Israel

Niin, jos uskontoon on sisäänrakennettu fundamentalismi jolloin jokainen uskovainen on myös potentiaalinen uskonsoturi, niin sittenhän voidaan aina sanoa että siviilihän tässä kuoli. Ei sillä että uskoisin taaperoiden heti silmän välttäessä olevan (ainakaan oikeaan) aakooneljäseiskaan tarttumassa, saati että johonkin ryhmään kuuluminen oikeuttaisi kansanmurhia tai muita summittaisia raakuuksia, mutta kunhan nyt itsestäänselvyyksiä tässä kirjoittelen. Selkäytimestä tuleva ryhmäytyminen on ollut tuon seudun ikuisena ongelmana, ja sama se on täällä Euroopan maahanmuutonkin kivenä kengässä, sinisilmäisesti oletetaan että kaikki ovat individualisteja jotka tottelevat maamme lakeja, ja sitten ihmetellään "mikä häneen meni" kun tulokas yllättäen arvostaakin heimonsa tai uskontonsa käytännöt omia lakejamme korkeammalle.

Edit: Meilläpäin kokoonnutaan sitten oikein telkkariinkin näitä pohtimaan, monien puheenvuorojen alkaessa sanoilla "mutta eihän nyt kukaan järkevä ihminen."
 
Viimeksi muokattu:
Aluksi Israel tekee harhautushyökkäyksen Gazan pohjoisosaan.

Kun rotat ovat valuneet pussin perälle taistelemaan niin Gaza katkaistaan kahtia puolesta välistä aluetta.

Sitten kypsytellään mottia pari kuukautta ja saadaan lopulta valtaosa hamastaistelijoista tuhottua minimitappioin
 
Israelin hyökkäys Gazaan on myös riski IDF:lle pohditaanpa asiaa:
Sotilaallinen operaatio ei kykene juurimaan Hamasia Gazasta. Sen aseellinen siipi on palttiarallaa 10 000 joista joitakin satoja osallistui kuprruun. Riippumatta siitämontako aseistettua taistelijaa IDF eliminoi, siviiliuhrit toimivat sellaisena rekrytontityökaluna että tappiot korvataan ja siihen päälle tulee vielä muutama kaupan päälle.

Väestön kollektiivinen kurittaminen galvanoi yleisen mielipiteen hyökkääjää vastaan. Näin on aina ollut ja jos jokainen Gazalainen ei ollut Hamasin tukija ennen maahyökkäystä niin jälkeen ainakin on. Loppupelissä vaihtoehdoiksi tarjoutuvat poliittinen neuvoteltu ratkaisu joka leikkaa siivet pahimmilta radikaaleilta tai sitten täysimittainen kansanmurha. Israelilaisten paidankaulus ei taida kestää kahden ja puolen miljoonan siviilin järjestelmällistä tappamista.

Koko maailma odottaa IDF:n yksipuolista paraatimarssia läpi urbaanistii rakennetun kaupunkialueen, jonka väestötiheys vatsaa Hongkongia. Mikäli Hamas on valmistautunut ja varustautunut sitä varten niin saattaa tulla senkka nenästä ennenkuin tavoite on saavutettu. Isot IDF:n tappiot katutaisteluissa voivat olla pahempi moraalitappio kuin terrori-iskut konsanaan.

Bibin poliittisen koalition elinaika on rajallinen. Jälkijärkytyksessä kansa rientää johtajiensa taakse, mutta Israel oli pahasti jakaantunut eikä kestä kauaa ennenkuin ongelmat jotka jäivät taka-alalle nousevat jälleen eteen.
Nimenomaan.

Israelin on parempi voittaa tämä maaoperaatio, jos se ryssitään niin kuin ryssä Ukrainassa ja homma ei etene sekä sotilaita kuolee tuhansittain niin kyllä on Israelissa vaikeat ajat edessä. Se tarkoittaa luultavasti sitä, että muutkin ryhmittymät lähtevät mukaan Israelin kaatotalkoisiin.

Israelin on pakko tehdä maaoperaatio, mutta operaation on pakko myös onnistua, siksi operaatio tulee olemaan omasta mielestäni rajoitettu operaatioa pohjois-gazassa ja sekään ei tule olemaan koko pohjois-gaza vaan tavoitteena on vain osa siitä. Sitten kun tämä lohko on saatu putsattua ja hallintaan on vuorossa seuraava lohko, jos Israelilla on siihen edelleen mandaatti.


Toivottavasti tämäkin on propagandaa, mutta 2 miljoonan ihmisen joukosta löytyy varmasti tuollainen määrä sissejä.
 
