Isku Iraniin

...Vaikka järjestelmien kyky havaita häivehävittäjät paranee, altistuminen sekä maasta että ilmasta laukaistavien tutkaohjusten tulenkäytölle ei merkittävästi kasva.

Korostuuko sitten altistuminen kaartotaistelulle?:unsure:

(Edit. Sori offtopicin jatkamisesta. Siirryin jo lukemaan lentsikkaketjua.)
 
Ja mitä tulee häiveteknologiaan, tässä se ilmavoimien selvityksen näkemys asiaan:

Tutkapoikkipinta-alan pienentämiseen käytettävät ratkaisut eivät ole yleispäteviä erilaisia tutkajärjestelmiä vastaan. Häiveteknologian käytöllä on tähän saakka pyritty varsinaisten tutka-aseiden käytön vaikuttamiseen, ts. ammuntatilanteen muodostumisen ehkäisemiseen. Vaikka hävittäjissä käytettyjen häiveteknologisten ratkaisujen tehoa voidaan pienentää ilmapuolustusjärjestelmän integroinnilla ja uusilla
pidempien aallonpituusalueiden tutkajärjestelmillä, häiveteknologialla saavutettava hyöty ei kuitenkaan kokonaan poistu. Asejärjestelmien käyttämät tulenjohtotutkat toimivat pitkälle tulevaisuuteen alueella, jolle häivehävittäjien havaittavuuden
pienentäminen on toteutettu. Vaikka järjestelmien kyky havaita häivehävittäjät paranee, altistuminen sekä maasta että ilmasta laukaistavien tutkaohjusten tulenkäytölle ei merkittävästi kasva.

Palataan toisessa ketjussa, kun lähti "hieman" ohi aiheen.
 
Iranin ilmailuviranomaiset vahvistavat, että Iran ampui kaksi ohjusta ukrainalaiseen matkustajakoneeseen.

Iranin siviili-ilmailuhallinto kertoi asiasta alustavassa raportissaan maanantaina.

Raportin mukaan konetta kohti ammuttiin kaksi Tor-M1-tyyppistä ohjusta. Kyseessä on lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjus, joka on kehitetty Neuvostoliitossa.

Ukrainalaisyhtiön kone syöksyi maahan 8. tammikuuta Teheranin lähellä. Kaikki koneessa olleet 176 ihmistä saivat surmansa.

Iran kiisti ensin usean päivän ajan, että kone olisi ammuttu alas. Iranin vallankumouskaartin mukaan kone ammuttiin alas vahingossa.
 


Iranin ilmailuviranomaiset vahvistavat, että Iran ampui kaksi ohjusta ukrainalaiseen matkustajakoneeseen.

Iranin siviili-ilmailuhallinto kertoi asiasta alustavassa raportissaan maanantaina.

Raportin mukaan konetta kohti ammuttiin kaksi Tor-M1-tyyppistä ohjusta.

Käsittämättömän nopeasti ja tarkasti ohjustyyppiä myöten tämä pääteltiin oikein internetissä eri tahoilla ja niiden tietoja yhdistelemällä.

Epäily alasampumisesta alkoi saada pontta käytännössä välittömästi tapahtuneen jälkeen Flightradarin datan perusteella, vahvistamattomiin äänihavaintoihin perustuen ensimmäiset epäilyt kahdesta ohjuksesta heräsivät myös hyvin pian tapahtuneen jälkeen ja ohjustyyppi tunnistettiin hakupään perusteella jo viissiin seuraavana aamuna/päivänä tapahtuneesta kun kuvat mahdollisesti tapaukseen liittyvästä ohjuksen osasta levisivät. Voisi sanoa, että teoria oli kasassa tunneissa ja sen todistamiseen meni muutama päivä. Lopulta cctv-video, jossa osumat näkyivät sai Iranin nostamaan molemmat kädet virheen merkiksi.

Aika huikeaa toimintaa kansainväliseltä "yhteisöltä" jos tuota tavallaan epäjärjestäytynyttä joukkoa nyt voi siksi nimittää :salut:
 
Sen minkä venäjällä hoitaa epäkuntoinen ikkuna tai raskas junamatka, tuolla hoitaa "epäkuntoinen" ohjus...
 

