Israel

Sauli Niinistö on telkussa. Hän kertoo ajattelevansa panttivankeja ja heidän läheisiään, tilanteen koko ahdistavuutta, ja pitää ymmärrettävänä, että Israel pyrkii vapauttamaan heidät.

Toimittaja kertoo sotilasasiantuntijan kertoneen, että Hamasia ei voi tuhota ilman siviilien tuhoamista.

Niinistö sanoo Hamasin käyttävän siviilikilpiä.

Bidenin mahdollisuuksiin sovitella hän sanoo, että "se jää nähtäväksi".

Israel tulee Niinistön mukaan tehostamaan valppauttaan.

Sitten aletaan jo puhumaan muusta.
 
Helvetti tätä A-Studiota ja Salen haastattelua. Israelin pitäisi hoitaa hommat ilman yhtään siviiliuhria, mutta toimittelijat eivät kyseenalaista Hamasin ihmiskilpiä, rakettien ampumista siviilien keskeltä, aseiden varastointia siviilien seassa jne. Oksettavaa terroristien paapomista.

Puhumattakaan siitä että Israel kertoi tänään paikantaneensa meneillään olevan sodan aikana yhteensä 450 Hamasin ja sen liittolaisten rakettia, jotka ovat pudonneet virheen tai virhetoiminnon vuoksi Gazan kaistalle.

En tiedä miten hyvin tuo luku pitää paikkansa mutta huteja on ihan varmasti paljon ja Hamas laittaa kaikki Israelin piikkiin.
 
Jos asian laittaa pöydälle: terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin. Vertaansa vailla oleva terrori-isku jätti jälkeensä noin 1400 uhria ja tarkalleen 199 panttivankia, jotka Hamas on uhannut murhata.

Ei Israel voi jättää asiaa sikseen, vaikka Biden miten sanoisi, että säästäkää siviilit. Valitsemalla Hamasin, gazalaiset valitsivat terrorismin.

Vanhin tunnettu israelilainen runo, Lemekin sotalaulu kuuluu näin: "Minä surmaan miehen haavastani / ja nuorukaisen mustelmastani, / Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, / mutta Lemek seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa."

Show must go on.
 
Puhumattakaan siitä että Israel kertoi tänään paikantaneensa meneillään olevan sodan aikana yhteensä 450 Hamasin ja sen liittolaisten rakettia, jotka ovat pudonneet virheen tai virhetoiminnon vuoksi Gazan kaistalle.

En tiedä miten hyvin tuo luku pitää paikkansa mutta huteja on ihan varmasti paljon ja Hamas laittaa kaikki Israelin piikkiin.

No jos nuo valopäät oikeasti askartelee raketteja vesiputkista, niin tuo määrä saattaa olla jopa alakanttiin.
 
