Isku Iraniin

60 minutesin haastattelussa CENTCOMin kenraali kyllä sanoi, että jos amerikkalaisia olisi kuollut iskussa niin silloin olisi seurannut vastaisku.

Ja ottaen huomioon kun iranilaiset ampuivat samaan syssyyn alas sen matkustajakoneen, jonka matkustajista suurin osa oli iranilaisia, niin tuo operaatio oli iranilaisille varsin tappiollinen.
 
Osasivatko odottaa iskuja tukikohtaan? Meinaan vaan että miksi muuten pitävät lennokkia taivaalla kuvaamassa tukikohtaa.


Varmaksi en voi sanoa että millä tuo on kuvattu, mutta Jenkeillä on useassa tukikohdassaan "Nato Zeppeliinejä", eli h***etin isoja kuumailmapalloja, joissa on suoraan sanottuna uskomaton optiikka. Sitä ei tajua, ennenkuin pääsee näkemään. Näitä siis käytetään tukikohtien valvomiseen, ja näillä palloilla pystytään mm. varoittamaan epäsuorasta tulesta etukäteen, kun se on ilmassa.
 
Ei. Se ei lähtenyt liikkeelle siitä.. se oli vastaus aiempaan iskuun jenkkejä vastaan. Ja se taas... Alkuun on paljon paljon pidempi tie kuin kenraali sulkapallon kulmien ehostus.
No toisaalta toki näinkin jos halutaan kaivamalla kaivaa. Tuollainen koston malli ei vaan pitkälle pötki.
 
Sabotaasi, joka tapahtui tänä aamuna Iranin hallinnon maanalaisissa ydinlaitoksissa Natanzissa, on aiheuttanut sähkökatkon laitoksessa, eikä mikään toimi paitsi hätävalot. Israelia epäillään kyberoperaatiosta.

 
Israelin media vahvisti, että kyseessä on Israelin turvallisuuspalvelun operaatio. Netanjahukin puhui Iranista illalla, ei vahvistanut, mutta sävy oli, että kaikki tehdään Iranin ydinohjelman estämiseksi.

Tämä on uusi:

 
Tässä Al Asadiin tehdystä iskusta 60 minutes- dokumentti haastatteluineen ja live-kuvaa paikalta sekä noita dronevideoita.
100 henkilöä sai painevammoja ja osa kärsii PTSD-oireista. Onni oli mukana sekä hyvä tiedustelu että saivat 1000 henkilöä evakuoitua ja 50 lentokonetta sekä kopteria muualle.
 
U.S. Navy says that its Cyclone class patrol craft USS Firebolt fired warning shots toward a group of three small Iranian boats during an altercation yesterday in the Persian Gulf. This disclosure comes less than a day after the service confirmed that another group of boats belonging to Iran's Islamic Revolutionary Guard Corps, including a unique catamaran, had harassed U.S. Coast Guard cutters in that same body of water.

Firebolt was sailing together with the U.S. Coast Guard's Island class patrol boat USCGC Baranoff during the incident, which started at around 8:00 PM local time on April 26. The Navy did not identify the types of small Iranian boats that harassed the American ships, but the Islamic Revolutionary Guard Corps (IRGC) is known to operate a diverse fleet of small craft in this general category.
 
Back
Top