Israel

Israel tarvitsee ja ansaitsee huomattavasti nykyistä paremmin turvaavat rajat ja rajojen lähiseudut.

Palestiinalaisille on tilaa ja töitä alueen arabimaissa vaikka kuinka paljon.

Israelkaan ei ole puhdas pulmunen. Olen ollut Israelissa YK-joukoiss ja vaikka silloin ei ollut palestiinalaisliikehdintää, oli Israelin painostus kovaa. Nyt Jerusalemissa estettiin palestiinanaissten päädy Al-Aksan moskeijaan Ramadanin aikaqna ja käynnistettiin uudelleen häätötoimet Sheikh al Jarradissa. Näistä vihajärjestöt kuten Hamas saavat uutta virtaa ja yrittävät hankkia lisää poliittista vaikutusvaltaa. Netanjahun pitkä valtakausi on ollut yhtä sortoa ja äärioikeiston tukemista. Hyökkäykset sivfiilijejä kohtaan ovat tietysti väärin.
 
Isokokoinen Transjordania jaettiin aikanaan kahtia.

Tuli iso palestiinalaisenemmistön ja beduiinivähemmistön sisältävä palestiinalaisvaltio Jordania ja pieni Israel.

Palestiinalaisilla on siis jo oma kansallisvaltionsa. Se muodostettiin samalla kuin juutalaisten kansallisvaltio.

Olisi aika loogista ja oikeudenmukaista että palestiinalaisvaltio Jordania sallisi palestiinalaisten muuttamisen alueelleen.

Lähi-idän öljyvaltiot haalivat kaikkialta työvoimaa. Olisi loogista ja oikeudenmukaista että ne tarjoaisivat työ- ja oleskeluviisumeita myös Israelin alueella Gazassa ja Länsi-Rannalla asuville palestiinalaisille.

Ja Kongossa tarvitaan työvoimaa kaivoksilla, Espanjassa hedelmien poiminnassa ja USA:ssa "palvelualoilla", olisi oikein ja kohtuullista, että Israelin juutalaisille tarjottaisiin työ- ja oleskeluviisumeita näihin hommiin. Ei tarvitsisi asua Palestiinassa, missä eivät sopeudu kulttuuriin eivätkä tule toimeen paikallisten kanssa.
 
Itse mietin sitä että jos Hamas yrittäisi kohdistaa iskun suoraan sinne Iron Domen kohtaan, kun ei niiden sijoitus kovin salainen ole varsinkaan nyt konfliktin aikana. Yksi osuma lähelle vois pistää laitteiston väliaikaisesti kunnottomaksi. Sen verran kuitenkin ohjusta ilmassa, että ehkä ne sitäkin ovat yrittäneet.

Sitä en usko että iipoilta ohjukset loppuu, paitsi ehkä hetkellisesti. Joutuvat kai tuomaan kauempaa varastoista lisää.
Voi olla ettei nuo hehtaariraketit osu niin pieniin maaleihin edes tuurilla. Jollain dronella voisi yrittää?
Saturaatio tietenkin toimii aina. Makasiinissa oli oliko 20 ohjusta ja muistaakseni yleensä ammutaan 2/ maali.
Se olisi kiinnostavaa tietää miten järjestelmä toimii oikein kovan saturaation aikana. Alkaako ottamaan harhamaaleja kaikesta romusta sun muusta jne.
 
Itse olen lähinnä miettinyt että miten yksi puikko voi maksaa ainoastaan euroissa sen 45 tuhatta.
 
Ja Kongossa tarvitaan työvoimaa kaivoksilla, Espanjassa hedelmien poiminnassa ja USA:ssa "palvelualoilla", olisi oikein ja kohtuullista, että Israelin juutalaisille tarjottaisiin työ- ja oleskeluviisumeita näihin hommiin. Ei tarvitsisi asua Palestiinassa, missä eivät sopeudu kulttuuriin eivätkä tule toimeen paikallisten kanssa.
Olisi tavallaan niin kuin kibbutsilla.:cautious:
 
Itse olen lähinnä miettinyt että miten yksi puikko voi maksaa ainoastaan euroissa sen 45 tuhatta.
Myös $100k hinta on jossain vilahtanut, sekin on vain kymmenesosa normaalista it-ohjuksen hinnasta.
Ohjus on kai tosi yksinkertainen, ei varmaan kovin liikehtimiskykyinen, vaatimukset rungon ja elektroniikan kestämiseen eivät ole niin kovat.
 
Israelkaan ei ole puhdas pulmunen. Olen ollut Israelissa YK-joukoiss ja vaikka silloin ei ollut palestiinalaisliikehdintää, oli Israelin painostus kovaa. Nyt Jerusalemissa estettiin palestiinanaissten päädy Al-Aksan moskeijaan Ramadanin aikaqna ja käynnistettiin uudelleen häätötoimet Sheikh al Jarradissa. Näistä vihajärjestöt kuten Hamas saavat uutta virtaa ja yrittävät hankkia lisää poliittista vaikutusvaltaa. Netanjahun pitkä valtakausi on ollut yhtä sortoa ja äärioikeiston tukemista. Hyökkäykset sivfiilijejä kohtaan ovat tietysti väärin.
Asiahan taitaa olla niin että mikäli se vain mainstream-Israelista olisi kiinni niin sopu olisi tehty aikaa sitten, mutta siirtokuntien hihhulit (joita amerikkalaiset uskispiirit vielä rahoittavat koska raamattu) pitävät konfliktia yllä. Ja näillä on tietenkin toisella puolen omat vastinkappaleensa joiden mielestä kaikki sopu on petosta.
 
