Israel

Suomen ei pidä lähteä tunnustamaan mielikuvitusvaltioita missään. Sehän on pelkkä PR-temppu, jos mitään rauhanprosessia ei ole käynnissä. Tuollaiset performanssit eivät mielestäni lisää toivoa, toisin kuin tutkija Stewart väittää, sillä eivät aikaisemmatkaan tunnustamiset ole niin tehneet.

Tunnustuksen voi tehdä vain kerran, niin se käytetään osana jotain rauhanprosessia. Jos sitä ei nyt ole, kyse on pelkästä hyminästä. Israelin nykyhallitus ei hyväksy itsenäistä palestiinalaisvaltiota miehittämillään alueilla.

Stewartin argumentti on, että Palestiinan tunnustaminen olisi Israelille viesti siitä, että sen rauhanprosessia haittaava toiminta ei ole hyväksyttävää. Tulisi ikään kuin painetta.

Ihmettelen, miten Suomen linjanmuutos muka edistäisi asiaa. Israel ei ole piitannut paskaakaan esim. Ruotsin eikä muidenkaan tekemästä Palestiinan tunnustamisesta.

Yle kyllä kantaa studioon "asiantuntijoita". Ottakaapa vähän selvää tästä Bruno Jäntistä... 😂


Hyvä hetki tunnustaa Mikä-Mikä-Maa on sitten kun kaikki panttivangit on vapautettu, Hamas on antautunut, sotakorvaukset maksettu, sotasyylliset tuomittu, alueluovutuksista sovittu sekä muut arabimaat vastavuoroisesti tunnustuvat Israelin valtion olemassaolon.

israel_started_it.jpg

Sitä päivää odotellessa YLE-studioon voi vyöryttää asiantuntijoita, joiden mielestä sotatoimeen on kansainvälisten sopimusten mukaan täysin laillista vastata sotatoimella. Työrauha Israelille ja kaikki energia Ukrainan auttamiseen, niin hyvä tästä vielä tulee!
 
Stubbin möläys palestinaan tunnustamisesta on kyllä saanut hönöt aivan psykoosiin. Maikkarin instassa on useita kommentteja aiheesta ja huokailevat, kuinka aatulla jäi homma kesken ja miten hamas on vain vapaustaistelijoita.. joskus ihmetyttää mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu.. eikä nämä ole mitään trolleja vaan perus pridelippuisia nuoria aikuisia.
 
Suomessa ainakin on todettu että pro-palestina mielenosoituksiin osallistuu täysin samat ihmiset jotka oli ilmastomuutos-hallitusulos-natsitulos-eileikkauksille-yleislakko-yliopistomielenosoituksessa. Siellä on samat ihmiset, samat rummut, samat lehmänkellot,samat soittajat ja sama johto. Se on ammattimaista toimintaa. Tukiyhdistysten mailiosoitteet, FB-sivut, yhdistykset ja niiden "johtohahmot" on kaikki samoja.

Ainot mielenosoitukset missä noita EI näy on venäjänvastaiset mielenosoitukset. Samoin Ukrainan tukea vaativissa mielenilmaisuissa on täysin eri kasvot ja ihmiset taustalla.

Mistä tulee rahat ja tuki noille mielenosoituksille ketkä ajavat noi montaa eri asiaa ? Eikö se ole hieman epäuskottavaa ajaa noin montaa eri asiaa ? Lehdistö (HS) tekee aina jutut noista eri mielenosoituksista ja yleistävät hirveästi. Mm tyyliin "opiskelijat vaativat ... sitä ja tätä". Kun totuus on että täysin mitätön vähemmistö opiskelijoistakin vaatii ja kaiken lisäksi alkaa tuntumaan että tuotakin vähemmistöä ohjaillaan jostain.
En ole tuohon esittämääsi yhteyteen eri kansalaisvaikuttamisen ryhmäytymisien suhteen perehtynyt. Mutta mitään erityisen yllättävää tuossa myöskään ei olisi.

