Israel

Jännä että vesi loppuu kun sinne on viety vedentoimitusta varten niitä vesiputkiakin niin valtavasti, mihin ne on joutuneet...ai niin.
Niin, osa vesiputkista meni muuhun käyttöön. Mutta osa vedestä tuli Israelin puolelta ja Israel katkaisi vedentulon.
 
Tämän mukaan maaoperaation oli tarkoitus alkaa nyt viikonloppuna mutta sitä siirrettiin muutaman päivän, yksi syy olisi huono sääennuste. Ehkä näin, ehkä ei. Kenties seuraavat Gazan pohjoisosien evakuointia ja päättivät antaa lisäaikaa? Tai kenties kaikkia haluttuja kykyjä ei ehditty aktivoida ajoissa?

Arvailua vain, Israel on aikaisemminkin osoittanut että operaatiot aloitetaan kun he ovat itse siihen valmiit.

"Gaza Ground operation was initially planned for the weekend, but was delayed by a few days at least in part because of weather conditions that would have made it harder for Israeli pilots and drone operators to provide ground forces with air cover", - NYT


Kyllä minä tämän uskon...

Israelin valmistelema maahyökkäys Gazaan on The New York Timesin mukaan viivästynyt muun muassa sääolosuhteiden takia.

Hyökkäystä kaavailtiin lehden lähteiden mukaan alun perin alkavaksi tänä viikonloppuna. Pilvinen sää on kuitenkin tehnyt esimerkiksi lentokoneiden ja lennokkien käytöstä haastavampaa. Täten maajoukot eivät ole voineet saada riittävän kattavaa ilmatukea.

Israelin hyökkäyssuunnitelmissa pitää lehden mukaan ottaa huomioon myös Hamasin kaappaamat ihmiset. Heitä pidetään todennäköisesti muun muassa terrorijärjestön tunneleissa ja bunkkereissa.

Ei tuonne voi mennä ihan koska tahansa takki auki ja tukka putkella :ROFLMAO:

Israel on monessa suhteessa voimakkaampi osapuoli mutta olosuhteet tasoittavat tilannetta huomattavasti.
 
Yksi hölmöläinen meni kutsumaan Hamasia terroristijärjestöksi Venäjän televisiossa ja sai heti näpeilleen. Totuutta ei saa sanoa kameran edessä vaan ne puheet pitää säästää keittiöön tai olohuoneeseen (eli se Martti J. Karin mainitsema "venäläinen keittiötotuus / keittiökeskustelut").

Meanwhile in Russia: the sole pundit who dared to call Hamas a terrorist organization was told he should save that kind of talk "for his kitchen or living room," since Russia does not consider members of Hamas to be terrorists.

“Don’t go the full Prigozhin and say the truth in front of a camera. No one survives going the full Prigozhin”


 
Kansainvälinen paine ja uhkailu kasvanut niin paljon että näinköhän tulee varsinaista maahyökkäystä?

Kyllä tulee.

Sitä ei pysäytä edes pyörremyrskyt, maanjäristykset, tsunamit tai maailmanlopun vitsaukset heinäsirkkaparvineen :ROFLMAO:

Hyökkäyksen mittasuhteet ja tavoitteet jäävät vielä nähtäväksi. Siinä on monia eri mahdollisuuksia mutta mitä isompia tavoitteet ovat sitä pidempi ja vaikeampi tästä sodasta tulee myös Israelille ja sitä suuremmaksi kasvaa myös se kansainvälinen paine vaikka Israel kuuntelee tarkalla korvalla vain USA:ta eikä ihan kaikissa asioissa ja tilanteissa sitäkään.
 
Yritin hakea, tukeeko sääennuste tätä yllä kerrottua väitettä.

Ainakin tämän mukaan ennuste lupaisi vain vähän sadetta seuraavan seitsemän päivän ajalle. Toisaalta Israel on iskenyt lujaa hävittäjistä pudotettavilla pommeilla kohta viikon ajan, joten ainakaan kyseisiä iskuja edeltäneen viikon sää ei ole haitannut. Mutta ehkä ne on tehty tunnettuihin koordinaatteihin, kun taas maahyökkäyksen tukeminen vaatii nopeaa reagointia ja kohteiden tunnistusta ilmasta? Ehkä selitys on siis kelvollinen?

Weather wise, less than an inch of rain is expected in #Gaza over the next seven days. Many of the heavier storms have already left the region.

1697358081714.png

Sään mukaan jos mennään niin hyökkäys voisi alkaa vasta tiistaina.. Siihen saakka on epävakaista.
 