Vihervassarit kuittas paskan jakamisen sillä, että ei ole väliä kuka iski, vaan Israelin on lopetettava saarto, Kv-oikeudet yms perus diibadaapaa.
Israelin vihaaminen ja näkeminen oli niin kauan kun minä muistan itseäni. Kuten tiedätte olen syntynyt NL:ssa, gulagien maassa, kommari/diktatuuri valtiossa, eikä siellä ollut sellaista päivä jolloin radiosta ja tv:sta ei haukuttu "amerikkalaista imperalismia,NATOa ja israelilaista militarismia". Viimeinen on venäjäksi "израельская военщина". Ja tietenkin kapitalismia niiden yhteydessä kuvailtiin miten jokainen tietää, joka päivä kuului uhittelu miten sovjetit kohta laajenevat ja valloittavat maailmaa "vapauttamalla kaikki sorretut". Siinä aikana "sorretut" länsimaalaiset eläneet ihmiselämää, josta rivineukku ei osannut edes haaveilla. Oli kyöhempiä ja keskiluokka ja rikkaita, mutta meille vakututettiin että vain rikkailla kapitalisteilla oli kaikki, muut kituneet. Elokuvateatteriin tuli ensimmäinen hollywoodin elokuva Ammutaanhan hevosiakin
, josta opettajat piti puheen kouluissa kertomalla että tälläistä se on heidän elämät siellä, ja meidän piti kauhistella sitä, että tälläinen on kapitalismin pedon irvistys, samoihin aikoihin riehunut Angela Davis..nälkäiseksi ja kärsiviksi amerikkalaisiksi kaikki olivat todella hyvin pukeutuneita ja hyvähampaisia, toisin kun hampaattomat ja huonosti pukeutuneet neuvostoliitolaiset, ja Golos Ameriki (Amerikan Ääni) jonka lähetystä häirittiin jatkuvasti sieltä kuului taivaalinen musiikki, minä kuuntelin sitäkään huolimatta, jotta edes pätkittäin kuulisin musiikkia.
Israel oli USAn verrattavissa oleva kapitalisti-piru, jolla ei ollut mitään muuta tekemästä kun sotia ja tappaa.
"Mitähän voisi laittaa tuleen vielä.."
1697654559971.jpeg
ja tälläistä paska propaganda:
Muuta todellisuutta ei ollut, sentään jokin aika siellä oltiin vapaampia,apaatiset neukut eivät jaksaneet nälissä kesken ikuista elintarvikkeiden jonottamista uskoa enää mihinkään, mutta länsimaiden vassareille putkinäkö jäi päälle pahasti, eikä nälän kanssa täällä ollut mitään tekemistä. Kommareille kummarsivat ahneimmat ja vallanhaluisimmat, idiottikin voi olla ahne ja taitava persenuolija.
Israelista oli vaikka mitä kuvin ja sanoin:
1697655465682.jpeg
"Pysäytä agressoria!"

Vassarit ovat zobeerattuja jo Lenin ajoilta..
 
Helvetti tätä A-Studiota ja Salen haastattelua. Israelin pitäisi hoitaa hommat ilman yhtään siviiliuhria, mutta toimittelijat eivät kyseenalaista Hamasin ihmiskilpiä, rakettien ampumista siviilien keskeltä, aseiden varastointia siviilien seassa jne. Oksettavaa terroristien paapomista.
Olin jo ajat sitten ihan kauhuissa tästä, välillä tunsin ihan oikea pelkoa, mitä jos Putlerin yms ääliöiden märkä uni hajoittaa demokratiat ja ihhimillisyys järjestyksineen hukuttamalla ihmisiä valheeseen niin ettei kukaan enää erottaa totta valheesta, musta valkoisesta, ja tulee oikeasti Orwell 1984, jolloin suurin osa ihmisistä alkaa uskoa että sota onkin rauha ja koko maailma nurinpäin. Kun joskus lyhyen ajan sisällä tapaan ihmisiä, jotka eivät oikeasti propagandan/aivopesun ja kyvyttömyyden nähdä asioita kuten ne ovat todellisuudessa, vaikka informaatio on kuitenkin olemassa, jos pikkasen näe vaivan, mutta ei, kiihtyvät samalla hyvin oudosti vihaan, siis oikeaan raivon tilaan, niin aina näen ihmishistorian synkempiä hetkiä, josta lukenut,ja joita olen hieman nähnyt omin silmiin - yhtenä filminä, jolloin tajuan että ihmisten tyhmyys ja juuri tämä asenne "en tiedä, enkä halua tietää" silmät pullistaen kasvot vääristyneenä vihasta - filmissäni rovioita, inkvisiitiota, savua, pommeja, kuolemia, kidutuksia, Lubjankan kellareita, keskytysleireja ja polttounia ja kaikkea saatanallista mitä löytyy maan päällä.
Mutta että tämän kaiken IHAILU!?
Mitä ihmeen sellaiset kommentit "kumpikin on syyllinen" ja tämä putlerin ajan suurin meemi "ne vsjo tak odnoznachno" eli "not everything is so clear", miten helvetissa not everything is so simple/clear", kun näet satojen ihmisten kertomukset, leikaut ihmiset siairaalassa, pelon, kyynelet, järkytyneitä ihmisiä, jotka korjasiva ruumit, jolta oli katkaistu kaulat, yhden vanhuksen,joka selvisi holokaustissa Hitlerin aikana ja nyt oli ammuttu takaraivoon teloitusluodilla omassa kodissa? Tai ammutut nuoret naiset, jota raiskattu ennen kuolemaa? Mitä ääliöille ei ole so clear kun näytetään ja kirjoitetaan miten satoja ihmisiä mestattu terroristien yllätysiskussa ravefestarilla ja kimbuzissa 7.10??
Seuraava askel on Orwell 1984 jos tämä asenne jatkuu.
 
