Islamistien sota länttä vastaan

Hybridi iskuja. Pienet vihreät miehet kasvattaneet väpättävät parrat tällä kertaa.
 
Hiukan paremmin vielä soluttautuneet EU-alueelle kuin vihreät ukot.
Suuri osa näyttää olevan toisen sukupolven epäonnistuneita tapauksia.

En osaa sanoa ovatko internointileirit vihaa ja terroria saarnaavien imaamien sekä "sotilaiksi" ilmoittautuvien osalta 1 vai 10 terrori-iskun päässä, mutta tulossa ne ovat. Se ei ole mikään hienoa asia elämänmuotomme kannalta, mutta tulee olemaan todellisuutta, kuten tällaiset toimenpiteet ovat olleet aiemmin.
 
Suuri osa näyttää olevan toisen sukupolven epäonnistuneita tapauksia.

En osaa sanoa ovatko internointileirit vihaa ja terroria saarnaavien imaamien sekä "sotilaiksi" ilmoittautuvien osalta 1 vai 10 terrori-iskun päässä, mutta tulossa ne ovat. Se ei ole mikään hienoa asia elämänmuotomme kannalta, mutta tulee olemaan todellisuutta, kuten tällaiset toimenpiteet ovat olleet aiemmin.

Tässä näkee, miten "kotouttaminen" ja kaikenlaisen perseilyn hyväksyminen tuottaa loistavia tuloksia. Tyypit olivat poliisin ja MI5:n seurannassa, mutta kun tietoa terrori-iskun suunnittelusta ei ollut, niin toimenpiteisiinkään ei voitu ryhtyä. Paska juttu...teet sitä tai tätä niin aina kritisoidaan. Mutta oikeusvaltioissa nyt ei oikein voi "go Roman" tai alkamaan leirittämään ihmisiä....

Mutta kuten sanoit, asenteet saattavat koventua.
 
Noinhan se valitettavasti on joo. Olin eilen sairaalassa, ja siinä kolmatta tuntia odottaessa paikalle pyllähti abdul ja hamid kikattavan spr haaskan kanssa. Abdulilla oli pipi niin piti ottaa poikaystävä mukaan ja spr siksi, että joku paha ihminen voi sanoa jotain.
Noh, ei se riitä että muutenkin oli paikat kipeät, niin sitten piti alkaa kuuntelemaan helvetinmoista meteliä puhelimeen, ja kaverille sönköttämistä. Siihen tuli sitten äiti n. 10-12v tytön kanssa joka oli voimistelussa taikka vastaavassa vääntänyt kätensä. Spr ******** kikatteli vaan poikien jutulle, eikä ollut ollenkaan kiinnostunut siitä mitä partalapset tekee. Eli kuolasivat tytön perään ja siirtyivät hiljalleen häntä lähemmäs istumaan. Hatutus käyrä oli kohtalainen jo siinä niin nousin ylös ja menin istumaan tytön ja partalasten väliin. Spr***** (en halua sanoa emakko, kun se loukkaa sikoja) alkoi kitisemään, että millaista käytöstä, niin hymyilin takaisin ja sanoin hepreaksi, että jos jompi kumpi edes katsoo enää lasta tapan molemmat siihen paikkaan. Herrat siirtyivät toisaalle istumaan.

Onneksi pääsin lääkäriin... :D
 
Kenraali Adolf Ehrnrooth: "Jumala varjelkoon sodalta, mutta myös kansalta, joka ei halua puolustaa itseään".
 
Ottaisin myös varauksella kaiken mitä mediat Fox News ja Daily Mail (aka Daily Heil) kertovat, kuten Iltasanomat ja Iltalehti.
 
Kaksi ärsyttävintä kliseetä joita aina terroristien iskiessä hoetaan, myös meidän poliitikkojemme toimesta, ovat
”He [ISIS] pyrkivät terrorilla luomaan vastakkaisasettelun meidän ja länsimaissa asuvien muslimien välille, siksi emme saa antaa tilaa rasismille tai vihapuheelle.”
sekä
”Radikalisoituminen johtuu syrjäytymisestä, rasismista ja köyhyydestä.”