Onko muuten tässä hyökkäyksessä parempi hyökätä pimeällä vai valosalla?

Tuo on hyvä kysymys. Minun asepalveluksen aikaan ainoat valonvahvistimet, joita käytettiin (tarkoitan omassa varuskunnassa, muilla voinut olla muitakin) edes vähän olivat ne suuret Wild Big pöntöt ja nekin olivat harvinaista herkkua. Valonvahvistin 2000 laitteen näin pari kertaa mutta en päässyt katsomaan sen läpi. Valtaosa yöharjoituksista perustui valokranaattien käyttöön eli keinovalaistaan maasto.

Näin siis suunnilleen 20 vuotta sitten Rovaniemellä LapITR 4. patteri (sotilaspoliisikomppania).

Se mitä olen kuunnellut ns. alan miesten juttuja, kertoo että pimeänäkölaitteiden kanssa liikkuminen on vaikeaa jos valon määrä on pieni. Eli pelkkä turvallinen liikkuminen ilman että kompastuu tms. Taktinen liikkuminen suojasta suojaan ja aktiivinen kohteiden haku on tietysti pykälän vaikeampaa.

Miten laajasti Israelin massa-armeija on varustettu moderneilla valonvahvistimilla? Kuvissa näkyy asein rynnäkkökiväärien päällä punapistetähtäimiä tai holografisia tähtäimiä, mutta kypärään asennetut valonvahvistimet harvinaisempia. Ehkä ne ovat nykyäänkin erikoisjoukkojen ja kovemmin treenavien porukoiden kalustoa eli ei riitä joka pojalle?

Toisaalta pitää suhteuttaa tämä tilanne viholliseen: mikä on Hamasin joukkojen pimeätaistelukyky? Oletan että pimeänäkölaitteita olisi käytössä vielä vähemmän. Kyetäänkö puute kompensoimaan jollain muulla keinolla esim. taskulamput ja erilaisten sähköisten keinovalojen käyttö? Entä jos Gazassa on sähköt poikki ja sähköverkko nurin?

Panssarivaunut ja IFV:t on tietysti varustettu erinomaisilla pimeänäkölaitteilla ja lämpötähtäimillä joten tässä mielessä pimeässä taistelu tuskin on ongelma.

Minun varovainen arvaus: erikoisjoukot ja muut pimeässä toimivat ryhmät kokeilisivat Gazaan tunkeutumista yöllä (panssarivaunujen yms. tukiessa) JA onnistuessaan voisivat kyetä valtaamaan etummaiset vartioasemat. Tämä avaisi alustavan väylän pääjoukolle jonka hyökkäys tapahtuisi päivällä (koska valtaosalla ei ole pimeänäkölaitteita). Asutuskeskustaistelussa etäisyydet ovat usein lyhyitä (ei aina, suorat tiet tarkoittavat pitkiä väyliä) joten siinä vaikuttaa enemmän sotilaan ja ryhmän osaaminen, toki teknologia antaa apua jos sitä on käytettävissä.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvallat ilmoitti sunnuntaina tarjoavansa Israelissa oleville kansalaisilleen ja heidän lähisukulaisilleen evakuointimahdollisuutta meriteitse, Reuters kertoo.

Yhdysvaltain suurlähetystön tiedottajan mukaan evakuointi järjestetään maanantaina. Evakuointialus lähtee Pohjois-Haifan satamasta kohti Kyprosta.

HS
 
Hezbollah kerjää verta nenästään. Käskyt toki tulevat Teheranista.

Al-Mayadeen reports that Hezbollah has raised a flag on a IDF outpost on the Israeli-Lebanese border

https://t.me/almayadeen/180708



-

Hezbollah claim to have struck an Israeli tank on the Lebanese/Israeli border with an ATGM. There have been several reported ATGM attacks so far today.


-

IDF: "Anti-tank missile fire was shot at IDF soldiers who were operating along the Lebanese border. In response, the IDF is currently striking Hezbollah military target"

 
Äkkiseltään tulee mieleen, että tämä tuskin tulee yllätyksenä IDF:lle. Varmasti joku drone tai robotti voisi hyvinkin toimia tiedusteluna tunneleissa. Mikä estää räjäyttämästä tunneleiden suuaukkoja tukkoon tai kaivureilla yksinkertaisesti peittämästä suuaukkoja. Merivedellä tukkimisessa ongelmaksi voi muodostua letkulinjojen rakentaminen kilometri tolkulla.
Tuntuisi, että savu olisi helpompi täyte tunneleille. Autonrenkaita sisäänkäynneistä sisään ja palamaan ja syötetään uutta tarpeen mukaan. Siitä pätsistä ei kukaan tule läpi. Savu myös paljastaa tunnelien ilmanvaihtotorvet, jotka voidaan sitten hoitaa siinä samalla. Mitä enempi niitä sisäänmenoja löytyy niin sitä tukalammat olosuhteet tunnelirotille. Muutaman, kun jättää auki ja varustaa ympäristön sirpaleviukamiinoilla, kk-ryhmillä, rynnäkkövaunuilla niin ulostulijoilla on kivat oltavat.
 
