia varmistuksia sille ettei satu vahinkoja. Ei siis olisi ollenkaan samanlainen kuin vaikka malesialaiskoneen alasampuminen Ukrainassa, missä ampujat olivat ilmeisesti siinä uskossa että ilmatila on suljettu siviilikoneilta eikä käytössä ollut ilmatilannekuvaa, tai IA655 missä seilattiin epähuomiossa sotalaivalla keskelle kv. lentokäytävää.

Alasampumisen peittäminen tässä tilanteessa on mahdotonta. Siihen ei tosiaankaan riitä se että "nyt oot sitte Hamid tästä hissuksiin tai tulee runtua...", keräillään parit romut pois ja editoidaan vähän mustaa laatikkoa. Kymmenet/sadat ihmiset olisivat tietoisia ohjuslaukaisusta, ohjuksen jättämät jäljet koneeseen ovat ilmeiset jne. Peittelyoperaatio olisi niin massiivinen että mikä tahansa ulkopuolinen tutkija havaitsisi sen heti. Jos koneeseen on osunut ohjus niin se kyllä tulee julki.
 
Teheranin alueen tutkat on uusittu viime vuonna (https://financialtribune.com/articl...038/new-aviation-radars-covering-tehran-skies)

Pentagonin tiedoitteen mukaan havaitsivat mitä uskovat olleen SA-15 tutkan käynnistyneen ja sitten kahden ohjuksen laukaisun. Koska SA-15 yksikön tutka käynnistettiin vaan ampumiseen eikä ollu päällä aikaisemmin niin se tarkoittaa että ilmakuva on saatu Teheranin yhteisestä ilmakuvasta (mitä nyt normaalistikin olettais ettei joka tutka ole koko ajan päällä).

Siviilikone joka lähtee Teheranin lentokentältä merkataan siviilikoneeksi yhteisessä ilmakuvassa vaikka joutuisivat manuaalisesti tekemään johtotornissa jos transponderit ei toimi.
Se että siviilikone joka lähtee lentokentältä on jollain lailla merkattu viholliskoneeksi yhteisessä ilmakuvassa tarkoittaa että siihen ei voi enää luottaa. Täten Teheranin ilmantorjuntayksiköt eivät voi luottaa tietoihin jotka tulee muilta tutkilta joten joutuvat kaikki käyttämään omia tutkia jos nyt jotain haluavat saada aikaiseks...

Eiköhän tässä nyt oo käynyt niin että joku halus näyttää Iranin johdolle että pääkaupungin ilmasuoja ei pysty toimimaan yhtenäisenä systeeminä koska joku on hakkeroinut heidän kommunikaationjärjestelmän.

Tietenkään Iranilaiset ei tätä halua julkistaa joten "hajonnu moottori" on vastaus kun ei tee mieli selittää miks SA-15 yksikkö yht äkkiä rupes ampumaan kun Pentagon jo meni sanomaan että kyseinen yksikkö käynnisti oman tutkan vasta kun alkoivat ampua (joten virheellinen tieto oli yhteisessä ilmakuvassa)

Kuka olisi syöttänyt verkkoon väärää tilannekuvaa ukrainalaisesta koneesta täynnä (semi-)länkkäreitä? Kuka haluaisi paljastaa valttikorttinsa tässä vaiheessa?

1. Trump kosti Trudeaun naureskelun itselleen tappamalla kanukkeja epäsuorasti. Trumpilta voisi odottaa jotakin tällaista, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan maan tiedustelukoneistolta.

2. Israel halusi lisätä vettä myllyyn ja isojen poikien hoitelevan Iranin. Mutta riittääkö kuolleet kanukit ja eikö tällainen valttikortti kannattaisi pitää hihassa mahdollista omaa hyökkäystä varten?

3. Iranin sisäinen "meidän systeemi on ihan paska, älkää perkele aloittako sotaa jenkkien kanssa". Mutta miksi ulkomainen kone, joka voi nimenomaan johtaa kriisin pahenemiseen? Miksei maan sisäistä lentoa?

4. Venäjä halusi edistää omien järjestelmiensä myyntiä Iraniin ja näyttää lännelle ja Ukrainalle. Mutta eikö iranilaiset osta muutenkin kiimassa venäläisiä systeemejä?
 