Minusta nuo molemmat perustelut ovat tietämättömien läntisten "analyytikkojen" selitys tälle terroritoiminnalle. Jokaisen muslimin, joka on tällaisessa helpossa vaarassa hurahtaa "vihapuheesta" radikaaliriveihin, onkin syytä hurahtaa. Jos puheella, jossa spekuloidaan muslimien toteuttamaa sivullisten silmitöntä tappamista, pystyy radikalisoimaan muslimin tappamaan silmittömästi sivullisia, on tällainen muslimi yhteiskuntakelvoton Eurooppaan, ja itseasiassa todistaa sen että vastakkainasettelua ei edes tarvita, koska radikalisoituminen voi tapahtua pelkästään olemalla muslimi Euroopassa.

Tämä "luodaan vastakkainasettelua" on vihervasemmiston selitys, joka tukeutuu jonkinlaiseen luokka-ajatteluun, missä ihmisten erottelu on aina yhteiskunnallisten ongelmien syy. Joko varallisuus erottaa, koulutus, "syrjäytyminen" tai joku muu. Nämä tekijät ovat sitten selittävinään esim. ihmisten murhaamisen.

Vihervasemmiston mielestä muslimit siis murhaavat Euroopan kaduilla myös, koska he ovat esim. "syrjäytyneitä". Syrjäytyneisyys tarkoittaa kavereiden puutetta, vähävaraisuutta jne., ja kaikki on tietysti kantaväestön syytä joka ei hoitanut muslimien asioita paremmin.

Totuus on muuta eikä noudata tätä monimutkaista psykologista selitysmallia.

Terrorismin ideologinen tausta löytyy suoraan islamista ja koraanista. Asia on luettavissa suoraan islamin pyhistä kirjoituksista, missä Muhammedin kerrotaan olleen menestyvä sotaherra juuri terrorisoimalla väestöjä. Koska Muhammed on paras esimerkki muslimeille, terrorismista tulee myös osa muslimien agendaa (jos he haluavat noudattaa sitä).

Islam on ekspansiivinen uskonto, jonka tarkoitus on valloittaa koko maailma. Taistelu jatkuu kunnes koko maailmaa hallitsee sharialait. Kun yhdistää kaksi edellistä teologista perustelua, kuvio hartaalle muslimille on hyvin selvä: jihad vääräuskoisia vastaan missä ikinä he ovatkin.

Sopan kolmas ja neljäs komponentti konkreettisen terrorismin tiellä on kannustaja ja mahdollistaja. Tässä Isis, Al Qaeda, Boko Haram tai mikä tahansa muu monista islamistisista järjestöistä astuu kuvaan jihadiin kannustajana sekä joissain tilanteissa myös mahdollistajana sikäli kun he pystyvät toimittamaan aseistusta. Ellei pysty, järjestö toimii vain kannustajana.
Isis tietää, että lännessä on kuulevia korvia, jotka haluavat toimia islamin mukaan. Sen takia he myös viestittävät länteen, että paikallisten muslimien pitäisi laajentaa heidän Syyrian kalifaattikampanjansa myös muualle. Palkintona on varma paikka paratiisissa kuten islam lupaa.
Islamilaisen terrorismin selittämiselle ei siis tarvita mitään monimutkaisia psykologisia selityksiä vastakkainasettelusta tms. Islam itsessään toimii pohjana tälle toiminnalle ja terroristit todella uskovat pystyvänsä luomaan maailmanlaajuisen kalifaatin tällä tavalla koska koraanissa sanotaan niin. Kantaväestön mahdollinen (vasta)reaktio ja yhteiskunnallinen mobilisoituminen on yhdentekevää. Sellainen tulee tai ei tule. Islamille sillä ei ole merkitystä, koska jihad on joka tapauksessa jokaisen muslimin velvollisuus. Siksi ryyppäävät, discoelämään mieltyneet "maallistuneet" muslimit päätyvät hoitamaan paratiisiin pääsyn osallistumalla jihadin nimissä vääräuskoisten tappamiseen. Samoin ääriuskonnolliset muslimit teroilullaan tahtovat paratiisiin. Eli ei ole olemassa ääri-islamia, on vain islamia. Jihad usein yhdistetään ääri-islamiin, mutta koska sellaista ääri-ilmiötä ei faktuaalisesti edes ole olemassa, ainakaan muslimien omasta mielestä, niin mistä jihadissa sitten on kyse? Kannattaa itse kunkin tutustua muslimien profeetan Mohammedin historiaan. Moni meille käsittämätön asia, mukaanlukien jihad, aukeaa aivan uudella tavalla. Etenkin tulee selväksi, miten lapsellista on luulla muslimien ajattelevan niin kuin me ajattelemme.