"The question now is, will the U.S assist Israel if it decides to attack the Iranian nuclear facilities or will it have to retaliate after a direct Iranian attack probably with missiles?

On the record, Israeli experts say they believe that if Washington reaches the conclusion that Iran is an immediate nuclear threat, it will act with Israel."

"In the past, the U.S did everything it could to stop Israel from attacking the Iranian nuclear facilities. "

"Israel in recent years has built the capabilities for a major blow to disable Iran’s nuclear facilities. Sources say the preparations include huge investments in highly classified “tools.” "

Nämä työkalut lienevät asejärjestelmiä, joilla tuhotaan maanalaisia laitoksia.
 

"The question now is, will the U.S assist Israel if it decides to attack the Iranian nuclear facilities or will it have to retaliate after a direct Iranian attack probably with missiles?

On the record, Israeli experts say they believe that if Washington reaches the conclusion that Iran is an immediate nuclear threat, it will act with Israel."

"In the past, the U.S did everything it could to stop Israel from attacking the Iranian nuclear facilities. "

"Israel in recent years has built the capabilities for a major blow to disable Iran’s nuclear facilities. Sources say the preparations include huge investments in highly classified “tools.” "

Nämä työkalut lienevät asejärjestelmiä, joilla tuhotaan maanalaisia laitoksia.

MOAB-pommejahan USA lienee jokunen kymmenen ainakin? Taitaa Israel laskea paremmaksi, että myös omasta takaa löytyy välineet joilla voimalat ja muu materiaali saadaan luolista tai muista suojista rikki. Ennen en uskonut mahdolliseksi, että Iranin sallittaisiin kehittää ydinase valmiiksi USA taholta. Nyt en enään olisi ihan varma.
 
Ei p-koreankaan pitänyt saada ydinasetta. Sitten kun ne sai alkoi nöyryyttävä ” eivät saa ohjuksiin” hokema ja eivät ohjukset kanna mihinkään kunnes ne kantoi. Iran voi saada paketin valmiimpana. Ohjukset jo on ja myös tiedetty tiivisi yhteistyöä p-korean kanssa.
 
Vähän luulen että P-K kokeissa on ollut Iranin edustajat paikalla, ja kun seuraavan kerran tärisee niin voi olla Iranin lataus Pohjois-Koreassa testissä.

Tai toisinpäin - Leiri-Korean lataus Iranissa.

Gulak-Korean testivuori on päreinä. Sitä ei voi käyttää. Pöö-Korealla voi silti olla intressi uusiin koeräjäytyksiin.

Iranilla ei ole vielä ydinasetta. Sen sijaan sillä on intressi saada maailma luulemaan että sen ydinase on valmis ennen kuin se on sitä.

Ratkaisu molempien maiden ongelmiin olisi se, että Gulak-Korean seuraavat räjäytykset tehtäisiin (tai tehtiin) Iranissa. (Katseet nelosen ja vitosen väliin meneviin järinöihin lähellä ydinlaitoksia ja niiden kellonaikatietoihin. Räjäytysaika on tapa viestiä maailmalle.)

Iran voisi hyvinkin olla niin innokas tuollaiseen että tarjoaisi Pallokalalle maksuksi niin ison määrän öljyä että joutuisi itse hetkeksi yllättävään säännöstely- ja hinnankorotusahdinkoon.
 
Joka toiselle kuoppaa kaivaa itse siihen lankeaa. Saattoi eliniän odote laskea edustajalla äkillisesti.
Ilmeisesti lausujalla todettu joku parantumaton sairaus ja totesi että perintöä jää perillisille paremmin jos kalliin sveitsiläisen klinikan eutanasian sijaan ottaa Reaperistä ohjuksen niskaansa noiden puheiden jälkeen = profit!!! :)
 
Tarvitseeko Iran koeräjäytyksiä, jos käytössä on Paremman-Korean ja Pakistanin data koeräjäytyksistä ja oma pommi on tehty/tehdään niiden mukaan?
 
Back
Top