SA-15 on tutkahakuinen ohjus joten jos sellaisella on konetta ammuttu, se on osunut luultavasti runkoon. Mikä koneelle on tullutkin niin sen kärsimä vahinko on ollut sellainen että joko lentäjät ovat menettäneet toimintakykynsä tai sitten ohjauskyky on mennyt niin täysin ettei lentäjät ole ehtineet murehtia edes hätäsanomaa. Uutisten mukaan kone olisi yrittänyt kääntyä takaisin kentälle mutta voi vain olla että se alkoi ohjauskyvyttömänä kaartaa.

Tutkahakuinen ohjushan räjähtää pääsääntöisesti jo ennen kohteeseen osumistaan ja aiheuttaa ilmaan lentäneellä sirpalepilvellä suurta vahinkoa. Jos aiemmin jaettu video ohjuslaukaisusta tosiaan liittyy tähän tapaukseen, näyttää todennäköiseltä että ohjus on tullut koneen etusektorista ”vastapalloon”. Tällöin koneen ohjaamo on ollut todennäköisesti juuri pahimmalla sirpaleiden vaikutusalueella, joka voisi selittää miehistön toimintakyvyn menetyksen ja mahdollisesti myös ADS-B datan katkeamisen.

Kuulemma ukrainalaisessa mediassa on myös kerrottu, että yksi koneen matkustamohenkilökunnan jäsenistä olisi ollut kännykällä yhteydessä äitiinsä ja kertonut koneen olevan putoamassa ampumisen takia. Tiedä sitten todenperäisyydestä...
 
Jos pakotteet kiskaistaan uudelle tasolle tämän mahdollisen alas ampumisen johdosta niin varmasti venäläinen suuruuttaan alkaa kaupitella S300 järjestelmiä oikein urakalla. Ja voi olla painekkin Iranilla ostaa. Saattaa "avata" vähän silmiä, että mitä sitten jos oikeasti sotaan joudutaan? Tilannehan varmaan ollut kireä USA:n koston pelossa, mutta kaukana vielä siitä tilanteesta, mitä se sodan tilanteessa on.
 
Jos ilmakuvassa oli häiriötä, niin ainoa kysymys kait on oliko se bugi vai jonkin muu?

Syitähän voi olla vaikka kuinka monta tässä vaiheessa.
Ensimmäiset trollit ovat tosiaan jo kääntäneet tämänkin Israelin ja USA:n juoneksi. Siellä on ollut varmasti koko ilmapuolustus miehitettynä ja kypärät päissä, koko yö hikoiltu sormi liipasimella. Pahimmillaan koukusta on vetänyt vain velvollisuuttaan suorittamassa ollut varusmies - joka on jo kadonnut.

Joo, tuo usa-hakkerointi-idea on kyllä helvetin tyhmä. Kukapa ei haluaisi tapattaa omia liittolaisiaan ja jäädä mahdollisesti siitä vielä kiinni

Enää puuttuu juutalaisten ja soroksen salaliittomaininnat että saadaan värisuora
 
Viimeksi muokattu:
Jos pakotteet kiskaistaan uudelle tasolle tämän mahdollisen alas ampumisen johdosta niin varmasti venäläinen suuruuttaan alkaa kaupitella S300 järjestelmiä oikein urakalla. Ja voi olla painekkin Iranilla ostaa.

Iranilla on jo useampi S300. Sen sijaan Irak on ollut myös semmoisesta kiinnostunut ja Irakin hallitus alkoi nyt heti lämmittelemään kauppoja Iranin tekemän ohjusiskun jälkeen.

Pyydän anteeksi lähdettä mutta oli nopein englanninkielinen lähde minkä löysin.
 
Viimeksi muokattu:
Amerikkalaiset ovat kuunnelleet iranilaisten viestintää ja heidän mukaan iranilaisille on hyvin nopeasti käynyt selväksi, että,ovat tehneet virheen.

U.S. Intel: Iran Shot Down Plane, Then Realized Mistake
...
Intelligence indicates the Iranians came to see they had erred soon after the plane was downed, per two U.S. government sources.

Ukraine International Airlines Flight PS752, a Boeing 737-800 traveling from Tehran to Kyiv, went down in flames hours after Iran fired a ground to ground missile fusillade at two U.S.-used military bases in neighboring Iraq. While investigators have made no determination into the cause of the crash, a Ukrainian government source told The Daily Beast that their leading theory at the moment is that an Iranian missile downed the doomed plane.

Meanwhile, the U.S. government has intelligence indicating that Iranians quickly learned they’d made a mistake by downing the plane, according to two U.S. government officials. That includes intercepts indicating that civil aviation officials in Iran knew the plane should not have been a military target, the sources said.
...
 
