Israel

Sikäli kun tiedän, niin Israel perustettiin Brittien luvalla, Brittien alusmaanhan. Jopa Yk antoi toimelle hyväksynnän. Toki koko homma on poliittinen, mutta se ei silti oikeuta Hamasin toimia.

Ja mikäli tuon Israelin maan perustamisen katsotaan olevan "ryöstö", niin muistetaampa, että alueella oli asunut jo sitä ennen juutalaisia ja omistaneet maata (ählämeiltä ostettua vieläpä), joten vuoden 1948 sota oli sitten vähintään ryöstön yritys (kansanmurha oli tarkoitus ählämien mukaan), eli ei heru sympatiaa.
Onko tämä edelleen se tausta minkä johdosta olemme Israelin puolella? Mulla on jo kauan sitten hämärtynyt kumpi oli ensin, muna vai kana .... näin lintumaista esimerkkiä käyttäen.
Jonkin verran yritin ottaa taustaa siitä kun katsoin elokuvan 'Kingdom of Heaven', siinäkin taisteltiin Jerusalemista sekavin tuntein. Jos tuossa on vähänkin perää, niin eipä tule sopua ikinä tuolla suunnalla.
.
 
Itse pääsin taas kerran selittämään "Ei, en ole sionisti mutta totta vitussa rakettien lähtöpaikka lanataan. Se miksi se on sairaalan tai koulun katolla on toinen kysymys."

Muistutin sodan luonteesta ja myös yhdestä tieten tuhotusta UN-asemasta. En hyväksy tuota mutta panos-tuotos jne.

Kummallista on se, että tuo pirkko on mennyt läpi Ugandat ja Eritreat + reissuilla niin tässä on punavihersokeaa.
 
Onko tämä edelleen se tausta minkä johdosta olemme Israelin puolella?
Oma näppituntumani on, että monet länsimaalaiset näkevät tuon "sivistyksen" ja "barbaarien" välisenä taisteluna ja ovat "sivistyneiden" puolella. Näin itsekin olen lapsuudesta alkaen oppinut konfliktia tarkastelemaan.

Mitä enemmän nykyisen Israelin synnyn taustaan on tutustunut, sitä enemmän siitä on tullut mieleen lähtökohtaisesti epäonnistuneille perustuksille rakennettu projekti. Alue on ollut viimeksi juutalaisten vallan alla suunnilleen 1700 vuotta sitten ja kristillisen vallan alla 1300 vuotta sitten. Britit liittolaisineen valtasivat alueen ottomaaneilta 100 vuotta sitten ja päättivät sitten pykätä pystyyn juutalaisvaltion. Kyseiseen aikaan koko Palestiinan alueellla (joka kattaa pitkälti nyky-Israelin + Palestiinan) oli 750000 asukasta, joista noin 590000 arabeja, noin 84000 juutalaisia ja noin 71000 kristittyjä. eli juutalaisten osuus oli noin 11% väestöstä. Alla oleva kartta näyttää väestöjakauman 1947, johon mennessä juutalaisia oli ehtinyt muuttaa suurin joukoin Israeliin (silloin vielä Palestiinaan), mutta silloinkin näyttäisivät olleen enemmistö ainoastaan Jaffan alueella.

328px-Palestine_Distribution_of_Population_1947_UN_map_no_93%28b%29.jpeg

Vaikka viestini alussa mainitusta syystä sympatiat tuppaavat kallistumaan Israelin puolelle, tuntuu nyky-Israelin syntytarina kieltämättä melkoisen yksiselitteisesti ryöstöltä. En ainakaan minä keksi tämän taustan valossa, miten alueen arabiväestö voisi koskaan hyväksyä Israelia. Israel on nähdäkseni tuomittu jatkamaan nykyisenlaista sotilaalliseen voimaan pohjautuvaa taistelua olemassaolostaan hamaan tulevaisuuteen asti. Siitä ei liene mitään takeita, etteikö historia taas jossain vaiheessa toista itseään ja alue tulee esim. arabien valtaamaksi. Esim. Jerusalem on tainnut tulla historian saatossa vallatuksi kymmeniä kertoja.
 
Viimeksi muokattu:

Sitä ei tule ydinaseiden aikakaudella koskaan tapahtumaan. Jos arabit pääsevät niskan päälle ja USA hylkää Israelin niin Israel lopettaa kaiken. Yksi välähdys ja tuolla alueella ei sen jälkeen juhli kukaan.
 
^ Kukaanhan tuota ei tule voittamaan mutta קיינמאל מער. Se on varmaan väärin googletettu mutta "never again". Kyllä minä sen ymmärrän. Argumenteillä Viipurin pitäisi olla meidän ja mulla maatila Polviselässä.

Etiopian Tigrayssä soditaan enemmän...
 
Iranista nyt sitte oikeita missileitä jos ne haluu oikeesti aiheuttaa tuhoa. Iranissa varmaa muutenkin valmiita ballistisiin. Sitte oltais kyllä sitte jo WW3. Iron dome missilet varmaa kans tarvii latauksia kans noiden hamasin jälkeen ja mahtaako se ballistisiin mitään. Jännää uhkapeliä ne pelaa siel, oisko iranilla jo ydin uhka. Who knows. Kivaa kesäpäivän mutua ku tullu baarista. En oo kattonu missä on lentotukilaivueet ja tukialukset on.
 
iron dome kuvalla selitettynä
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top