Israelin hyökkäys Gazaan on myös riski IDF:lle pohditaanpa asiaa:
Sotilaallinen operaatio ei kykene juurimaan Hamasia Gazasta. Sen aseellinen siipi on palttiarallaa 10 000 joista joitakin satoja osallistui kuprruun. Riippumatta siitämontako aseistettua taistelijaa IDF eliminoi, siviiliuhrit toimivat sellaisena rekrytontityökaluna että tappiot korvataan ja siihen päälle tulee vielä muutama kaupan päälle.

Väestön kollektiivinen kurittaminen galvanoi yleisen mielipiteen hyökkääjää vastaan. Näin on aina ollut ja jos jokainen Gazalainen ei ollut Hamasin tukija ennen maahyökkäystä niin jälkeen ainakin on. Loppupelissä vaihtoehdoiksi tarjoutuvat poliittinen neuvoteltu ratkaisu joka leikkaa siivet pahimmilta radikaaleilta tai sitten täysimittainen kansanmurha. Israelilaisten paidankaulus ei taida kestää kahden ja puolen miljoonan siviilin järjestelmällistä tappamista.

Koko maailma odottaa IDF:n yksipuolista paraatimarssia läpi urbaanistii rakennetun kaupunkialueen, jonka väestötiheys vatsaa Hongkongia. Mikäli Hamas on valmistautunut ja varustautunut sitä varten niin saattaa tulla senkka nenästä ennenkuin tavoite on saavutettu. Isot IDF:n tappiot katutaisteluissa voivat olla pahempi moraalitappio kuin terrori-iskut konsanaan.

Bibin poliittisen koalition elinaika on rajallinen. Jälkijärkytyksessä kansa rientää johtajiensa taakse, mutta Israel oli pahasti jakaantunut eikä kestä kauaa ennenkuin ongelmat jotka jäivät taka-alalle nousevat jälleen eteen.
Jaa että jätetään sitten hyökkäämättä 🤭
Melkosta pashaa.
 
Bloombergin mukaan USA:n hallinnolla huoli siitä, onko Israelilla pidempää suunnitelmaa.

Muutaman muun palstalaisen tavoin en usko täysimittaiseen maaoperaation. Tuossa on vain hävittävää. Jonkinlainen välimalli voisi olla puskurivyöhykkeen luominen pohjoisosiin mutta sekin voisi käydä liian kalliiksi hyötyyn nähden.

 
Nimenomaan.

Israelin on parempi voittaa tämä maaoperaatio, jos se ryssitään niin kuin ryssä Ukrainassa ja homma ei etene sekä sotilaita kuolee tuhansittain niin kyllä on Israelissa vaikeat ajat edessä.
Taitaa käydä niin Israelissa kuin Ukrainassakin että päättyi operaatio miten tahansa niin Jerusalemissa ja Moskovassa juhlitaan voittoa. En tosin usko että IDF mitään hirmutappioita kärsii, ja zenäjällä nyt menee vatnikeille mikä tahansa skeida läpi. Sekin on varmaa että IDF tuolta lähtee, jos ei sitten jotain outposteja jätä, ja taas on aihetta juhlaan! Nyt tietenkin kaikkien arabien parissa. Uliuliuli, älläähyäkbäär ja makeisia jaetaan, ihan meidän Snadissakin.
 
Israelin hyökkäys Gazaan on myös riski IDF:lle pohditaanpa asiaa:
Sotilaallinen operaatio ei kykene juurimaan Hamasia Gazasta. Sen aseellinen siipi on palttiarallaa 10 000 joista joitakin satoja osallistui kuprruun. Riippumatta siitämontako aseistettua taistelijaa IDF eliminoi, siviiliuhrit toimivat sellaisena rekrytontityökaluna että tappiot korvataan ja siihen päälle tulee vielä muutama kaupan päälle.
Demografia ja Gazan väestöpyramidi vaikuttaa tässä myös. Jos jokaikinen Hamasiin mitenkään liittyvä nyt eliminoitaisiin, kolmen vuoden päästä vahvuus olisi sama, pelkästään luonnollisen kasvun myötä. Käytännössä varmasti suurempi.
 
Taitaa käydä niin Israelissa kuin Ukrainassakin että päättyi operaatio miten tahansa niin Jerusalemissa ja Moskovassa juhlitaan voittoa
Vai käykö niinkuin 2006 Libanonin operaatiossa. Rytinällä sisään, julistetaan voitto ja vetäydytään ulos. Käytännön vaikutus vastustajan operatiivisen kykyihin +-0 ja omat tappiot isompia kuin perus kestää.
 
Hamas iski samanaikaisesti kolmeen tsekkariin Gazan rajalla ja ampuil arviolta <1000 rakettia. En tiedä montako tunkeutui Israeliin, mutta veikkaan että tähän osallistuneet lasketaan sadoissa, ei tuhansissa. Homma valmisteltiin IDF:n nokan alla eikä siihen tarvittu high tech wunderwaffeja.