PItkälle ei ole tarvetta aivan omassa lähihistoriassamme mennä siihen ajanjaksoon, jossa eri muodoissaan - vaan ei sanotusti autonomisina yksikköinä - kommunistinen tie totuuteen. Muutakin kuin heikkotasoista huumoria oli. Tämä mahdollinen tie evoluutiossa yhteiskuntarakenteena koki häviön.

Nyt uutta yrittäjää. Pohjana laajemmin hyvin samankaltainen näkemys yksilöstä suhteessa yhteiskuntaan. Sekä tämän eron hahmottaminen valtarakenteina. Lähtien sananvapaudesta ja päätyen tottelevaisuuteen, annetussa "vapaudessa". Vapauden lippua heiluttavia totalitaristeja, näistä ei ole puutetta ollut.
 
Se, mistä hieman harvemmin jos koskaan näkee julkista keskustelua käytävän. On eri yhteiskuntamallien toteuttamisen muoto ko. valtioille tai sellaisiksi pyrkiville sekä turvallisuusympäristöön liittyen, muoto kokonaisuudelle. Tästä tehtävät päätelmät oikea-väärä -akselille. Tässä; Gazan olemus vs Israel. Jälkimmäisen ollessa kaikkea muuta kuin synnitön, kuitenkin väistämättä vertautuen vastakappaleeseen.

Itselläni ei mitään ongelmaa ole nähdä Israelin toiminnassa negatiivisia tai epärealistisia malleja.

Ja toisaalta, typistäen uskontojen/kulttuurien sotaan, jota tämä mielestäni ainakin ytimeltään on. Sata kertaa sadasta, ottaisin naapurikseni rauhallisemmin mielin Israelin kuin ikuista uskontoaan toteuttavan Islamiin pohjautuvan valtarakenteen.

Vielä tuohon puutteeseen ääneenlausumattomista eri mallien välisistä ristiriidoista, tämä relativistinen - yksi ei ole toistaan parempi -tyyppinen ajattelumalli. On osa Lännen potentiaalista rappiota. Muodossa tai toisessa. Mitään lineaarista paremmasta-parempaan olemusta kulttuureissa. Ei ole automaationa olemassa.
 
Skotlantilainen professori ihmettelee opiskelijoiden gaza-mielenosoituksia. Mielenosoittajien väitteet ja iskulauseet on helppo todistaa vääriksi.

Miksi opiskelijat eivät itse ajattele tai ota selvää asioista. Israelissa ei ole apartheidia, israelin toiminta gazassa ei ole holocaustia.

Israel on ainoa maa lähi-idässä jossa arabeilla, muslimeilla ja erilaisilla vähemmistöillä on täydet ihmisoikeudet ja tasa-arvo.

 
Hyvä niin. Teheran-Joe yrittää kampittaa Israelin ja varmistaa Hamasin selviytymisen. Israelilla on vaikea paikka. Jos kuka, niin Netanjahu pystyy luovimaan tästä läpi. Sotilaallisesti Israel on edennyt hyvin, esim tunnelien ja Hamasin pataljoonien tuhoaminen edistyy ja voitto häämöttää. Palestiinalaiset olisivat jo varmasti taipuneet ilman länsivaltojen tukea.

Jossain vaiheessa lähikuukausina >98% tunneleista ja >99% ohjusvarastoista on tuhottu ja valtaosa Hamasin jäsenistä on tapettu tai vangittu (toivon mukaan tapettu, jottei täydy vapauttaa heitä osana jotain teheran-Joen pakottamaa ”rauhan” sopimusta.
 
Ongelma Hamasin tuhoamisessa on se, että Hamasin kannatus on valtavan suurta Gazassa. Hamasille on siis tilausta, ja sen elpymistä on vaikea estää.
 
