Islamistien sota länttä vastaan

No sitähän minäkin paasaan paasaamasta päästyäni. Jos tämmöinen tyhmä maan matonen kuin minä näen kuvion mihin pyrkivät, miksi tohtorinpapereilla ja vielä viisaammat päättäjät eivät tajua??!!
Katsos kun on sanonta, mikään ei ole niin tyhmä kuin arkkitehti, paitsi useimmat insinöörit, koulutus takaa joskus ammattitaidon, ei välttämättä viisautta
 
No sitähän minäkin paasaan paasaamasta päästyäni. Jos tämmöinen tyhmä maan matonen kuin minä näen kuvion mihin pyrkivät, miksi tohtorinpapereilla ja vielä viisaammat päättäjät eivät tajua??!!
Maahanmuutto on työkalu velkaannuttamiseen ja valvontayhteiskunnan luomiseen. Kaikki etenee suunnitelman mukaan.
 
Ei taida parempaa saumaa olla järjestää toisintoa 2015 vuoden tapahtumista. Hallitus on myötämielinen osapuilleen jokaiselle tulijalle ja jos huonosti käy niin jokaisen turvallisuus instanssin johdossa vihreä värisuora johtajina.
 

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta

tS6tpo hrnsrdoorrseed ·

Yksitoistavuotias berliiniläinen muslimikoululainen uhkaa leikata opettajalta pään samalla tavalla kuin tapahtui Pariisissa, Tagesspiegel-lehti uutisoi. Syynä on opettajan vaatimus, että koululaisen vanhempien pitää osallistua koulussa järjestettävään tapaamiseen seuraamusten uhalla. Koululainen oli ilmoittanut luokan edessä tappavansa opettajan, jos vanhempia uhataan seuraamuksella. Koulussa aiemmin vietetyssä pariisilaisopettajan muistohetkessä sama koululainen oli sanonut pitävänsä opettajan kaulan katkaisemista oikeutettuna. Koulussa on pidetty kriisikokous. Pojan vanhempia on informoitu. Äiti oli sanonut opettajalle, että jos poika puhuu tuollaisia, niin syyn on oltava koulussa.
 
Saamastani palautteesta johtuen tiivistän nyt ennennäkemättömällä tavalla. :)

Olisin kiinnostunut tietämään millaista vihapuhetta viljellään arabiankielellä. Avasiko Macronin Ranska nyt tien muutokselle? Niin selkeästi on linja tiedottamisessa muuttunut myös Suomessa, että silkkaan omintakeisuuteen on todella vaikea uskoa. Enkä uskokaan. Pieni tuuppaus kankkuihin on tapahtunut. Mihin se johtaa ja johtaako mihinkään?

Vaikuttaako lähestyvät kuntavaalit Suomessa meikäläiseen keskusteluun? Pitääkö Persulta ryöstää teemat haltuun? Tämä kehitys keskustelussahan johtaa siihen muutamassa viikossa, että kaikki puolueet ohittavat Persun rankimmankin siiven maahanmuuttokeskustelun. :)

Vaalien jälkeen palataan sitten Vihreälle Tapos-linjalle. Kun mikään ei liity mihinkään ja kyse on yksittäistapauksista. ?????

Uskon enemmän vaihtoehtoon, jossa Ranska pyrkii viitoittamaan jollain järjellisellä tavalla realismi silmänaloissa kehitystä.

Mamujengit on sitäpaitsi ihan normaalia, on sitä ollut ennenkin. Muistakaa Kalevalan ryöstöretket Pohjolaan ja Pohjolan noitatemput, kyiset kasket ja Joukahaisen toiminta yksittäistapauksena, entäs Lieto Lemminkäinen tai rankka raiskuri Väinämöinen? Ja onko unohtunut jo Härmän Häjyt tai Seitsemän veljestä? Asekätkijät ja ampumaseurat? Diinareiden ja punkkareiden yhteenotot kasarilla? Passiivisagressiiviset SOO-ryhmät? Julma ja todella raflaava 612-kulkue?

Pitää vain tarkkailla tilannetta ja sijoittaa kehitys suomalaisen historian ankaraan väkivaltakontekstiin. Onko sitten mikään ihme, että tänne muuttaneet ihmiset ovat pakotettuja omaksumaan nopeasti suomalaisen elämäntavan ja sen pohjavireen, johon liittyy viina, kirves ja lumihanki, Turmiolan Tommi ja Kahdeksan surmanluotia?

Bold. Tuo ei oikeasti tarkoita mitään. Tarkkailla ei tarkoita mitään tekokäsiä, se tarkoittaa tarkkailua, jos sitäkään. Joka voi johtaa johonkin, mutta en suosittele hengityksen pidättelyä siihen asti, kun tekokädet alkavat lespata jotain vaikuttavaa.
 
Tuohonkin hommaan on joku varmasti antanut luvan mutta tietääköhän mitä kaikkea nuo jollottaa tuossa. Ja mitähän nuo jollotusta edeltävät äänet olivat tai mitä ne kuvasivat. :unsure:
Ei perkele :facepalm: Onneks oma pirtti on täälä periferiassa peltojen keskellä nimittäin sanomista tulee jos toi jodlaus jossain kohtaa aamukahvia juodessa kuuluu tontin ohittavalta tieltä hiluxin lavalta
 
Ei perkele :facepalm: Onneks oma pirtti on täälä periferiassa peltojen keskellä nimittäin sanomista tulee jos toi jodlaus jossain kohtaa aamukahvia juodessa kuuluu tontin ohittavalta tieltä hiluxin lavalta

Lupaathan siinä tapauksessa ottaa sieltä pirtin seinältäsi, hirvensarvien päältä, hirvikiväärisi esiin? lupaathan?
 
Äiti oli sanonut opettajalle, että jos poika puhuu tuollaisia, niin syyn on oltava koulussa.
Onneksi meillä ei voi käydä näin, opetusministerimme todistaa väkevästi, että syy ei voi olla koulussa:

Opetusministeri Andersson Vantaan väkivaltatapauksesta: ”Jokainen kiusaamistapaus tarkoittaa, että olemme epäonnistuneet yhteiskuntana lasten oikeuksien turvaamisessa”​

 
Lupaathan siinä tapauksessa ottaa sieltä pirtin seinältäsi, hirvensarvien päältä, hirvikiväärisi esiin? lupaathan?
Sanotaanko näin että kiusaus saattaisi olla jopa suuri, mutta luulen kyllä että siinä vaiheessa ei enää hirvitorrakko auta jos edellä kuvattuun tilanteeseen on päädytty että rukouskutsut raikuu hiluxin lavalta ympäri suomenniemen.

Ediy. Asiaan lienee syytä puuttua kovin ottein jo hieman ennakoiden:LOL:
 


akez


Vs: 2020-11-10 Helsingissä 100-150 vaarallisen nuoren joukko, valtaosa mamuja

« Vastaus #370 : 12.11.2020, 21:48:06 »

Itävaltalaislehti Kronen Zeitung esittelee tänään artikkelinsa kuvassa (liitteenä) sisäministerin henkivartioita, jotka tulevat terrorisminvastaisen taistelun eliittiyksiköstä. Samanlaiset ympärivuorokautiset uudet kaverit saavat myös ministerin vaimo, sekä tytär ja poika. Lapset ja vaimo eivät pääse enää mihinkään ilman tällaisia saattajia. Monikulttuurilla on hintansa. Luulisi, että paatuneinkin aatteen ja ideologian pauloissa oleva - tai muuten vaan epärealistinen - henkilö alkaisi tässä vaiheessa jo miettiä hieman asioita.

1605239281596.png
 
Back
Top