Pelkään tilanteen kehittyvän siihen pisteeseen koneen pudotuksen myötä, että Iran tulee roiskimaan ohjuksia lisää. Ovat kuin haavoittunut karhu ja se on hemmetin vaarallinen.

Höpsis. Rapatessa roiskuu. Iran on nyt kunniakkaasti kostanut kenraalinsa kuoleman ja näyttänyt mahtinsa Suurelle Saatanalle. Unohdetaan vaan aktiivisesti että kostotoimien summatiivinen saldo oli USA: 0 tappiota, IRAN: 100+ omaa siviiliä kuollut ja vähän imagotappiotakin taisi tulla.
 
Video Apparently Showing Flight PS752 Missile Strike Geolocated to Iranian Suburb
January 9, 2020

By Bellingcat Investigation Team
On January 9th, a video spread online after it was posted onto a public Telegram channel showing what was apparently a mid-air explosion. The New York Times has contacted the person who filmed the video, received it in high resolution, and confirmed its authenticity. Below, an annotated version of the video created by Jake Godin (Newsy) highlights the events of the brief clip. (Uploaded directly here)


We have geolocated this video to a residential area in Parand (coordinates 35.489414, 50.906917), a suburb to the west of Imam Khomeini International Airport, from which Ukraine International Airlines Flight 752 (PS752) departed to Kyiv.


The camera here is facing northeast, towards the flight trajectory of PS752. A number of elements in the source video can be found in satellite imagery, including a series of apartment blocks, a number of light fixtures, and a construction area to the immediate left of the camera position. In new satellite imagery posted on Terraserver dated 15 November 2019 (not included in this article due to copyright issues), the buildings visible in the video are constructed and in the same position.


By measuring the time that it took for the camera to hear the explosion (~10.7 seconds), we estimated the straight-line distance of the event from the camera at approximately 3.6 kilometers. By using the Pythagoras theorem, we calculated the land distance from the camera to the event to be approximately 3.3 kilometers. We then cross-referenced this distance with our tentative geolocation of the video, and also plotted the flight trajectory of PS752 (taken from from FlightRadar24, found here). The land location of the event aligned with the trajectory of the plane as extended based on FlightRadar24’s data.

[Note: We made slight adjustments to the height of the objects, extending the radius by 500 meters (2.8 to 3.3 kilometers). The graphic below is adjusted accordingly. Thank you to our readers who helped notice a necessary change in the elevation.]



It is unclear why the person holding the camera was filming at the time, but it is possible that there were two missiles, prompting the decision to start filming for the second strike. The New York Times reported that the person filming started doing so after hearing “some sort of shot fired“.

Unresolved questions around missile fragment
While the footage showing an apparent missile strike has been geolocated, two photographs apparently showing part of a Tor M-1 missile have yet to be verified, despite claims from a number of sources. The warhead is located midway on the missile, meaning that its nose may not be destroyed in an explosion. A number of similar photographs of Tor missile fragments have been taken in eastern Ukraine, but none have been discovered to be the same as the ones attributed to the recent incident.


The origin of these photographs is still being determined, as the people who snapped the images have not come forward publicly. This object is likely located in a residential area near Parand, not near the crash site. Both of the images show the same location and object, as seen with many of the same rocks and damage patterns on the curb.

If you make any progress in geolocating these two photographs of the missile fragment, please leave your ideas in the comments, or tweet at us.

Edit: A previous version of this story had a typo in the title for “PS572” instead of “PS752”. This has been fixed, but the typo persists in the URL.

 
Osaako joku mahdollisesti selittää, miten jenkit voivat havaita syvällä vihamielisessä maassa käynnistyvän lyhyen kantaman it-järjestelmän maalinosoitustutkan?
Tuohon löytynee vastaus ELINT miehiltä ;) Mutta voisi olettaa että nyky tilanteessa jenkeillä on ilmassa jatkuvassa päivitytyksessa Iranin liki tiedustelukoneita/drooneja, unohtamatta elint sateliittejä. kW luokan radiolähetin (maalinohjaustutka) loistaa tuommoisessa kuin valonheitin.
 
Mielenkiinnolla odotan tuleeko Iranin kansalaisilta sellaisia viestejä jotka ilmiantavat Iranin oman toiminnan virheitä.
Hetken varmaan kestää ennekuin Bellingcatilla on kaikki tarvittava kasassa.
.
 
Back
Top