Hamasin tuhoaminen on vaikeaa. Mutta se ei ole mahdotonta. Se pystyi ostamaan kansan tuen (salakuljetus/musta pörssi ja Iraniin/EU:n rahoitus) esimerkiksi jakamalla asuntoja Hamasin kannattajille. Niskurit tapettiin.

Jos salakuljetusbisnes saadaan lopetettua, pääosa jäsenistä tapettua, maanalaiset tukikohdat tuhottua ja saadaan nöyryytettyä Hamasin johtajat, niin ollaan aika pitkällä että saadaan tilanne siedettäväksi.
 
En oikein ymmärrä, mitä tuolla Palestiinan valtion aikaan saamisella halutaan tavoitella. Sitä vain toistetaan kerta toisensa jälkeen, mutta minkäänlaisia konkreettisia perusteita ei ole tapana liittää mukaan. Saati että mietittäisiin sen toimivuuden realistisuutta. Eihän siellä edes haluta omaa valtiota, ainoastaan ensimmäiseksi halutaan tuhota Israel ja sitten vasta voidaan perustaa valtio, valtion tilalle. Kahden valtion mallista nähdäkseni ei edes unelmoida.

Kahden valtion juttu on täysin länsimaista hapatusta, minkä on tainnut todeta Hamasin perustajan jälkikasvukin, varoitelluissaan länsimaiden älymystöä kohtaan Hamasista. Tietääkseni tätä ei edelleenkään ole ajamassa yksikään islamistivaltio. Eli mahtavaa upeeta, jälleen halutaan tietää islamisteja paremmin, kuinka asiat hoidetaan.

Sitten kun saadaan Palestiinan valtio, niin mitä tapahtuu seuraavaksi? Siitä tulee demokraattinen? Juuei varmasti. Hamas todetaan turhaksi, nyt kun valtio on saatu? Juuei varmasti. Palestiinalaiset ryhtyy elää sulassa sovussa Israelin kanssa? Juuei varmasti. Pian ollaan samassa tilanteessa kuin nyt.

Sellainen positiivinen asia palestiinalaisvaltiolla voisi olla, että se saattaisi viedä edellytykset palestiinalaisten pakolaisrahastolta. Palestiinalaiset ovat maailman lellityimmät pakolaiset ja pakolaisstatus periytyy - eikä näiden tarvitse edes asua pakolaisleireillä (sikäli kuin kokonaisia kaupunkeja voi leireiksi kutsua). Yhdelläkään muulla pakolaisryhmällä ei ole vastaavia etuja YK:lta.
 
Periaatteessa, omista mielipiteistä eroaviin näkemyksiin tutustuminen. Hyvinkin suositeltavaa on. Ikäänkuin lakmustestinä mahdollisille tai jopa todennäköisille vajeille omiin näkemyksiin. Ikäänkuin täydentävästi, kiinteyttävästi tai jopa muuttaen.

Mutta kyllä tässäkin rajat vastaan tulevat.

Alla linkistä, kaikesta reaaalimailmassa tapahtuvasta vapaata journalismia, yhdistettynä syvälle ankkuroituihin vasemmalle kaatuneisiin teeseihin.
LGBTQIA+ -yhteisöä tai laajemmin länsimaista sanan- ja muun vapautta siis uhkaa Israel kätyreineen. Tässä Islam taas, edustaa vastavoimaa tälle taantumuksen riemu-airueelle.

Huimaa? Kyllä.

 
Tässä palestiinalaishuivien käyttäjille pureskeltavaa https://www.hs.fi/maailma/art-2000010472456.html

”Ihmisen mielikuvitus ei edes veny siihen”, vaikutusvaltainen YK-asiantuntija kuvaa Hamasin tekemien raiskausten julmuutta​

Seksuaalinen väkivalta|Hamas harjoittaa seksuaalista väkivaltaa panttivankejaan kohtaan yhä, arvioi YK:n erityisedustaja Pramila Patten HS:n haastattelussa.
Tilaajille
Hamasin hyökkäys Nova-musiikkifestivaalin alueelle jätti jälkeensä useita satoja ruumiita. Osa oli poltettu. Moni uhri oli ensin raiskattu ja sitten tapettu.