Koska suurin osa länsimaisista analyytikoista tekee aina sen virheen, että he kuvittelevat muslimien logiikan kulkevan samoja raiteita kuin meillä länsimaisilla, niin itse kuuntelen mieluummin väkivaltaisia islamisteja heidän toimintansa syistä, tai tässä tapauksessa siis luen. ISIS julkaisi Dabiq-lehtensä numerossa 15 kätevästi artikkelin "Why we hate you & why we fight you". Linkki löytyy alta, teksti alkaa sivulta 30. Juttua riittää, mutta tiivistän siitä löytyvän kuuden kohdan listan tähän:
1. Ennen kaikkea vihaamme teitä, koska te olette vääräuskoisia.
2. Vihaamme teitä, koska sallitte sen minkä Allah kieltää (esim. homoilu ja koronkiskonta), kiellätte minkä Allah sallii, ja erotatte uskonnon valtiosta.
3. Koska länsimaissa on ateisteja.
4. Koska länsimaat pilkkaavat islamia, profeettoja ja sharialakia.
5. Koska länsimaat pommittavat, ja heidän nukkehallitsijansa sortavat muslimeita.
6. Koska länsimaiden joukot miehittävät muslimimaita.

Eriarvoisuutta, rasismia, köyhyyttä tai vokkien apeita verhoja listalta ei löydy. Kohdat 5&6 sopivat kyllä länsimaalaiseen narratiiviin, mutta arvatkaas mitä artikkeli sanoo tästä?

"Tässä on tärkeätä ymmärtää, että vaikka jotkut väittävät teidän ulkopolitiikkanne olevan se, mikä ajaa meidän vihaamme, tämä nimenomainen syy on toissijainen, ja siksi me asetimmekin sen listan loppuun. Fakta on, että vaikka te lopettaisittekin meidän pommittamisemme, vangitsemisemme, kiduttamisemme, halventamisemme, ja meidän maidemme kaappaamisen, me vihaisimme teitä silti, koska meidän tärkein syymme vihata teitä ei lakkaa olemasta ennen kuin palaatte islamiin. Vaikka te maksaisitte jizyaa ja eläisitte nöyryytettyinä islamin vallan alla, me vihaisimme teitä silti. Epäilemättä me lopettaisimme teitä vastaan sotimisen, niin kuin me lakkaisimme sotimasta ketä tahansa meidän kanssamme liiton tehnyttä vääräuskoista kohtaan, mutta me emme lakkaisi vihaamasta teitä."

Kylmää tekstiä, mutta onneksi maamme poliitikot tietävät paremmin. Sipilälläkin on varmaan hyviä ideoita siitä, miten tulla tuota maailmankuvaa puolimatkaan vastaan, ja tehdä kompromisseja miesten kanssa joille kompromissit ovat haram, kiellettyjä. Tässä valossa kaikenlaiset ”antiradikalisoitumis-projektit” sun muut hölmöilyt mitä täällä suunnitellaan palaaville jihadisteille, ovat juuri sitä, lapsellista hölmöilyä, ja selvä todiste siitä että ei edes ymmärretä mistä on kyse.

Ja jotta asia ei jäisi epäselväksi, jihadismin päämäärän löydät Koraanin luvusta 9, säkeestä 5. "Tappakaa vääräuskoiset missä heidät ikinä tapaattekin."

Tämä on syy miksi lännessä ei kyetä löytämään jihadistien motivaatiota vaikka niitä kysytään uudestaan ja uudestaan. Jihadismi ei ole terrorismia, se on sotaa. Totaalista sotaa, tuhoamissotaa.