Ts. Vaikka Hamas koki 100% tappiot miehissä ja varusteissa, niin se kykenee samaan uudestaan.
Itse nähnyt arvioita, että hyökkääjiä oli n. 800-1200. Eli ei mikään pieni porukka.
 
Vai käykö niinkuin 2006 Libanonin operaatiossa. Rytinällä sisään, julistetaan voitto ja vetäydytään ulos. Käytännön vaikutus vastustajan operatiivisen kykyihin +-0 ja omat tappiot isompia kuin perus kestää.

Tämäpä se. Mikä on operaation tavoite? Onko se Bibin mainitsema Hamasin olemassaolon päättyminen? Miten se tehdään? Gazan väestöstä alle 15-vuotiaiden määrä lähentelee puolta koko väestöstä. Jos ja kun Israel nyt pommittaa ja tuhoaa Hamasin kokonaisuudessaan, eli henki pitää saada pois ainakin 50 000 ihmiseltä pelkästään Gazassa ( plus Länsirannalla, Libanonissa, Jordaniassa, Egyptissä ym. olevat), mitä tuo seuraavina vuosina aikuistuva porukka Gazalaisia armeijan miehityksen alla raunioiksi tuhotussa Gazassa tekee? Oma veikkaus on, että tekee sitä mitä Hamas nyt, mutta jos mahdollista, vieläkin radikalisoituneempana. Jos on muita skenaarioita, mielelläni kuuntelen.
 
En tiedä

Mikä se on?
Onko se saavutettavissa tappamatta kahta ja puolta miljoonaa siviiliä?
Jos Israel maaiskuihin lähtee on tarkoitus varmastikin johtohenkilöiden neutralointi, ase- ja ammusvarastojen ja tehtaiden tuhoaminen, salakuljetusinfran tuhoaminen ja siinä sivussa mahdollisimman monen militantin neutralointi. Ensisijainen tarkoitus lienee voimannäyttö, joka on osoitettu sekä omille kansalaisille turvallisuuden tunteen lisäämiseksi, että terroristeille osoittamaan mitä käy, kun Israeliin isketään. Ajaa pitkälti samaa asiaa kuin Afganistan aikoinaan jenkeille.

Toissijainen tavoite saattaa olla Gazan infran muokkaaminen helpommin hallittavaksi luomalla puolustukselle lisää tilaa ja muokata kaupunkirakennetta väljemmäksi tuhoamalla kriittisiä rakennuksia.

Johdossa on tällä hetkellä sen verran kyynistä porukkaa, että siellä saattaa olla halua myös tiivistää Gazan saartoa, joka voisi johtaa esimerkiksi alueen osiin jakamiseen ja osittaiseen miehitykseem, jotta aseiden salakuljetus saataisiin paremmin tilkittyä ja parempi kontrolli alueelle saapuviin komponentteihin.
 
Jos Israel maaiskuihin lähtee on tarkoitus varmastikin johtohenkilöiden neutralointi, ase- ja ammusvarastojen ja tehtaiden tuhoaminen, salakuljetusinfran tuhoaminen ja siinä sivussa mahdollisimman monen militantin neutralointi. Ensisijainen tarkoitus lienee voimannäyttö, joka on osoitettu sekä omille kansalaisille turvallisuuden tunteen lisäämiseksi, että terroristeille osoittamaan mitä käy, kun Israeliin isketään. Ajaa pitkälti samaa asiaa kuin Afganistan aikoinaan jenkeille.
Joka päättyi Talebanin täydelliseen hallintaan Afganistanissa. Heidän kannaltaan parempi tilanne siis, kuin ennen syyskuun 11. iskuja.
 
Sotilaallinen operaatio ei kykene juurimaan Hamasia Gazasta. Sen aseellinen siipi on palttiarallaa 10 000 joista joitakin satoja osallistui kuprruun. Riippumatta siitämontako aseistettua taistelijaa IDF eliminoi, siviiliuhrit toimivat sellaisena rekrytontityökaluna että tappiot korvataan ja siihen päälle tulee vielä muutama kaupan päälle.
Toisaalta tämä puhe poliittisesta ja aseellisesta siivestä on ihan länsimaiden omaa keksintöä niin Hamasin kuin Hizbollahin kohdalla, sillä järjestöt eivät tee siihen itse mitään eroa. Länsimailla on vain ollut sisäpoliittisista syistä tarvetta tällaiselle keinotekoiselle jaolle, jotta järjestöjä voidaan pitää sekä terroristijärjestöinä että neuvottelupöytään kelpaavina osapuolina.