Terroristijärjestö Hamas alkoi käydä uudenlaista psykologista sotaa sosiaalisessa mediassa hyökättyään Israeliin 7. lokakuuta. The New York Timesin (NYT) mukaan tiedossa on useita tapauksia, joihin kuului hyökkäyksen lähettäminen suorina videostriimeinä. Uhrien omaiset joutuivat monissa tapauksissa katselemaan tapahtumia reaaliaikaisesti.

Eräässä tapauksessa hyökkääjät kuvasivat, kun he aseella uhaten pakottivat teinipojan houkuttelemaan naapuritalon asukkaat ulos. Toisessa tapauksessa kuvattiin perhettä, jonka vanhin tytär oli hetkeä aikaisemmin surmattu. Kolmannessa tapauksessa lähetettiin striimiä, jossa puhelimen omistaja makasi verilammikossa asemiesten ympäröimänä.

Hyökkäyksen jälkeen Hamas on levittänyt viestejään ja kuvia uhrien WhatsApp- ja Facebook-ryhmissä sekä Instagram-tileillä. Hyökkääjät ovat myös soittaneet uhkaussoittoja puhelimien osoitekirjassa olleille ystäville ja läheisille.


 
Hesarissa näemmä jo alkanut damage controlli ja saivartelu alkanut
Varmuutta iskun tekijästä ei ehkä koskaan saada, sanoo tutkija

Olisipa tällaisia todisteita haluttu jo alun pitäen. Kummallisesti kriteerit muuttuvat muutamissa tunneissa. Aluksi näytöksi riittää, että jokin äärimielinen ählämsähläm väittää jotain ja yhtäkkiä paikanpäältä pitäisi saada aivan kunnon tutkinta, jotta voidaan sanoa jotain.
On hyvinkin tiedossa mikä on virallisesti tunnistettu terroristi järjestö Hamas. Vai onko toimittaja nukkunut tähän asti? Ja Hamasin teot tuhansien terroriiskujen ovat hyvin tiedossa, mitä tietoja Hesari vielä halua? Kun heille kelpasi eka "tieto" terroristeilta, kelpasi yhtä nopeasti kun kaikille terojen tukijoillekin, jotka valuneet kaduille kiihkomielisena tyyppillisineen ablähämeille huutoinen ylistäen oma kuoleman tuottava jumalaa. Ja nyt spekuloivat "koska emme saa tietää".
Kysykää israelilaisilta, he ovat pitkin koko tämän terroristijärjestön historia keränneet todistusainestoa 33% heidän omalle alueelle pudonneista raketeista. Loput ylitti Gazan rajan.
 
Helvetti tätä A-Studiota ja Salen haastattelua. Israelin pitäisi hoitaa hommat ilman yhtään siviiliuhria, mutta toimittelijat eivät kyseenalaista Hamasin ihmiskilpiä, rakettien ampumista siviilien keskeltä, aseiden varastointia siviilien seassa jne. Oksettavaa terroristien paapomista.
Juuri näin. Terroristien parhaiden traditioiden mukaan Moskovassa avattiin uusi raketti tehdäs asutuksen keskelle. Sobjanin kertonut syyksi, että nukkumalähiössä ollut niin puutellinen tulevaisuus, vaan muutama kilsametrolta Nekrasovka, siellä oli valmis industrial puisto, ja mikä olisi parahin tehdäs paikka rakettien valmistukseen kun paikka lähellä metroa ja asutusta.