Muutama kommentti laajemman sodan mahdollisuudesta:

Expect a heavy additional flow of US capabilities into the region. The contingencies to deal with here are getting very large. This will tax the US military which has been trying to ‘ pivot’ to the Pacific while deterring Russia, on top of everything else, combined with a shrunken force.

Anyone who claims the chance of a wider conflict is small is not living in reality. It doesn’t take a game theorist to see how this spirals. Hopefully that will not be the case, but the possibility is certainly growing by the minute.

And by small I mean hand waving the possibility away.

I don’t think it’s highly probable but certainly increasingly possible.



-

There’s an understanding on the ground that Israel/Gaza could just be the beginning. Look at the amount of American military assets headed this direction. The evacuation of U.S. citizens by sea. Iranian FM meeting with the leader of Hamas. Attacks from Hezbollah. Uncertain days.


-

Mikään ei ole varmaa ennen kuin se on varmaa, mutta toisaalta suurien sotajoukkojen kokoaminen ja alueelle tuominen ei ole halpaa. Se voi olla voimapolitiikkaa eli voiman näyttämistä, mutta aina kun sellainen voima on saatu koottua (kallista ja harvinaista), on ilmiselvää että kyseisen voiman käyttäminen on vain päätöksestä kiinni.

Israelin osalta ei voi sulkea pois hämäystä myös: tehdään näkyvä ja aito mobilisaatio joka saa Hamasin ja Hezbollahin liikkeelle (sekä Iranin). Ollaan hiljaa ja tarkkaillaan kun palikat liikkuvat. Sen jälkeen isketään niitä vastaan ilmavoimilla ja tykistöllä. Ei silti välttämättä tehdä suuren riskin maaoperaatiota. Toki, kuten sanottua, jos ei nyt niin milloin sitten? Joskus toiste ns. paremmalla ajalla? Tässä on harvinainen tilaisuus lyödä kovaa paitsi Hamasia niin myös Hezbollahia (ja muita pienempiä Iranin tukemia ryhmiä). Tilaisuutta tuskin kannattaa jättää käyttämättä, vaikka se tarkoittaisikin omia tappioita (mahdollisesti suuria).

Lähi-itä (ja sanoisin myös moni muu paikka maailmassa, mukaanlukien Venäjän naapurusto) on paikka jossa ei saa näyttää heikolta. Jos näyttää heikolta, se kutsuu lisää hyökkäyksiä. Toisaalta, kuten moni kirjoittanut, sodan kierre ei lopu sotimalla. Aina kasvaa uusi Israelia vihaava sukupolvi ja ennemmin tai myöhemmin päättävät lähteä kokeilemaan.
 
Youtude videoissa on näkynyt seinillä roikkumassa kaasunaamareita. Ovat varmasti varautuneet muutenkin mahdolliseen kaasun käyttöön.
Kuunneltuani kiinalaisen PAP:n upseerin (sotilasyksikkö joka kukistaa mellakoita) puolihumalaista aerosolien kehumista, en pidä kaasunaamaria juurikaan hyödyllisenä. Alueen välttäminen ja peseminen lienevät parempia keinoja.

Geneven sopimus koskee vain vihollistaistelijoita, ei esimerkiksi oman maan siivilikansalaisia. Heitä ilmeisesti voi ampua sokaisevalla laaserilla, jollain ajoneuvon katolla olevalla ultraäänevehkeellä tai kaasuttaa kadut pisaroina tarttuvilla taistelukaasuilla. Israelilla on ollut 9 vuotta aikaa ratkaista tämä tunneliongelma, joten mielenkiinnolla odotan mitä sinne on suunniteltu. Kiinalaisilla on homma ainakin kuulosti olevan hallussa.
 
Satelliittikuvien perusteella valtaosassa Gazaa on ollut sähköt poikki 10.10.2023 lähtien. Alla olevassa gif-videossa vilkutellaan saman satelliitin ottamia kuvia, ensimmäinen on otettu 6.10.2023 ja toinen 12.10.2023.