Hamasin hyökkäys Nova-musiikkifestivaalin alueelle jätti jälkeensä useita satoja ruumiita. Osa oli poltettu. Moni uhri oli ensin raiskattu ja sitten tapettu. KUVA: RONEN ZVULUN

Tanja Vasama HS
2:00
Lue tiivistelmä

YK:n erityisedustaja raportoi Hamasin hyökkäyksestä Israelissa, jossa raiskauksia ja seksuaalista väkivaltaa tapahtui.
Ryhmä löysi kohtuullisia perusteita uskoa, että raiskauksia tapahtui myös kahdessa muussa paikassa hyökkäyksen aikana.
Näytä lisää

”SE oli sellainen brutaaliuden ryöppy, että ihmisen mielikuvitus ei edes veny siihen”, Pramila Patten sanoo.

Patten on YK:n pääsihteerin erityisedustaja, joka kiertää maailman kriisipesäkkeitä ja selvittää niissä tapahtuvaa seksuaalista väkivaltaa, kuten raiskauksia. Nyt hän istuu Sanomatalossa Helsingin keskustassa ja kuvailee Hamasin ja muiden palestiinalaisten äärijärjestöjen hyökkäystä Etelä-Israeliin viime lokakuun 7. päivänä.

”Hyökkäyksen julmuus oli käsittämätön. Ruumiit – miesten, naisten, lapsien – olivat täynnä luoteja”, sanoo Patten, joka selvitti tapahtumien kulkua paikan päällä Israelissa tammi–helmikuussa.

”Nova-festivaalilla oli paljon alastomia ruumiita, jotka oli sidottu puihin”, hän kertoo musiikkitapahtumasta, jossa asemiehet tappoivat yli 360 ihmistä.

Monet uhreista oli raiskattu ja sitten tapettu, jotkut tapettu raiskauksen aikana. Osa ruumiista oli pahoin poltettu.
”En ole nähnyt koskaan niin paljon vihaa.”
Pramila Patten vieraili alkuviikosta Suomessa ja kävi puhumassa esimerkiksi eduskunnassa.

Pramila Patten vieraili alkuviikosta Suomessa ja kävi puhumassa esimerkiksi eduskunnassa. KUVA: KALLE KOPONEN / HS
PATTEN ja hänen oikeuslääketieteen, poliisin, rikosoikeuden ja digitaalisen tekniikan asiantuntijoita sisältänyt ryhmänsä kokosi työstään raportin, jonka Patten esitteli YK:n turvallisuusneuvostolle maaliskuussa.

”Luotettavat lähteet kuvasivat, kuinka he löysivät murhattuja ihmisiä, pääosin naisia, joiden ruumiit ovat alasti vyötäisistä alaspäin – ja jotkut täysin alastomia –, kädet sidottu selän taakse, monia ammuttu päähän”, raportti kuvaa musiikkifestivaalin tapahtumia.
Ryhmä kävi eri kohteista läpi noin 50 tuntia videoraakamateriaalia, yli 5 000 valokuvaa, haastatteli hyökkäyksestä selvinneitä, silminnäkijöitä, vapautettuja panttivankeja sekä Israelin valtion edustajia.

Niiden pohjalta ryhmä löysi ”kohtuullisia perusteita” uskoa, että raiskauksia ja muuta seksuaalista väkivaltaa tapahtui musiikkifestivaalin lisäksi kahdessa muussa paikassa hyökkäyksen aikana.

OSA julkisuudessa kerrotuista julmuuksista osoittautui ryhmän mukaan kuitenkin perusteettomiksi. YK-ryhmä ei löytänyt todisteita esimerkiksi tarinalle, jonka mukaan raskaana olleen naisen kohtu olisi viilletty auki ennen kuin nainen tapettiin.