 
No jos nuo valopäät oikeasti askartelee raketteja vesiputkista, niin tuo määrä saattaa olla jopa alakanttiin.
Askartelee. Ja israelilaisten luvalla näitä vesiputkia toimitetaan sinne, jotta asukkaiden vesi-ja viemäristoputkistot pysyisi kunnossa, eihän kolera haluaa kukaan, eikä muita tauteja.
 
Jos asian laittaa pöydälle: terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin. Vertaansa vailla oleva terrori-isku jätti jälkeensä noin 1400 uhria ja tarkalleen 199 panttivankia, jotka Hamas on uhannut murhata.

Ei Israel voi jättää asiaa sikseen, vaikka Biden miten sanoisi, että säästäkää siviilit. Valitsemalla Hamasin, gazalaiset valitsivat terrorismin.

Vanhin tunnettu israelilainen runo, Lemekin sotalaulu kuuluu näin: "Minä surmaan miehen haavastani / ja nuorukaisen mustelmastani, / Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, / mutta Lemek seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa."

Show must go on.

Ei voi jättää asiaa sikseen mutta nähtäväksi vielä jää mitä se käytännössä tarkoittaa.

On arveltu että Israel pyrkii luomaan Gazan sisälle puskurivyöhykkeen ja se voi olla tässä tilanteessa ihan hyvä idea jos saavat sen toteutettua. Helppoa ja nopeaa se ei ole mutta mahdollista kuitenkin jos Israel on valmis uhraamaan myös omia joukkojaan.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvallat on keskiviikkona estänyt YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman, jossa vaadittiin humanitaarista tulitaukoa Israelin ja Hamasin väliseen konfliktiin. Yhdysvallat äänesti ainoana päätöslauselmaa vastaan, mutta turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä sillä on veto-oikeus.

Brasilian esittämän päätöslauselman puolesta äänesti 12 neuvoston jäsentä 15:stä. Venäjä ja Iso-Britannia pidättyivät äänestämästä.

Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Linda Thomas-Greenfield sanoo, että Yhdysvallat vastusti päätöslauselmaa, koska siinä ei mainittu Israelin oikeutta puolustaa itseään.

– Työskentelemme Israelin, sen naapureiden, YK:n ja muiden kumppaneiden kanssa Gazan humanitaarisen kriisin ratkaisemiseksi. On tärkeää, että ruokaa, lääkkeitä, vettä ja polttoainetta alkaa virrata Gazaan mahdollisimman pian, Thomas-Greenfield sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan.

– Hamasin omat toimet ovat saaneet aikaan tämän vakavan humanitaarisen kriisin.

IL
 
Kärsivillä gazalaisilla naisilla on tapana kokoontua rupattelmaan, ja syömään, juomaan, ottamaan kuvat ylpeänä Hamasin tukijana.
1697667447114.png

Hamasia tukevat naiset eivät istu ainoastaan kotona kokkamassa lounaita perheille hyvinä vaimoina omille terroristimiehille, vaan he ovat myös poliisina töissä.
1697667797565.png

Siinä missä valtaosa pojista 12 v täydettyään, on tavalla tai toisella Hamasin kanssa tekemisissä, niin tytöt saavat ennen naimisiin menoa pelata vaikka mitä urheilupelejä ja surfatakin - siis meressä, ja tottakai netissa. Sähköä rajoitetusti, mutta kaikilla on puhelimet ja tietokoneet.
1697668043017.png
1697669118747.jpeg

Naimisiin meno sharian lain mukaan on naisen päätehtävä, sitten hän siirtyy miehen omaisuudeksi,tyttöjen urheilu verkkateissa loppuu. Lapsia tehdään, kun ei mitää hätä olikaan, rahaa lähetetään joka tapauksessa ja on kunnia tehdä uusia jihadisteja.
Kuvat alla onnettomista nälkäisistä gazalaisista rannalla, naisia ei näy paljon, vaan lapsia ja miehiä, naisille ehkä ei sovi olla rannallakaan, keittiö on sopivampi.