Se olisi kiinnostavaa tietää miten järjestelmä toimii oikein kovan saturaation aikana. Alkaako ottamaan harhamaaleja kaikesta romusta sun muusta jne.

Yesterday, when Israeli officials said that the total number of rockets fired was at more than 480, they said that more than 200 of them had been successfully intercepted.
At the time of writing, there also does not appear to be any updated official tally for how many rockets have been knocked down now that the total launches have passed 1,000. We also don't know how many Tamir interceptors have been fired at rockets in the past few days, but then failed to bring their intended targets down.
There are also reports that rockets are being fired from Gaza at very low trajectories, rather than along more typical higher-angle ballistic ones. This could be another way of at least attempting to circumvent Israeli defenses.
If a single Iron Dome battery has three or four launch units loaded with 20 interceptors, that means it only has between 60 and 80 Tamirs ready to fire at any one time. With 15 batteries each with four fully-loaded launch units, the total number of interceptors available would be 1,200. While the batteries are no doubt positioned to provide some overlapping zones of protection, no single one is anywhere capable of being able to respond to rocket attacks in all the areas that the entire defensive network covers. In other words, the number of interceptors at the ready during a localized attack is probably limited to the a single battery or a small number of the total batteries deployed.
 
Israelkaan ei ole puhdas pulmunen. Olen ollut Israelissa YK-joukoiss ja vaikka silloin ei ollut palestiinalaisliikehdintää, oli Israelin painostus kovaa. Nyt Jerusalemissa estettiin palestiinanaissten päädy Al-Aksan moskeijaan Ramadanin aikaqna ja käynnistettiin uudelleen häätötoimet Sheikh al Jarradissa. Näistä vihajärjestöt kuten Hamas saavat uutta virtaa ja yrittävät hankkia lisää poliittista vaikutusvaltaa. Netanjahun pitkä valtakausi on ollut yhtä sortoa ja äärioikeiston tukemista. Hyökkäykset sivfiilijejä kohtaan ovat tietysti väärin.
Bibi tilasi ( kutsui) tämän kahinan kannatuksensa laskun vuoksi, niin kuin niin useasti aiemminkin. Aikaisemmatkin intifadat alkaneet provokaatioista, siis Sharonin pikku piipahduksista oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Se on helppoa, kun ollaan lämpösinä molemmilla puolilla ja kannatus alhaalla Hamasin johdolla ja Netanjahulla.
Marhaba, eikös viskota puikolla?
Viskotaan vaan, shalom.
 
Itse olen lähinnä miettinyt että miten yksi puikko voi maksaa ainoastaan euroissa sen 45 tuhatta.
Myös $100k hinta on jossain vilahtanut, sekin on vain kymmenesosa normaalista it-ohjuksen hinnasta.
Ohjus on kai tosi yksinkertainen, ei varmaan kovin liikehtimiskykyinen, vaatimukset rungon ja elektroniikan kestämiseen eivät ole niin kovat.
Samasta artikkelista.

There is also the matter of the cost differential, especially if saturation attacks persist, as they have in this recent fighting, which can begin to drain existing stocks of Tamir interceptors and prompt the need to replenish them. The exact unit cost of the current generation Tamir interceptor is unclear, with past reports putting that price tag at between $40,000 and $100,000. Even at $100,000, they are very low cost when compared to other anti-missile interceptors and other surface-to-air missiles.

At the same time, even at that lower price point, if Israel has fired more than 200 of them in the past few days, that is more than $8 million worth of Tamirs. By that same calculation, 1,000 successful intercepts would mean firing off missiles worth a total of $40 million.

During the last major conflict between Israel and Palestinian groups in Gaza in 2014, Israeli received approximately $225 million in emergency aid from the United States specifically to boost its Tamir stockpiles. That conflict lasted around seven weeks, during which the Palestinians fired at least 4,564 rocket and mortar projectiles, according to the IDF.

While we don't know the exact cost of the different types of rockets Hamas and PIJ have been firing at Israel, they are unguided weapons and are almost certainly orders of magnitude cheaper than Tamir interceptors. Past reports have said that Hamas' older, lower-end Qassam rockets have cost between just $500 and $600 to make, each.
 
Jonkin verran iipot vissiin Gazan lähettyville maavoimia siirtelevät mutta hyökkäys ei ole huomisaamun asia. Gaza on maailman tiheimmin asuttuja alueita,kyllä sinne melko ankeaa on alkaa jalkamiehillä tunkeutumaan ja taloja putsaamaan.

Israel siirtää joukkoja kohti Gazaa – valmistautuu maahyökkäykseen​

Muistelen Hizbollahin julistaneen joku vuosi sitten että heillä on varastoissa 300 000 rakettia. Tuossa alkaa olemaan jo vähän enemmän tarvetta varastotilalle ja ylläpidolle... :cautious:
Tuolla määrällä pystyy helposti kyllästämään pohjois-Israelin ohjuspuolustuksen.
 
Tästä tuli mieleen,että mitä siellä Beirutissa oikeasti räjähti sittenkään,luulisi että Hizbollah kohta alkaisi liittyä tähän ilotulitukseen...
 
Muistelen Hizbollahin julistaneen joku vuosi sitten että heillä on varastoissa 300 000 rakettia. Tuossa alkaa olemaan jo vähän enemmän tarvetta varastotilalle ja ylläpidolle... :cautious:
Tuolla määrällä pystyy helposti kyllästämään pohjois-Israelin ohjuspuolustuksen.
Missä päin iippojen kolmevitoset on? Ovatko rakettien kantamalla?
 
Back
Top