Olettaisin, että tällä operaatiolla on tarkoitus juuria Hamas viimeistä toimijaa myöten Gazasta. Vaikka sen jälkeen jäävä organisaatio käyttäisi samaa nimeä, olisi se täysin uusi jäsenistöltään.

Eli ensin pohjoisen Gazan täysi puhdistus, sitten Wadi Gazan eteläpuolelle evakuoituneet siviilit päästetään palaamaan sinne aseettomina ja sen jälkeen putsataan eteläinen Gaza vastaavalla tavalla. Samalla kun etelää vielä puhdistetaan, pohjoisen elinoloja voidaan ruveta parantamaan Israelin toimesta, joka toimii sekä psyopina että tosiasiallisena hyvän tahdon eleenä Israelin suunnalta, että 2005 jälkeisten tapahtumien pyyhkimisenä ja 2005 tilanteeseen palaamisena, uutena yrityksenä rauhanomaisen Gazan luomiseksi. Tai näin ainakin itse tuon tavoitteet linjaisin, jos olisin tuolla.

Tietenkin vielä paremmin voisi toimia se, että Israel päästäisi puhdistettuaan pohjoisen Gazan evakuoituneet palaamaan sinne ja tosiasiallisesti parantaisi elinoloja siellä, jättäen etelän mätänemään omaan liemeensä. Näin ero Israelin hallitseman Gazan ja Hamasin hallitseman Gazan välillä kehittyisi niin räikeäksi, että Hamas ei voisi mitenkään enää väittää olevansa palestiinalaisten asialla.
 
Taas palestiinassa kuolee pelkkiä siviilejä.. on kyllä uskomatonta, että tuota samaa mantraa toistetaan konfliktista toiseen. Israel oikeasti pyrkii minimoimaan siviiliuhrit koska a) eivät ole barbaarisia muslimeja ja b) länsimaiden tuki riippuu paljon tästä (oikeasti ei riipu, koska länsimaissa vasemmisto on ottanut palestiinan lemmikikseen, koska antisemitismi ja islam on niin fantsua).

Kun arafatti huuli väpättäen pyysi arabeja palestiinaan ja julisti saastaisten jutkujen omaisuuden jaetuksi muhamettilaisille, kun plo ajaa juutalaiset välimereen, oli ilmeistä, ettei tästä tule ikinä hyvää. Israel on uskomattoman rauhallinen mitä tulee sotaan terroristeja vastaan, ja silti länsimedia julistaa aina vain lapsia kuolleen..
Lännen medialle, saattaisi kompleksisten toisiinsa vuorovaikutteisissa globaaleissa suhteissa olevien kysymysten hahmotukseen. Ainakin ajoittain ja joskus hyötyä olla informaatiokokonaisuuksien typistämisestä. Sovelletussa mallissa, kohti ydintä tiedonvälityksessä suunnaten. Erityyppisiä skenaarioita hyödyntäen. Vaikkapa yksinkertaistettuna tähän malliin...

a) Mikäli Israel tässä päivässä totaalisesti riisuttaisiin kaikesta aseistuksesta. Mikä olisi Israelin todennäköisin kohtalo.
b) Mikäli Gazan alueen voimakkain - ainakin teoriassa kolmessa riippumattomassa ominaisuudessaan; sotilaallinen, poliittinen sekä sosiaalisesti toimiva järjestö Hamas, riisutttaisiin tuosta sotilaallisesta osastaan. Mikä olisi Gazan alueen alueella elävien kohtalo. (Tässä ei edes oteta kantaa Hamasin taustalla toimiviin tahoihin).

Hämärtämistä oikean ja väärän suhteen, tilanteessa missä myös oikealla (toki näkökulmatulkinta) asialla toimiva syyllistyy kv-oikeuden näkökulmasta rikoksiin. Laajasti esiintyy.
Kuten myös näkymysten esittämiseen vallatuista alueista Israelin suuntaan. Laajalti, näin ymmärtäisin. Tässä on kyse puolustautuneen valtion alue-valloituksista, arabi-liittouman hyökkäyssotia vastaan. Historiallisessa kontekstissa.

Hieman historiaa vasuri-mielessä taaksepäin kelatessa... Nobel-palkittu ja väitetysti Jerusalemissa (propagandamielessä ja ylipäätään alueen "kansallisuuksia hämärtäen), vaan lihallisesti ja aidosti Kairossa syntynyt Arafat. Tuo NL:n ystävä ja Fatahin perustaja. Edelleen joissakin piireissä rauhankyyhkynä halutaan nähdä. Tarinan ollessa huomattavasti monimutkaisempi.

Mutta yksinkertaistukset, tietyissä vihervasuri-piireissä. Hyvin itävät ja kukoistavat. Kivasti kaikuvat tyhjyydessä jota omaehtoiseksi ajatteluksi halutaan kutsua.
 
Back
Top