Tiedonkeruu oli kaikkiaan haasteellista. Viranomaiset etsivät poltetun hiilen seasta ihmiskudosta yhä Pattenin matkan aikana. Osa rikosteknisistä todisteista tuhoutui heti iskun jälkeen, kun paikalle saapuneet vapaaehtoiset auttajat pukivat alastomia ruumiita eikä niitä kuvattu kuolleiden kunnioittamisen vuoksi.
Seksuaalisen väkivallan uhreista vain harvat selvisivät hengissä. Pattenin ryhmä ei tavannut heitä, sillä he ovat tiettävästi liian huonossa kunnossa haastatteluihin.

HAMAS otti hyökkäyksessä 253 panttivankia, joista osa on kuollut ja osa päässyt sittemmin vapaaksi.

YK-ryhmä löysi ”selvää ja vakuuttavaa tietoa” siitä, että osa panttivangeista on joutunut ”raiskauksen ja seksualisoidun kidutuksen ja seksualisoidun julman, epäinhimillisen ja häpäisevän kohtelun” kohteeksi.

Panttivankina on arvioiden mukaan yhä 120 ihmistä, mutta heistä monien uskotaan kuolleen.

Elossa oleville tehdään yhä seksuaalista väkivaltaa, Patten arvioi.
”Meillä on kohtuullisia perusteita uskoa, että tämä jatkuu. En voi antaa varmaa tietoa, mutta tiedämme, miksi sanomme niin. On salassa pidettäviä elementtejä, joita en voi antaa julkisuuteen.”

PATTEN ei käynyt Gazassa, mutta hän selvitti myös sitä, ovatko Israelin sotilaat syyllistyneet seksuaaliseen väkivaltaan palestiinalaisia kohtaan. Sitä varten hän tapasi useita naisia, joista osa oli ollut pidätettyinä, joidenkin kodeissa oli tehty kotietsintöjä ja toiset kertoivat häirinnästä tarkastuspisteillä.

”He kertoivat, että heidät oli pakotettu olemaan alasti, ruumiintarkastukset olivat kohtuuttomia”, Patten sanoo.

”He puhuivat seksualisoidusta kidutuksesta.”
Näille tiedoille ryhmä ei kuitenkaan saanut YK-standardien mukaista vahvistusta.
”Mutta nyt seksualisoidusta kidutuksesta tulee paljon tietoa, mukaan lukien Gazasta, erityisesti miehiin kohdistuvasta”, Patten sanoo. Materiaalia kerätään seuraavaa raporttia varten.

Seksuaalinen väkivalta on uusi piirre Israelin ja palestiinalaisten vuosikymmeniä kestäneessä konfliktissa.

SEKSUAALINEN väkivalta konflikteissa näyttää lisääntyneen dramaattisesti. Viime vuonna YK:n varmistamien tapausten määrä kasvoi lähes 50 prosentilla vuoteen 2022 verrattuna. Vahvistettuja tapauksia oli yhteensä 3 688 kappaletta ympäri maailmaa.

Ne edustavat kuitenkin vain jäävuoren huippua. Vaikka Pattenin edustama YK-toimisto on 15 vuoden olemassaolonsa aikana onnistunut hälventämään aiheeseen liittyvää häpeää, valtaosa tapauksista jää yhä raportoimatta.
”Avustustyöntekijöiden mukaan jokaista raportoitua tapausta kohden ainakin 20 tapausta jää piiloon.”

Yksi syy tapausten lisääntymiseen on se, että maailmassa on nyt meneillään ennätysmäärä konflikteja sitten toisen maailmansodan päättymisen.

KAHDESSA tuoreimmassa vuosiraportissa näkyy myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

YK:n ihmisoikeuksien tarkkailuoperaatio Ukrainassa on dokumentoinut ja varmistanut sodan kahden ensimmäisen vuoden aikana 269 konfliktiin liittyvää seksuaalisen väkivallan tapausta, Patten kertoo. Uhreista suurin osa, 184 tapausta, on miehiä.