Maailmassa ranta kun ranta helteellä täysi. Mutta tämäkin kuva äärivasemmistolaisille, ja porvarisille gumaniteille/konformisteille todiste " sillit purkissa" fantasioiden ylläpitoon.
 
Viimeksi muokattu:
Gazan asukkaiden elämää ei millään eroa monista arabimaista, vaikka oli konflikti jo pitempään, arkielämä ei eroa paljon mitenkään muiden arabikansojen. Välimeressä uidaan ja polskutellaan, lihavartaita grillataan ja pelätään rannalla lentopalloa.

Gazassa on myös kauniit talot ja rikkaat ihmiset, mutta kokonaisuudessa saarron, koska terroristi-Hamas ja juuri sen takia tietenkin vaikeampaa, YK pääjohtaja kutsui sitä sietämättömäksi, mutta hänen uskomista ei ole, työttömyydestä siellä oli maininta n 11 v sitten 45%, tämä vahvasti liittyy sharian lakiin, sen mukaan naisten paikka on kotona, tekemässä ja hoitamassa lapsia, ja koska arabit eivät ole niinkään kreativisia ihmisiä, mitään uutta he eivät luo, he joko löhöilevät tai kiihkoilevat Hamasin kanssa Israelia vihaten. Terroristiiskujen israeliin johdosta heille tulee aina tulee "palautetta", ja se on täysin perustettua, ja rikkinäisiä rakennuksiakin on, korjata niitä ongelmallista, kun rakennusmateraalien suhteen rajoitukset, koska saatuaan ne, terot käyttävät ne heti bunkereiden ja muun sotimiseen liittyvään tarkoitukseen, mm tunneleihin. Ei heitä kiinnostaa infran kehitys. Joten Israel ei oikein toimittaa sinne paljon näistä. Vaikka kauppatoreilla ja kaupoissa on runsaasti elintarvikketa Israelista, (toisin kun typerä äärivasemmistoliitto Lännessa haluaa itselleen uskotella), mutta raha gazalaisilla ei kovin paljon..mutta jos kysytään suomalaisilta "onko rahaa liikaa" niin vastauskin tiedossa. Ja varmaan olisi enemmään, ellei tälläisiä hamas-terroristeja.
Koko export Gazasta on kielletty. Monet tavarat salakuljetetaan Egyptin kautta tunnelleja pitkiin.

Kuitenkin mielipideet silminäkijöiiden sarrosta ovat hyvin eriläiset, monet länsimäiset jornalsistit olivat siellä, eikä huomanneet mitkään kriisiä missään.
Israel ja Egypti laistaneet Gazan sartoon v2006, kun palestinalaiset militantit kinnappasivat israelilaisn sotilaan Giladin Schalita, ja vielä vuoden kuluttua saarron tiukkennettiin kun Hamaz otti sellä valta kokonaan.
Oikeasti katastrofialueilla näkemyseroja ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Siitä se valkopesu alkaa jo ylen kohdalla. Ja tämä tulee pahenemaan ihan varmasti. Kohta otetaan kärsineen näköisiä lapsia kuviin mukaan joita "Israel" on rääkännyt pommeilla. Vasemmistolaisuus on sairaus sanon minä.
 

Liitteet

  • Screenshot_20231019-071924_Chrome.jpg
    Screenshot_20231019-071924_Chrome.jpg
    742.1 KB · Luettu: 75
Siitä se valkopesu alkaa jo ylen kohdalla. Ja tämä tulee pahenemaan ihan varmasti. Kohta otetaan kärsineen näköisiä lapsia kuviin mukaan joita "Israel" on rääkännyt pommeilla. Vasemmistolaisuus on sairaus sanon minä.
Passiivin käyttö otsikossa on kyllä persiistä. "Turvapaikkaa pommitetaan" - ehkä, mutta kuka pommittaa? Asia muotoillaan siten, että sen sanojen takana ei joudu seisomaan.

Mielikuvien ja oletusten jälkeen totuuden paljastuttua voi sitten vedota, että "enhän mä mitään väittänytkään".
 
Back
Top