Vietäpä viisi minuuttia ajatusharjoituksen parissa: rakenna päähäsi ajatus, että Koraani on oikeasti aitoa maailmankaikkeuden luojan autenttista sanaa. Jokainen lause, jokainen kirjain on aitoa ja täydellistä. Jokaista lausetta pitää noudattaa sataprosenttisesti. Jokainen säe on jumalallinen käsky josta ei saa poiketa, iänkaikkeudellisen tuskallisen rangaistuksen uhalla.

Sitten lue 9:5: "Tappakaa vääräuskoiset missä heidät ikinä tapaattekin."

Jos alat protestoida "tuo on tulkittavissa muutoin, ei päde nykypäivänä", et suorittanut ajatusharjoitusta oikein. Lue ohjeet uudestaan: sinun täytyy uskoa ilman epäilystä, ja alistua ilman protestia. Antaudu uskolle, hylkää ajattelu. Ajattele miten sataprosenttisesti uskova ja käskyihin alistuva ihminen ajattelee. Se on vaikeaa, mutta yritä.

Sitten lue 9:5.

Ja ajattele miltä maailma silloin näyttää.

https://azelin.files.wordpress.com/2016/07/the-islamic-state-e2809cdacc84biq-magazine-1522.pdf
 
Noinhan se valitettavasti on joo. Olin eilen sairaalassa, ja siinä kolmatta tuntia odottaessa paikalle pyllähti abdul ja hamid kikattavan spr haaskan kanssa. Abdulilla oli pipi niin piti ottaa poikaystävä mukaan ja spr siksi, että joku paha ihminen voi sanoa jotain.
Noh, ei se riitä että muutenkin oli paikat kipeät, niin sitten piti alkaa kuuntelemaan helvetinmoista meteliä puhelimeen, ja kaverille sönköttämistä. Siihen tuli sitten äiti n. 10-12v tytön kanssa joka oli voimistelussa taikka vastaavassa vääntänyt kätensä. Spr ******** kikatteli vaan poikien jutulle, eikä ollut ollenkaan kiinnostunut siitä mitä partalapset tekee. Eli kuolasivat tytön perään ja siirtyivät hiljalleen häntä lähemmäs istumaan. Hatutus käyrä oli kohtalainen jo siinä niin nousin ylös ja menin istumaan tytön ja partalasten väliin. Spr***** (en halua sanoa emakko, kun se loukkaa sikoja) alkoi kitisemään, että millaista käytöstä, niin hymyilin takaisin ja sanoin hepreaksi, että jos jompi kumpi edes katsoo enää lasta tapan molemmat siihen paikkaan. Herrat siirtyivät toisaalle istumaan.

Onneksi pääsin lääkäriin... :D

"Haaska"? "Emakko"?

Meillä on ilmeisesti @Lone Soldier :n kanssa vähän erilainen kotikasvatus. Minulle ei nimittäin koskaan tulisi mieleen haukkua Suomen Punaisen Ristin naispuoleista työntekijää haaskaksi tai emakoksi. Vähän pelottaa ajatellakin, että millä nimellä kutsut vihreitä sisaria tai Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajia.

Olet todellakin varsinainen herrasmies.
 
Ottaisin varauksella kaiken, minkä ISIS väittää tehneensä - kas kummaa, että ISIS haluaa ottaa vastuun kaikesta mitä tapahtuu; kun antaa kuvan itsestään voimakkaampana kuin on. Olkootkin sitten vaikka radikaalin sekopään tekemää, mutta näitä löytyy ilman ISIS:täkin.

Kalifaatin puolesta nämä kaikki tehdään joten eivät he ole valheellisia väitteissään.
 
"Haaska"? "Emakko"?

Meillä on ilmeisesti @Lone Soldier :n kanssa vähän erilainen kotikasvatus. Minulle ei nimittäin koskaan tulisi mieleen haukkua Suomen Punaisen Ristin naispuoleista työntekijää haaskaksi tai emakoksi. Vähän pelottaa ajatellakin, että millä nimellä kutsut vihreitä sisaria tai Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajia.

Olet todellakin varsinainen herrasmies.

SPR sai sotien jälkeen suojeluskuntien omaisuuden jonka jälkeen vasemmisto sen kaappasi ja myös palkannut haaskoja sekä emakkoja hyysäämään elintasokusettajia sen piikkiin.
 
Back
Top