Kyse ei ole sodan sivutuotteesta vaan Venäjän käyttämästä taktiikasta.
”Se on konfliktiin liittyvää seksuaalista väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, jota käytetään sotataktiikkana
 
Viimeksi muokattu:
Palestiinalaiset ovat maailman lellityimmät pakolaiset ja pakolaisstatus periytyy

Samoin kuin periytyy asiasta mielenosoittaminen lännessä.

Tämä on ollut jo yli 60 vuotta tällainen mukava harrastus vasemmistolaisille kokoontua yhteen. Sukupolvikokemus.

Mielipuolisinta on ne tarinat mitkä luotu tänne länteen kyseisestä "kansasta" ja alueen historiasta. Siitä on luotu ihmeellinen vaihtoehtotodellisuus, sama asia kuin puhuttaisiin Star Warsista oikeana historiana.

Kun sen oikean totuuden kyllä kuulee jos alueella käy ja kysyy mielipidettä minkä tahansa ympäröivän valtion asukkaalta. Se on tyyliin: " Ei kiinnosta, kunhan eivät tänne tule ! "

Nyt sitten vielä pisteenä iin päälle, suuren oranssin idiootin, kannattajat on ottaneet tämä viimeisimmän konfliktin vielä vaaliaseeksi ja sekoittavat asiaa vielä yhä enemmän.

Kun koko asiassa pohjimmiltaan kyseessä on yksinkertaisesti vain elinkeinosta. On ihan tuottoisaa olla Hamas johtaja ja on lännessäkin ihan etuja tuottavaa olla "palestiina-aktiivi".
 
Tässä palestiinalaishuivien käyttäjille pureskeltavaa https://www.hs.fi/maailma/art-2000010472456.html

”Ihmisen mielikuvitus ei edes veny siihen”, vaikutusvaltainen YK-asiantuntija kuvaa Hamasin tekemien raiskausten julmuutta​

Seksuaalinen väkivalta|Hamas harjoittaa seksuaalista väkivaltaa panttivankejaan kohtaan yhä, arvioi YK:n erityisedustaja Pramila Patten HS:n haastattelussa.
Tilaajille
Hamasin hyökkäys Nova-musiikkifestivaalin alueelle jätti jälkeensä useita satoja ruumiita. Osa oli poltettu. Moni uhri oli ensin raiskattu ja sitten tapettu.

Hamasin hyökkäys Nova-musiikkifestivaalin alueelle jätti jälkeensä useita satoja ruumiita. Osa oli poltettu. Moni uhri oli ensin raiskattu ja sitten tapettu. KUVA: RONEN ZVULUN

Tanja Vasama HS
2:00
Lue tiivistelmä

YK:n erityisedustaja raportoi Hamasin hyökkäyksestä Israelissa, jossa raiskauksia ja seksuaalista väkivaltaa tapahtui.
Ryhmä löysi kohtuullisia perusteita uskoa, että raiskauksia tapahtui myös kahdessa muussa paikassa hyökkäyksen aikana.
Näytä lisää

”SE oli sellainen brutaaliuden ryöppy, että ihmisen mielikuvitus ei edes veny siihen”, Pramila Patten sanoo.

Patten on YK:n pääsihteerin erityisedustaja, joka kiertää maailman kriisipesäkkeitä ja selvittää niissä tapahtuvaa seksuaalista väkivaltaa, kuten raiskauksia. Nyt hän istuu Sanomatalossa Helsingin keskustassa ja kuvailee Hamasin ja muiden palestiinalaisten äärijärjestöjen hyökkäystä Etelä-Israeliin viime lokakuun 7. päivänä.