Satellite data over Gaza shows near blackout of the area since October 10, with Gaza remaining without power since then.

This imagery shows NASA VIIRS data from October 6 and 12 with nighttime city lights in shades of yellow. The change indicates area-wide power outage.


 
En kuitenkaan pidä tuota jälkimmäistä väitettä uskottavana, että Hamas olisi suunnitellut operaatiota pienemmäksi. Sinänsä se olisi strategisesta näkökulmasta loogista ja järkevää verrattuna nyt nähtyyn (koska nopeasti torjutun hyökkäyksen ja muutaman terroristien mukaan lähteneen panttivangin kanssa neuvotteluratkaisu olisi vielä ollut mahdollisuuksien rajoissa), mutta nyt nähdyn kokoluokka ja uskomaton raakalaismaisuus ei mielestäni selity vain sillä, että terroristeilla olisi lähtenyt laukalle Israelin vastarinnan puutteen vuoksi. Tuollainen vaatisi sitä, että hyökkääjät olisivat olleet täysin epäkurinalaisia tavoitteiden suhteen ja operaatio ollut tavoitteiltaan huonosti valmisteltu, mikä ei mielestäni ole järkeenkäypää terrorihyökkäyksen onnistumisasteen ja selkeän, kattavan valmistautumisen ja kouluttautumisen perusteella.
Olin ilmeisesti oikeassa tästä:

Hamasin tarkoituksena oli NBC:n haltuunsa saamien Hamasin asiakirjojen mukaan kohdistaa isku lapsiin, aiheuttaa maksimaalinen määrä siviilitappioita ja ottaa mahdollisimman paljon panttivankeja.
 
Hezbollah kerjää verta nenästään. Käskyt toki tulevat Teheranista.

Al-Mayadeen reports that Hezbollah has raised a flag on a IDF outpost on the Israeli-Lebanese border

https://t.me/almayadeen/180708



Tämän mukaan kyseinen lippu ei olisi Hezbollahin ja hänen tietojensa mukaan kyseistä tukikohtaa ei olisi menetetty:

From what I understand this is not a flag raised by Hezbollah, and the Israeli position has not been overrun.

 
Toisaalta pitää suhteuttaa tämä tilanne viholliseen: mikä on Hamasin joukkojen pimeätaistelukyky? Oletan että pimeänäkölaitteita olisi käytössä vielä vähemmän. Kyetäänkö puute kompensoimaan jollain muulla keinolla esim. taskulamput ja erilaisten sähköisten keinovalojen käyttö? Entä jos Gazassa on sähköt poikki ja sähköverkko nurin?
Varmasti Israelilaisilla parempi. Mutta tuossa pitää taas miettiä sitä toista tulokulmaa, että (varsinkin vanhempien) valonvahvistimien läpi on aina vaikeampi tunnistaa varmasti mitä katsoo - jos on aseistettu, niin onko oma vai tero, jos ei ole, niin onko tero vai siviili, jne.
 
Varmasti Israelilaisilla parempi. Mutta tuossa pitää taas miettiä sitä toista tulokulmaa, että (varsinkin vanhempien) valonvahvistimien läpi on aina vaikeampi tunnistaa varmasti mitä katsoo - jos on aseistettu, niin onko oma vai tero, jos ei ole, niin onko tero vai siviili, jne.

Jep. Tuosta palataan siihen alkuperäiseen kysymykseen eli saadaanko yöllä taistelusta hyötyä? Kuinka pitkäksi edes lasketaan "yö" tuolla seudulla? Kahdeksan tuntia? Mitä siinä rajallisessa ajassa ehtii tekemään, sellaista josta olisi niin paljon hyötyä että kannattaa kokeilla?

Minun ajatus oli että päästäisiin ujuttautumaan pienillä joukoilla etummaisiin puolustusasemiin ja kenties eliminoimaan ne. Ehkä näin saadaan jalka oven väliin ja tehtyä päiväsaikaan tapahtuva varsinainen hyökkäys hieman helpommaksi. Hyvin suuret riskit tietysti, lähteä pienemmillä ryhmillä kokeilemaan.

Ehkä jonkinlaista tiedustelua tehtäisiin myös, tosin tässäkin voi kysyä: kannattaako lähettää sotilaita, jos tiedustelua voi tehdä kauampaa esim. panssarivaunujen ja IFV-vaunujen optiikalla tai erilaisilla droneilla?
 
Back
Top