”Hyökkäyksen julmuus oli käsittämätön. Ruumiit – miesten, naisten, lapsien – olivat täynnä luoteja”, sanoo Patten, joka selvitti tapahtumien kulkua paikan päällä Israelissa tammi–helmikuussa.

”Nova-festivaalilla oli paljon alastomia ruumiita, jotka oli sidottu puihin”, hän kertoo musiikkitapahtumasta, jossa asemiehet tappoivat yli 360 ihmistä.

Monet uhreista oli raiskattu ja sitten tapettu, jotkut tapettu raiskauksen aikana. Osa ruumiista oli pahoin poltettu.
”En ole nähnyt koskaan niin paljon vihaa.”
Pramila Patten vieraili alkuviikosta Suomessa ja kävi puhumassa esimerkiksi eduskunnassa.

Pramila Patten vieraili alkuviikosta Suomessa ja kävi puhumassa esimerkiksi eduskunnassa. KUVA: KALLE KOPONEN / HS
PATTEN ja hänen oikeuslääketieteen, poliisin, rikosoikeuden ja digitaalisen tekniikan asiantuntijoita sisältänyt ryhmänsä kokosi työstään raportin, jonka Patten esitteli YK:n turvallisuusneuvostolle maaliskuussa.

”Luotettavat lähteet kuvasivat, kuinka he löysivät murhattuja ihmisiä, pääosin naisia, joiden ruumiit ovat alasti vyötäisistä alaspäin – ja jotkut täysin alastomia –, kädet sidottu selän taakse, monia ammuttu päähän”, raportti kuvaa musiikkifestivaalin tapahtumia.
Ryhmä kävi eri kohteista läpi noin 50 tuntia videoraakamateriaalia, yli 5 000 valokuvaa, haastatteli hyökkäyksestä selvinneitä, silminnäkijöitä, vapautettuja panttivankeja sekä Israelin valtion edustajia.

Niiden pohjalta ryhmä löysi ”kohtuullisia perusteita” uskoa, että raiskauksia ja muuta seksuaalista väkivaltaa tapahtui musiikkifestivaalin lisäksi kahdessa muussa paikassa hyökkäyksen aikana.

OSA julkisuudessa kerrotuista julmuuksista osoittautui ryhmän mukaan kuitenkin perusteettomiksi. YK-ryhmä ei löytänyt todisteita esimerkiksi tarinalle, jonka mukaan raskaana olleen naisen kohtu olisi viilletty auki ennen kuin nainen tapettiin.

Tiedonkeruu oli kaikkiaan haasteellista. Viranomaiset etsivät poltetun hiilen seasta ihmiskudosta yhä Pattenin matkan aikana. Osa rikosteknisistä todisteista tuhoutui heti iskun jälkeen, kun paikalle saapuneet vapaaehtoiset auttajat pukivat alastomia ruumiita eikä niitä kuvattu kuolleiden kunnioittamisen vuoksi.
Seksuaalisen väkivallan uhreista vain harvat selvisivät hengissä. Pattenin ryhmä ei tavannut heitä, sillä he ovat tiettävästi liian huonossa kunnossa haastatteluihin.

HAMAS otti hyökkäyksessä 253 panttivankia, joista osa on kuollut ja osa päässyt sittemmin vapaaksi.

YK-ryhmä löysi ”selvää ja vakuuttavaa tietoa” siitä, että osa panttivangeista on joutunut ”raiskauksen ja seksualisoidun kidutuksen ja seksualisoidun julman, epäinhimillisen ja häpäisevän kohtelun” kohteeksi.

Panttivankina on arvioiden mukaan yhä 120 ihmistä, mutta heistä monien uskotaan kuolleen.

Elossa oleville tehdään yhä seksuaalista väkivaltaa, Patten arvioi.
”Meillä on kohtuullisia perusteita uskoa, että tämä jatkuu. En voi antaa varmaa tietoa, mutta tiedämme, miksi sanomme niin. On salassa pidettäviä elementtejä, joita en voi antaa julkisuuteen.”

PATTEN ei käynyt Gazassa, mutta hän selvitti myös sitä, ovatko Israelin sotilaat syyllistyneet seksuaaliseen väkivaltaan palestiinalaisia kohtaan. Sitä varten hän tapasi useita naisia, joista osa oli ollut pidätettyinä, joidenkin kodeissa oli tehty kotietsintöjä ja toiset kertoivat häirinnästä tarkastuspisteillä.

”He kertoivat, että heidät oli pakotettu olemaan alasti, ruumiintarkastukset olivat kohtuuttomia”, Patten sanoo.

”He puhuivat seksualisoidusta kidutuksesta.”
Näille tiedoille ryhmä ei kuitenkaan saanut YK-standardien mukaista vahvistusta.
”Mutta nyt seksualisoidusta kidutuksesta tulee paljon tietoa, mukaan lukien Gazasta, erityisesti miehiin kohdistuvasta”, Patten sanoo. Materiaalia kerätään seuraavaa raporttia varten.

Seksuaalinen väkivalta on uusi piirre Israelin ja palestiinalaisten vuosikymmeniä kestäneessä konfliktissa.

SEKSUAALINEN väkivalta konflikteissa näyttää lisääntyneen dramaattisesti. Viime vuonna YK:n varmistamien tapausten määrä kasvoi lähes 50 prosentilla vuoteen 2022 verrattuna. Vahvistettuja tapauksia oli yhteensä 3 688 kappaletta ympäri maailmaa.

Ne edustavat kuitenkin vain jäävuoren huippua. Vaikka Pattenin edustama YK-toimisto on 15 vuoden olemassaolonsa aikana onnistunut hälventämään aiheeseen liittyvää häpeää, valtaosa tapauksista jää yhä raportoimatta.
”Avustustyöntekijöiden mukaan jokaista raportoitua tapausta kohden ainakin 20 tapausta jää piiloon.”

Yksi syy tapausten lisääntymiseen on se, että maailmassa on nyt meneillään ennätysmäärä konflikteja sitten toisen maailmansodan päättymisen.

KAHDESSA tuoreimmassa vuosiraportissa näkyy myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

YK:n ihmisoikeuksien tarkkailuoperaatio Ukrainassa on dokumentoinut ja varmistanut sodan kahden ensimmäisen vuoden aikana 269 konfliktiin liittyvää seksuaalisen väkivallan tapausta, Patten kertoo. Uhreista suurin osa, 184 tapausta, on miehiä.

Kyse ei ole sodan sivutuotteesta vaan Venäjän käyttämästä taktiikasta.
”Se on konfliktiin liittyvää seksuaalista väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, jota käytetään sotataktiikkana
Niin mutku tämä pitää nähdä kontekstissa. Ihan kuten kommunistien hirmuteot olisivat voineet olla for the greater good.

Hämmästyin itsekin, kun HS tuon julkaisi.

Ed. typo
 
Arabiemiraatit ovat kyllästyneet palestiinalaisten meininkiin, missä pohjattomasti syydetään rahaa siviiliyhteiskunnan kehitykseen ja kaikki menee vain Israelin kanssa taisteluun. Varmaan heijastaa hyvin muunkin arabijohdon suhtautumista.


Foreign Minister Sheikh Abdullah bin Zayed said during the meeting that there was no real reform in the Palestinian Authority, accused the Palestinian leadership of being “Ali Baba and the 40 thieves” and said all of the PA leadership is “useless.” Bin Zayed asked why the UAE would want to provide funding to such a body.
 
Panttivangit paikallistettiin kahteen taloon. Operaatio oli monimutkainen.

Ja Hamas-ministeriön mukaan 200 palestiinalaista kuoli ja varmaan kaikki olivat suurin piirtein mummoja ja lapsia ja viattomia lemmikkieläimiä saatana.

 
Back
Top